Syyskuinen Thaimaa toivotti tervetulleeksi kuin vanhan ystävän

Kun marraskuussa 2019 laskeuduin Helsinki-Vantaalle, en vielä arvannut, että tein viimeisen kaukolentoni lähes kolmeen vuoteen. Ei niin, että lennot olisivat se juttu, vaan se, että seuraavat kolme vuotta pysyttelisin enemmän tai vähemmän kotikulmilla. Ensin tiukasti kotimaassa matkaillen ja retkeillen, ja myöhemmin muutamalla piipahduksella Euroopan rajojen sisäpuolella. Kaukomaat saisivat odottaa.

Viime vuoden syyskuussa se kuitenkin tapahtui, että raahasimme rinkkamme ja reppumme taas Helsinki-Vantaalle valmiina istumaan lentokoneessa kevyet 12 tuntia. Tässä kolmen vuoden aikana maailma muuttui myös siinä, että Venäjän yli ei enää lennetä, minkä vuoksi entinen 9 tunnin lento Bangkokiin kestää tänä päivänä 12 tuntia. Yhtäkkiä turvallisia ylitettäviä ovat Arabian niemimaa, Iran ja Pakistan.

Yölento sujui harjoituksen puutteesta huolimatta hyvin. Pitkän työ/koulupäivän jälkeen porukka oli väsynyttä, eikä koneen huippuhieno elokuvatarjontakaan auttanut pysymään hereillä. Minä itse nukuin juuri ja juuri, sillä kova päänsärky äityi kuvotukseksi, joka jatkui aina perille saakka. Lapset sen sijaan nukkuivat onnellisina pitkät pätkät ja lopun aikaa tutustuivat viihdetarjontaan. Ruokailu sujui taas tuttuun tapaan eli lapset työnsivät lämpimät ruoat koskemattomina takaisin tarjottimelle ja valmiit leivät jäivät muovikelmuihin. Mihin ovat hävinneet aamiaissämpylät ja jogurtit, kun nyt tilalla on epämääräisiä munakkaita perunoiden kanssa? Paluumatkalla stuertti tosin vihjaisi lasten ateriasta, jonka voi tilata erikoisruokavalioista. Enpä tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta.

Kun astuin ulos isosta ja viileästä lentokoneesta, vastassa oli taas se tuttu tunne: kaiken valtaava lämpöaalto. Miten ihanaa olikaan tuntea edes se pieni hetki, joka kestää siirtyä lentokoneesta putken kautta hyvin ilmastoituun lentokenttärakennukseen. Tuo hetki kuitenkin antoi toivoa siitä, että siellä se taas minua odottaa.

Minua odotti ihanan lämmön lisäksi myös alati sykkivä Bangkok. Kun taksi kaarsi Suwarnabumilta kohti keskikaupunkia, korkeat talot alkoivat piirtyä taivaanrantaan. Yhtäkkiä niitä oli joka puolella: pilvenpiirtäjiä, valtavia mainoskylttejä ja välkkyviä valotauluja. Rakennustyömaa toisensa jälkeen osoitti, että rakennettavaa on vieläkin.

Bangkok oli yhtä ihana kuin ennenkin. Kulmaravintolasta saimme illallisen neljälle muutamalla eurolla. Loputtomat autojonot opettivat sujahtamaan välistä tien yli. Jokilaivat veivät temppeleille ja skytrain moderneihin ostoskeskuksiin. Ainoa ero oli, että tällä kertaa en millään onnistunut saamaan meitä oranssin linjan jokilaivaan, joka olisi hitain ja halvin. Vielä edellisellä vierailulla laivoihin vain hypättiin kyytiin ja maksettiin siellä. Nyt liput piti ostaa jo laiturilta ja joka kerta meidät vietiin väkisin siniseen turistiveneeseen, joka oli toki nopea, mutta myös kalliimpi. Kahdeksan hengen seurueessa jokainen säästetty baht tulisi tarpeeseen. Tämä vaatisi selvästi vielä harjoittelua.

Koko seurue ei ollut yhtä ihastunut Bangkokiin kuin minä. Mukana oli Thaimaan ensikertalaisia, joille koko maa ja kulttuuri olivat täysin uusia. Heille Bangkok oli yhtä suurta kulttuurishokkia ruuhkineen, äänineen ja hajuineen. Bangkok ei ehkä olekaan paras paikka laskeutua Thaimaahan ensimmäistä kertaa, mutta minä rakastan sitä koko sydämestäni.

Bangkokista hyppäsimme yöjunaan kohti etelää. Olin tällä kertaa rohkaissut mieleni ja ykkösluokan omien hyttien sijaan olin varannut meille kahdeksan paikkaa kakkosluokasta, jossa sängyt ovat kahdessa rivissä käytävällä. Osa seurueesta oli varmoja, että meidät murhataan kesken junamatkan. Todellisuudessa matkaaminen kakkosluokassa oli oikein mukavaa. Alasängyt olivat niin leveät, että niillä oli hyvä istuskella illalla ja tarpeen tullen niihin mahtui nukkumaan kaksi vierekkäin. Tämä tarve todellakin tuli, sillä kohta lähdön jälkeen yksi lapsista alkoi oksentaa. Koskaan ei selvinnyt, oliko syynä tavaratalon alakerrasta ostettu Boba-tee vai pizzeriassa syödyt jäät, mutta oksentaminen jatkui aamuun asti. Onneksi tämä jäi matkan ainoaksi ruokamyrkytykseksi – tai mikä sitten olikaan.

Junan pudottaessa meidät Suratthanin asemalle edessä oli vielä monta etappia. Ensin meidän piti löytää autokyyti satamaan, sieltä lauttaliput Ko Phanganin saarelle, ja satamassa vielä autokyyti hotellille. Monen tinkimisen jälkeen olimme vihdoin saarella, joka toivotti meidät tervetulleeksi kunnon vesisateella. Tuossa vaiheessa songthaewin lavalle tihkuva sade tuntui vain virkistävältä, eikä häirinnyt ollenkaan. Myös lauttamatka oli ollut odotettua mukavampi: iso lautta oli tukeva ja kyyti tasaista, joten minä pystyin keskittymään kirjan lukemiseen.

Ko Phanganilla olin varannut meille kaksi rantabungalowia, jotka etukäteen aiheuttivat osassa seuruetta epäilyksiä. Bungalowit olivat kuitenkin siistejä ja juuri meille sopivia. Tulopäivän sade tosin pääsi vähän meidän bungalowimme lattialle, mutta se oli äkkiä kuivattu. Pilvisestä ja sateisesta säästä huolimatta ensimmäiset syöksyivät mereen heti, kun tavarat oli heitetty bungalowin lattialle.

Vietimme Ko Phanganilla lopulta viisi päivää. Näistä ensimmäiset kolme yötä rantabungaloweissa ja viimeiset kaksi yötä kolmen makuuhuoneen villassa. Päivät vietimme lähinnä uima-altaalla ja vaellellen pitkin hiekkatietä etsien uutta nähtävää. Teinit vuokrasivat päiväksi skootterin, jolla ajelivat pitkin saarta tuliaisena hiekkatien auki repimä käsivarsi. Mutta ei siitä sen enempää.

Ko Phanganilta jatkoimme matkaa naapurisaarelle Ko Samuille. Tämä lauttamatka oli huomattavasti hyppyisempi, ja muovituoleilla vietetty tunti toi mieleen huvipuistolaitteen. Onneksi matka oli kuitenkin sen verran lyhyt, että kaikilla pysyi hymy huulilla loppuun asti.

Ko Samuilla majoituimme suoraan Chawengin rannalle. Edellisellä Samuin vierailulla vuonna 2015 majoituimme itse asiassa naapurihotelliin, mutta nyt tämä palveli seuruettamme paremmin. Tosin respassa saimme käydä aika pitkän väännön, koska olin varannut meille täysin vääränlaiset huoneet. Ei ole olemassa asiaa, joka ei ratkea lyömällä lisää rahaa tiskiin, ja kohta meillä oli kaksi huonetta suoraan allasbaarin vieressä. Ei halpaa, mutta erittäin ihanaa.

Myös Ko Samuilla keskityimme leppoisaan elämään: kävelyjä rannalla, loputtomia tunteja uima-altaan reunalla ja hieronta kerran päivässä. Minä en kaivannut matkalta mitään muuta. Jo vuonna 2015 ajelimme lavataksilla katsomassa saaren suurta Buddhaa ja kiertelimme lähikujia, minkä vuoksi nyt maltoin keskittyä rauhalliseen elämään. Iltaisin jaksoimme sentään vaeltaa rantakadulla etsimässä ravintolaa.

Rauhallisen Ko Phanganin jälkeen Ko Samui oli suuri järkytys. Valtavat määrät turisteja, neonvaloja ja meteliä. Ja Thaimaan löystyneiden huumelakien johdosta joka puolella leijuvaa marijuanan tuoksua. Kävimme parina iltana rantakadun baarissa kuuntelemassa bändiä ja juomassa oluet, mutta pelkkä ympärillä leijuva savu alkoi vaikuttaa päähän sillä tavalla, että oli paras luikkia oman hotellin suojiin.

Nuoriso taas piti Ko Samuista paljon Ko Phangania enemmän. Jos me aikuiset rakastimme Ko Phanganin rauhaa, nuoret arvostivat Ko Samuin vauhtia ja sykettä. Heille ääniä ja tuoksuja olisi saanut olla enemmänkin. Minulle riitti se, kun illalla siirryin rannan lähellä olevalta altaalta huoneemme edessä olevaan allasbaariin, missä baarimikko (joskus) antoi oluen kanssa pähkinöitä. Enempää jännitystä en matkaan kaivannut.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli lentää Ko Samuilta takaisin Bangkokiin, mutta lentolippujen hinnat saivat meidät muuttamaan suunnitelmia. Minä olisin halunnut lentää ihan siitä syystä, että olisin taas päässyt ihanalle Ko Samuin lentokentälle, jossa siirrytään paikasta toiseen kaupunkijunan tyyppisellä putputtimella, ja odotellaan konetta kaislakatosten alla. Lopulta ostimme kiltisti lauttaliput takaisin Suratthaniin ja yöjunapaikat Bangkokiin.

Paluumatka sujui tulomatkaa paljon rauhallisemmin ja minäkin sain nukkua yön. Eniten sydämen tykytystä aiheutti junan odottelu Suratthanin asemalla: Suratthani kun ei ole junan lähtöasema, niin juna oli jonkun verran myöhässä jo saapuessaan. Kahdeksan levottoman ihmisen pitäminen lähellä tavaroita odottamassa koska tahansa saapuvaa junaa ei ollut helpoin homma. Onneksi meillä sentään riitti aikaa käydä kunnolla syömässä ennen odottelua, sillä nälkäisten ihmisten kaitseminen olisi ollut vielä pahempaa.

Saavuttuamme viimeisen matkapäivän aamuna Bangkokiin jätimme tavarat Hua Lamphongin säilytykseen ja lähdimme kävelemään Chinatowniin. Takana oli jo vuorokauden verran matkustamista, ja edessä 12 tunnin yölento. Odotettavissa oli siis vielä vähemmän unta. Tästä syystä Chinatown ei älyttömästi sytyttänyt ketään, mutta saimmepa ruokaa, ja aika kului nopeammin kuin istumalla lentokentällä.

Näin jälkikäteen katsottuna kahden viikon matkaan mahtui paljon ohjelmaa. Vaikka kohteissa keskityimme lähinnä oleiluun, siirtymät paikasta toiseen toivat matkaan seikkailun tuntua. Vaikka tämä oli minulle kolmas kerta Thaimaassa, moni asia oli täysin uutta ja selvitettävä erikseen.

Oman mausteensa matkaan toi ehdottomasti se, että meitä oli kahden aikuisen lisäksi matkassa kuusi lasta ikähaitarilla 7-17. Tällä ikäerolla on mahdoton löytää tekemistä, joka kiinnostaisi kaikkia. Tästä syystä jokaisessa hotellissa oli uima-allas, joka viihdytti edes osaa muiden keksiessä muuta puuhaa. Kokeneille Thaimaan kävijöille riitti viihdykkeeksi jo maissimyyjän etsiminen rannalta.

Kolmen vuoden tauon jälkeen Kaakkois-Aasia oli taas ihana. Sen lämpö, äänet ja tuoksut olivat täsmälleen samat kuin edellisilläkin kerroilla. Kaikki tuntui niin tutulta. Jopa se, kuinka näennäisesti ystävälliset hierojat selvästi puhuivat sinusta omalla kielellään.

Tällä kertaa olimme aika tutuilla poluilla, emmekä lähteneet suurten seikkailujen perään, mutta saimme onneksi aitoa Thaimaata pieninä paloina. Etenkin yöjunan toinen luokka oli tulvillaan paikallisia, kun taas turistien rinkkoja näkyi vain muutama. Myös Bangkokissa on helppo löytää paikallista elämää, kun vain uskaltaa poistua hotellin ovesta.

Kaksi viikkoa Thaimaassa jätti taas pienen poltteen seuraavasta matkasta Kaakkois-Aasiaan. Seuraavan varmaan teemme kuitenkin eri kokoonpanolla ja ehkä vähän pidemmän ajan kuluttua. Polte jäi selvästi myös aiemmin vain Euroopassa ja sen rajoilla matkustaneelle pesueen vanhimmalle, joka on varannut kaverin kanssa matkan Thaimaahan jo tämän vuoden puolelle. Hän pääsee toteuttamaan omia seikkailujaan.