Espanja Eurooppa

Gran Canarian monet kasvot

Marraskuussa 2025 meillä oli tarkoituksena ottaa ehkä viimeistä kertaa mukaan kaikki lapset ja lentää kauas Thaimaahan. Palata takaisin syksyn 2022 tunnelmaan ja nauttia kuumasta auringosta ja rantahiekasta vielä kerran koko lauman kanssa.

Suunnitelma alkoi rapista jo hyvin aikaisessa vaiheessa: yksi muutti pois Suomesta, toinen ei halunnut olla pois koulusta lukion tiukkojen poissaolosääntöjen vuoksi ja yhden piti mennä harjoitteluun. Samaan sumaan osuivat myös yläasteen tärkeä esitys ja pormestarin nelosten tanssit, joten hyvin nopeasti alkoi käydä selväksi, ettei tuolla kokoonpanolla päästä lähtemään mihinkään. Loma oli kuitenkin jo marraskuulle sovittu.

Syksy oli muutenkin raskas, eikä intoa vaativiin matkasuunnitteluihin ollut. Ei myöskään tuntunut järkevältä olla tuossa kohtaa pois viikkoa kauempaa, sillä kalenteri pursusi kaikenlaisia loppuvuoden velvoitteita. Aika pian totesimme, että me kaksi lähdemme jonnekin lämpimään ihan rehelliselle lepolomalle.

Playa del Ingles
Pakettimatka oli eksoottisinta pitkään aikaan

Lähdimme tutkimaan asiaa perinteisten matkatoimistojen kautta ja löysimmekin ihan hyviä vaihtoehtoja. Koska halusimme lämpöä ja aurinkoa, suuntasimme heti katseemme tarpeeksi etelään eli Kanarian saarten sekä Pohjois-Afrikan suuntaan. Minua olisi innostanut viikko Marrakechissa, mutten sanonut täysin ei Kanariallekaan. Pari kertaa siellä vierailleena tiedän, että saarilta löytyy paljon nähtävää ja tekemistä ankeasta maineesta huolimatta.

Hyvin nopeasti myös huomasimme, että all inclusive -paketin ottaminen ei tullut itse asiassa juuri ateriatonta pakettia kalliimmaksi. Meitä alkoi houkutella ajatus siitä, ettei meidän tarvitsisi joka päivä etsiä ruokapaikkaa, sillä ruokahaasteidemme kanssa se on aina aikamoinen operaatio. Ja all inclusiven kanssa tietäisimme alusta pitäen, paljonko rahaa menee, kun erillistä ruokarahaa ei tarvitse laskea mukaan.

Päädyimme varaamaan perinteisen viikon pakettimatkan Gran Canarian Playa del Inglesiin. Olen kuullut kohteesta aika lailla pelkkää huonoa, mutta tiesin, että kokemuksen voi kääntää myös positiiviseksi. Playa del Inglesissä pitäisi olla saariryhmän varmin aurinko ja sieltä pääsee helposti ympäri isoa saarta. All inclusiven ansiosta meidän ei tarvitsisi myöskään olla Playa del Inglesin ravintolatarjonnan varassa.

Mitään valtavan suurta matkakuumetta ei syksyn aikana ehtinyt syntyä. Kerran olimme jopa tosissamme aikeissa perua matkan, kun koiran eläinsairaalalasku alkoi kasvaa kohtuuttoman suureksi. Onneksi viimeinen perumishetki oli juuri sama ilta, jolloin istuimme yliopistollisen eläinsairaalan odotushuoneessa, emmekä pystyneet tekemään päätöstä.

Isänpäivänä sitten nappasimme matkalaukun ja suuntasimme kohti Playa del Inglesiä. Lähes seitsemän tunnin lento meni kirjaa lukien ja väsymyksessä nuokkuen. Perillä otimme matkayhtiön bussin, joka pudotti meidät suoraan Riu Papayas -hotellin eteen.

Sillä sekunnilla, kun astuimme hotellin aulasta uima-altaan ja ravintoloiden valtaamalle sisäpihalle, totesimme tehneemme oikean päätöksen. Juuri tätä tarvitsimme tähän hetkeen. Suuntasimme saman tien lounaalle ja lounaan jälkeen baaritiskille, ja tervetuliaismojitojen äärellä oli helppo laskeutua täysin erilaiseen moodiin kuin millä lähdimme Helsingistä.

Playa del Ingles
Playa del Ingles

Emme olleet tehneet minkäänlaisia suunnitelmia etukäteen. Toki olin ääneen haaveillut auton vuokraamisesta yhdeksi päiväksi, jolloin voisimme lähteä tutkimaan saaren luontoa ja sisäosia, sekä bussimatkasta Las Palmasiin, jonka olin todennut kivaksi kaupungiksi jo vuonna 2014. Nämä haaveet saisivat kuitenkin konkretisoitua vasta parin levätyn päivän jälkeen.

Totuus tietysti oli, että jo ensimmäisenä kokonaisena päivänä aloimme tutkia autonvuokrausvaihtoehtoja. Aktivoiduimme myös siitä syystä, että yksi reppu oli jäänyt tulomatkalla bussiin ja sen takaisin saamiseksi piti lähteä seikkailemaan kauas teollisuusalueelle. Tuntui viisaimmalta hoitaa se samalla, kun vuokraisimme auton. Samalla alkoivat konkretisoitua muutkin suunnitelmat tulevalle viikolle. Onneksi maltoimme jättää tyhjiä päiviä väliin, koska lopulta ne tulivat tarpeeseen.

Playa del Ingles
Maspalomas on tunnettu dyyneistään

Jo ensimmäisenä päivänä lähdimme kävelylle tutkimaan aluetta. Riu Papayas sijaitsee Playa del Inglesin läntisessä päädyssä, joten viereisen kohteen Maspalomasin legendaariset hiekkadyynit olivat ihan kävelymatkan päässä. Olimme jo saapumisiltana nähneet mainoksia, jotka paljastivat meidän lomaviikkomme olevan Winter Pride -viikko eli sateenkaaret olivat erittäin näkyvästi läsnä koko viikon. Tämä näkyi erityisen hyvin päästessämme dyyneille, jotka olivat selvästi palvelleet jonkun kokoontumisen näyttämönä. Myöhään iltapäivällä ihmisvirta rannalta dyynien halki oli loputon ja me kävelimme hetken aikaa vastavirtaa. Vastaan tuli kaikenlaisia asuja Lady Gagan raikuessa kaiuttimesta.

Maspalomas
Maspalomas

Me emme jaksaneet kävellä ihan rannalle asti, sillä eteneminen hiekassa on oikeasti tosi työlästä. Edellisellä kerralla vuonna 2014 dyyneillä sai vielä vaellella vapaasti, mutta nyt niiden suojelemiseksi kävely on rajattu tietyille poluille. Tämä on erittäin hyvä asia, mutta reittien kulkeminen vaatii oikeasti vähän viitseliäisyyttä. Meiltä tätä ei ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänä löytynyt, joten tyydyimme kävelemään vähän matkaa ja ottamaan kuvia ennen kuin käännyimme tyytyväisinä takaisin asfalttikaduille.

Maspalomasin dyynit ovat joka tapauksessa ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde. Silmän kantamattomiin jatkuvat hiekkakumpareet kimaltelivat etenkin alkuillan auringossa niin kauniisti, että olisi voinut kuvitella olevansa kauempanakin autiomaassa.

Maspalomas
Maspalomas
Maspalomas
Sisäosien vuoristo on ihanaa luontokohdetta

Tiistaiaamuna nappasimme alle automaattivaihteisen Skodan ja suuntasimme ensin Maspalomasin toiselle puolelle teollisuusalueelle hakemaan bussiin unohtunutta reppua. Sieltä otimme suunnan kohti pohjoista ja saaren korkeimpia huippuja. Jo menomatka osoitti vuoristoteiden luonteen ja vaihdoimme kuskia melkein kärkeen. Matkapahoinvointi voi iskeä myös kuljettajaan.

Tejeda
Tejeda

Ensimmäinen kohteemme oli Tejedan kylä, jota on kutsuttu myös saaren kauneimmaksi kyläksi. Viikonloppuisin Tejedan valtaavat markkinat, mutta tiistaipäivänä kylä oli rauhallinen. Käyskentelimme kaduilla ja istahdimme hetkeksi kirkon viereiselle terassille. Tunnelma oli mukavan seesteinen.

Tejeda
Tejeda
Tejeda

Tejedasta jatkoimme kohti saaren korkeinta huippua Pico de las Nievesiä, jonne lähestyessämme huomasimme sen olevan suosittu kohde. Kiemuraisen tien laita oli aivan täynnä parkkeerattuja autoja, joiden väliin mekin asettelimme vuokra-Skodamme. Autojonon vierestä sitten kävelimme huipulle, mistä avautuivat erittäin pilviset maisemat. Pilvistä huolimatta (tai ehkä juuri niiden vuoksi) maisemat olivat erittäin ainutlaatuiset. Onneksi olimme napanneet takakontista mukaan takit, sillä täällä niille tuli käyttöä.

Pico de las Nieves
Pico de las Nieves
Pico de las Nieves
Pico de las Nieves

Pico de las Nievesin jälkeen meidän oli tarkoitus kävellä yhdelle saaren tunnetuimmalle kohteelle Roque Nublolle, mutta huomasimme pysäköintimahdollisuuden vasta liian myöhään. Myös täällä olisi pitänyt tajuta jättää auto kauas tien laitaan, mutta vasta jonkun matkan päästä tajusimme ajaneemme ohi koko paikasta. Näin kuitenkin vilauksen tästä kuuluisasta kivestä auton ikkunasta – kuin todisteeksi ohiajosta. Emme jaksaneet enää tehdä U-käännöstä, vaan jatkoimme pientä tietä alas kohti Puerto de Mogania.

Pico de las Nieves

Pieni rantakaupunki Puerto de Mogan oli retken positiivisin yllättäjä. Kaupunki oli vielä odottamaamme idyllisempi ja valkoiset talot ja kirkkaana hehkuvat kukat piristivät mieltä. Jos takana ei olisi ollut jo aika pitkä ajopäivä ja hotellissa odottamassa illallinen, olisimme ehdottomasti istahtaneet johonkin pienvenesataman ravintoloista syömään. Nyt vain tyydyimme toteamaan, että tänne voisi palata.

Puerto de Mogan
Puerto de Mogan
Puerto de Mogan
Puerto de Mogan

Jos jonain päivänä vielä palaan Gran Canarialle, niin otan ehdottomasti matkaohjelmaan lisää tutustumista saaren sisäosiin. Kokeilisin mielelläni patikointireittejä, ja varmasti matkan varrelta löytyisi monta Tejedan kaltaista idyllistä kylää.

Las Palmas on jännittävä yhdistelmä rantakohdetta ja oikeaa kaupunkia

Autoilupäivän jälkeen otimme pari välipäivää, joiden jälkeen hyppäsimme bussin kyytiin kohti saaren pääkaupunkia Las Palmasia. Minä olen viettänyt Las Palmasissa yhden helmikuisen viikon vuosia sitten, joten tiesin sen olevan ihan käymisen arvoinen kohde. Edellisellä vierailulla Las Palmasin sää oli kylmä ja tuulinen, mutta nautimme silti leikkipuistoista ja kävelyistä rantakadulla.

Tällä kertaa Las Palmas pääsi näyttämään aurinkoiset kasvonsa. Las Canterasin ranta oli täynnä auringonottajia ja uimareita ja mekin kävimme kastamassa varpaat veteen. Vähän harmittelimme, ettemme ottaneet uimavarusteita mukaan. Sen sijaan tyydyimme kävelemään pitkin rantakatua ja ihailemaan aallonmurtajiin iskeviä laineita.

Las Palmas
Las Palmas
Las Palmas

Rantaelämän lisäksi halusimme käydä Veguetassa eli Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Sinne pääsisi rannalta kätevimmin bussilla, mutta me päätimme kävellä matkan. Noin tunnin kävely tuntui ihan mukavalta vaihtoehdolta. Näin jälkikäteen täytyy kuitenkin sanoa, etten juuri suosittele tätä vaihtoehtoa. Kävelyreitti kulkee ison tien laitaa pitkin, eikä matkalla juuri ole muuta nähtävää kuin meri. Toki kävelyn aikana voi ajatella sitä, että Las Palmas on kautta aikojen ollut erittäin tärkeä satamakaupunki, ja edelleen se toimii monien laivojen tukikohtana ennen suuntaamista Atlantin yli.

Vegueta taas on aivan kuin toista maailmaa. Pohjoisesta päin saapuessa ensin tulevat vastaan ostoskadut, jotka pursuavat erilaisia liikkeitä sekä ihmisiä vaeltelemassa niiden välillä. Ostoskatujen päässä taas ylitetään isompi tie, jonka toiselta puolelta löytyy se kaikista vanhin osa. Täällä pysähtyi myös Kristoffer Kolumbus ennen suuntaamista etsimään uutta mannerta. Kolumbuksen majapaikasta on tehty museo, mutta me tyydyimme kurkkimaan ikkunoita ulkoa käsin.

Las Palmas
Las Palmas
Las Palmas

Vaeltelu Veguetan pienillä kujilla vie vain hetken, mutta on sitäkin antoisampaa. Tämä osa Las Palmasia muistuttaa siitä, kuinka vanhasta satamakaupungista on kyse. Vegueta on hienoa vastapainoa Playa del Inglesin kaltaisille turisteja varten rakennetuille kohteille.

Loput lomapäivät käytimme tyynesti löhöilyyn. Yleensä siirryimme aamupalan jälkeen rantatuoleille lukemaan kirjoja tai selailemaan puhelimia. Tzachi kävi piipahtamassa myös kuntosalilla. Tätä jatkoimme lounaaseen asti, jonka jälkeen lähdimme korkeintaan päiväkävelylle. Myös Playa del Inglesin ranta oli käymisen arvoinen ja yhtenä iltapäivänä kävelimme niin pitkälle kuin ennen auringonlaskua tuntui järkevältä. Ihanan rentoa oleilua.

Playa del Ingles
Playa del Ingles

Kaikille Kanarian saariin skeptisesti suhtautuville sanoisin, että lähtekää rohkeasti matkaan. Saarilla on huono maine, mutta pienellä viitseliäisyydellä niillä voi kokea hienoja asioita. Jokaiselta saarelta löytyy luontokohteita ja ihan oikeita kaupunkeja – pienistä idyllisistä kylistä puhumattakaan. Tukikohta kannattaa varata sen mukaan, mikä itselle tuntuu sopivimmalta. Saaret ovat kuitenkin sen verran pieniä, että niillä pääsee liikkumaan päästä päähän myös päivän aikana.

Me itse asiassa haaveilemme jo paluusta Playa del Inglesiin. Tällä kertaa haluaisimme ottaa mukaan lapset, jotka eivät ole koskaan kokeneet all inclusiven autuutta. Mieltäni kutkuttaa myös tarkempi tutustuminen Puerto Ricoon, jossa nyt piipahdimme vain nopeasti ostoskeskuksessa, sekä pidempi ajelu vuoristoteillä. Haluaisin myös päästä ihan oikeille patikkapoluille.

You Might Also Like...

3 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    10 maaliskuun, 2026 at 8:19 pm

    Enpä ole näissä maisemissa ollut lapsuuden jälkeen. Mutta edelleen kovin tutuilta näyttävät. Niin Maspalomasin dyynit sekä Puerto de Mogan. Aikoinaan muistan muuten, että Puerto Ricoa tituleerattiin kaikkein aurinkovarmimmaksi, mutta eipä se kovin kaukana Ingleistä tietenkään ole. Portaat sieltä on ainakin jäänyt mieleen. Ja se aurinko.

  • Reply
    Virpi/ Virpin Maailma
    24 maaliskuun, 2026 at 7:53 am

    Mukava lukea Kanariansaarista tälläinen kokemus, että se on ollut positiivinen yllätys. 🙂 Itsehän tykkään kovasti Kanariasta ja aina harmittaa, että usein se nähdään vain huonomaineisena turistirysänä. Olen myös pakettimatkojen suurkuluttaja ja puolestapuhuja.
    Itse vierailin Kanarialla vuosi sitten, juurikin Las Palmasissa ja ihastuin kaupunkiin. Viikon aikana kiertelin bussilla ympäri saarta, Gran Canarialla on loistava julkinen liikenne ja se on halpaa. Aivan varmasti palaan kohteeseen joskus.
    Moganissa en ole vielä käynyt ja se harmittaa sillä tiedän kylän olevan kaunis.

  • Reply
    Kaksi viikkoa Kanarialla - Meriharakka.net
    25 maaliskuun, 2026 at 4:41 pm

    […] kohde ei kuitenkaan Listalla ole. Viimeksi luin muuten Lähtöselvitetty -blogin jutun Gran Canarian monet kasvot ja Maspalomasin dyynit aikoivat heti vähän kiinnostaa. Tosin kiinnostukseni laantui vähän jo […]

Leave a Reply