Talvi 2020 tulee varmasti jäämään muistikuviin tarkasti. Tämä oli se talvi, jolloin lumesta ei ollut tietoakaan, vaan jonka pystyi oikein mainiosti tarpomaan läpi tennareissa. Talven päätti ympäri maailmaa leviävä korona, jonka lopputulosta on tässä vaiheessa mahdoton vielä edes ennustaa.
Me yritimme maksimoida mahdollisuuden päästä lumen äärelle edes kerran talven aikana. Ihan Lappiin asti emme kuitenkaan olleet valmiit siirtymään, vaan lunta näytti riittävän hyvin Pohjois-Savossakin. Ainakin Kuopiosta tuli raporttia, että lunta on riittänyt marraskuusta asti.
Tavoitteena oli päästä hiihtoloman aikana harrastamaan talvilajeja: pyöriä lumessa, pulkkailla, ja ehkä vähän hiihtääkin. Mielessä siinsivät aurinkoiset pakkaspäivät ja kirkas lumihanki, joka häikäisee ihanasti silmiä.
En kuitenkaan luottanut pelkästään Suomen talvisäähän, vaan pelasin varman päälle. Varasin meille mökin Juankoskelta, josta olisi kohtuullinen ajomatka myös Tahkon laskettelukeskukseen. Hyvällä onnella pääsisimme Juankoskella hiihtelemään ja nauttimaan talvesta, mutta tarpeen tullen voisimme karata Tahkolle tykkilumen ääreen.
Juankosken lumet sulivat jo ennen saapumistamme
Pari viikkoa ennen hiihtolomaa alkoi Kuopiosta kuulua uutisia: vettä sataa niin, että lumet sulavat kovaa vauhtia pois. Meidän ehtiessämme paikalle olikin lumi enää muisto mökin pihalla ja lähiympäristössä. Jäljellä olivat enää peilijäiset tiet, sekä valtavat kuralätäköt.
Mökkimme Juankoskella ajoi hyvin asiansa: yksi makuuhuone parisänkyineen sekä yksi kerrossänky majoittivat meidät mukavasti. Keittiössä valmistimme ruokia ja pöydän ääressä pystyi pelaamaan lautapelejä. Mökin sauna oli iloinen yllätys, sillä niin pehmeitä puukiukaan löylyjä en ole aikoihin kokenut. Oli ihanaa istua saunan lauteilla pimeässä illassa, kun vaimea tuli loimotti kiukaan luukun läpi. Yleensä tätä herkkua nautitaan vain kesällä.
Tahko avautui pala palalta
Heti alussa selvisi, että Juankoskella emme tulisi talvilajeja harrastamaan, joten suuntasimme heti ensimmäisenä päivänä Tahkolle. Tämä hiihtokeskus oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja avautui pala palalta. Tahkolle saapuessamme vastassa oli reipas vesisade, joka ei luonut kovin maireaa ensivaikutusta, mutta onneksi paikka pääsi parantamaan kuvaansa askel askeleelta.
Minä suuntasin mäkeen isompien lasten kanssa, ja loput lähtivät tutkimaan Tahkon muuta tarjontaa. Alue on kuin pieni kylä, jonka päätien varrelta löytyvät marketit, ravintolat ja Sokos Hotellit, sekä mökkejä ja taloja vieri vieressä.
Kosteasta säästä huolimatta Tahkon rinteet olivat suosittu paikka hiihtoloman aikaan. Välinevuokraamosta ei löytynyt kaikkia kokoja lasten monoista, ja jonot hisseille olivat aikamoiset. Tosin minulla on erittäin vähän kokemusta laskettelukeskuksista muutenkin, niin en osaa vertailla tilannetta muihin ajankohtiin.
Saimme kuitenkin välineet ja pääsimme mäkeen. Parin vuoden tauon jälkeen olo oli taas kuin Bambilla, joka päätyy liukkaalle jäälle. Sukset tuntuivat yhtä aikaa älyttömän jäykiltä ja todella liukkailta, ja eteneminen oli haastavaa. Kun vielä perässä repi kahta lasta, joille se oli vähintään yhtä haastavaa, tuli pari kertaa mieleen, että olikohan tässä oikeasti järkeä.
No, olihan siinä. Kun vihdoin harjoittelumäen jälkeen uskalsin edes sompahissiin ja lasten mäkeen (joka muuten oli jyrkin laskemani lasten mäki ikinä), olo oli voitokas. Tyylikkääksi tai sujuvaksi laskuani ei voinut sanoa missään vaiheessa, mutta pystyssä selvisin alas joka kerta. Omaksi puolustuksekseni sanon myös sen, että jo parin tunnin aikana vesisade ja monet laskijat saivat mäkeen aikaan kuoppia ja hyppyreitä, joita sai väistellä ihan tosissaan.
Kylpylä pelastaa matkan kuin matkan
Koska ensimmäinen päivä kului ihmettelyyn ja ahkeraan laskemiseen, päätimme palata Tahkolle vielä seuraavanakin päivänä. Tuolloin ohjelmaan otettiin suosiolla kylpylä, jolla paikkaa oli mainostettu etukäteen lapsille.
Ennen kylpylää muu perhe kävi vetämässä hien päälle Superparkissa, kun taas minä suuntasin kävelyretkelle kylänraitille. Kaunis aurinkoinen päivä oli omiaan siihen, ja löysin tieni Aholansaareen johtavalle jäätielle. Jäälle en lähtenyt, sillä peilikirkas jää ei houkutellut testaamaan sen kestävyyttä.
Alkuperäinen suunnitelmani oli etsiä hiihtolatu ja kaivaa sukset auton peräkontista. Hiihtolatuja kyllä oli, sillä näin useammankin ihmisen sukset käsissä, mutta lopulta en jaksanut lähteä niitä etsimällä etsimään. Minun onnellani olisin päätynyt jollekin ihan liian pitkälle reitille, jolta en olisi selvinnyt takaisin vielä illallakaan. Oli huomattavasti turvallisempaa kävellä kylänraittia pitkin.
Mitään luontokokemusta en Tahkolla löytänyt: kävelyreitti kulki tiukasti autotien reunaa pitkin, ja tietä reunustivat erilaiset asumukset. Poikkesin Tahkon farmille, joka mainostaa eläimiä. Löysin sieltä muutaman lampaan ja pari vuohta, mutta suurimman huomion veivät mönkijöillä pärräävät lapset.
Kylpylän takaa löysin leikkikentän: täydessä toiminnassa oleva luistelukenttä ja monilla telineillä varustettu leikkipaikka olisivat kyllä viihdyttäneet lapsia pidempäänkin. Vieressä kulkeva mäki olisi myös toiminut hyvin pulkkamäkenä, jos olisimme sen löytäneet ajoissa.
Sesongista huolimatta elämä hiihtokeskuksessa oli rauhallista. Eniten ruuhkaa oli välinevuokraamossa ja Sokos Hotellin alakerran Hesburgerissa. Parkkipaikat olivat kuitenkin aivan täynnä eli ihmisiä oli kyllä liikkeellä.
Tahkon kylpylä oli yllättävän pieni, mutta meille oikein toimiva. Erityisesti alkuiltapäivästä siellä mahtui hyvin kellumaan ja sukeltelemaan, mutta väkimäärä alkoi kyllä iltapäivän mittaan uhkaavasti lisääntyä. Tarinoiden mukaan tietyn kellonajan jälkeen on aivan turha haaveilla pääsevänsä porealtaaseen.
Vaikka lomalle suunnittelemamme runsas ulkoilu ja kauniit talvipäivät eivät nyt toteutuneetkaan, ajoi muutama päivä Juankoskella asiansa. Mökkimajoitus ja pari päivää Tahkolla saivat aikaan tunteen, että olimme taas reissussa. Pienin jopa kyseli, että mitä kieltä tässä maassa mahdetaan puhua.
Yö Rauhalahdessa oli lomaa loman sisällä
Vielä ennen paluuta etelään pysähdyimme yhdeksi yöksi Kuopioon Rauhalahden kylpylään. Tämä vanha klassikko on tunnettu tuettujen perhelomien paikkana, joten lapsiperheitä riitti hiihtoloman aikaan. Kylpyläosasto oli kuitenkin selvästi Tahkoa isompi, ja altaita riitti jokaiseen makuun. Minun lempparini oli lämmin allas, jossa oli olo kuin kylpyammeessa. Myös uiminen putkea pitkin ulkoaltaaseen oli taas jännittävä kokemus: vesi oli ihanan lämmintä, mutta lumisade meinasi jäädyttää pään saman tien.
Vaikka meidän hiihtolomamme alkuperäinen tarkoitus oli ulkoilla ja nauttia talvisesta kelistä, päädyimme taas viettämään sen omassa elementissämme eli vedessä. Viimeiset kaksi vuotta olemme tehneet talvimatkan kauas itään, missä päivät ovat täyttyneet uimisesta ja auringosta. Tällä lomalla emme aurinkoa montaa kertaa nähneet, mutta kylpylät täyttivät lasten uintitarpeen oikein mainiosti. Toki minä olisin mieluummin upottanut varpaani rantahiekkaan, mutta kyllä tämäkin nyt asiansa ajoi.
Sen minä opin taas tällä hiihtolomalla, että etukäteen kannattaa miettiä myös varasuunnitelmia. Vaikka lomalle tekisikin suunnitelmia ja miettisi tekemistä, kannattaa takataskussa olla myös muutama ylimääräinen vaihtoehto.
Opin myös, että mitä tahansa voi brändätä. Minä onnistuin ennen reissua brändäämään Juankosken paikaksi, jossa vietämme kaikkien aikojen parhaan hiihtoloman. Ihan sitä siitä ei nyt tullut, mutta etukäteen lapset intoilivat valtavasti pääsystä Juankoskelle.
Ei Juankoskea ilman Juicea
Juankoskesta puheen ollen: kävimmehän me paikkakunnan kuuluisimmalla nähtävyydellä Juicen torilla. Parkkeerasimme auton S-marketin parkkipaikalle ja jalkauduimme etsimään Juicen muistomerkkiä. Googlesta kaivettujen kuvien esittelemää kiviseinää ei koskaan löytynyt, mutta löysimme kivitolpan, jonka päässä oli Juicen pää.
Ilmeisesti Villu Jaanisoon suunnittelema alkuperäinen muistomerkki on purettu pois, ja sen tilalle on pystytetty tolppa, jonka nokkaan rintakuva on laitettu. Olimme paikalla täydelliseen aikaan, sillä edellisenä päivänä Juice olisi täyttänyt 70 vuotta. Juhlapäivää oli muistettu tuomalla tolpan juurelle suurin määrin kynttilöitä, jotka kyllä oli hämmentävästi aseteltu patsaan takapuolelle.
Patsaan ympäriltä löytyy neljä valotolppaa, joihin on painettu Juicen kappaleiden sanoja. Tämä yksityiskohta olisi varmasti jäänyt huomaamatta, jos emme olisi osanneet niitä etsiä.
Yksi näistä tolpista tiivisti hyvin hiihtoloman loppupuolen tunnelman. Juice tuskin puhui kotimaan matkailusta, mutta tähän oli helppo yhtyä: ”Maailman kyliin mä väsyin, ota syliin.”
Kovasta yrityksestä huolimatta tästä hiihtolomasta ei muodostunut talvista seikkailua, vaan lähinnä kosteaa kellumista. Vesisateet ja kylpylöiden kloorivedet kuitenkin huuhtoivat pois suurimmat harmitukset, ja jäljelle jäi ilo siitä, että olimme taas liikkeellä.
No Comments