Yleinen

22 haavetta vuodelle 2022

Matkavuosi 2021 oli jotain ihan muuta kuin olin odottanut. Ensimmäisen koronavuoden jälkeen ajattelin, että olisi jo mahdollista päästä vähän vapaammin maailmalle, mutta päinvastoin maailma alkoi jossain vaiheessa sulkeutua, eikä esimerkiksi Norjaan ollut viime kesänä mitään asiaa. Suurin oppi viime vuonna olikin se, että mikään ei ole varmaa. Jokaisesta matkasta kannattaa olla onnellinen ja aina on hyvä varautua muutoksiin. Silti matkavuosi voi olla oikein antoisa.

Vuosi sitten kirjoitin ylös kotimaan bucket listin siltä varalta, ettei kotimaan matkailu enää sytyttäisi. Tuolta listalta sainkin käytyä Utsjoella, Yyterissä, Saaristomeren kansallispuistossa ja Vanhassa Raumassa. Loput jäivät odottamaan tulevia vuosia – tietysti uusien suunnitelmien joukkoon.

Nattura-Outi kirjasi ennen vuoden vaihdetta ylös 22 toivetta tälle vuodelle. Koska Outin kanssa on tullut reissattua niin paljon, niin monista haaveista löysin haaveilevani itsekin. Muutamassa haaveessa myös näin oman nimeni kirjoitettuna siihen mukaan. Outin lista sai kuitenkin minut pohtimaan omia haaveitani vuodelle 2022: mitä oikeasti haluaisin tämän vuoden tuovan tullessaan? Tällaisiin asioihin päädyin.

1. Matkustaa Euroopan ulkopuolelle

Tämä on ehdottomasti se haaveista suurin. Viime vuonna oli ihanaa päästä edes Kreikkaan asti, mutta kyllä minä haaveilen tälle vuodelle kaukomatkasta. Edellinen sellainen suuntautui Kambodzaan syksyllä 2019, ja nyt olisi kyllä korkea aika päästä taas jonnekin kauas.

Unawatuna

.

2. Neuloa islantilainen villapaita

Viime vuonna minuun iski monen muun ohella neulomisvimma. Se sai alkunsa sopivista villavaatteista, joita halusin retkille. Sittemmin se on jalostunut villapaidoiksi ja muiksi tilaustuotteiksi, ja oma retkivarustus on samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Juuri nyt suuri haaveeni olisi neuloa islantilainen villapaita. Ne näyttävät niin hyviltä ja lämpimiltä kaikkien päällä talvisissa retkikuvissa, että haluaisin ehdottomasti itsellenikin sellaisen. Ja tietysti tähän haaveeseen sisältyy se erittäin varovainen haave päästä myös Islantiin. Ei ehkä vielä tänä vuonna, mutta toivottavasti seuraavana.

3. Nukkua yö teltassa

Viime vuonna nukuin teltassa kolme yötä. Sen tuntuu lukuna todella pieneltä, mutta minulle se oli saavutus. Jokaisella kerralla pystytin ja purin telttani ihan itse ja sisustin sen rojuillani. Yksi kerroista oli vieläpä toukokuussa, jolloin lämmintä oli vain pari astetta, ja silti pysyin hyvin lämpimänä makuupussissani. Tänä vuonna kuitenkin toivon telttailevani vähän enemmän. Tässä tosin haasteena on, että minun täytynee hankkia uusi teltta. Omistan tällä hetkellä vain halvan Tokmanni-teltan, jota en kyllä kehtaa pystyttää mihinkään muualle kuin oman mökin pihalle.

Ketturiutta

.

4. Lukea 22 kirjaa

Vanhana kirjallisuuden opiskelijana olen tottunut lukemaan paljon. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet vähemmän lukemisen aikaa, mutta lasten kasvaessa pääsen harrastamaan sitä enemmän ja enemmän. Tavoitteeni tänä vuonna olisikin saada luettua 22 kirjaa. Sen suurempaan määrään en pysty, koska olen maailman hitain lukija.

5. Viedä lapset Italiaan

Viime kesänä sovimme taas lasten kanssa, että tuleva matkakohteemme olisi jalkapallon EM-kisojen voittajamaa. Finaalissa vastakkain olivat Italia ja Englanti, jotka molemmat olisivat kelvanneet matkakohteiksi. Pelillisesti kuitenkin kannatin Italiaa, ja olinkin tyytyväinen sen voittoon. Normaalissa maailmantilanteessa tämä olisi maailman helpoin haave toteuttaa, mutta tällä hetkellä en oikeasti osaa sanoa, pääsemmekö tämän vuoden aikana Italiaan. Lasten ja minun erilaiset tilanteet koronan sairastamisen ja rokotusten suhteen aiheuttavat sen, että sopivaa ajankohtaa on lähes mahdoton löytää. Haaveilen kuitenkin aktiivisesti siitä päivästä, kun laskeudumme jonkun italialaisen lentokentän kamaralle, ja olen voinut toteuttaa tämän lupaukseni heille.

Rooma

.

6. Surffata

Maailmalla olen aina katsellut kaihoissani meressä kiitäviä surffaajia. En mitenkään usko pysyväni laudalla, mutta silti haaveilen siitä, että joskus edes kokeilisin. Joulukuussa tämä haave oli harvinaisen lähellä, kun työpaikan pikkujoulut pidettiin Pasilan Triplan sisäsurffipaikassa. Näin jo itseni märkäpuvussa putoamassa laudalta ja nousemassa raivokkaasti takaisin sen päälle. No, sitten sain koronan ja koko pikkujoulut jäivät väliin. Tänä vuonna minulle riittäisi siis edes sisäsurffaus – maailman merien vuoro on ehkä joskus kauempana tulevaisuudessa.

Unawatuna

.

7. Käydä Tamminiemessä ja Tarvaspäässä

Olen suuri historian ystävä ja jopa Suomen poliittinen historia kiinnostaa minua. Siksi ruoskin itseäni säännöllisesti siitä, etten ole koskaan käynyt Tamminiemessä. Tai yhden hämärän muistikuvan mukaan olisin ehkä käynyt siellä ihan lapsena, mutta sitä suuremmalla syyllä minun pitäisi palata sinne uudestaan. Vähän samanlainen kohde minulle on Akseli Gallen-Kallelan kotimuseo Tarvaspää, jonka ohi olen ajanut autolla tuhat kertaa. Näihin museoihin on vain ollut hankala ehtiä, kun molemmat sulkeutuvat arkisin jo niin aikaisin, että työpäivä on vielä ihan kesken. Vierailu pitäisi ajoittaa viikonloppuun, jolloin yleensä taas on muita kiireitä. Tai sitten vain laiskottaa. Tänä vuonna olisi kuitenkin mielestäni jo korkea aika vierailla näissä kahdessa.

Helsingin 50 parasta

.

8. Tehdä roadtrip

Tämän voisin kyllä ottaa haaveeksi joka vuosi. En ole koskaan tehnyt mitään erityisen pitkiä roadtrippejä, mutta muutaman päivän autoreissu on ihan parasta. Viime vuonna ajelin ensin huhtikuussa Rovaniemeltä Utsjoelle ja takaisin, kesäkuussa lasten kanssa Porin, Rauman ja Turun kautta takaisin Helsinkiin, ja vielä heinäkuussa Sallaan ja takaisin. Kaikkein parasta roadtripeissä on ehkä se saapuminen seuraavan yön majapaikkaan: olla taas jossain uudessa paikassa. Tänä vuonna roadtrippailen luultavasti taas Suomen rajojen sisäpuolella, mutta olisihan se ihanaa päästä tekemään edes lyhyt autoreissu jossain Euroopan maassa.

Utsjoki

.

9. Uida kylmässä vedessä

Monet tutut ovat viime vuosina hurahtaneet myös avantouintiin. Minä taas olen trooppisten vesien ystävä, ja jopa oman järven vesi on usein liian kylmää. Muutaman kerran olen kuitenkin päässyt kokemaan sen tunteen, kun kesken ajomatkan tai patikoinnin tulee vastaan täydellinen uimapaikka, jonne on pakko pysähtyä. Uikkarit joutuu vaihtamaan hankalasti ilman suojaa, ja vesikin on liian kylmää. Silti tuo pulahdus tuntuu niin älyttömän hyvältä, ettei sitä jättäisi väliin mistään hinnasta.

Oulanka

.

10. Juoda skumppaa ystävien kanssa keskellä yötä

Skumpan juomisesta ei sinänsä tarvitse haaveilla, mutta haaveilen siitä hetkestä, kun olen hyvien ystävien kanssa keskellä yötä jossain ihanassa maisemassa ja kupissa sihisee varovasti juuri kaadettu skumppa. Viime vuoden ikimuistoisimmat hetket olivat Sallatunturin ja Ukko-Luoston laella, kun samaan aikaan keskiyön aurinko porotti taivaanrannassa. Samalta reissulta muistan myös yön Luostolla Ahvenlammen rannalla, kun olimme juuri laskeutuneet Ukko-Luostolta ja istuimme puunkarahkalla juomassa punaviiniä. Yö oli jo pitkällä, mutta ei vain malttanut kömpiä telttaan nukkumaan. Tuoreessa muistissa on myös viime kesän retki Örön saarelle, missä kilistelimme skumppa-kuppejamme, ja Nooran kuppi oli pelkkä retkipullon korkki. Siinä ei paljon kitalaki kastunut. Lisää näitä!

Salla

.

11. Säästää rahaa isoa matkaa varten

Lasten puheissa useimmin toistuvat matkat ovat pidemmät matkamme Sri Lankaan ja Vietnamiin. Noilla matkoilla meillä oli aikaa nähdä paljon ja tutustua paikallisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Tietysti lapset muistavat vain hassut pienet yksityiskohdat, mutta silti muistavat edes jotain. Nyt haaveilen aktiivisesti seuraavasta pidemmästä matkasta, ja mieluusti tietysti tekisin sen lasten kanssa. Tämä kuitenkin vaatii rahaa, jota ei juuri nyt ole. Tämän vuoden tavoitteena minulla onkin saada kasaan pientä pesämunaa, jonka turvin voisimme lähteä yhdessä jonnekin kauemmas vuonna 2023.

Santuk

.

12. Matkustaa junalla muualla kuin Suomessa

Junamatkustaminen on ihanaa, ja erityisen ihanaa se on ulkomailla. Jos Suomessa haluan vain päästä nopeasti paikasta toiseen (lukuun ottamatta yöjunaa pohjoiseen), niin ulkomailla valitsen ihan mielelläni sen hitaan puksuttimen, jonka penkit ovat vähän liian kovat. Yleensä niissä on paras tunnelma ja parhaat maisemat. Haaveilenkin, että pääsisin tänä vuonna matkustamaan junalla taas jossain ihan muualla kuin Suomessa.

Vietnam Railways

.

13. Opetella valmistamaan yksi uusi ruokalaji

En ole mikään varsinainen ruokamatkailija, mutta otan aina mielelläni tuliaiseksi matkoilta uusia makuja. Maailmalta meidän arkiruokaan ovat tarttuneet esimerkiksi pho-keitto sekä erilaiset nuudeliwokit ja curryt. Mielelläni myös opettelen tekemään uusia ruokia ja hakemaan juuri niitä oikeita makuja, joita söimme matkallakin. Curryt ja sushit alkavat jo luonnistua jollain tavoin, niin tälle vuodelle yritän taas keksiä jonkun uuden ruokalajin, jonka saisin onnistumaan. Ehkä se voisi olla melanzane alla parmigiana, jota söimme Roomassa tai moussaka, jota söin Kreetalla? Kreikan makumaailmasta voisi muutenkin ammentaa paljon omaan kotikeittiöön.

Pyhä-Luosto

.

14. Lähteä kaupunkilomalle ihan uuteen kaupunkiin Suomessa

Ennen koronaa kävin paljon kaupunkilomilla Euroopassa. Oli ihanaa tupsahtaa pitkäksi viikonlopuksi johonkin uuteen kaupunkiin, jossa oli paljon nähtävää ja koettavaa. Korona on vienyt pois ainakin nämä lyhyet piipahdukset, sillä en mitenkään jaksa seurata koko ajan muuttuvia rajoituksia ja koronapassien päivityksiä paria päivää varten. Sen sijaan olen käynyt kaupunkilomilla Suomessa. Parin vuoden sisään olen käynyt ainakin Turussa, Porvoossa, Tampereella ja Porissa. Monta kaupunkia on vielä käymättä, joten tänä vuonna otankin tavoitteeksi käydä kaupunkilomalla jossain ihan uudessa kaupungissa.

Turku

.

15. Tehdä kotiseutumatka Kotkaan

Jos haaveilen kaupunkilomasta jossain minulle tuntemattomassa suomalaiskaupungissa, niin haaveilen myös piipahduksesta minulle erittäin tutussa kaupungissa eli Kotkassa. Olen käynyt vanhassa kotikaupungissani useitakin kertoja vuosien varrella, mutta nyt edellisestä kunnon vierailusta on aikaa. Ehkä enemmänkin kuin Kotkan turistikohteiden näkemisestä haaveilen vaeltelusta vanhoilla kotikulmillani. Olen ajanut Karhuvuoren läpi muutamia kertoja, mutta pysähtynyt en ole kertaakaan. Ehkä nyt olisi hyvä hetki käydä tutkimassa vanhan kotitalon kivijalkaa ja pyörähtää katsomassa, mitä puretun koulun tilalle on rakennettu. Ehkä voisin myös uskaltautua paikalliseen kapakkaan, jos se vielä on olemassa.

Sapokka, Kotka

.

16. Keittää aamukahvit ihan omalla Trangialla

Minä olen retkeillyt viime vuodet hyvin vahvasti ystävien kanssa. He ovat minua kokeneempia ja paremmin varustautuneita. Minun on siis täytynyt tuoda lähinnä omat tavarani, koska kaikki muu tarpeellinen on löytynyt muilta. Minä kuitenkin omistan myös oman trangian, johon sain jopa tänä jouluna lisävarusteeksi kaasupolttimen. Nyt haaveilen siitä, että saan ihan itse kasattua oman trangiani ja keitettyä sillä aamukahvit telttayön jälkeen. Nyt on itsenäistymisen aika.

Älänne

.

17. Tehdä etätöitä jossain todella kauniissa paikassa

Korona-aika on avannut myös ihan uudella tavalla mahdollisuuden tehdä etätöitä. Viime vuonna tein töitä niin ihanassa Halla Resortsin huvilassa Anttolassa kuin kylmällä koulun lattialla Kokkolassa. Tälle vuodelle haaveilen jostain ihanasta etätyöpaikasta, jossa ei millään malttaisi keskittyä töihin, vaan haluaisi vain tuijottaa edessä avautuvaa maisemaa. Töiden pariin motivoisi vain tieto siitä, että heti töiden jälkeen pääsisi seikkailemaan noissa maisemissa.

Anttola

.

18. Kirjoittaa matkajuttu Venäjältä

Olen kirjoittanut matkablogia jo lähes 10 vuotta. Ensimmäisen kerran olen julkaissut elokuussa 2011, mutta en todellakaan suosittele menemään ensimmäisten juttujeni pariin. Näihin kymmeneen vuoteen mahtuu myös useampi uusi alku, sillä tämä on jo neljäs alusta, jolla juttuja julkaisen. Matkajuttujeni joukosta puuttuu yksi maa, jossa olen kuitenkin vieraillut varmasti kymmenen kertaa: Venäjä. Koko blogistani ei löydy edes kategoriaa Venäjälle, koska en ole kirjoittanut matkoista yhtään mitään. Ehkä lähimmäs olen päässyt jutussa, jossa kerron matkoista mummoni kanssa. Olen myös kirjoittanut Viipurista, mutta puhtaasti Viipurista suomalaisena kaupunkina. Nyt kuitenkin haaveilen, että avaisin tämän Pandoran lippaan. Mitään tuoreita vinkkejä minulla ei maahan tietenkään ole antaa, mutta haluaisin kuitenkin laittaa edes itselleni ylös muistoja noista matkoista, jotka kuitenkin ovat olleet iso osa elämääni.

Viipuri

.

19. Sanoa kyllä hulluun ehdotukseen

Ystävien keskuudessa en ole tunnettu siitä, että kieltäytyisin usein kunniasta. Minut on aika helppo houkutella mukaan melkein mihin tahansa, ja usein näistä tilanteista syntyy niitä parhaita seikkailuja. Tänä vuonna kuitenkin haluaisin saada jonkun ihan hullun ehdotuksen, johon tietenkin sanoisin kyllä. Kuka ehtii ensin?

Venetsia

.

20. Käydä ainakin yhdessä uudessa maassa

Ulkomaan matkailun osalta en tavoittele kuuta taivaalta, mutta haluaisin käydä edes yhdessä uudessa maassa. Minulle tämä ei ole mitenkään itsestäänselvyys, koska jo ennen koronaakin päädyin usein vanhoihin tuttuihin maihin. Vaikka kuinka yritin matkustaa johonkin Etelä-Euroopan tuntemattomampaan maahan, niin aina löysin takataskustani liput Espanjaan, josta olin löytänyt jonkun uuden tutkittavan kolkan. Samoin Italia ja RanskaBerliinistä puhumattakaan – ovat olleet kohteena useammin kuin kerran, kun taas esimerkiksi Englannissa olen käynyt kerran aivan 2000-luvun alussa. Kreikassakin kävin ihan kunnolla ensimmäisen kerran vasta viime syksynä.

Ta Prohm

.

21. Opetella uusi taito

Minä olen seikkailunhaluinen ihminen ja tykkään oppia uutta. Ehkä siksi minulla on kolme korkeakoulututkintoa ja kasa muita todistuksia päälle. Yritän nyt kuitenkin vältellä akateemisia opintoja ja keskittyä käytännön taitoihin. Viime vuonna esimerkiksi opettelin taas neulomaan, ja lopputuloksena on ollut villavaatteita koko perheelle. Haluaisin löytää myös tälle vuodelle jonkun uuden taidon, jonka voisin opetella. Se ei voi olla mitään, mikä vaatii viikoittaista sitoutumista, vaan sitä pitäisi pystyä kehittämään kotoa käsin. Tai sitten opettelu pitää olla joku niin lyhyt puristus, että sen voi tehdä vaikka viikonloppureissun puitteissa. En vielä yhtään tiedä, mikä tämä taito voisi olla, mutta enköhän minä jotain keksi.

Toila Spa Hotel

.

22. Nauttia kaikesta, mitä teen

Tämä on haaveistani ehkä se kaikkein tärkein. Olen lukenut joulukirjana Eeva Kolun kirjaa Korkeintaan vähän väsynyt, ja tunnistan itseni hyvin Kolun rakentamasta suorittajan kuvasta. Minun on vaikea vain olla, vaan koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain, ja mielellään vielä tavoitteellisesti. Tänä vuonna haaveilen siitä, että malttaisin oikeasti nauttia kaikesta, mitä teen, ja tekisin vain niitä asioita, joista nautin. Toki tämän ulkopuolelle jäävät työt ja muut määritellyt velvollisuudet, mutta jospa niistäkin löytäisin sen puolen, josta oikeasti nautin. Juuri tästä syystä myös haluan matkustaa aktiivisesti: niin helppoa kuin olisikin jäädä viikonlopuksi kotiin pesemään pyykkiä, niin lähdön jälkeen aina tajuan, miten järkevää oli lähteä. Eikä aina tarvitse lähteä pitkälle matkalle tai valloittaa uusia vuoria, vaan voi lähteä myös pienelle retkelle tai mihin vain, missä kokee jotain uutta.

Taipalsaari

Kirjoittaessani auki näitä haaveita huomaan, että haaveiden sijaan monet niistä ovat tavoitteita. Minulle haaveilu ei ehkä olekaan niin ominaista kuin konkreettisten tavoitteiden asettaminen. Minulla on myös paha tapa alkaa heti toteuttaa haaveita. Isäni haaveili aikoinaan Jamaikasta ja minä varasin risteilyn, joka pysähtyi myös Jamaikalla. Se siitä haaveesta. Ehkä minun pitääkin opetella haaveilemaan.

Olisi kivaa lukea myös muiden haaveita ja suunnitelmia tälle vuodelle, joten tarttukaa ihmeessä tähän Outin alulle laittamaan haasteeseen. Minä lähden nyt toteuttamaan haaveitani.

You Might Also Like...

22 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    12 tammikuun, 2022 at 4:40 pm

    Kivoja haaveita, joissa mukana oli myös paljon sellaisia, jotka eivät liity matkailuun. Itseläkin on toiveissa vihdoin päästä kukomatkalle, kun kaikki suunnitellut vuoden 2020 kaukomatkat peruuntuivat, ja viime vuonna ei edes yritetty. Tällä hetkellä vielä olisi tarkoitus piakkoin lähteä matkaan, mutta katsotaanpa miten käy. Kotka osaoittautui muuten viime vuonna positiiviseksi yllätykseksi. Tykättiin kaupungista paljon ja oli mukava etsiä ja kuvailla patsaspromenadin patsaat ja käydä katsomassa kaupungin puistot!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      13 tammikuun, 2022 at 9:38 am

      Kiitos Mikko! Olisi ollut tosi helppo kirjata ylös 22 paikkaa, johon haluaisin mennä, mutta ajattelin nyt haaveilla vähän laajemmin 😀

  • Reply
    Hanneli /toisiinmaisemiin
    12 tammikuun, 2022 at 9:57 pm

    Mahtava tuo lopun analyysi. Just noin se menee mullakin: ei tässä jouda haaveilla, kun voi ihan yhtä hyvin toteuttaa 😅.

    Mutta ovat sitten haaveita tai tavoitteita, niin aivan mahtavia ovat. Ja lupaan, että saat joku päivä keitellä meille eväät trangiallasi 😍

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      13 tammikuun, 2022 at 9:37 am

      Meillä taitaa sun kanssa olla sama linja, että turha tässä on haaveilla, kun voi samantien myös toteuttaa 😀 Mutta apua, mitkä paineet edes koota trangia teidän edessä. Pakko tehdä muutama harjoituskierros ensin.

      • Reply
        Sari / matkalla lähelle tai kauas
        18 tammikuun, 2022 at 7:59 pm

        Hieno bucket list! Asioita niin laidasta laitaan. Itse en ole moneen vuoteen kutonut. Melkein jo aloin etsimään norjalaisen villapaidan teko-ohjeita☺️.

        • Reply
          Katja / Lähtöselvitetty
          2 helmikuun, 2022 at 5:12 am

          Kiitos Sari! Kannattaa olla varovainen, koska neulehulluus saattaa viedä mennessään 😀

  • Reply
    FinInTirol
    17 tammikuun, 2022 at 6:58 am

    Siinä on haavetta ja tavoitetta uudelle vuodelle. Toivon niiden kaikkien toteutuvan:)
    Sanoit oppineesi viime vuonna, että mikään ei ole varmaa. Näin se on ja siksi onkin hyvä matkustaa, elää ja tehdä omalle elämänmatkalle tärkeitä juttuja nyt eikä vasta “sitten eläkkeellä”. Ei ole ollenkaan varmaa tuleeko ne päivät ikinä.
    Tuosta listasta bongasi pari juttua ja yhdistin ne sinulle. Tee road trip Italiassa lastesi kanssa. Me tehtiin Italian road trip vaimon kanssa viime kesänä. Tässä linkki mun blogikirjoitukseen matkastamme mikäli siitä saisit jotain ideaa:)
    https://finintirol.fi/italian-road-trip-venetsia-puglia-campania-umbria-toscana/

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      24 tammikuun, 2022 at 8:57 am

      Roadtrip lasten kanssa olisi muuten hyvä idea, mutta lapset vihaavat autossa istumista 🙂 He ovat kaikki kärsineet matkapahoinvoinnista, minkä vuoksi kukaan ei vieläkään oikein rentoudu autossa. Lasten kanssa lähtisinkin ehkä mieluummin junamatkailemaan, mikä toki sekin onnistuisi Italiassa ihan hyvin.

  • Reply
    Mari / kodinvaihtaja/
    17 tammikuun, 2022 at 6:08 pm

    Niin monessa kohdin totesin, että just noin. Ja minäkin toteutan matkoja, en haaveile. Monena vuonna mieheni on kysynyt minulta, että mitä toivon seuraavalta vuodelta ja olen todennut, että se olisi vähän samanlainen kuin tämäkin vuosi. Näin nytkin❤️

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      24 tammikuun, 2022 at 8:58 am

      Minä tykkään kirjata haaveita ja tavoitteita ylös juuri sen vuoksi, että tulisi helpommin toteutettua niitä. Kun ne on kertonut kaikille julkisesti, ei kehtaa vuoden päästä todeta, että enpä tehnyt mitään. Minusta haaveet on tehty toteutettavaksi 🙂

  • Reply
    Eveliina / Reissukuume
    18 tammikuun, 2022 at 10:57 am

    Tosi hyviä haaveita (tai tavoitteita) ja kiva, että laajensit niitä pelkistä maista tai paikoista paljon laajemmalle 🙂 Huomasin monessa kohtaa nyökkäileväni, eli tästä tuli pitkälti hyvä lista myös itselleni 😀

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 12:55 pm

      Hyvä, että löysit haaveita myös itsellesi 🙂 Voisin luetella yksittäisiä paikkoja vaikka loputtomiin, mutta jotenkin on antoisampaa miettiä haaveita vähän laajemmin.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    18 tammikuun, 2022 at 1:36 pm

    Monenlaisia haaveita. Ehkä näissäkin pätee se, että kun ne kirjoittaa näkyviin, niin ne toteutuvat todennäköisemmin. Itse en ole oikein innostunut haaveista, enää, mieluummin listaisin suunnitelmia kuin haaveita, mutta niiden osalta olen koronan myötä siirtynyt kuukausi kerrallaan aikajänteeseen. Tuo ainakin yksi uusi maa, mieluiten toki enemmänkin, olisi tietysti kyllä myös minun listallani!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 12:56 pm

      En uskalla haaveilla kovin monesta uudesta maasta, kun tilanteet muuttuvat koko ajan, mutta yhteen uuteen kyllä uskon. Ja kyllä minullakin haaveet ovat enemmän tavoitteita kuin kaukaisia haaveita 🙂

  • Reply
    Elina / elinanmatkalaukussa
    18 tammikuun, 2022 at 9:23 pm

    Tuo Eeva Kolun kirja on kyllä hyvä, tykkäsin kans ja tunnistin siinä myös paljon itsestäni. Kiva ja humoristinen postaus 🙂 Se olis jo aika kova juttu, jos tänä vuonna pääsis ulkomaille – onneksi muitakin haaveita on! Paljon hyviä haaveita ja tuo on kyllä totta, että jos listan kirjoittaa ylös, niin niitä alkaa toteuttamaan!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 12:58 pm

      Mulla on kova tavoite päästä ulkomaille jopa useammankin kerran tänä vuonna. Yhden kerran olen jo päässytkin, kun kävin viime viikonloppuna Tallinnassa. Seuraavan matkan vuoro on toivottavasti jo ensi viikolla 😀

  • Reply
    Terhi
    20 tammikuun, 2022 at 9:17 pm

    Mielenkiintoista lukea jonkun toisen haaveista, osa on sellaisia, että haluaisin itsekin ne innolla toteuttaa, osa taas herättää ihmetystä. Kuitenkin tuo viimeinen kohta kolahti rajuimmin. Pitäisi todellakin opetella nauttimaan tekemästään niin ettei elämä olisi pelkkää suorittamista.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 1:00 pm

      Minä jätin tuon tarkoituksella viimeiseksi, koska se on se, jonka haluan jättää itsellenikin viimeiseksi ajatukseksi. Se on oikeasti se tärkein kaikista. Olisi hauskaa tietää, mitkä herättivät sinussa ihmetystä 😀

  • Reply
    Sandra / The Present is Perfect
    22 tammikuun, 2022 at 1:00 pm

    Kivoja suuria ja pienempiä haaveita – ja todellakin toteuttamiskelpoisia. Venäjä on sen verran kiinnostava maa, että siitä lukisin mielelläni juttuja! Itse en keksi 22 juttua, mutta seuraavat voisivat olla ainakin:

    – käydä yhdessä uudessa maassa
    – nukkua ulkona
    – käydä uudella paikkakunnalla Suomessa

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 1:01 pm

      Kolme haavettakin on jo ihan hyvä 🙂 Ehkä minun täytyy tuosta Venäjästä jossain vaiheessa kirjoittaa, kun sen nyt julkisesti täällä sanoin.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    22 tammikuun, 2022 at 1:56 pm

    Olipa kiva postaus! Monessa kohdassa nyökyttelin ja totesin, että tuo voisi olla myös minun haaveeni. Villapaidan kutominen taisi olla ainoa, mistä en innostunut 🙂 En ole koskaan pitänyt käsitöistä ja ala-asteella äiti usein edisti mun neulomisia kun ei niistä muuten olisi tullut mitään. Eeva Kolun kirja on mun bucket-lukulistalla. Tunnistan itsessäni suorittajaluonteen, joka toki saa asioita tapahtumaan, mutta on välillä myös aika rasittava. Mutta hei, en ole tiennytkään sinun “Venäjä-menneisyydestä”. Kirjoita ihmeessä sieltä jotain, lukisin mielelläni. Ehkä sitten joskus kun korona on poispyyhkäisty, houkuttelen sinut Trans-Siperian junamatkalle 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      27 tammikuun, 2022 at 1:03 pm

      Kiitos Merja! Ehkä me saadaan sinutkin kohta innostettua neulomisen pariin — ryhmäpaine toimii aina 😀 Ja ehdottomasti lähdetään Trans-Siperian junareissulle — joko ryhdytään suunnittelemaan?

Leave a Reply