Kansallispuistot
In English Retkellä Suomi

Suomi-kohde numero 68: Suomen kansallispuistot

Suomessa on 40 kansallispuistoa. Ensimmäiset niistä perustettiin vuonna 1938: Pallas-Ounastunturi (nyk. Pallas-Yllästunturi), Pyhätunturi (nyk. Pyhä-Luosto), Heinäsaaret Petsamossa sekä Porkkala. Näistä Heinäsaaret ja Porkkala menetettiin jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle, ja vaikka Porkkalan vuokrasopimus myöhemmin loppui, ei se enää palannut kansallispuiston statukselle. Viimeisimpänä kansallispuiston statuksen sai Hossa, josta tuli kansallispuisto vuonna 2017.

Kansallispuistoksi määritellään luonnonsuojelualue, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon moninaisuutta. Niiden avulla halutaan myös antaa ihmisille mahdollisuus nauttia luonnosta, minkä vuoksi niillä kulkee paljon reittejä.

Suomen kansallispuistot ovat helppo tapa lähteä kokeilemaan patikointia metsässä. Reittejä löytyy yleensä monen pituisia, ja ne on hyvin merkitty. Kosteilla alueilla kulkevat pitkospuut ja jyrkissä kohdissa taas portaat. Reittien varsilla on tulipaikkoja ja puukatoksia, joiden varustetasoon voi jollain tasolla luottaa.

Kansallispuistoissa ovat voimassa yhteiset säännöt, joiden periaatteena on estää kaikenlainen luontoa muuttava toiminta. Esimerkiksi puiden, pensaiden ja kasvien vahingoittaminen on kiellettyä, mutta toisaalta sieniä ja marjoja saa poimia. Eläimiä ei saa vahingoittaa, mutta onkiminen on sallittua. Myös käveleminen ja patikoiminen on sallittua, mutta maastopyöräily on sallittua vain sille merkityillä reiteillä. Yöpyminen ja tulenteko ovat sallittuja vain niihin varatuilla paikoilla.

Torronsuo

.

Hossa on lapsuudesta tuttu retkikohde

Minä olen käynyt tähän päivään mennessä yhteensä 11 kansallispuistossa. Näistä tutuin minulle on listan viimeisin tulokas Hossa, missä tosin olen vieraillut aikana, kun se ei vielä ollut kansallispuisto. Minä muistan Hossasta parhaiten kirkkaat vedet ja loputtomat patikkapolut, Laukkujärven autiotuvan ja Kokalmuksen laavun, sekä tietysti Hevonperseenmutkan, johon oli pakko päästä yöpymään. Minulle Hossa tarjosi turvallisen tavan tutustua retkielämään, ja siellä olenkin viettänyt ensimmäiset yöni laavulla.

Lue lisää Hossasta täältä.

Hossa

.

Repoveteen voi tutustua sillalta ja veneestä

Toinen jo lapsuudesta tuttu maisema on Repovesi. En tosin koskaan tiennyt sen olevan kansallispuistoa, sillä minulle se on tutuin tätini kesäpaikkana, missä vierailimme silloin tällöin. Hänen miehensä vei meidät aina veneellä katsomaan Lapinsalmen riippusiltaa, joka tuli kuuluisaksi muutama vuosi sitten romahdettuaan dramaattisesti alas.

Myöhemmin olen kiertänyt Repovedellä lähinnä noin viiden kilometrin mittaista Ketun lenkkiä, joka on sopivan helppo reitti niin tuoreille patikoijille kuin kärsimättömille lapsillekin. Repoveden kansallispuistoon olen päässyt tutustumaan myös veneillen, mutta haaveissa siintää vielä melominen siellä.

Lue lisää Repovedestä täältä.

Kouvola

.

Valkmusa on ollut liian lähellä

Lapsuuteni maisemista löytyy myös Valkmusan kansallispuisto, missä en kuitenkaan koskaan lapsena vieraillut. Tein ensimmäisen vierailun sinne viime kesänä, jolloin kiersimme lasten kanssa noin 2,5 kilometrin mittaisen Läntisen Keitaan lenkin. Lenkki on helppo, mutta maisemat sen varrella upeat: en olisi koskaan arvannut, että kotikulmiltani löytyy niin paljon aavaa suota.

Lisää Valkmusasta löydät täältä.

Valkmusa

.

Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat pääkaupunkiseudun omat kansallispuistot

Minua nolottaa myöntää, että asuin Helsingissä lähes 20 vuotta ennen kuin kävin pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa. Nuuksiossa piipahdimme vihdoin pari vuotta sitten, mutta vierailu jäi tuolloin lyhyeksi. Lähdimme nimittäin liikkeelle alkukeväästä, jolloin Kallion kadut olivat jo täysin puhtaat, mutta Nuuksion polut aivan liian liukkaita tavallisille lenkkareille. Lopulta kävelimme Haukkajärven nuotiopaikalle syömään eväät ja samaa reittiä tiukasti takaisin parkkipaikalle.

Nuuksio

Juuri helpommalla minua ei ole päästänyt Sipoonkorven kansallispuistokaan. Viime keväänä yritimme suunnata Kalkinpolttajanpolulle, jonka läheiset parkkipaikat olivat kuitenkin niin ruuhkaisia, että päädyimme suuntaamaan kauemmas Fiskträskin lenkille. Myös tuolla lenkillä yllätyimme lumesta, jota ei Helsingissä ollut näkynyt koko talvena. Nyt sentään saimme kierrettyä koko lenkin lumesta ja ajoittaisesta mudasta huolimatta.

Kalkinpolttajanpolku jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä, joten yritin suunnata sinne viime syksynä uudelleen Pilvin kanssa. Tällä kertaa kuitenkin juttelu vei huomion jo heti alkumetreillä, ja päädyimme kävelemään täysin väärään suuntaan, joten nytkään emme ehtineet kiertää koko lenkkiä. Sentään pääsimme syömään eväitä Kalkkiruukin tulipaikalle.

Lisää Nuuksiosta löydät täältä ja Sipoonkorvesta täältä.

Sipoonkorven kansallispuisto

.

Pallas-Yllästunturin koluamiseen menisi elinikä

Minä en ole mikään tottunut Lapin kävijä, mutta Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa olen sentään käynyt jo neljä kertaa. Tutuksi ovat tulleet lähinnä Varkaankurun velhopolku ja Kesänkijärven kierros, sekä kiipeäminen Ylläksen huipulle keskellä kesäyötä. Pallaksella olen käynyt kahtena hyvin erilaisena kertana: ensimmäisen kerran kesäaikaan jo 20 vuotta sitten, kun sain ensikosketukseni tuntureihin, ja toisen kerran viime marraskuussa, kun kiipesimme Pallakselle tiukassa lumipyryssä. Tuolloin lumi tuntui ihanalta lumettoman viime talven jälkeen, kun en vielä tiennyt, että tänä vuonna saamme eteläänkin ihan kunnon lumipeitteen.

Pallas-Yllästunturilla kierrettäviä reittejä riittäisi vaikka loppuelämäksi, joten tiedän kyllä pyörineeni hyvin samoilla reiteillä joka kerta.

Kesänkijärvi

.

Kolin kansallismaisema sykähdyttää

Yksi suuri kotimaan matkahaave minulle oli Koli, jossa pääsin vihdoin vierailemaan viime syksynä. Minulla tosin on pieni aavistus, että olisin käynyt siellä jo joskus lapsena, koska ainakin tarrakirjastani löytyy Kolin tarra. Koska omakohtaista muistikuvaa ei ole, piti minun päästä katsomaan Kolin kansallismaisema ihan omin silmin.

Vierailumme Kolilla ei ollut mitenkään onnellisten tähtien alla, sillä lapset olivat jo valmiiksi päättäneet, että paikka on ihan tyhmä. Pahaksi onneksi meille vielä sattui sateinen päivä, jolloin taas ne kuuluisat lenkkarit kastuivat märiksi jo heti alkumatkasta, eikä näkyvyyttä alas Ukko-Kolilta ollut juuri nimeksikään. Lapset nimittivätkin paikan tylsimmäksi ikinä. Minä sentään nautin suuresti toteutuneesta matkahaaveesta, mutta nyt haaveilen jo uudesta reissusta sinne, jolloin pääsisin näkemään Kolin aluetta vähän laajemmin.

Lue lisää Kolista täältä.

Koli

.

Etelä-Konnevedellä korostui seura

Etelä-Konneveden kansallispuistossa pääsin vierailemaan vähän vahingossa. Teimme masentavan marraskuun retken Rautalammille pari vuotta sitten, ja yksi ohjelmanumero oli lyhyt patikointi Etelä-Konnevedellä. Kiersimme Kalajan kierroksen, jonka varrelle mahtui korkeuseroja ja mystinen autiomökki, mutta tärkeintä tuolloin oli hersyvä seura.

Lue lisää Etelä-Konnevedestä täältä.

Rautalampi

.

Päijänteellä mikään ei mennyt kuten piti

Päijänteen kansallispuistosta en ollut myöskään osannut haaveilla, sillä Lahden seutu on minulle ennestään kovin tuttua, mutten ole koskaan ajatellut sitä luontokohteena. Viime keväänä kuitenkin suuntasimme Asikkalaan, mistä teimme veneretken Kelventeen saarelle Päijänteen kansallispuistossa. Tuo retki on elänyt puheissa koko kuluneen vuoden, sillä lähes täysin valvottu yö, jatkuva vesisade ja palaneet eväsleivät olivat kombinaatio, jota muistellaan vielä pitkään. Tuo oli myös meidän retkinelikkomme ensimmäinen yhteinen reissu, jonka kommellusten ansiosta olemme sen jälkeen uskaltautuneet yhdessä retkelle monen monituiseen kertaan.

Päijänteen kansallispuisto

.

Liesjärvi ja Torronsuo ovat hyvin erilaiset sisarukset

Tällä nelikolla (miinus yksi jäsen) tutustuin myös viime syksynä Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoihin. Nämä Kanta-Hämeen kansallispuistot sijaitsevat niin kätevästi vierekkäin, että niissä oli pakko käydä molemmissa saman reissun aikana. Ja hyvä niin, sillä Liesjärvi jätti ainakin minut yllättävän kylmäksi. Syynsä tähän saattaa tosin olla taas kerran jatkuvalla sateella, mutta toisaalta myöskään maisemat eivät tuoneet uusia elämyksiä.

Toisena vuorossa ollut Torronsuo taas ihastutti suuresti, sillä tämä Suomen syvin suo oli syyskuisessa loistossaan mahtava näky. Kiersimme Torronsuolla lyhyen Kiljamon kierroksen, joka kuljetti pitkospuilla läpi suon, ja päättyi Kiljamon lintutornille, jonka upouuden katoksen alla paistoimme jälkiruokaletut.

Liesjärven kansallispuisto

.

Vinkit viiteen helppoon patikkaan kansallispuistoissa löydät täältä.

Minä olen siis käynyt Suomen 40:stä kansallispuistosta yhdessätoista. Käymättä on vielä reilusti yli puolet. Eniten näistä käymättömistä ehkä harmittaa Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, sillä vanhana kotkalaisena olen käynyt sen ympärillä moneen kertaan. Kotkan edustan saaret Haapasaarta myöten ovat tuttuja kohteita, mutta kansallispuiston alueella olevalla Ulko-Tammiolla en ole käynyt koskaan.

Käymättä minulta ovat Itäisen Suomenlahden lisäksi siis Lemmenjoki, Urho Kekkosen kansallispuisto, Pyhä-Luosto, Oulanka, Riisitunturi, Syöte, Perämeri, Rokua, Hiidenportti, Tiilikkajärvi, Patvinsuo, Petkeljärvi, Salamajärvi, Pyhä-Häkki, Kauhaneva-Pohjankangas, Lauhanvuori, Seitseminen, Helvetinjärvi, Kolovesi, Linnansaari, Leivonmäki, Isojärvi, Tammisaaren saaristo, Saaristomeri, Teijo, Kurjenrahka, Puurijärvi-Isosuo sekä Selkämeren kansallispuisto. Hommaa siis riittää.

Edit 17.5.2021. Jutun alkuperäisen julkaisun jälkeen olen käynyt myös Lemmenjoen kansallispuistossa ja Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Edit 23.6.2021. Jutun alkuperäisen julkaisun jälkeen olen käynyt myös Saaristomeren kansallispuistossa ja Selkämeren kansallispuistossa.

Entä sinä? Kuinka monessa kansallispuistossa olet käynyt? Mitä suosittelisit minulle seuraavaksi?


There are 40 national parks in Finland. First ones were established in 1938 when Pallas-Ounastunturi (now Pallas-Yllästunturi), Pyhätunturi (now Pyhä-Luosto), Heinäsaaret in Petsamo and Porkkala became national parks. Heinäsaaret and Porkkala were lost to the Soviet Union after the war, and even though Porkkala returned back to being a part of Finland, it hasn’t been a national park since then. The last one to get the status has been Hossa in 2017.

National park is a nature reserve, and it’s main purpose is to maintain the diversity of nature. They are also meant for giving people an opportunity to enjoy nature, which is why there are so many marked paths there.

National parks in Finland are an excellent place to get yourself acquainted with hiking in the forest. There are paths of many lengths, and they are very well marked. Long trees help on wet ground and stairs are a good aid in steep spots. There are places for fire with wood, and you can be fairly sure of the equipment level there.

Common rules apply in the national parks, and they’re meant for stopping all kinds of action that would alter the nature. You can’t for example harm trees, bushes or plants, but you can pick berries and mushrooms. You can’t violate animals, but you can fish. Also walking and hiking are allowed, but mountain biking only on designated routes. Camping and making fire are allowed only on designated areas.

I’ve been to eleven national parks in Finland so far. The most familiar one for me is the latest comer Hossa, where I’ve visited many times before it became a national park. I remember the best its bright waters and endless paths, the desert hut at Laukkujärvi and the fire place at Kokalmus. And of course Hevonperseenmutka, where I had to spend the night. Hossa provided me with a safe place to start getting to know camping, and that’s where I’ve slept my first nights out in the woods.

Another familiar place from my childhood is Repovesi. I actually didn’t know about the national park status at that point, because for me it’s the place of my aunt’s summer place, where we visited every now and then. Her husband always took us by boat to see the Lapinsalmi bridge, which became famous a few years ago when it fell down dramatically.

After that I’ve walked mostly Ketun lenkki, which is around five kilometres long, and is suitable for everyone from beginners to impatient children. I’ve also been boating in Repovesi, and now I’m dreaming of canoeing there.

Valkmusa National Park is also close to my childhood landscape, but I actually never visited there as a child. I paid my first visit there last summer, when I took my kids to go around the 2,5 km circle Läntisen keitaan lenkki. It’s an easy walk, but the views are amazing: I never would’ve thought there is so much swamp so close to where I’ve lived.

I’m also embarrassed to admit that I lived in Helsinki for almost 20 years before I visited the national parks of the capital region: Nuuksio and Sipoonkorpi. We paid a visit to Nuuksio a couple of years ago, but the visit was very short. It was early spring and the streets of Kallio were completely clean, but the paths in Nuuksio were way too slippery for regular shoes. We ended up walking straight to the Haukkajärvi fire place to eat our lunch and took the same path straight back.

I didn’t get off much easier at Sipoonkorpi National Park. Last spring we tried to head out to Kalkinpolttajanpolku, but all the nearby parking lots were so full that we ended up a bit further away to the Fiskträsk path. Also that path surprised us with snow even though there had been none of it in Helsinki all winter. At least we made the whole round despite the snow and muddy paths.

Kalkinpolttajanpolku stayed on my mind, so I tried to go there again last fall with Pilvi. This time we did so much talking that we actually ended up going to a completely wrong direction. So this time we didn’t have time for the whole circle, but at least we made it to the fire place of Kalkkiruukki for lunch.

I haven’t been to Lapland many times, but at the Pallas-Yllästunturi National Park I’ve been to four times. I’ve mostly walked along Varkaankurun velhopolku and Kesänkijärven kierros, but I also climbed on top of Ylläs in the middle of the night. I’ve visited Pallas two completely different times: first time was summer 20 years ago, when I got my first peek to the mountains, and another time was last November, when we climbed there in heavy snow blizzard. Back then snow felt really wonderful after last winter with no snow, because then I didn’t know that we would have plenty of snow in the south too this winter. Pallas-Yllästunturi has so many paths, that It would take a lifetime to go around all them.

One of my big domestic travel dreams has been Koli, where I got to visit last fall. I do have a small hunch that I would’ve been there as a child, because I have a Koli sticker in my book. But because I have no personal memory of it, I had to go see Koli with my own eyes.

Our visit to Koli wasn’t exactly under any lucky stars, because the kids had already decided that the place is stupid. With some bad luck we also had a very rainy day and the famous sneakers got all wet right from the start. The view down from Ukko-Koli was also almost invisible. The kids named the place the most boring place ever. At least I enjoyed fully fulfilling my dream, but now I’m already dreaming of a new visit there, and a chance to see the area a bit more.

Etelä-Konnevesi National Park came to me by accident. We made a November trip with friends to Rautalammi a couple of years ago and one activity was a short walk in Etelä-Konnevesi. We walked Kalajan kierros, which has a lot of height difference and a mystic desert hut, but back then the most important thing was the bubbling company I had.

I also hadn’t dreamed of Päijänne National Park, because Lahti region is very familiar for me, but I had never thought about is as a nature attraction. Last spring we head out to Asikkala and took a boat trip to the island of Kelvenne in Päijänne National Park. That trip has been a talking point ever since then, because the previous night with barely no sleep, constant rain and burned sandwiches were a combination, that will stay in our minds for a long time. That was the first trip of our foursome, and because of that we’ve had the courage to take even crazier trips.

I also visited Liesjärvi and Torronsuo National Parks last fall with this same foursome (minus one member). These two national parks in Häme are so close together, that we had to visit them both on the same trip. And I’m glad we did, because Liesjärvi didn’t impress me much. One reason could again be the constant rain, but also the views didn’t really bring anything new. But when we reached Torronsuo, it wowed us immediately, because this deepest swamp in Finland was a magnificent sight in its fall outfit. We walked the short Kiljamon kierros, which took us along the long trees across the swamp, and ended at the Kiljamo bird tower, where we made our dessert pancakes under a brand new shelter.

I’ve visited eleven out of 40 national parks in Finland. I still have way over half of them unvisited. The one that really bothers me is Itäinen Suomenlahti National Park, because while living in Kotka for twenty years I’ve been around it so many times. Most of the islands there are very familiar to me, but in Ulko-Tammio, which is in the national park, I’ve never visited.

The national parks besides Itäinen Suomenlahti where I haven’t visited are: Lemmenjoki, Urho Kekkonen National Park, Pyhä-Luosto, Oulanka, Riisitunturi, Syöte, Perämeri, Rokua, Hiidenportti, Tiilikkajärvi, Patvinsuo, Petkeljärvi, Salamajärvi, Pyhä-Häkki, Kauhaneva-Pohjankangas, Lauhavuori, Seitseminen, Helvetinjärvi, Kolovesi, Linnansaari, Leivonmäki, Isojärvi, Tammisaari archipelago, Saaristomeri, Teijo, Kurjenrahka, Puurijärvi-Isosuo and Selkämeri National Park. So I still have a lot of work to do.

How about you? How many national parks have you visited? What would you recommend for me next?

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    maaliskuu 23, 2021 at 6:01 pm

    Olemme käyneet peräti 38 kansallispuistossa, Itäinen Suomenlahti ja Tammisaari on vielä käymättä, mutta tämä asia tulee korjattua ensi kesänä. Seuraavaksi suosittelisin varmaankin Oulankaa tai Patvinsuota ja Patvinsuolla Patvinkierto (tai osa siitä), ei Suomunkiertoa. Suomen upeimmat suomaisemat löytyy sieltä. Myös Lemmenjoki on upea.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      maaliskuu 28, 2021 at 5:43 am

      Te olette kyllä olleet ahkeria – kateeksi käy. Ja taidatte olla vielä käyneet useissa monena vuodenaikana?

      Patvinsuo voisi olla ihan mahdollinen. Me harvoin lähdetään liikkeelle kansallispuiston perässä, mutta se on aina plussaa, jos sellainen sattuu matkalla olemaan. Myös nuo saariston kansallispuistot kiinnostaa kovasti.

      • Reply
        Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
        maaliskuu 29, 2021 at 5:20 pm

        Joo, ollaan tosiaan käyty monissa kansallispuistoissa ja tosiaan monena eri vuodenaikoina. Se on mukava tapa liikkua ja samalla nauttia luonnosta ja Suomen kauneimmista maisemista. Suurin osa ihmisistä taitaa vierailla kansallispuistoissa kesäaikaan, mutta itse tykkään kaikista muista vuodenajoista enemmän. Paitsi että ihmisiä on vähemmän keväisin ja syksyisin, niin silloin ei myöskään ole hyttysiä. Lisäksi tykkään maisemistakin enemmän keväällä ja syksyllä.

        Samalla kun käy Patvinsuolla, niin siihen voi yhdistää käynnin Erä-Eeron piilokojussa, Ollaan käyty myös noissa piilokojuissa todella paljon ja eniten ollaan tykätty juuri Erä-Eeron piilokojuista Lieksassa. Tästä itse asiassa on tarkoitus kirjoittaa blogiinkin juttu ihan lähiaikoina.

        • Reply
          Katja / Lähtöselvitetty
          huhtikuu 8, 2021 at 4:55 am

          Minä olen myös käynyt kansallispuistoissa huomattavasti enemmän keväällä ja syksyllä – kesällä ainakin suosituimmat ovat olleet hyvin ruuhkaisia. Viime kesänä tosin Valkmusa oli hämmentävän hiljainen keskellä heinäkuutakin.

          Minä olen vähän miettinyt noita piilokojuja, mutten ole oikein päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen siitä, ovatko ne hyvä vai huono asia. Onkin kiva lukea sitten teidän juttu Erä-Eeron kojuista.

Leave a Reply