Korona made me do it. Nimittäin yöpymään teltassa. Olin miettinyt jo pitkään, että pitäisikö kokeilla vuosikymmenten jälkeen telttailua.…
*Kaupallinen yhteistyö Polku Nuuksio Maaliskuussa kevät alkoi jo painaa päälle. Seesteinen joulun aika oli enää pelkkä muisto, mutta…
Kaikki hyvät tarinat alkavat siitä, kun muistellaan 1990-lukua – niin tämäkin. Olin nimittäin tuolloin isäni ja isoäitini kanssa…
Voiko Lapissa tehdä mitään legendaarisempaa kuin huiputtaa tuntureita? Heittää reppu selkään ja lähteä tarpomaan eteenpäin määränpäänä kaukana siintävä…
Suomi on pitkä maa: 1150 kilometriä ja 17 tuntia autoilua. Minä asun sen lähes eteläisimmässä kärjessä Helsingissä, kun…
Vuosi sitten marraskuussa yritimme paeta Etelä-Suomen pimeyttä pohjoisen luontoon ja lensimme Kittilään suuntanamme Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Ajatuksissa siinsivät ensin…
Pohjoisen pääkaupunki Rovaniemi toimii useimmiten laskeutumispaikkana matkalla suurempiin seikkailuihin. Rovaniemelle pääsee kätevästi yöjunalla tai lentokoneella, mutta kaupunki itsessään…
*Kaupallinen yhteistyö Aurora Village (majoituksesta saatu alennusta) Talvi lähestyy uhkaavaa vauhtia. Lehdet putoavat alas puista iso joukko kerrallaan,…
Noin puolen metrin korkuisen aukon vieressä seisoo kyltti ”sisään”. Maassa on lunta ja sohjoa, vähän mutaakin. Silti ei…
Ahvenanmaalla Prästön saaren kupeessa sijaitsevan Bomarsundin linnoituksen historia kuljettaa aina 1800-luvun alkuun, jolloin Venäjän keisari Nikola I tilasi…