Kesän satoa

Kun aamulla kömmin ulos mökistä lähteäkseni vessaan, varpaita alkoi paleltaa saman tien. En nyt mitenkään väitä, että kesä olisi näin heinäkuun jälkeen vielä lopuillaan, mutta minun mieleni alkaa jo antaa merkkejä siitä, ettei tämäkään ihanuus jatku ikuisesti. Kesämenot alkavat vaihtua syksyn rutiineiksi ja viimeistään koulujen alkaminen sinetöi vapauden päättymisen.

Nyt onkin hyvä hetki tehdä pieni katsaus kuluneeseen kesään ja ehkä vähän kevääseenkin. Millaiset kokemukset nousevat päällimmäisenä mieleen ja mitä kuuluu niille tavoitteille, jotka vuoden vaihteessa asetin?

Loppukevät oli taas yhtä kaaosta. Kiivaimpia koronakeväitä lukuun ottamatta näin on ollut aina, joten en yllättynyt siitä yhtään. Kevääseen mahtui niin minun ja esikoisen matka Islantiin ja New Yorkiin, futisviikonloppu Kaarinassa kuin työharjoittelua lasten ja nuorten parissa. Päivät venyivät pitkiksi ja haaste toisensa jälkeen odotti selvittäjäänsä. Jotenkin siitä kaikesta taas selvittiin.

Kesä alkoi tietysti jalkapallolla Stadi Cupin muodossa, mutta hyvin pian se muuttui ensin viimeisiksi työviikoiksi ennen kesälomaa, ja siitä hitaalla liu’ulla mökille ja kohti leppoisampaa kesän viettoa. Kovin leppoisaa siitä ei tietenkään tullut, sillä mökillä odotti rakennusprojekti ja pari muutakin pientä projektia. Niiden parissa lomapäivät kuluivat sukkelaan.

Kolmen viikon kesälomastani puolet oli varattu matkoille. Ensin lähdin neljäksi päiväksi Tallinnaan jalkapalloturnaukseen. Tätä reissua värittivät ehdottomasti isäntien venyvät aikataulut ja loputon luottamus siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Oli kuitenkin harvinaisen hauskaa katsella Tallinnaa ihan uudesta näkökulmasta, sillä vanhassa kaupungissa en edes piipahtanut.

Tallinnan jälkeen heitin varustesäkin kotiin ja nappasin reissurepun selkään, sillä seuraavan viikon vietimme Roomassa. Tämä matka oli pesueemme vanhimman 18-vuotismatka, joten kaupunkiin tutustuttiin aika pitkälti hänen ehdoillaan. Noin 35 asteen lämpö pakotti katselemaan nähtävyyksiä varovaisesti ja etsimään myös vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa. Löysimmekin lähistöltä vesipuiston, sekä näppärän junayhteyden Braccianon järven rantaan.

Parasta Rooman matkassa oli se, että saimme majoittua Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogin Helin ihanassa asunnossa Monteverden kaupunginosassa. Kävimme kaupassa paikallisten seassa ja istuimme iltaa omalla pihalla. Oli kuin olisi ollut kotona Roomassa.

Rooman jälkeen oli aika palata töihin, mutta tein kompromissin aloittamalla työt mökiltä käsin. Työnteko maistuu huomattavasti paremmalta, kun voi aina välillä nostaa katseensa näytöltä ja tuijotella järvelle. On myös ihanampaa siirtyä töiden parista saunan lämmitykseen kuin lähteä kaupungissa kävelylenkille. Monena päivänä tosin töiden ja saunan väliin mahdutettiin pieni pätkä vessan rakentamista. Muuten projekti ei valmistu ikinä.

Heinäkuuhun mahtui vielä yksi ihana retki, kun lähdimme Toisiin maisemiin -Hannelin ja Nattura-Outin kanssa jo perinteeksi muodostuneelle kansallispuistoretkelle. Tällä kertaa kohteena oli Itäisen Suomenlahden kansallispuisto ja Ulko-Tammion saari. Tämä kansallispuisto on niitä vaikeimmin saavutettavia – paitsi, jos sattuu omistamaan oman veneen. Ulko-Tammioon tehdään näin kesällä päiväristeilyjä, mutta me halusimme ehdottomasti jäädä yöksi. Tätä varten saimme onneksi apua Visit Kotka-Haminalta, joka järjesti meille venekyydin saareen. Telttayön jälkeen pääsimme sitten risteilylaivalla takaisin Kotkaan.

Kesä on ollut kaunis ja täynnä onnellisia hetkiä, mutta mitenkään seesteiseksi sitä ei voi kutsua. Olen yrittänyt parhaani mukaan pysähtyä, mutta esimerkiksi neulontatyöt ja kirjat ovat saaneet olla hyvin rauhassa. Kesään on mahtunut paljon ohjelmaa. Toisaalta kesä on ollut täynnä valmistautumista tulevaan. Päällimmäisenä mielessä on ollut syksyllä siintävä remontti, joka teettää työtä jo nyt. Valmistaudumme myös vuoden päähän, jolloin minun esikoiseni on lähdössä vuodeksi pois kotoa opiskelemaan. En muistanutkaan, miten paljon paperityötä, hakukirjeiden kirjoittamista ja todistusten hankkimista se vaatiikaan. Samaan aikaan kun yritän nauttia Suomen kesästä, ajatukset vaeltavat jo kaukana tulevassa.

No entä sitten ne tämän vuoden tavoitteet – mitä niille kuuluu? Voin rehellisesti sanoa, että ei yhtään mitään. En ole toteuttanut yhtäkään. Elämä on vienyt niin kovaa vauhtia, että omat tavoitteet jäivät jonnekin perälaudalle, mistä ovat jo aikaa sitten pudonneet pois.

Ehkä eniten minua harmittaa tavoite numero 14 eli kirjoita enemmän. Tämän blogin etusivulta on helppo huomata, etten ole julkaissut yhtään mitään tuon tavoitepostauksen jälkeen. En ole oikeastaan vuoteen kirjoittanut yhtään mitään järkevää. Tämä ei harmita minua sen vuoksi, että minulla olisi joku tarve julkaista juttuja, vaan siksi, että oikeasti nautin tästä kirjoittamisesta suunnattomasti. Haluaisin kirjoittaa ylös kaikki tarinat matkoilta, joita kuitenkin olen tässä vuoden aikana tehnyt. Aiheita olisi, mutta muu elämä on vienyt mahdollisuuden kirjoittaa niistä.

Muutaman tavoitteen huomasin jo alussa mahdottomaksi toteuttaa: esimerkiksi Patarein vankila on suljettu ainakin vuoteen 2026 asti. Palataan siis asiaan sitten. Lahteen suunnittelin kaupunkilomaa ihan tosissani vapuksi, kunnes huomasin hotelliöiden hinnan olevan niin taivaissa, että menin mieluummin mökille. Myös hotelliloma Tallinnassa olisi ollut huomattavasti halvempi toteuttaa kuin kaupunkiloma Lahdessa.

Ei vuosi ihan pelkkää pettymystä ole ollut. Yhtenä tavoitteena oli käydä taas uudessa kansallispuistossa ja niinpä vain kävin. Vapaaehtoistöitä olen toden totta tehnyt enemmän kuin olisi järkevääkään. Viikon päästä olen myös menossa taas töihin kesätapahtumaan, joten hyvin on toteutunut sekin tavoite. Mökkivessa tai ristipistotyö eivät kyllä tänä vuonna valmistu, mutta ovat ne sen verran hyvässä vauhdissa, että voin taputtaa itseäni olkapäälle onnistumisen merkiksi.

Ehkä tärkeimmäksi tavoitteeksi tälle vuoden toiselle puolikkaalle otankin ensimmäisen ja viimeisen tavoitteen välisen balanssin löytämisen: kuinka olen tyytyväinen tämänhetkiseen reissukalenteriin ja toisaalta yritän löytää aikaa myös turhuudelle. Kalenteri venyy ja paukkuu jo nyt, kun mitään mielenkiintoista ei halua jättää väliin. Toisaalta elämään pitäisi jäädä myös sitä joutilasta aikaa, jolloin voisi kasata päänsä kaiken kivan keskellä. Siinäpä onkin pohdittavaa loppuvuodelle.

Koska matkakalenteri ei kuitenkaan ole mikään kiveen kirjoitettu manifesti, on meillä vielä syksylle yksi suunnitelma, joka innostaa minua suuresti. Lapset ovat haikailleet Kreikkaan, missä kaksi heistä ei ole käynyt koskaan. Minä totesin, että voimme lähteä matkalle, jos keräämme yhdessä rahat matkaa varten (tai edes osan niistä, jos nyt rehellisiä ollaan). Tämä on ollut jo nyt hauska projekti, ja uskon sen kiihtyvän entisestään, kun oikeasti palaamme kaupunkiin ja arkeen.

Toisaalta kaikkea tätä hauskuutta varjostaa sen tajuaminen, että maailma on tulessa. Kreikassa riehuvat valtavat maastopalot, ja Etelä-Eurooppa huutaa muutenkin kuumuuden ja kuivuuden kourissa. Meidän lomamatkamme sinne vain pahentavat tilannetta. Koska en ole äärimmäisyyksien ihminen, en heitä matkalaukkua nyt suoraan varaston perälle, vaan lähestyn aihetta kohtuudella vähentäen. En ole enää koronan jälkeen tehnyt viikonlopun mittaisia piipahduksia lentokoneella, ja yritän vähentää lentämistä edelleen. Onneksi en edes pidä lentämisestä: jo tämän vuoden matkoissa se on ollut se ärsyttävä osuus, jonka haluaisin vain pian olevan ohi. Tämä antaa minulle ehdottomasti energiaa ryhtyä suunnittelemaan matkoja jollain muulla kulkuvälineellä, sillä vaihtoehtoja on monia.

Ja rehellisesti sanottuna ei se matkustaminen enää edes ole niitä elämän tärkeimpiä arvoja. Toki haluan edelleen nähdä maailmaa, mutta mieluummin entistä hitaammin ja varovaisemmin, sillä minulle matkojen arvo näyttäytyy pienten yksityiskohtien kautta. Matkojen laatu korvaa aina määrän.