Matkavuosi 2020 kymmenen kuvan kautta

Tässä vaiheessa ei enää tarvitse mainita, että vuosi 2020 oli äärimmäisen erikoinen vuosi. En ole kuullut kenenkään valittelevan, että olipa tylsä vuosi eikä mitään tapahtunut. Päinvastoin lähes jokainen on joutunut laittamaan uusiksi suunnitelmansa, uransa – koko elämänsä.

Niin tein myös minä. Eikä muutoksista vähäisin ollut blogin muuttaminen tänne ihan omalle alustalle. Tämä onkin ensimmäinen juttu uudella itsenäisellä sivustolla.

Mikään suuri matkailuvuosi tästä ei tietenkään tullut, vaan enemmänkin retkeilyvuosi. Liikkellä olin ehkä enemmän kuin koskaan, mutta kohteet olivat hyvin erilaisia kuin ennen. Tajusin juuri käyneeni tämän vuoden aikana lähes kymmenessä eri kansallispuistossakin. Koska tässä vaiheessa vuotta on aina mukava katsoa taaksepäin mennyttä vuotta, koostin tänne viime vuoden matkat kymmenen matkakuvan muodossa.

Matkavuosi 2020 oli täynnä uusia maisemia

Vuonna 2020 oli pakko olla kekseliäs. Jo varhain keväällä selvisi, että lentosivustojen selailu on parasta lopettaa, ja sen sijaan huomio kannattaa keskittää kotimaan karttaan. Tämä ei sinänsä ollut meille ongelma, sillä olimme jo aloittaneet vuoden kotimaan matkalla, kun vietimme hiihtoloman Kuopion seudulla lunta etsimässä. Sitä lunta ei varsinaisesti löytynyt, vaan enemmänkin vesilätäkköjä ja jääkenttiä, mutta reissu osoitti taas kerran meille sen, että Suomessakin on vielä paljon näkemättömiä paikkoja. Tosin jälkiviisaasti vähän toivon, että olisimme vielä hiihtolomalla piipahtaneet ulkomailla.

Yllä oleva kuva on otettu Tahkolla Aholansaareen johtavan jäätien alussa. Jätin perheen heilumaan sisäliikuntapaikkaan ja lähdin yksin kävelylle. Kävelin läpi Tahkon rakennetun hiihtokylän, ohitin Sokos hotellit ja Holiday Clubit, ja etenin niin pitkälle kuin pystyin. Vastassa oli ranta, josta lähti selkeä jäätie. Tätä tietä pitkin voi useimmiten ajaa myös autolla, ja jäässä kulkivatkin selvät renkaan jäljet. Minä kuitenkin tyydyin ihailemaan maisemaa rannasta käsin, sillä minun luottoni jäähän ei ollut niin vahva. Jos olisin nähnyt jonkun muun kulkevan tietä, olisin varmasti seurannut perässä. Mutta koska tie pysyi täysin tyhjänä, käännyin minäkin takaisin asfalttitietä kohti. Tämä maisema kuitenkin osoitti minulle sen, että aina voi löytää jotain uutta, kun vain jaksaa kulkea vielä vähän pidemmälle.

Matkavuosi 2020 oli täynnä sateenkaaria

Sateenkaaren näkeminen ei ole harvinaista, mutta silti se tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Sateenkaaressa on jotain taianomaista, koska sitä ei voi ennustaa eikä tilata, vaan sateenkaaren näkee, kun sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Vuosi 2020 oli minulle täynnä sateenkaarimaisia hetkiä: en osannut odottaa mitään, mutta yhtäkkiä edessä oli jotain todella upeaa.

Aina nämä sateenkaaret eivät olleet konkreettisia sateenkaaria, mutta yhtenä iltana Lyngen-vuonon rannalla se oli juuri sitä. Olimme päättäneet jatkaa matkaa sateiselta Kilpisjärveltä aina Norjaan asti, kun pitkän etsimisen jälkeen löysimme sopivan telttapaikan, meitä olivat vastassa upeat vuoret ja laskeva aurinko. Kuin kirsikkana kakun päälle vuorten ylle ilmestyi tupla-sateenkaari, joka täytti koko taivaan. Enemmän kuin valoilmiö tämä oli osoitus siitä, että matkailussa on paljon kyse sattumasta. Kaikkea ei voi, eikä pidä, suunnitella.

Matkavuosi 2020 oli täynnä rakkautta

Keväällä koin aika monta epätoivon hetkeä. Vietimme lasten kanssa kotona kaikki päivät: minä etätöissä, kaksi lasta etäkoulussa ja yksi sekoilemassa ympäriinsä muuten vain. Seurasimme tarkkaa päiväohjelmaa, ulkoilimme takapihalla kaksi kertaa päivässä ja yritimme olla ärsyttämättä toisiamme liikaa. Aina silloin tällöin tuntui siltä, että voisin ottaa lomaa koko porukasta.

Kuitenkin kun kesä saapui ja auringonvalo lisääntyi, kaikki alkoi näyttää toiselta. Linnoittauduin oikein mielelläni saman ryhmän kanssa mökille ja pakkasin heidät autoon kesäretkiä varten. Aina emme olleet samaa mieltä kohteesta tai matkustustavasta, mutta hyviä hetkiä löytyi jokaisesta retkestä. En olisi viettänyt aikaani mieluummin kenenkään muun kanssa.

Ja totuuden nimissä on tietysti todettava, että kyllä minä otin myös niitä vapaahetkiä tästä porukasta. Useampaankin kertaan hyppäsin eri auton (tai junan) kyytiin ja lähdin seikkailemaan luotettujen ystävien kanssa, eikä naurua ja rakkautta puuttunut niistäkään retkistä. Tärkeintä oli olla liikkeellä hyvässä seurassa, jossa sai olla juuri oma itsensä hyvine ja huonoine puolineen.

Matkavuosi 2020 oli täynnä täyttyneitä toiveita

Yksi maailmankaikkeuden kuluneimmista sanonnoista on se, että yhden oven sulkeutuessa monta uutta avautuu – mutta vuonna 2020, jos koskaan, se piti paikkaansa. Kun rahaa tai aikaa ei voinut käyttää ulkomaan matkailuun, oli avattava silmät lähikohteille, joita löytyikin helposti. Jo vuosia olen haaveillut lähiseutujen kohteista, joille ei kuitenkaan tunnu koskaan olevan aikaa. Nyt sitä sitten löytyi, ja monta lähihaavetta tuli toteutettua erityisesti syksyn aikana.

Yksi tällainen haave oli Porvoo. Olen toki käynyt Porvoossa useita kertoja vuosien mittaan, mutta edellisestä vierailusta oli kulunut jo useampi vuosi. En ollut myöskään käynyt missään Porvoon kehutuista ravintoloista, enkä edes koskaan sisällä tuomiokirkossa.

Viime syksynä tein vihdoin kaksikin retkeä Porvooseen. Ensimmäinen oli pikaisempi pyrähdys vanhaan Porvooseen lokakuisena arki-iltana. Oli ihana vaellella tyhjillä kaduilla ja katsoa auringon laskevan talojen taakse. Toisella kerralla jäimme kaupunkiin ihan yöksikin. Söimme hyvin Saltissa ja vierailimme Porvoon museossa, joka avasi kaupungin historiaa meille tietämättömillekin.

Porvoon lisäksi ehdin vierailemaan esimerkiksi Paavolan tammella sekä Högbergetin luolassa, jotka molemmat ovat tulleet vastaan sosiaalisessa mediassa moneen kertaan. Niin paljon kuin pidänkin tutkimattomista poluista, välillä on mukava käydä katsomassa myös näitä julkkiksia.

Matkavuosi 2020 oli täynnä labyrintteja

Kuvan labyrintin löysin Ahvenanmaalta Bolstaholmin tilalta. Labyrintti kiemurteli keskellä maissipeltoa ja se oli avattu sadonkorjuujuhlien ajaksi. Se tuntui innostavan etenkin lapsia, mutta kyllä minäkin siellä kiertelin ihan mielelläni.

Maissilabyrintistä oli helppo löytää ulos, toisin kuin monista viime vuoden labyrinteistä. Jossain vaiheessa kaikki tuntui olevan yhtä solmua, joka vain ei suostu aukeamaan. Kaikki tehdyt suunnitelmat oli peruttava tai muutettava, joten jossain vaiheessa lopetin kaiken suunnittelun. Tällä hetkellä ilmassa onkin paljon toiveikkuutta, kun uusi vuosi on edessä. En vieläkään uskalla suunnitella suuria, mutta ehkä ihan vähän jotain.

Matkavuosi 2020 oli täynnä lähikohteita

Läheltä näkee myös kauas. Minä olin onnekas vuonna 2020, kun pääsin liikkumaan suhteellisen turvallisesti omalla autolla, ja kävinpä kerran junassa ja lentokoneessakin. Hyvin vähän kuitenkaan jaksoin lähteä kauas, sillä ajamisessa on oma vaivansa.

Viime vuonna olikin helppo tutustua lähikohteisiin, jotka olivat antaneet odottaa vuoroaan jo pitkään. Tein pari kaupunkivierailua, mutta enimmäkseen liikuin luontokohteissa, joita löytyy onneksi reilusti Etelä-Suomestakin. Yksi syksyn ykköskohteista oli Linlon ulkoilualue Kirkkonummella. Olin kuullut Linlon kauneudesta moneen kertaan, eivätkä kehut olleet turhia. Alue hehkui syksyn väreissä ja oli juuri sopiva paikka pienelle iltakävelylle. Onnistuin tosin sotkemaan suuntavaistoni täysin, ja suuntasimme aluksi aivan väärään suuntaan, kun tarkoitus oli jo suunnata parkkipaikalle. Mutta alue ei onneksi ole iso, joten ehdimme hyvin takaisin autolle ennen pimeää.

Matkavuosi 2020 oli täynnä hymyä

Muistan sanoneeni maaliskuun alussa, että jos me joudumme jäämään kotikouluun, emme selviä siitä mitenkään hengissä. No niinpä vain olimme kotona yhdeksän viikkoa – ja ihan elossa vielä. Tämän jälkeen totesin, että minun on ihan turha maalailla kauhukuvia tai heittäytyä dramaattiseksi, vaan tämän tilanteen kanssa vain pitää elää.

Saman asenteen päätin ottaa matkailuun. Jos en pääse ulkomaille, matkailen kotimaassa. Jos en voi lähteä kauas, keksin jotain kivaa lähempänä. Myönnän kyllä joulukuussa sanoneeni ääneen, että kotimaan matkailu alkaa tympiä jo toden teolla, mutta mitäpä sitä ajatuksiaan piilottelemaan. Teeskentelystä tulee vain paha mieli.

Pitkän kotikevään jälkeen olin onnellinen kesästä, retkistä ja hyvistä ystävistä, ja kaikki tämä varmasti näkyi kasvoiltani. Tässä yläpuolella olevassa kuvassa olen somerolaisella ohdakepellolla vesisateessa. Silti en nähnyt mitään syytä antaa hymyn kadota kasvoilta, sillä luvassa oli patikointia ja evästelyä jopa kahdessa kansallispuistossa erittäin hyvässä seurassa. Ja päivä olikin upea. Se oli toki myös kylmä ja kostea, mutta vuokramökin sauna poisti kaikki ikävät muistot ja loi uusia hienoja.

Matkavuosi 2020 oli täynnä kohokohtia

Maailmasta löytyy miljoona paikkaa, jotka haluaisin nähdä, mutta paljon niitä löytyy Suomestakin. On olemassa maisemia, ja sitten on olemassa kansallismaisemia. Tällainen on ehdottomasti Koli, jolla käymisestä olin haaveillut jo pitkään. Syksyllä 2020 oli vihdoin aika toteuttaa tämä haave.

Siinä, missä minulle Ukko-Kolilla seisominen oli toteutunut haave ja syysloman kohokohta, lasten mielestä se oli tylsintä ikinä. Armottoman tuomion mukaan se oli jopa tylsempää kuin Askolan hiidenkirnut, ja siitäkin retkestä olen saanut kuulla valitusta keväästä asti. Tässä kuitenkin piilee yksi totuus matkailusta: ei kaikkien tarvitse innostua samoista paikoista, eikä pelkkä kuuluisuus tee paikasta upeaa. Meillä jokaisella on omat syymme vierailla paikoissa, ja ne kaikki ovat ihan hyviä.

Minusta parasta onkin miettiä sitä omaa listaa ja niitä paikkoja, joissa juuri itse haluaisin käydä. Minun on turha kopioida kaverin listaa tai toteuttaa muiden unelmia. Omiakin unelmia on ihan tarpeeksi.

Matkavuosi 2020 oli täynnä yllätyksiä

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, millainen matkailuvuosi olisi tulossa, en olisi uskonut. Toki meillä oli muutenkin tavoitteena vähän hidastaa tahtia ihan omista syistä, mutta ihan tällaista en ajatellut minäkään. Koko matkailuvuosi oli siis yhtä yllätystä.

Vuosi toi tullessaan muitakin yllätyksiä, kuten marraskuisen Lapin matkan. En olisi mitenkään aiemmin uskonut, että kävisin vuoden aikana kaksi kertaa Lapissa – saati että toinen näistä matkoista osuisi marraskuun synkimpään aikaan. Täytyy myöntää, että molemmat matkat saivat alkunsa hetken mielijohteesta, mutta miten iloinen olinkaan päätöksen tekemisestä. Vaikka marraskuussa oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmintä ja kosteaa – ja sitä kautta pimeää – löytyi meille mielekästä tekemistä.

Yksi ohjelmanumeroista oli kiipeäminen Pallastunturilla, mistä lunta löytyi. Meidän vierailupäivänämme lumi ja sumu itse asiassa aiheuttivat sen, että näkyvyys alas tunturilta oli täysi nolla, mutta ainakin näimme sitä lunta. Hienot maisemat korvasi porotuvalla juotu skumppa, sekä pyllymäki alas kuruun. Iloiset yllätykset olivatkin ehkä parasta koko matkavuodessa 2020.

Matkavuosi 2020 oli täynnä auringonlaskuja

Aurinko on vihdoin laskenut matkavuoden 2020 yltä. Vuosi oli merkittävä ja omituinen, mutta samalla myös hieno ja ihmeellinen. Se sisälsi paljon hämmennystä, mutta myös iloisia yllätyksiä.

Se sisälsi myös paljon upeita auringonlaskuja. Niistä ensimmäisen näimme helmikuussa Juankoskella, missä vietimme hiihtolomaa. Ympäristö oli muuten kostea ja jäinen, mutta auringonlasku järven taakse oli taikaa. Yhtä hienon auringonlaskun näimme lokakuussa Kolilla, kun saavuimme kansallismaisemiin pitkän ajomatkan jälkeen. Niin hienolta kuin valtameren taakse laskeva aurinko näyttääkin, tällaisessa suomalaisessa järvimaisemassa on jotain lumoavaa.

Matkavuotta 2021 on aivan mahdoton edes ajatella. Toki ilmassa on hieman toivoa siitä, että tämän vuoden aikana pääsisi jo johonkin. Kieltämättä kotimaan kohteet eivät enää riitä nostattamaan matkaintoa. Mutta jos tämäkin vuosi kuluu kotimaassa, yritän ottaa siitä kaiken mahdollisen ilon irti.

Varmaa kuitenkin on se, että paikoillani en aio pysyä. Vuosi 2020 opetti minulle sen, ettei lähteminen voi loppua kuin seinään. Milloin tahansa saattaa tulla päivä, jolloin joudumme lukittautumaan koteihimme ja ulkoilemaan vain lähiympäristössä. Eri puolilla Eurooppaa se on nyt ihan arkipäivää. Niin kauan siis kun voin johonkin lähteä, lähden. En riskeeraamalla itseäni tai muita, vaan sääntöjä ja suosituksia noudattaen. Mutta lähtemistä en lopeta.