”Tulen jostakin / menen jonnekin, / sieluni silti aina / väärällä puolella tunturia.”
Tämä on yksi Kalervo Uutun eli Uuttu-Kallen runoista, jotka odottavat vaeltajaa Varkaankurun velhopolun varrella. Runot paitsi johdattavat velhopolkua pitkin, ne myös tuovat Lapin mytologian osaksi metsäretkeä. Lapin luonnonilmiöt ovat koko ajan läsnä.
Varkaankurun velhopolku on reilun kolmen kilometrin mittainen luontopolku Ylläksellä. Se lähtee Yllästunturin luontokeskuksen Kellokkaan pihasta ja kiertää helppokulkuisen reitin. Matkan varrella on pitkospuita, solisevia puroja sekä vähän nousua. Ylhäällä on tulipaikka, jossa voi paistaa makkaraa ja syödä eväät.
Kesäkuun alussa reitillä ei ollut ruuhkaa. Luontokeskuksen pihalla oli muutama muu auto ja reitillä ihmisiä tuli vastaan jokunen. Nuotiopaikalle sentään pääsimme toisen seurueen vanavedessä, jolloin tulia ei tarvinnut itse tehdä. Samoin jätimme tulet meidän perässämme tulleille.
Velhopolun varrella muistui mieleen se, että käymme aivan liian harvoin metsässä. Toki olemme mökillä koko ajan metsän keskellä, mutta oikeat metsäretket ovat jääneet harvinaisuudeksi. Sellaiset metsäretket, joille pakataan mukaan eväät ja vesipullot, ja joita varten valmistaudutaan.
Retken ei tarvitse olla pitkä ja vaikea: se voi olla myös lyhyt ja helppokulkuinen, kunhan se miellyttää itseä. Retkellä ei tarvitse saada hankaumia jalkoihin, hikoilla paitaa märäksi tai polttaa nenänpäätä. Toki kaiken senkin voi tehdä, jos haluaa. Retkiä on niin monenlaisia.
Meidän retkemme kohokohtia olivat tunturipurot, joista lapsi sai käydä hakemassa vettä omalla kuksallaan. Kuksaan mahtui vettä vain puolisen desiä, minkä vuoksi hänen täytyi käydä tankkaamassa hyvin usein. Tämä tietenkin hidasti etenemistä, mutta eihän meillä ollut kiire mihinkään.
Toinen kohokohta oli näköalapaikalta avautuva näkymä Ylläs- ja Pallastuntureille. Ne kohosivat jylhinä ja lumirinteisinä, vaikka oli jo kesäkuu.
—————————————————————————————————–
Varkaankurun velhopolku – I know, try to say that in English – is a hiking path at Ylläs in Northern Finland. It combines wandering in the woods with poems and Lappish mythology. The nature and its phenomenons are present at all times.
The path is about three kilometers long. It is an easy route that starts at the Kellokas Visitor Center. There are causeways, babbling brooks and some uphill, and you can find a place to make fire on the way. It is a good idea to bring along something to eat.
There were very few people there in the beginning of June. Walking in the silent forest made us realize that we don’t go to the woods often enough. Of course we spend a lot of time in the woods while we’re at our summer place, but we don’t go camping nearly enough.
Camping doesn’t need to be anything big and difficult. It can be a very short stroll that is easily found. Or you can get yourself blisters on your feet and sunburn on your nose, if that’s what you want. You can make any kind of trip you want.
The highlights of our trip were the brooks where the child could go get water into her own cup. The cup was very small, so she had to go to the brook a lot. We didn’t proceed very fast, but that was fine, because we weren’t in a hurry anywhere.
The other highlight was the view to the Ylläs- and Pallastunturi. There they stood: rugged and covered in snow, even though it was already June.
No Comments