Lyngen-vuonolla: telttayö Norjassa kruunasi kesän

Sadetta, sadetta, sadetta. Sääennuste on aika lohduton. Vielä aamulla nousimme junasta aurinkoisella Kolarin asemalla ja kävimme matkalla Äkäslompoloon pulahtamassa matkalle osuneeseen Saivojärveen. Tarkoituksena oli ajaa vielä illaksi Kilpisjärvelle, leiriytyä sinne ja kiivetä yöllä joko Saanalle tai Mallalle.

Mitä lähemmäs Kilpisjärveä pääsimme, sitä epätoivoisemmalta tilanne näytti. Mustat pilvet peittivät taivaan, ja ennuste lupasi edelleen jatkuvaa sadetta. Ajatus kiipeämisestä vesisateessa ei houkutellut yhtään – ja vielä vähemmän se, että märkänä pitäisi sitten kömpiä telttaan nukkumaan.

Kaukana taivaanrannassa kuitenkin pilkotti valoa eli jossain paistoi vielä aurinko. Kartan ja sääennusteiden ahkera tutkiminen vakuuttivat meidät siitä, että Norjan puolella Skibotnin ympäristössä ei pitäisi sataa ennen aamua. Ajettaisiinko siis suoraan sinne? No, ajetaan vaan.

Yhteistuumin siis ohitimme Kilpisjärven lyhyellä kauppareissulla ja jatkoimme matkaa suoraan eteenpäin kohti Norjan rajaa. Kovin pitkälle ei Kilpisjärveltä tarvitsekaan ajaa, kun on jo rajalla, ja heti rajan jälkeen aukeaa se näky, josta moni haaveilee: lumihuippuiset vuoret kohoavat edessä saman tien.

Yleensä Suomen ja Norjan välisen rajan saa ylittää ilman minkäänlaisia muodollisuuksia, mutta koronan tuomien matkustusrajoitteiden vuoksi rajalla tehdään nyt erilaisia tarkastuksia. Periaatteessa passikin pitäisi olla mukana, mutta sitä ei meiltä nyt kysytty, vaan sen sijaan kysyttiin ajokortti. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos jollain ei olisi ollut ajokorttia, enkä ryhtynyt kyselemäänkään. Yhdellä seurueestamme ei nimittäin ollut mukana passia, joten esittelimme ihan tyytyväisinä ajokorttejamme.

Kun tie Suomen puolella Kolarin ja Kilpisjärven välillä on pitkää ja suoraa, alkavat Norjan puolella heti myös mutkat. Tie mutkittelee maisemassa ja molemmin puolin joko kohoavat vuoren seinämät tai laskevat syvät rotkot. Eri kokoisia vesiputouksia voi bongata vähän väliä.

Pysähtymisen arvoinen vesiputous matkalla on Rovijoen putous, johon on helppo kävellä pieneltä levähdyspaikalta. Suomesta päin tullessa putous ei näy ennen pysähtymispaikkaa, eikä sitä ole mitenkään merkitty viitoilla. Kannattaa siis olla tarkkana, ettei aja ohi.

Meidän määränpäämme Norjassa olivat Lyngen-vuonon rannat ja erityisesti Skibotnin alue. Saavutimmekin vuonon nopeasti ja pääsimme ihastelemaan kirkkaan sinistä vettä. Kun vielä löysimme sopivan seisakkeen tien varrelta leiriytymistä varten, olimme erittäin tyytyväisiä päätöksestämme jatkaa Norjaan asti. Aurinko paistoi vielä kirkkaana ja heijastui vuorten seinämistä maisemaan.

Kun vielä saimme teltat pystyyn ja trangian kasaan, ja kattilassa porisi iltapalaksi erikoisen näköinen pestopasta, oli huokaistava hiljaa mielessään. Vain vuorokautta aikaisemmin olimme astuneet junaan Helsingin rautatieasemalla, ja nyt olimme aivan eri maailmassa. Kapeana soljuva Lyngenin vuono, vastarannalla kohoavat vuoret ja vuonon pohjukassa näkyvä pieni Skibotnin kaupunki olivat kaikki keltaisia pehmeän auringon säteistä. Kuksassa sihisi skumppa ja päässä pyöri miellyttävä väsymys, joka vakuutti yöllä nukuttavan paremmin kuin pitkiin aikoihin.

Minä en ole kovin kokenut telttailija. Aikuisiällä olen viettänyt teltassa varmasti alle kymmenen yötä, joista niistäkin ison osan oman mökin pihalla. Tämä seisake Lyngen-vuonon rannalla on selvästi kaunein kaikista niistä paikoista, mihin olen telttani pystyttänyt.

Kun ilta kääntyi yöhön, ja meidän naurumme raikui ympäri Lyngen-vuonoa, saimme vielä viimeisen lahjan Norjalta: kaunis sateenkaari täytti lähes puolet maisemasta ja teki siitä taianomaisen. Pehmeä keltainen valo suodattui kostean yöilman läpi ja paljasti valtavan sateenkaaren. Tuota näkyä ei olisi malttanut jättää millään, mutta toisaalta uni alkoi kutsua makeasti.

Aamulla heräsin sateen ropinaan ja siihen, että meinasin koko ajan valua telttakaverini Outin päälle. Vaikka teltta oli olevinaan täysin tasaisessa kohdassa, paljasti ohuella makuualustalla makaaminen sen, että olimme kuitenkin aivan minimaalisessa kallistuksessa. Olikin hyvä aika herätä ihailemaan maisemia erilaisessa valossa.

Sadepilvet olivat saavuttaneet jo Lyngen-vuononkin ja peittivät vuorten huiput. Silti en usko koskaan harjanneeni hampaitani kauniimmassa ympäristössä. Äkäslompoloon unohtuneet levitteet ja kahvimaidot harmittivat vain hetken, ja musta kahvi ja kuiva sämpylä maistuivat oikein hyvin aamupalalla.

Aamiaisen jälkeen käänsimme auton keulan takaisin kohti Suomea. Vierailumme Norjassa oli vain tämän yhden yön mittainen, mutta se jäi ehdottomasti mieleeni koko kesän kohokohtana. Siinä yhdistyivät kauniit maisemat, paljon kaivattu tunne siitä, että on taas jossain matkalla, ja hyvin nukuttu yö teltassa. Sekä tietysti ystävät, jotka pääsimme kokoontumaan ensimmäistä kertaa viikkoihin ja nauramaan vatsamme kipeiksi niille unohtuneille ruokatarvikkeille sekä sille, ettemme Outin kanssa osanneet kasata trangiaa. Myös illalliseksi valmistetut lihapullapestopasta ja carbonara-keitto jäivät elämään mieliimme pitkäksi aikaa.

Minulle tämän retken suurin opetus oli kuitenkin se, ettei kannata pitää liian tiukasti kiinni omista suunnitelmistaan. Vaikka meidän vakaa tarkoituksemme oli viettää yö Kilpisjärvellä ja kiivetä Saanalle tai Mallalle, ei siinä olisi ollut mitään järkeä vesisateessa. Sen sijaan heitimme alkuperäiset suunnitelmamme romukoppaan ja laadimme nopeasti uuden, jota emme katuneet hetkeäkään.

Jos haluat lukea tarinan siitä, kuinka lopulta pääsimme Mallalle, löydät sen täältä.