Suomi

Kotimaan kohteiden bucket list

Nyt se napsahti meillekin – nimittäin ensimmäinen karanteeni. Yksi lapsista on ollut kotona jo kolmatta viikkoa poistumatta mihinkään. Lapsilla korona tuntuu vasta alkavan leviämään, eikä heidän rokottamisensa ole vielä lähelläkään. Tuntuu siis varsin turhalta ryhtyä suunnittelemaan mitään matkoja tälle vuodelle.

Mutta kotimaa on toivottavasti mahdollinen matkakohde tänäkin vuonna. Toki liikkumista maan rajojen sisäpuolellakin pitäisi nyt välttää, mutta toivottavasti kesällä tilanne olisi sellainen, että uskaltaisi käydä vähän kauempanakin. Olen minä tähänkin asti retkeillyt metsissä, mutta haaveilen kovasti esimerkiksi museoiden avautumisesta. Ja ainahan meillä on oma mökki, mihin voi linnoittautua.

Päätin nyt kotimaan matkailuvuoden kunniaksi laittaa ylös kymmenen kohdetta, joista minä haaveilen. Toivottavasti pääsen nauttimaan edes joistain näistä tämän vuoden aikana, mutta osa haaveista on hyvä jättää kauemmas tulevaisuuteen

1. Utsjoki

Suomi on valtava maa ja sen ymmärtää vasta, kun tutkailee omaa elinpiiriään: kuinka pienellä alueella sitä tulee pyörittyä verrattuna siihen, miten paljon tilaa on muualla. Utsjoki on minun haaveissani, koska se on pohjoisin mahdollinen kohta Suomen puolella. Tähän mennessä olen käynyt käsivarren Lapissa, mutta itäpuolella Salla on pohjoisin vierailemani kohta. Tosin olen kauan sitten risteillyt Norjan rannikkoa aina Kirkkoniemeen asti ja körötellyt sieltä bussilla Ivalon lentokentälle. En kuitenkaan laske tuota bussimatkaa varsinaiseksi vierailuksi.

Tämän haaveen toteutumisen piti itse asiassa olla jo ihan käden ulottuvilla. Junaliput huhtikuun puoleen väliin on hankittu ja majoituksia varattu. Nyt liikkumisrajoitukset kuitenkin uhkaavat pahasti tätä suunnitelmaa, joten nähtäväksi jää, toteutuuko unelma vielä tänä vuonna.

Kuinka moni muuten muistaa Mikko Alatalon klassikon 80-luvulta: ”Sä oot ihan Utsjoki-Kevo / Sä döfaat niinku hevo — Oot sä ihan ummikko”? Sinänsä laulu ei liity mitenkään Utsjokeen, mutta alkaa heti soida päässä, kun paikkakunnan mainitsee.

Varkaankurun velhopolku

.

2. Yyteri

Jos Utsjokea pohjoisemmas ei pääse, edustaa Porin Yyteri läntistä ääripäätä. Minulle Länsi-Suomi on muutenkin tutkimatonta aluetta, sillä tällaiselle idän kasvatille se on aina tuntunut turhan eksoottiselta. Äidin puolen sukua on tosin aina asunut Porin seudulla, mutta jokainen sukulaisvierailu on ollut kuin ulkomaanmatka.

Minä haaveilen etenkin Yyterin loputtomasta hiekkarannasta. Jos jotain olen ikävöinyt viimeisen vuoden aikana, niin pehmeää rantahiekkaa, ja kuvien perusteella sitä löytyisi laajimmassa mahdollisessa mittakaavassa juuri Yyteristä.

Narva-Joesuu

.

3. Saaristomeren kansallispuisto

Suomen kansallispuistoista olen vieraillut vain murto-osassa, mutta tällä hetkellä minua kiehtoisi eniten Saaristomeren kansallispuisto. Haluaisin päästä rantautumaan pienille saarille, joilla merituuli tuivertaa tukkaa. Minua kiehtoo myös valtavasti ajatus siitä, että noilla saarilla asuu ihmisiä. Minä linnoittaudun ihan tehokkaasti omalle mökille kesällä, mutta ajatus elämästä noin eristyksissä keskellä talvea tuntuu hurjalta.

Olen myös saanut vähän maistiaisia Lounais-Suomen saaristosta kiertäessämme Saariston rengastien ja matkatessamme saaristolautalla Ahvenanmaalle. Haluan nähdä sitä ehdottomasti lisää.

Ahvenanmaa

.

4. Majakkasaari

Saaristoon liittyvät vahvasti myös majakat, jotka kiehtovat minua loputtomiin. Korkeana seisovilla majakoilla on ollut elintärkeä tehtävä: ohjata laivat turvallisesti ohi karikkojen. Minun mielikuvissani majakanvartijat yrittävät kovassa tuiskussa saada lamppua syttymään juuri ennen kuin laiva rysähtää karille. Tänä päivänä majakat ovat toki jo pitkälti automatisoituja, mutta jotain hyvin kiehtovaa niissä silti on.

Minä en ole koskaan vieraillut majakalla Suomessa. Siksi en osaakaan päättää, mikä olisi paras kohde: ehkä Bengtskärin majakka Turun saaristossa tai Söderskärin majakka Porvoon edustalla – vaikö sittenkin pieni Utö? Utön nimi jäi ikuisesti mieleen saarena, jolle pelastettiin autolautta Estonian matkustajia vuonna 1994, joten ehkä tästä olisi hyvä aloittaa.

Baltic Princess

.

5. Strömfors ja Kukuljärvi

Olen viime vuosina joutunut toteamaan, että olen tutustunut harvinaisen huonosti oman kotiympäristöni mahdollisuuksiin. Kasvoin Kotkassa ja vietin tiiviisti elämäni ensimmäiset 20 vuotta Kaakkois-Suomessa, mutta silti siellä on monia kohteita, joita ihmiset matkustavat kaukaakin katsomaan – mutta joissa minä en ole koskaan käynyt.

Yksi tällainen on Strömforsin ruukkialue. Olen ajanut Ruotsinpyhtään läpi noin miljoona kertaa, mutta koskaan en ole malttanut pysähtyä siellä. Enkä oikein koskaan nähnyt mitään syytäkään siihen. Vasta viimeisen parin vuoden aikana olen nähnyt kuvia ihanasta ruukkialueesta, jossa varmasti riittäisi tutkittavaa.

Samaan aikaan ystävät ovat käyneet läheisellä Kukuljärven patikkareitillä ja kehuneet sitä ehkä kaikista parhaaksi. Vaativalla reitillä on korkeuseroja ja haasteita kokeneillekin patikoijille. Tänne minäkin vielä suuntaan.

Valkmusa

.

6. Pyhtään Kaunissaari

Strömforsin kaltainen kohde on myös Pyhtään Kaunissaari. Me kävimme aikoinaan Kotkan edustan saarilla paljonkin, mutta Kaunissaari jäi aina kokematta. Se oli jotenkin liian kaukana ja liian valmis matkakohde – me yleensä suuntasimme Lehmänsaarelle, jolla ei ollut mitään palveluja.

Tajusin Kaunissaaren mahtavuuden oikeastaan vasta viime kesänä, kun Nattura-Outi kävi siellä perheineen. Outin tarinat ja kuvat tuolta saarelta saivat minut manaamaan laiskuuttani moneen kertaan: miten olen voinut aina ohittaa Kaunissaaren?

Katariinan meripuisto, Kotka

.

7. Oulu ja Hailuoto

Olen vieraillut Suomen suurimmissa kaupungeissa hyvin kattavasti, mutta yksi kaupunki minulta on vielä täysin kokematta – nimittäin Oulu. Olen matkannut sen läpi junalla moneen kertaan, mutta Oulu ei ole vielä tarpeeksi pohjoisessa, että siellä kannattaisi pysähtyä. Ja toisaalta se on liian pohjoisessa, että sinne olisi koskaan tullut varta vasten lähdettyä. Uskon, että Oulu kuitenkin ansaitsee mahdollisuuden.

Oulussa minua kiinnostaa myös Hailuoto. Olen nähnyt paljon kuvia Hailuodosta ja lauttamatkasta sinne, ja vierailu Hailuodolla on aina kiehtonut.

Toila

.

8. Vanha Rauma

Suomea ei ole siunattu kovinkaan monella Unescon maailmanperintöluettelon kohteella. Luettelon kohteista Verla ja Suomenlinna ovat minulle erittäin tuttuja, kun taas Raumalla en ole käynyt koskaan. Rauma kuuluu taas näihin länsirannikon kohteisiin, jotka tuntuvat melkein liian eksoottisilta: eihän siitä puheestakaan ymmärrä mitään.

Haluan silti lähteä kiertelemään vanhan Rauman kujia ja ihailemaan sen puutaloja, sillä jotain ihmeellistä siinä täytyy olla, että alue on Unescon luetteloon päässyt.

Porvoo

.

9. Paimion parantola

Myönnettäköön: minussa asuu pieni Alvar Aalto -fani. Noin yleisesti en ole mikään suuri arkkitehtuurin bongaaja, mutta Aallon suunnittelemissa rakennuksissa on jotain kiehtovaa. Yleensä ne erottuvat ympäristöstään niin leimallisesti, että Aallon puumerkin voi laittaa mielessään jo kaukaa.

Olen tutustunut Aallon suunnittelemiin alueisiin ainakin Jyväskylässä ja Kouvolassa, sekä tietysti nähnyt hänen rakennuksiaan etenkin Helsingin keskustassa. Paimion parantola on kuitenkin yksittäinen kohde, jota haluaisin todellakin lähteä katsomaan. Nimi on ollut minulle tuttu jo ennen kuin edes tiesin keuhkotaudeista mitään. Ja kuinka ollakaan: juuri alkuvuodesta uutisoitiin, että Paimion parantola avautuu nyt yleisölle. Tämä on enne.

Tehtaanmäki Inkeroinen

.

10. Pieni karhunkierros

Oulangan kansallispuiston karhunkierrokset kuuluvat niihin asioihin, jotka kai jokaisen suomalaisen pitäisi kokea. Vaikkei olisi mikään kokenut eräilijä, on varmasti ainakin kuullut karhunkierroksista. Näistä varsinainen Karhunkierros on 82 kilometriä pitkä ja minulle ehkä turhan kunnianhimoinen tavoite. Tavoittelenkin mieluummin Pientä Karhunkierrosta, joka 12 kilometrin pituudellaan olisi sopiva päivälenkki.

En edes tiedä, miksi Pieni Karhunkierros minua niin paljon kiinnostaa. Ehkä sen suhteen on tietynlainen fomo: kaikki muut ovat käyneet siellä ja tietävät nyt jotain, mitä minä en tiedä. Pakko sinne on päästä itsekin.

Hossa

.

Viime vuosi oli erinomaista aikaa vierailla niissä kotimaan kohteissa, jotka ovat aina jääneet ulkomaan matkojen jalkoihin. Vietin esimerkiksi pitkästä aikaa ihan kunnolla aikaa Porvoossa, ja vierailin Ylläksellä jopa kahteen kertaan. Kiipesin myös Ukko-Kolille ja kävin katsomassa legendaarista Paavolan tammea.

Nyt toiveissa onkin, että myös tästä vuodesta tulisi samanlainen. Haluaisin tutustua Suomen käymättömiin kohteisiin mahdollisimman laajasti: toki patikoida pitkin metsäpolkuja, mutta myös tutustua kaupunkeihin ja kulttuurikohteisiin.

Olisi kiva kuulla myös teidän muiden kotimaan haaveita? Missä et ole vielä käynyt? Mistä kotimaan kohteesta haaveilet eniten?

You Might Also Like...

16 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    maaliskuu 28, 2021 at 2:07 pm

    Kivoja kohteita, joista osa itselleni hyvinkin tuttuja. Utsjoella on tullut käytyä useita kertoja ja itse asiassa ollaan taas menossa pariksi yöksi Nuorgamiin lasi-igluun. Yyteri on kiva, olen Porista kotoisin, niin lapsena tuli käytyä usein. Oltiin myös viime syksynä, jolloin käytiin myös Seikkailupuisto Huikeessa. Huippukokemus, suosittelen. Majakkasaarena kannattaa harkita myös Isokaria, sillä samalla reissulla voi päästä näkemään myös hylkeitä. Ja Pieni Karhunkierros on kiva, todennäköisesti itsekin palaamme sinne ensi syksynä ruska-aikaan, sillä olemme patikoineet sen vain kesällä ja talvella, vaikka Oulangan kansallispuistossa muuten olemme olleet syksylläkin.

    Tässä linkki meidän haavelistaan: https://www.matkallamissamilloinkin.com/naihin-kohteisiin-haluamme-matkustaa-suomessa/

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      maaliskuu 31, 2021 at 4:58 am

      Arvasin, että te olette varmasti käyneet kaikissa mun haavekohteissa 🙂

      Koska olette menossa Nuorgamiin? Mulla oli Utsjoki suunnitelmissa nyt huhtikuulle, mutta saa nähdä, miten rajoitusten kanssa käy. Muuten olen kyllä vakaissa aikeissa toteuttaa näistä tänä vuonna useammankin.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    maaliskuu 28, 2021 at 10:45 pm

    Suurin osa näistä oli itselle tuttuja ja kyllä voi niitä kaikkia suositella! Strömfors ja Kukuljärvi & Pyhtään Kaunissaari ei ole itselle tuttuja eli tempaistaan ne omalla listalle 🙂 Samoin Paimion sairaala, jossa en ole käynyt sisällä. Se on ollut usein ohiajaessa mielessä ja toivottavasti jo tänä vuonna tämä Aallon mestariteos saisi arvoisensa vierailun.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      maaliskuu 31, 2021 at 4:59 am

      Hyvä, että tuli sullekin lisää kohteita listalle 🙂 Minua nuo Kaakkois-Suomen kohteet harmittaa erityisen paljon, kun olen muuten seudulla pyörinyt puoli elämääni.

  • Reply
    Heidi - Maailman äärellä
    maaliskuu 29, 2021 at 10:09 am

    Utsjoki on minullakin kokematta, joten se kuuluisi ehdottomasti minunkin listalleni. Myös Yyterin voisin ottaa samalle haavelistalle, sillä lännen rannikkokohteista vain Kalajoki on ennestään tuttu. Kaunissaari olikin kiva bongata listaltasi, sillä minulla olisi mahdollisuus lähteä sinne keväällä ystäväni seuraksi. En ollut paikasta aiemmin kuullut mitään. Mutta ehkäpä siis todella on harkitsemisen arvoinen kohde, jos vaan koronatilanne kevätreissuja mahdollistaa.
    Pieni karhunkierros on tosi kiva! Olen kiertänyt sen syksyllä ja talvella ja kesälläkin osan siitä. Suosittelen!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      huhtikuu 8, 2021 at 4:37 am

      Jos kaikki menee hyvin, niin minä olen kahden viikon päästä Utsjoen maisemissa, ja Yyteriä suunnittelen kovasti ensi kesälle. Toivottavasti lähdet kesällä Kaunissaareen, niin kuulen sinunkin mielipiteesi paikasta 🙂

  • Reply
    Eveliina | Korkkarit rinkassa
    maaliskuu 30, 2021 at 6:41 pm

    Monta mielenkiintoista kohdetta, erityisesti itseänikin kiehtoo Saaristomeren kansallispuisto, Paimion parantola ja Yyteri. Ainiin, ja toki myös pieni Karhunkierros!

    Itselläni on myös vahva innostus syttynyt Turun saaristoon, varsinkin kun se on näin Turussa asuvalle kohtalaisen lähellä, mutta tuntuu aivan eri maailmalta. Ajateltiin pääsiäisenä jopa lähteä sinne telttailemaan, katsotaan miten tarkenee! 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      huhtikuu 8, 2021 at 4:39 am

      Näin instasta, että taisit lähteä rengastielle pääsiäisenä 🙂 Aika mielenkiintoinen tieto tuo, ettei sitä pääse kokonaan kiertämään ennen toukokuun puolta väliä.

      Minä olen rengastien kiertänyt kerran, ja lisäksi mennyt Kustavista lautoilla Ahvenanmaalle, mutta mielelläni palaisin Turun saaristoon uudestaankin. Sieltä jäi monta paikkaa vielä näkemättä.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    huhtikuu 1, 2021 at 12:43 pm

    Kotka on meidänkin listallamme ensi kesälle! Seniori-ikäisenä Suomi on sittenkin vuosien mittaan tullut sen verran tarkkaan koluttua, että uusia kohteita löytyy vähemmän. Tammisaaren saariston kansallispuistossa kävimme ensimmäistä kertaa viime kesänä ja sinne voisi kyllä tehdä vielä toisenkin retken.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      huhtikuu 8, 2021 at 4:40 am

      Onneksi löytyy vielä jotain kohteita paljon matkanneillekin. Kotkasta minulla on paljon vinkkejä, koska olen siellä viettänyt niin pitkän pätkän elämästäni. Siksi harmittaakin, että Kaunissaari on edelleen käymättä – samoin kuin Strömforsin ruukki.

  • Reply
    Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
    huhtikuu 3, 2021 at 9:34 am

    Ihania kohteita! <3 Yyterissä olen käynyt monta kertaa ja voin todella lämpimästi (tai kuumasti) suositella. Voi ihan verrata etelän uimarantoihin, joten sinne vaan! Vanha Rauma on myös todella kaunis paikka. Juuri jokin aika sitten kotiuduttiin Kuusamon matkalta ja Oulangan Kansallispuisto on todellakin näkemisen arvoinen. Kirjoitin juuri hyvästä majoituspaikasta Ruka-Kuusamon alueella, joka on vähän vaihtelua hotelliketjuihin, joten sille myös iso suositus jos Oulankaan suuntimat osoittaa lähitulevaisuudessa. 🙂 Tässä linkki kirjoitukseeni: http://www.kookospalmunalla.fi/suomi/ajakka-poroja-luontoa-ja-pohjoisen-taikaa-kuusamossa/

    Ihanaa kevättä sinne ja toivottavasti pääsette kesästä nauttimaan täysin rinnoin ilman karanteenia! 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      huhtikuu 8, 2021 at 4:50 am

      Kiitos samoin Tiina!

      Yyteri taitaa täyttää tänä kesänä mun rantaloman tarpeen, kun edellisestä oikeasta rantalomasta on jo kaksi vuotta (herranjumala!) aikaa. Ehkä siellä Porissa onnistuu kuvittelemaan olevansa Vietnamin rantahiekoilla 🙂

  • Reply
    Sandra/ The Present is Perfect
    huhtikuu 4, 2021 at 5:44 am

    Mielenkiintoisia paikkoja, osasta olen kuullut, osassa ollut ja osa oli ihan tuntemattomia. Ensi kesänä suositus ainakin Vanhalle Raumalle, oli aivan ihana paikka täynnä kivoja putiikkeja ja kahviloita. Samaan reissuun voi yhdistää vaikka Yyterin.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      huhtikuu 8, 2021 at 4:51 am

      Rauma ja Yyteri tosiaan mahtuisivat samalle reissulle, kun Helsingistä lähtee liikkeelle. Täytyy ryhtyä suunnittelemaan…

Leave a Reply