Lähellä olevaa on vaikea nähdä. Olen asunut Helsingissä jo lähes 20 vuotta, mutta silti hämmennyn joka kerta, kun…
Lokakuinen Suomi on parhaimmillaan ihana. Jos säät pysyvät kirkkaan syksyisinä, eikä luvassa ole pelkkää vesisadetta, voi Suomesta nauttia…
Voi korona. Tästä keväästä kyllä muotoutui jotain sellaista, jota ei osannut villeimmissä kuvitelmissakaan ajatella. Eristys perui kaikki matkat,…
*Kaupallinen yhteistyö: Elämyksen taika Patikointi on ihanaa. Mutta kun sitä on nyt tullut tehtyä viikonloppu toisensa jälkeen, on…
Talvi 2020 tulee varmasti jäämään muistikuviin tarkasti. Tämä oli se talvi, jolloin lumesta ei ollut tietoakaan, vaan jonka…
Suomenlinna houkuttelee lähes miljoona turistia vuosittain. Helsingin kiistaton ykkösnähtävyys kiinnostaa yleensä historian ja maisemiensa vuoksi: Unescon maailmanperintökohteen historia…
Ruislinnun laulu korvissani / Tähkäpäiden päällä täysikuu / Kesäyön on onni omanani / Kaskisavuun laaksot verhouu. Eino Leino…
Kaupallinen yhteistyö: Elämyksen taika Kaikki alkoi elokuussa Tuusulasta. Olimme kokoontuneet bloggaajaporukalla tutustumaan Tuusulaan ja sen tarjontaan. Julia vei…
Aivan Suomen itärajalla seisoo maamme vanhin turistikohde. Sinne on saapunut matkailijoita aina 1700-luvulta asti, ja 1800-luvulla sinne saavuttiin…