Hämeenlinnan seudulla voi viettää viihdyttävän viikonlopun

Mitä pitää tapahtua, että kaksi helsinkiläistä ja yksi kuopiolainen valitsevat kotimaan matkakohteeksi Hämeenlinnan? Pitää tapahtua pitkä syksy ja kiireiset aikataulut.

Etsimme Toisiin maisemiin -blogin Hannelin ja Suunnaton-blogin Pilvin kanssa viime lokakuussa kohdetta, jossa voisimme viettää rattoisan viikonlopun. Kiikarissa oli kulttuurielämyksiä, vähän historiaa, ja paljon luontoa. Me helsinkiläiset emme halunneet ajaa kovin pitkää matkaa työpäivän jälkeen, mutta toisaalta maisemat saisivat muuttua edes vähän.

Kohteeksi valikoitui Hämeenlinnan seutu, jossa tuntuivat yhdistyvän nämä kaikki: linnoja, museoita, ravintoloita ja Aulangon luonto. Matkaohjelman meille itse asiassa laati Lähtöportti-blogin Mika, jonka matkatoimistoon luotan mielelläni tulevaisuudessakin.

Majapaikaksi vuokrasimme talon Hattulasta. Tämä Airbnb:stä löytynyt vaihtoehto osoitti taas kerran järjestelmän hyvät ja huonot puolet. Saimme käyttöömme erittäin kohtuulliseen hintaan kokonaisen talon, josta löytyivät hyvin varusteltu keittiö ja oma sauna. Toisaalta oli hieman omituista majoittua taloon, jonka asukkaan postitkin olivat vielä keittiön hyllyssä.

Sadepäivä sujui tutustuen Hämeenlinnan tarjontaan

Lauantaipäivän vietimme kulttuurin ja historian parissa Hämeenlinnassa. Sateinen päivä ei innostanut juuri ulkoilemaan, vaan suuntasimme heti kärkeen kaupungin ykkösnähtävyyteen eli Hämeen linnaan. Minä olin käynyt Hämeen linnassa edellisen kerran ala-asteen luokkaretkellä, joten muistikuvia ei juuri ollut.

Hämeen linna yllätti vaatimattomuudellaan. Toki se on keskiaikaisena puolustuslinnoituksena suuri ja jykevä, mutta etenkään sisätiloiltaan se ei aiheuttanut suuria tunteita. Sieltä puuttuivat esimerkiksi Olavinlinnalle tutut kapeat portaikot ja loputtomat onkalot, samoin kuin Turun linnalle tutut suuret salit. Hämeen linna on kuin näiden isompien mestareiden vaatimaton pikkuveli, joka jää aina vähän varjoon.

Erityistä kiitosta annan kuitenkin linnan leikkimielisille elementeille: ratsastettava puuhevonen ja erilaiset keskiaikaiset kisailut kirvoittivat leikkimieltä myös meissä vakavissa aikuisissa. Kaverille ei hävitä edes pussin heitossa.

Linnan jälkeen suuntasimme vierailulle kuuluisan hämeenlinnalaisen kotiin. Jean Sibelius asui lapsuutensa Hämeenlinnassa, ja hänen kotitalonsa on restauroitu museoksi keskelle kaupunkia.

Siinä missä Sibeliuksen oma talo Ainola henkii suurmiehen läsnäoloa, Hämeenlinnan koti on tavallinen lapsiperheen koti. Toki siellä seisoo suuri flyygeli, ja jälkikäteen seinät on päällystetty kuuluisan asukkaan kuvilla, mutta etenkin makuuhuone on vain tavallinen makuuhuone, jossa on nukkunut tavallisia ihmisiä.

Sibeliuksen lapsuudenkoti edustaa Hämeenlinnan keskustan kauneinta osaa: vanhoja puutaloja, joita on vielä joitakin jäljellä. Vaikka tämä talo sijaitsee hieman hassusti keskellä moderneja taloja ja kauppakeskuksia, voi Hämeenlinnan keskustasta vielä löytää riveittäin vanhoja puutaloja, jotka henkivät vanhaa aikaa. Ilman näitä taloja kaupungin keskusta olisikin aika tylsä – ainakin sateisena lokakuun lauantaina.

Lounaan söimme kaupungin vanhassa klassikkoravintolassa Popinossa. Vaikkei kaduilla näkynyt ihmisiä missään, ravintola oli lauantaipäivänä aivan täynnä. Syömään oli saapunut niin vanhempien ihmisten seurueita kuin nuoria pariskuntiakin. Vaikutti siltä, että Popino on kaikille sopiva paikka.

Lounaan jälkeen suuntasimme museoon, joka olisi ilman pätevää matkanjärjestäjäämme jäänyt aivan varmasti käymättä. Museo Skogster on Hämeenlinnan kaupunginmuseon päätoimipiste, ja se sijaitsee legendaarisessa Skogsterin liiketalossa. Talo avattiin vuonna 1907 tavaratalona, joka oli Suomen modernein Helsingin ulkopuolella.

Talon alakerrasta löytyy Ooh, Hämeenlinna! -niminen näyttely, joka esittelee kaupungin historiaa interaktiivisin keinoin. Meihin vetosivat eniten rooliasut, jotka saivat aikuisetkin leikkimään.

Yläkerrassa taas on vaihtuvia näyttelyitä, sekä Säästöpankkimuseo, jonka esineistö vie suoraan lapsuuteen. Miten paljon muistoja voikaan tulla rivillisestä säästöporstaita.

Paluumatkalla Hattulaan kävimme vielä kurkkaamassa kaupungin hieman salaisempaa nähtävyyttä. Kantolan viljasiilot on maalattu vuonna 2017 upeilla muraaleilla, jotka kuvaavat naista ja kahta tyttöä. Muraalien takana on australialainen Guido Van Helten, jonka muraalin voi löytää myös Helsingin Vallilasta. Näiden luokse ei olisi kyllä vahingossa eksytty, joten suuri kiitos matkanjärjestäjälle tästä vinkistä.

Aulanko houkuttelee sukeltamaan luontoon

Jos lauantai oli täynnä kulttuuria ja kaupunkielämää, sunnuntain omistimme luonnolle. Suuntasimme Aulangon maisemiin, missä itse en ollut koskaan käynytkään. Ennakkotiedoista poiketen näkötorni oli auki, joten aloitimme kierroksen yläilmoista. Jo pelkkä torniin kiipeäminen oli elämys – ylhäältä avautuvista näköaloista puhumattakaan. Erityisen onnellinen olin siitä, että olimme paikalla juuri ruskan aikaan, sillä keltaisen ja punaisen eri sävyissä hehkuvat puut loistivat maisemassa upeasti.

Näkötornilta lähdimme Aulangonjärven kiertävälle kävelyreitille, jolla on pituutta noin seitsemän kilometriä. Tämä kävelylenkki on maastoltaan helppo, mutta sisälsi kuitenkin vähän nousuja ja pitkospuita. Suuresta fyysisestä suorituksesta siis ei ollut kysymys, mutta juuri sopiva sunnuntaipäivän lenkki se oli. Eväät pysähdyimme syömään kalliolle, jolta oli hyvät näkymät järven toiselle puolelle näkötornille.

Myös Hattulasta löytyy nähtävää

Ja koska viikonloppu ei ollut pelkkää Hämeenlinnan esittäytymistä, kävimme sunnuntaina tutustumassa myös Hattulan tarjontaan. Kunnan merkittävin nähtävyys on Hattulan vanha kirkko, jonka kattomaalauksia minä olen käynyt tutustumassa jo viidennen luokan luokkaretkellä. Tällä kertaa emme päässeet sisälle kirkkoon, vaan jouduimme tyytymään kirkon ulkopuoleen.

Ulkopuolelta ihailimme myös Hattulan uudempaa kirkkoa, joka kohoaa uljaana mäen päällä. Tämä punatiilinen komistus on vanhan kirkon täydellinen vastakohta: siinä missä vanha kirkko on matala keskiaikainen kivikirkko, uusi kirkko kohoaa korkealle kohti taivaita.

Hattulassa käydessään kannattaa piipahtaa myös Mierolan sillalla. Ainakin lokakuisena sunnuntaiaamuna aurinko paistoi ihanasti ja loi sillan heijastuksen alla virtaavaan jokeen. Kesällä paikalla on kesäkahvio, jonka viereen pääsee rantautumaan veneellä.

Tämän viikonlopun pääasiallisena tarkoituksena oli paitsi ystävien yhdessäolo, myös tutustuminen hieman tuntemattomampiin kohteisiin. Toki Hämeen linna ja Aulanko ovat tuttuja suurimmalle osalle suomalaisista, mutta ainakin tällaiselle helsinkiläiselle ne ovat liian lähellä. Samalla tulimme tutustuneeksi Hämeenlinnan muuhun tarjontaan, ja myös Hattulan keskiaikainen historia sai osansa huomiosta.

Parasta antia kuitenkin oli se, että kaiken tämän sai tehdä samanmielisten ystävien kanssa. Ilman heitä vesisateessa kylpevä Hämeen linna ei olisi varmasti säväyttänyt senkään vertaa, eivätkä Skogsterin roolivaatteet olisi kiinnostaneet yhtään. Nyt löysimme iloa ja riemua kaikesta, mitä eteemme osui.

Kohteeseen kuin kohteeseen kannattaa siis aina pakata mukaan ensisijaisesti hyvää matkaseuraa. Joskus se on oma perhe, joskus taas hyvät ystävät. On myös aikoja, jolloin paras matkaseura on vain oma seura. Hyvässä seurassa kuitenkin viihtyy vaikka missä – vaikka vesisateessa.