Ylläs
Retkellä Suomi

Keskiyön aurinko hurmasi etelän hetelmät

Kun vielä aikoinaan postiluukusta tipahti paperinen sanomalehti, minusta oli hauska seurata sitä, milloin aurinko nousee ja laskee. Etenkin kesällä oli aina huvittavaa, kun kellonaikojen sijaan pohjoiseen ilmoitettiin päivämäärä. Ennen sitä oli turha seurata nousuja ja laskuja.

Tänä vuonna päivä, jolloin aurinko laski kesällä pohjoisessa ensimmäisen kerran, oli 15.7. Sinä yönä aurinko laskeutui sen verran alas, että se virallisesti laski horisonttiin – tosin vain noustakseen sieltä taas ylös ihan hetkisen kuluttua.

Kaksi päivää ennen tuota yötä minä kurvasin autolla Äkäslompolon hiihtokeskuksen pihaan Ylläksellä. Parkkipaikalla oli pari muuta autoa ja skeittaavia poikia. Kello oli vähän ennen puolta yötä, ja tarkoituksenamme oli kiivetä Ylläksen huipulle nauttimaan keskiyön auringosta.

Kiipeäminen ylös Suomen suurimman hiihtokeskuksen rinnettä oli aikamoinen rasti. Alussa homma sujui helposti, eikä taas yhtäkkiä alkanut vesisadekaan paljon haitannut. Ehdin jopa muutamaan kertaan kehuskella alas katsoessani, että eihän tätä mäkeä laskiessa pelottaisi edes minua.

Ylläs

Ylläs

No kauan ei tarvinnut kiivetä, kun rinne alkoi käydä todella jyrkäksi ja korkeuseroa alkoi olla jo sen verran, että päässä alkoi pyöriä. Maastokin muuttui isoksi kiveksi, jota pitkin sitten kapusimme aina vain ylemmäs kohti huippua. Aina välillä jalka meinasi livetä liukkaalla irtokivellä, mutta etenimme rauhallisesti ylöspäin. Eniten nousemista häiritsi mieleen hiipivä ajatus siitä, millä ihmeellä pääsisimme tuota jyrkkää kivikkoa pitkin takaisin alas. Siinä ei voisi luottaa vaelluskenkien pohjiin yhtään.

Ylläs

Ylläs

Uskomatonta oli myös se, kuinka hiki voi olla keskellä yötä. Riisuin vaatekappaleen toisensa jälkeen pois, ja silti vielä t-paidassakin hiki valui solkenaan otsaa pitkin. Ja tietenkin houkutteli paikalle hyttyset, jotka tulivat ottamaan osaa hauskanpitoon. Toki, mitä korkeammalle pääsimme, sitä navakammin alkoi tuuli tarttua paitaan, ja hyttysetkin kaikkosivat.

Kun vihdoin saavutimme huipun, oli näky kaiken kiipeämisen arvoinen. Alhaalla kuultava Ylläsjärvi ja sen takaa loistava aurinko olivat näky, jota on vaikea unohtaa. Jossain kaukana liikkuva sadepilvi vielä pehmensi auringon valon lähes sumuksi, joka peitti koko maiseman. Niin pehmeää valoa en ole usein luonnossa nähnyt.

Ylläs

Ylläs

Ylläs

Kun istuimme Ylläksen huipulla, ja joimme kaakaota kuksistamme, oli kaikki hetken aikaa täydellistä. Vaikka tuuli tarttui kovalla voimalla vaatteisiin, ja takin huppu kiristi kasvoja suojatakseen edes vähän viimalta, näkymä oli parasta, mitä olin nähnyt pitkiin aikoihin. Suomen yötön yö ja horisontissa siintävät tunturit ovat jotain, jonka kauneuden aina pitkän talven aikana unohdan. Kyllä Suomessakin on kaunista.

Ylläs

Ylläs

Ja kaikille teille, jotka haaveilette kiipeämisestä Ylläksen laelle, annan neuvon: sinne menee ihan huoltotie, jota pitkin voi kävellä turvallisesti ylös. Mekin olimme tällaisesta huoltotiestä kuulleet, mutta kun ei se heti silmiin osunut, lähdimme kiipeämään suoraan rinnettä ylös.

Alastulo nimittäin oli jo huomattavasti turvallisempi, kun rauhallisesti kävelimme kiemurtelevaa huoltotietä alas. Matkaa tuli ehkä vähän enemmän, mutta toisaalta ei tarvinnut käyttää käsiä apuna liikkumisessa. Sen sijaan kädet vapautuivat käyttämään kameraa, jolla oli pakko ikuistaa muuttuva maisema melkein minuutti minuutilta. Kuinka maaginen voi olla näky, kun aurinko painuu juuri ja juuri tunturin taakse vain kurkistaakseen sieltä ihan pienen hetken päästä uudestaan. Liike oli vielä sen verran nopea, ettei näkyä voinut jäädä ihailemaan pitkäksi aikaa, kun se oli jo muuttunut toisenlaiseksi.

Ylläs

Ylläs

Ylläs

Minä olen yleensä hyväuninen ihminen ja käytän yöt mieluiten nukkumiseen. Kun matkustaa kesällä Lappiin, kannattaa kuitenkin harkita myös pientä valvomista, sillä maisema on ehdottomasti maagisimmillaan yöllä. Kun istuu tunturin laella kello kolme aamuyöstä, tietää elävänsä hetkeä, josta monet vain haaveilevat.

Kiitos kiipeämisseurasta parhaat Suunnaton ja Nattura!

Ylläs

You Might Also Like...

12 Comments

  • Reply
    Mari /Kodinvaihtaja
    30 elokuun, 2020 at 6:04 pm

    Tänä kesänä osuin aurinkoisena ja pilvettömältä yönä kerran tunturin huipulle klo 23.30 – käsittämätön oli se kirkkaus. Mietin, että olenko koskaan kokenut niin kirkasta aurinkoa!!!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      3 syyskuun, 2020 at 7:29 am

      Sitä on tosiaan vaikea uskoa ennen kuin itse omin silmin näkee, että kello vain jatkaa kulkuaan, vaikkei aurinko katoa minnekään. Meidän onneksemme olimme liikkeellä ihan viimeisinä yöttöminä öinä, ja pääsimme todistamaan sitä.

  • Reply
    Outi
    30 elokuun, 2020 at 6:20 pm

    Ensi kerralla tosiaan se huoltotie myös ylös vaikka tästä jäi kyllä paljon parempi tarina kerrottavaksi 😁

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      3 syyskuun, 2020 at 7:44 am

      Ehkä yksi kerta tuota suoraa rinnettä riittää kokemukseksi. Seuraavalla kerralla voidaan olla nössöjä ja köpötellä turvallista huoltotietä pitkin.

  • Reply
    Aron / Ja sitten matkaan...
    31 elokuun, 2020 at 6:44 pm

    Häijyn näköinen tuo kivinen rinne. Hyvä, ettei käynyt hullusti. Varmaan vaikea kääntyä takaisinkaan, jos on jo hyvän matkaa kiivennyt. Itse olen kiivennyt vain vähän helpommille nyppyöille ja ehkä siksi minulla on sellainen tuntuma, että vaelluskengillä kiipeää vaikka puuhun. Ilmeisesti kaikki alustat eivät toimi niilläkään.

    Varmasti huikea tuo keskiyön aurinko. Me olimme liikkeellä juuri elokuun alkupuolella ja aurinko ehti silloin Norjankin puolella uinailla useamman tunnin. No, eipä tarvinnut kukkua aamuyön puolelle hereillä. 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      3 syyskuun, 2020 at 7:50 am

      Rinne kyllä yllätti helpon alun jälkeen. Takaisin ei viitsinyt kääntyä, vaikka mielessä pyöri koko ajan, että mitenköhän me sieltä oikein alas päästään. Luottamus itseen oli kuitenkin kova 🙂

      Harvoin minäkään aamuyöstä jaksan olla liikkeellä, mutta aurinko houkutteli niin vahvasti. Seuraavana päivänä liikkeelle lähtö sitten kyllä venyikin reilusti iltapäivän puolelle.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    4 syyskuun, 2020 at 12:25 am

    Oliko tuolla muuten hyttysiä tuohon aikaan? Olisi hauska kokea lappi myös tuohin aikaan. Yleensä olen ollut Lapissa vain talvella, mutta tänä vuonna tuli käytyä elokuussa ja jälleen viikon päästä olisi tarkoitus sinne päin lähteä.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      17 syyskuun, 2020 at 7:29 am

      Hyttysiä oli yllättävän vähän, vaikka niistä varoiteltiin paljon. Lähinnä ne tulivat yksittäisinä hetkinä, kuten silloin kun hiki päässä kiipesi Ylläksen laelle. Heti kun pääsimme sen verran ylös, että tuuli alkoi käydä, hyttysetkin hävisivät.

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    5 syyskuun, 2020 at 10:17 am

    Näyttää niin maagiselta. Ihana hetki! Mäkin olen aina hekotellut tuolle, että pohjoiseen annetaan päivämäärä, kun aurinko seuraavan kerran laskee. Tietysti te kolme lähditte kiipeämään ylös jotain omaa reittiä, ei yllätä! 😀

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      17 syyskuun, 2020 at 7:32 am

      Hetki oli ihana! Ja ehkä se tuntui myös siksi niin erityiseltä, kun saimme nähdä vaivaa sen saavuttamiseksi. Huoltotietä pitkin käveleminen ei olisi ehkä saanut aikaan samanlaista onnistumisen tunnetta 🙂

  • Reply
    Juha Haapaniemi
    5 syyskuun, 2020 at 9:54 pm

    Pari kertaa olen käynyt Ylläksellä, tosin ei keskikesän aikaan. Ruska-aikana vaellusta hotellimajoituksella. Tuo huoltotie on vielä löytämättä, kiitos vihjeestä. Odotellaan koronan jälkeistä aikaa reissuihin.
    Juha

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      17 syyskuun, 2020 at 7:57 am

      Nyt ovat tosiaan matkat aika lailla jäissä, mutta kesäisessä Lapissa oli se hyvä, että siellä oli mahdollista pysytellä omilla poluilla ilman ihmiskontakteja. Se on kyllä ollut menneen kesän reissuteema: mahdollisimman kaukana muista ihmisistä.

Leave a Reply