Kotimaasta löytyy monia kasvoja: matkan voi tehdä vaikka Rautalammille

Suomi on ihana. Vaikka maa on verrattain pieni, täältä löytyy tilaa. On kymmeniätuhansia järviä, yli 20 miljoonaa hehtaaria metsää, tuhansia kilometrejä tyhjiä maanteitä. Silti tuntuu, että Suomessa suunnataan kotimaan matkoille aina samoihin paikkoihin.

Suomesta löytyvät omat hittikohteensa: Koli, Porvoo ja tietysti Lappi. Joku eksyy myös länsirannikolle Yyterin rannoille tai Kalajoen hiekkasärkille, ja Punkaharjulla käydään ihastelemassa Järvi-Suomen maisemia. Myös kotimaassa olemme tilanteessa, missä esimerkiksi Porvoon kapeat kadut alkavat kesäaikaan muistuttaa Venetsian pääkatuja: ihmisiä on jo liikaa.

Vuosittaiset Matkamessut ovat aina hyvä muistutus siitä, kuinka paljon Suomessa on vierailtavia paikkoja. Jos Forssalla ja Kouvolallakin on omat matkailutoimistonsa, eivät nekään pelkkiä ohikulkukaupunkeja voi olla.

Minä laajensin omaa Suomi-kuvaani jo viime marraskuussa, kun teimme bloggaajakollegojen kanssa Masentavan marraskuun retkeksi nimetyn vierailun Rautalammille. Viikonloppuretken tavoitteena oli viettää pari päivää niin hauskassa seurassa, että marraskuun sateet ja pimeys unohtuvat edes hetkeksi.

Kohteen voi valita myös sattuman kautta

Rautalampi valikoitui kohteeksi lähes sattumalta: Joko mennään -blogia kirjoittavan Rosan ystävillä on Rautalammilla majoituspalveluiksi muutettu entinen seurakunnan leirikeskus. He tekivät meille hyvän tarjouksen viikonlopun majoituksesta ruokineen, saunoineen ja mönkijäajeluineen. Ihan hyvä diili myös heille, koska tunnetusti suomalaiset eivät marraskuussa ryntää suurin joukoin matkailemaan kotimaassa.

Rautalampi kiinnosti myös siitä syystä, että se oli minulle entuudestaan täysin vieras kohde. Olen viimeiset pari vuotta pyörinyt erittäin tehokkaasti Kaakkois-Suomen alueella, ja sen maisemat ja nähtävyydet alkavat olla jo turhankin tuttuja. Minä halusin lähteä vähän kauemmas tutuilta seuduilta, mutta kuitenkin pysytellä järkevän ajomatkan päässä.

Majoituimme Törmälän loma- ja kurssikeskuksen sivurakennuksessa, josta vuokrataan ihan oikeita asuntoja. Kuuden naisen porukalla valloitimme kaksi asuntoa, joista toinen oli lähinnä nukkumiskäytössä, kun taas toinen toimi sosiaalisen elämän keskuksena. Asuntojamme enemmän vietimmekin oikeastaan aikaa keskuksen saunalla, jossa saunoimme sekä perjantaina että lauantaina. Lauantaina vielä saimme saunalle paikallisen päähierojan ja jalkahoitajan, jotka laittoivat meidät kuntoon päivällä tapahtuneen liikkumisen jälkeen.

Mönkijöillä pääsee mihin vain

Lauantaina nimittäin teimme jotain, mitä meistä kukaan ei ollut tehnyt aiemmin: ajelimme mönkijöillä. Me kaupunkilaisrouvat vedimme päällemme ajovaatteet ja survoimme kampauksemme ensin kypärämyssyihin ja sitten valtaviin kypäriin, ja istuimme mönkijöiden puikkoihin.

Täytyy sanoa, että ajelu sujui yllättävän hyvin: sain mönkijän eteenpäin ja tarvittaessa jopa taaksepäinkin, ja vain kerran ajoin päin puuta. Minä kyllä jätin hurjimmat rinteet laskeutumatta, ja sain Lähinnä kauempana -blogin Katilta kuittia siitä, että ajoin liian hiljaa. Katin piti vielä loppumetreillä tehdä hurja ohitus, koska ei kestänyt körötellä perässäni.

Itse suhtaudun kyllä vähän skeptisesti mönkijöihin: bensaa polttavat ja kovaan ääneen pörisevät laitteet eivät ole se, mihin minä haluan metsässä ensimmäisenä törmätä. Enkä ymmärrä halua pärrätä niiden kanssa pitkin metsiä ja kantojen yli. Tällaisena kertakokemuksena ajelu oli kuitenkin ihan hauska, ja oli hyvä saada perspektiiviä siihen, kuinka kätevästi mönkijät tosiaan metsässä liikkuvat. Monille syrjäseudun asukkaille mönkijät ovat kulkuväline, jota ilman on vaikea tulla toimeen.

Kansallispuistoon pääsee kätevästi leirikeskukselta

Koska kaikki kuusi olimme kuitenkin enemmän luonto- kuin moottoriurheiluihmisiä, sunnuntaina pääsimme lähemmäs omaa elementtiämme. Törmälän loma- ja kurssikeskus sijaitsee aivan Etelä-Konneveden kansallispuiston sisäänkäynnin lähellä, joten lähdimme pyhäpäivän kunniaksi tarpomaan lyhyen reitin. Emme uskaltaneet ottaa matkaohjelmaan sen pidempää vaellusta, koska ennen viikonloppua ei ollut mitään takeita siitä, pääsemmekö reiteille ylipäätään. Pohjois-Savossa kun voi marraskuussa jo olla ihan hyvin myös lunta.

Kiersimme noin viiden kilometrin mittaisen Kalajan kierroksen, joka ensin nosti meidät Kalajanvuoren laelle ja sen jälkeen saatteli keskellä metsää takaisin parkkipaikalle. Maisemat Kalajanvuoren laelta olivat upeat, ja taas kerran pystyin toteamaan sen, miten hienoja helmiä löytyy joka puolelta Suomea.

Masentavan marraskuun retki onnistui hienosti: hersyvä nauru täytti leirikeskuksen asunnot (pahoittelut vaan yläkerran naapurille) ja pääsimme yhdessä niin metsän keskelle kuin saunan lauteillekin. Sää vain ei tällä kerralla täyttänyt odotuksia, sillä pimeyden ja sateen sijaan saimme nauttia ihanasta loppusyksyn auringonpaisteesta. Mönkijöillä ajellessa auringosta oli jopa vähän haittaa, kun se häikäisi ajolasien läpi.

Rautalampi osoitti minulle erityisesti sen, ettei kotimaan matkailun tarvitse aina tapahtua niihin tuttuihin kohteisiin. Aivan kuten maailmalla matkatessakin, myös Suomessa kannattaa poiketa siltä suurelta valtatieltä ja etsiä kohde, joka ei ole jokaisen reissukalenterissa. Toki kansallispuisto tuo Rautalammille etenkin kesällä vierailijoita, mutta se toimii hyvänä matkakohteena myös kesäsesongin ulkopuolella.

Vierailumme aikana myös ihailin suuresti sitä, kuinka ihmiset jaksavat yrittää: omistajapariskunta Matti ja Sari ovat remontoineet vanhasta seurakunnan leirikeskuksesta toimivan lomakeskuksen, joka hemmotteli ainakin tällaisia helsinkiläisiä tätejä (ja paria Keski-Suomen vahvistusta) lämpimällä kädellä.

Ja ennen kaikkea huomasin taas sen, mikä valtava vaikutus hyvällä seuralla on. Vaikka kaikkia en ollut edes tavannut aikaisemmin, en olisi halunnut viettää viikonloppua kenenkään muun seurassa –niin hauskaa meillä oli!

Kiitos seurasta Rosa ja Kati, Toisiin maisemiin -Hanneli,  Lentopelko-Janni (jonka kamerasta ryhmäkuvat ovat) ja Suunnaton-Pilvi – ensi syksynä uudestaan!