Hyvässä seurassa jopa Asikkala ja Somero muuttuvat huippukohteiksi – Ylläksestä puhumattakaan

Sukat märkänä, nenä jäässä ja evästermari unohtui kämpille. Odotettu auringonpaiste onkin jatkuvaa vesisadetta tai lumikinos pelkkää peilijäätä.

Näin tapahtuu hämmentävän usein, ja erityisen usein sitä tapahtui viime vuonna, kun lämpimät palmurannat ja kiivassykkeiset suurkaupungit antoivat odottaa itseään, ja vähäisetkin matkat suuntautuivat kotimaan metsäpoluille ja tunturikivikoille. Viime vuonna matkakohteita ei voinut valita lämmöntarpeen ja ruokahalun mukaan, vaan määrittävänä tekijänä oli enemmänkin etäisyys Helsingistä, sekä suurten väkijoukkojen välttäminen suosituissakin kohteissa.

Monesti pienet takaiskut harmittavat kovasti, mutta viime vuonna sitä ei tapahtunut, sillä ymmärsin panostaa laatuun – nimittäin seuran laatuun.

Vuosi 2020 ei tosiaan ollut eksoottisten matkakohteiden vuosi, vaan pikemminkin erikoisten valintojen aikakausi. Eri mittaisia matkoja tuli tehtyä Asikkalaan, Somerolle, Nurmekseen ja Kotkaan. Kaksi matkaa Ylläkselle edustavat perinteisempiä valintoja – tosin niihinkin kävin tutustumassa ensin heinäkuun helteillä ja sitten pilkkopimeässä marraskuussa.

Asikkala avasi kevään kotonaolon jälkeen

Asikkala avasi matkailukauden toukokuussa monen kotona vietetyn viikon jälkeen. Suuntasin sinne mukanani tuttu kolmikko Outi, Pilvi ja Hanneli. Olimme kaikki tarponeet pitkin ja poikin patikkapolkuja koko kevään, ja nyt tarkoituksena oli lähteä ihan tosissaan telttailemaan ja melomaan kanooteilla. Se tuntui myös hyvältä ja turvalliselta ratkaisulta koronatilanteen keskellä.

Nopea vilkaisu sääennusteeseen sai meidät kuitenkin muuttamaan suunnitelmia ja nappasimme hyvin varustellun mökin Lehmonkärjestä (*majoituksesta saatu alennusta yhteistyönä). Isossa mökissä oli meille neljälle niin paljon tilaa, että halutessamme pystyimme pysymään hyvinkin kaukana toisistamme, ja ainoaksi ulkopuoliseksi kontaktiksi jäi Lehmonkärjen yrittäjä Ari, joka näytti paikat ja antoi meille venekyydin. Telttailun ja melomisen sijaan ohjelmassa olikin poreammeessa istuskelua ja venekyyti läheiseen Kelventeen saareen Päijänteen kansallispuistossa.

Viikonloppu koostui lopulta tiheästä vesisateesta, unohtuneesta kameran muistikortista ja palaneista eväsleivistä. Kaikki ei todellakaan sujunut mutkattomasti, vaan pieniä takaiskuja tuli koko ajan. Silti retkestä jäi päällimmäisenä mieleen nauru ja vilpitön ilo siitä, että olimme päässeet liikkeelle edes pienellä porukalla.

Kesäinen Lappi hurmasi täysin

Kesällä taas hyppäsimme Outin kanssa yöjunaan ja ajelimme Pilvin luokse Ylläkselle. Taas kerran sääennuste lupasi vesisadetta ja saimme heittää hyvästit yölliselle kiipeämiselle Mallan luonnonpuistoon. Sen sijaan päätimme yhden minuutin miettimisen jälkeen jatkaa ajamista aina Norjan puolelle ja Lyngenvuonolle asti ja pystyttää telttamme sen rannalle.

Illan saimme istua kauniissa auringonpaisteessa ja keitellä pussipastaa ja purkkilihapullia, kun taas aamulla heräsimme sateen ropinaan teltan katossa. Aamukahvit juotiinkin vauhdilla ja suunnattiin auton nokka kohti Suomea ja erittäin kosteaa kiipeämistä Pikku-Mallalle. Periksi emme voineet antaa, kun olimme sinne kerran päättäneet kiivetä.

Koko retki oli täynnä muuttuneita suunnitelmia ja nopeita päätöksiä. Yritimme nähdä edes jotain kastumatta aivan läpimäriksi. Aina emme malttaneet edes keitellä trangialla ruokaa, vaan vedimme autossa ruisleipiä maailman pahanhajuisimman juuston kanssa. Oli kuitenkin uskomatonta, että tässä seurassa ei kuultu kertaakaan nälkäkiukkuja, eikä kukaan valittanut koko ajan muuttuvista suunnitelmista. Päätökset tehtiin hyvin lyhyen neuvonpidon jälkeen ja kaikki olivat aina tyytyväisiä päätöksiin. Minun on hyvin vaikea kuvitella mitään muuta matkaseuraa, joka olisi yhtä tyynesti mukautunut tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Somerolta pääsi kätevästi kansallispuistoihin

Syksyllä Pilvin jatkaessa matkailuaan me vietimme Outin ja Hannelin kanssa viikonlopun Someron sykkeessä. Taas alkuperäisenä suunnitelmana oli lähteä telttailemaan, mutta ei-enää-niin-yllättävä sääennuste sai meidät suuntaamaan katseemme mökkimarkkinoille. Löysimmekin mukavan vuokramökin Somerolta järven rannalta.

Taas kerran pakkasimme reppuihin sadevarusteita ja jätesäkkejä, ja ison kasan toiveita siitä, että saisimme valmistettua lounaamme ilman kastumista läpimäräksi. Tällä kertaa ohjelmassa olivat Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot ja niiden reitit. Etenkin Liesjärvellä lähdimme liikkeelle maltillisella suunnitelmalla, sillä saimme jo alkuvaiheessa kaivaa esiin parhaat sadevarusteet. Lounaan kuitenkin valmistimme poutasäässä, kun taas jälkiruoka valmistui Torronsuolla suuren sadekatoksen alla, koska muuten lettutaikina olisi laimennut reilusti ennen aikojaan. Tarpominen vesisateessa ei kuitenkaan harmittanut, sillä retken päätteeksi meitä odotti oman mökin sauna, jonka lämmössä oli taas hyvä naureskella päivän kommelluksille.

Vielä ennen kotiin lähtöä kävimme tutustumassa Hyyppärän luontopolkuun Kiikalassa. Tämä lyhyt, mutta korkeuserojensa vuoksi riittävän haastava reitti sai kuitenkin lisähaastetta, kun reitin varrelta alkoi löytyä sieniä. Huippukirkas Kultalampi ja jylhät harjut jäivät elämyksinä kakkosiksi, kun päiväkahvipaikan vieressä nökötti kanttarelli toisensa jälkeen. Patikointi hyvin merkityllä polulla jäi, ja reitti alkoi vetää koko ajan mutkaisemmaksi, kun valppaat silmät bongailivat sieniä. Saattoi joku seurueen jäsenistä jopa joutua luopumaan paidastaan, kun mukaan ei tullut tarpeeksi isoja kantovälineitä saaliin saamiseksi autolle asti.

Marraskuinen Ylläs oli eksoottinen kokemus

Jotta muuttuneiden suunnitelmien matkavuotemme olisi täydellinen, neliapilamme viimeisteli sen marraskuussa matkalla takaisin Ylläkselle. Kun matka lyötiin kalentereihin, haaveissa olivat vielä kauniin kuulaat syyspäivät ja loputtomat patikkapolut. Pieneen mieleen ei juolahtanut, että Kolarin korkeudella marraskuussa on jo täysi talvi. Tosin eipä ollutkaan tänä vuonna, sillä vähäisetkin lumet sulivat pois ennen meidän saapumistamme, ja vastassa oli loputon pimeys. Saimme siis hyvästellä haaveet lumisesta Lapista, josta olimme jo alkaneet unelmoimaan.

Retkemme ajoittui ajankohtaan, jona kukaan ei halua Lappiin mennä: syksyn ruska oli jo lähtenyt, mutta lumi ei ollut vielä saapunut kaunistamaan maisemaa. Jopa revontulia oli turha odotella, sillä koko ajaksi luvattiin tiheää pilvipeitettä ja runsasta sadetta. Emme kuitenkaan antaneet tämän masentaa, vaan keskityimme jälleen kerran hyvään seuraan. Lunta sentään näimme Pallaksella, mihin ajoimme ihan varta vasten sitä katsomaan. Pari tuntia taivallusta tiiviissä lumipyryssä riitti kokemukseksi tämän reissun osalta.

Kun istuimme Outin ja Hannelin kanssa paluupäivänä Kittilän lentokentällä ja henkilökunta varoitteli meitä, ettei lento Helsinkiin ehkä pääsisi lähtemään sään vuoksi ollenkaan, emme jaksaneet enää edes hermostua. Muutamassa minuutissa oli laadittu varasuunnitelma: googlattu bussiaikataulu Rovaniemelle ja tarkistettu lipputilanne yöjunaan. Kenenkään verenpaine ei noussut hetkeksikään, eivätkä hymyt häipyneet maskeilla peitellyiltä kasvoilta. Varasuunnitelmaan ei tarvinnut tarttua, mutta kenenkään muun kanssa en olisi sitä tehnyt mieluummin. Tiesin koko ajan, että tällä porukalla lähtisin vaikka liftaamaan kotiin.

Tällä porukalla muuten päätimme myös pistää pystyyn retkiruokiin erikoistuneen instatilin. Meille syöminen ja eväät ovat yleensä retken kohokohta, minkä vuoksi halusimme laittaa omat kokemuksemme ylös muidenkin luettavaksi. Jos retkioloissa valmistettavat ruoat kiinnostavat, kannattaa laittaa @100retkireseptia seurantaan. Ja kannattaa jakaa myös omia suosikkeja tunnisteella #100retkireseptiä.

Syysloma lasten kanssa sujui kompromissien kautta

Tein poikkeuksen matkaseuraani syyslomalla, kun pakkasin autoon ystävien sijaan omat lapset. Suuntanamme oli Kolin kansallismaisema ja siitä palkkioksi luvattu vuorokausi Bomban kylpylässä Nurmeksessa.

Taas kerran sää oli harmaa ja sateinen, ja jalkaan laitetut lenkkarit kastuivat ensimmäisessä kuralätäkössä. Parhailla paikoilla poseeraavat ihmiset peittivät näkymät, joita tosin ei ollut muutenkaan. Alhaalla avautui loputon pilvipeite. Onneksi sentään kuulin kiukkukohtauksia muidenkin seurueiden lapsilla.

Kuitenkin kun istuimme autossa ja radiosta tuli laulu, jonka kaikki osasimme laulaa, hetki korvasi kaiken. Eväsleivät ja yhteislaulu nostivat tunnelman kattoon hetkessä ja muistin heti, miksi heidän kanssaan lähden liikkeelle. Parhaat muistot eivät tule nähtävyyksistä tai rakennetuista elämyksistä, vaan ne tulevat pienistä hetkistä, joita ei voi tilata.

Tänä omituisena vuonna seura onkin ollut tärkeämpää kuin koskaan. Kun ryhmämatkat ja isot kokoontumiset on voinut unohtaa, on ollut ensiarvoisen tärkeää valita ne harvat seuralaiset huolella. Joko ne, jotka eivät koskaan valita, vaan puskevat pää edellä vesisateeseen kerta toisensa jälkeen. Tai sitten ne, jotka valittavat aina – mutta pienellä hetkellä pelastavat kaiken täydelliseksi.

Näiden neliapiloiden jäsenenä on hyvä olla.