Back in Florida – mutta uusilla mausteilla

Olen vältellyt Yhdysvaltoihin matkustamista jo pitkään. Kun Donald Trump ensimmäisen kerran valittiin presidentiksi, lupasin olla astumatta maan rajojen sisäpuolelle koko hänen presidenttikautensa aikana. Kestin hyvin nuo vuodet ja vihdoin vuonna 2023 palasin maahan Joe Bidenin jo toimiessa presidenttinä. Tuolloin lensin esikoiseni kanssa New Yorkiin, missä olimme käyneet edellisen kerran 13 vuotta aikaisemmin.

Tuossa vaiheessa jo tiesimme, että lapsi tulee lähtemään maahan pidemmäksikin aikaa, koska hän oli tehnyt päätöksen lähteä vaihto-oppilaaksi ensimmäisen lukiovuoden jälkeen. Ja näin tapahtui elokuussa 2024 – vain kolme kuukautta ennen kuin Donald Trump valittiin uudestaan presidentiksi. Ja minä olin luvannut mennä vierailemaan hänen luokseen, joten toukokuussa 2025 minun ei auttanut muu kuin astua lentokoneeseen ja suunnata kohti Trumpin valtakuntaa.

Olisin mennyt katsomaan lastani, vaikka hän olisi päätynyt vuodeksi mihin päin maata tahansa, mutta hänen sijoittumisensa keskiseen Floridaan oli mukava yllätys. Minä olin vieraillut edellisen kerran Floridassa vuonna 2013, kun lensimme sinne isolla porukalla kunnon turistilomalle. Ajatus keväisestä lomasta aurinkoisessa Floridassa ei kuulostanut yhtään niin pahalta.

Ja kun kerran Floridaan asti olisimme lentämässä, päätimme hoitaa edelliseltä vuodelta rästiin jääneen häämatkan samalla. Ajatuksissa siinsi muutama päivä Karibialla loputtomien buffet-pöytien ja drinkkibaarien ääressä. Harva asia huutaa häämatkaa yhtä paljon kuin Karibian risteily.

Mutkainen menomatka opetti taas matkustamisesta

Matkamme alkoi toukokuisena torstaiaamuna Helsinki-Vantaalta, kun hyppäsimme Finnairin lennolle Dallasiin. On hauska ajatus, että Helsingistä pääsee suoralla lennolla Dallasiin asti, kun taas moneen lähempäänkin kaupunkiin täytyy vaihtaa useammankin kerran. Dallas tosin taitaa olla yksi niitä Yhdysvaltain lentokenttiä, mistä sitten lennetään sujuvasti esimerkiksi Etelä-Amerikkaan ja Meksikoon päin.

Me olimme optimoineet kahden tunnin vaihtoajan Dallasissa ja lähteneet liikkeelle pelkillä käsimatkatavaroilla. Yhdysvalloissa kun pitää hoitaa koko maahantuloprotokolla ensimmäisellä lentokentällä, mihin maassa laskeutuu. Ajattelimme säästävämme hyvin aikaa, kun meidän ei tarvitse ensin odotella matkalaukkuja ja sitten taas chekata ne uudestaan sisään. Eikä toki 70 euron lisämaksu matkalaukusta houkutellut yhtään enempää.

Suunnitelmamme olisi toiminut loistavasti, jos Finnair vain olisi luottanut meihin. Lento lähti Helsinki-Vantaalta tunnin myöhässä, joten vaihtoaikammekin typistyi tuntiin. Otimme kuitenkin rivakat askeleet käyttöön ja ehdimme kuin ehdimmekin toiseen terminaaliin ja oikealle portille siinä vaiheessa, kun ihmiset vielä kävelivät koneeseen. Portilla meille kuitenkin selvisi, että Finnair oli oma-aloitteisesti siirtänyt meidät seuraavalle lennolle, koska olivat varmoja, ettemme ehtisi.

Ei siinä mitään. Suuntasimme taas uuteen terminaaliin ja etsimme oikean portin seuraavaa lentoa varten. Tämä oli myös hyvä hetki huomata, että olin tulevan yön sijaan varannut meille hotellin vasta lokakuulle. Ja tietysti ilman peruutusoikeutta. Lennon odottelu menikin sitten sujuvasti hotellin asiakaspalvelun kanssa keskustellessa, sillä lopputuloksena ei auttanut kuin tehdä uusi varaus ja ottaa tuo aiemmin tehty varaus pienenä taloudellisena tappiona. Meitä siis kuitenkin odottaisi hotellihuone ja meidän pitäisi vieläpä päästä hotellin shuttlella suoraan lentokentältä hotellille.

Menomatkan vastoinkäymiset eivät kuitenkaan vielä olleet siinä, vaan lähestyessämme meitä Orlandoon vievää lentokonetta, Tzachin käskettiin odottaa vielä hetki, sillä hänen paikkaansa siivotaan. Kun pääsimme koneeseen, selvisi edellisen asiakkaan oksentaneen paikalle, ja henkilökunnalla oli iso siivousurakka käynnissä. Minun paikkani taas löytyi paria riviä edempää keskipaikalta kahden todella rotevan miehen välistä. Siinä sitä olisi kiva viettää viimeinen pätkä puristuneena kaksien eri lihasten väliin. Kun siivousurakka oli saatu valmiiksi, yksi tuon rivin matkustaja oli saatu siirrettyä toiselle paikalle, joten minulle tarjottiin paikkaa Tzachin vierestä. Sain siis valita paikan joko oksennusaromin keskeltä tai kahden lihaskimpun välistä. Valitsin oksennuksen.

Lopulta tämän aromikkaan lennon ja lentokentällä pariin kertaan tilatun shuttlebussikyydin jälkeen saavuimme hotellille, missä meitä odotti ennakoitua hulppeampi huone. Huone ei kuitenkaan kiinnostanut yhtään sen enempää kuin sen iso ja mukava sänky, joka lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen kutsui mukavasti.

Keski-Floridan lähteet olivat uusi tuttavuus

Aamulla suuntasimme aamiaisen jälkeen takaisin lentokentälle hakemaan vuokra-auto ja sieltä highwaytä pitkin kohti High Springsiä. Saimme jo hotellin ulkopuolella esimakua Trumpin Amerikasta, kun viereen kurvasi valtava katumaasturi, jonka takaikkunassa komeili iso tarra ”Women for Trump” ja kuskin paikalta hyppäsi ulos viimeisen päälle sliipattu nainen. Ei hänkään tosin luottanut kotimaiseen tuotantoon, vaan auto oli kunnon japanilainen Nissan.

High Springsissä meitä odotti omakotitaloalue Cinnamon Hills ja sen keskellä oma lapsi. Olipa tunteikasta nähdä hänet elävänä yhdeksän kuukauden jälkeen.

Pääsimme heti mukaan valmistautumaan prom-iltaan, mihin saimme ajaa hänet, ja myöhemmin illalla hakea hänet ja hänen ystävänsä sieltä pois. Ajoimme vielä Waffle Houseen, jonka pihalla me vedimme tirsat sillä aikaa, kun tytöt kävivät juhlapuvuissa syömässä vohvelit. Pieni Waffle House oli muutenkin täynnä juhlakansaa, minkä vuoksi me päätimme pysyä ulkona odottamassa.

Meillä oli aikaa High Springsissä yksi kokonainen päivä ja sen päätimme viettää retkeillen. Ajoimme läheiselle Ichetucknee Springsille, jonka turkoosin sinisiä vesiä meille kehuttiin kovasti. Nämä springsit ovat erityisen suosittuja luolasukeltajien keskuudessa ja täällä Ichetuckneessa on kuuluisa luola, jonka voi nähdä veden pinnaltakin.

Springsit ovat ihanan kirkkaita lampia, jotka ovat kuitenkin jäätävän kylmiä. Koska kuitenkin olimme saapuneet sinne asti, niin pakkohan lampeen oli mennä. Vaikka sitten vähän kiljuen. Kylmyyteen osasin varautua, mutta pienen lammen kovaan virtaukseen en. Virtauksessa sai tehdä töitä ihan tosissaan, ettei ajautunut lammen reunoille, ja etenkin nähdäkseen vedenalaisen luolan suun oli kauhottava ihan tosissaan. Näky oli kuitenkin uskomaton: keskellä tummaa syvyyttä loistava aivan turkoosi aukko, jonne olisi voinut sujahtaa sisään. Ei tosin minun varusteillani. Ollessamme jo ylhäällä lammesta pintaan pulpahtikin yhtäkkiä kaksi sukeltajaa täysissä varusteissa. He olivat olleet tutkimassa luolaa. Täältä voit käydä katsomassa pari kuvaa luolasta.

Tämän kuuluisan lammen lisäksi vieressä on toinen vähän helpompi versio, joka olikin kuin paikallinen lasten allas. Selvästi matalampi ja rauhallisempi lampi oli täynnä pulskijoita ja lapset hyppivät kiviltä veteen. Tästä lammesta lähtee joki kohti seuraavia lampia, ja yksi alueen suuria huvituksia on ajelehtia pitkin tätä jokea joko isolla kumirenkaalla tai kanootilla. Me emme kuitenkaan lähteneet pidemmälle seikkailulle, vaan tyydyimme uiskentelemaan ja syömään hyviä eväitämme.

Palatessamme uimareissulta pääsimme seuraamaan suorana Euroviisujen pisteidenlaskua. Olipa kätevää, kun ei tarvinnut valvoa sitä varten, vaan voittaja selvisi jo iltakahdeksaan mennessä. Sinällään tulos ei meitä jännittänyt, sillä Suomen ja Ruotsin edustajia lukuun ottamatta emme ehtineet kuulla yhtään muuta esitystä. Voittaja kuitenkin kuulosti ihan voittonsa ansainneelta.

Miami kiehtoo kerta toisensa jälkeen

Sunnuntaiaamuna söimme sämpylät ja joimme kahvit ja hyppäsimme taas auton kyytiin. Seitsemän tunnin ajomatka alas Miamiin sujui mukavasti, kun malttoi pysähtyä Burger Kingissä lounaalla.

Miamissa palautimme auton lentokentälle ja hyppäsimme bussiin kohti South Beachiä. Tämä julkinen bussi oli todella kätevä ja halpa verrattuna takseihin tai muihin. Matka kesti vajaan puoli tuntia ja pääsimme samalla nauttimaan maisemista.

Kävin edellisen kerran Miamissa vuonna 2013 myös Karibian risteilyn yhteydessä. Tuolloin vietimme South Beachillä yhden sateisen illan pitkän matkan lopuksi, mutta nyt olin motivoitunut tutkimaan aluetta vähän tarkemminkin. Illalla ihastelimme valoja ja ihmisten määrää ja kävimme syömässä Espanola Waylla. Oli hauska sattuma, että tunnistin edellisen matkamme majapaikan, joka oli nyt muuttunut asuintaloksi. Tuolloin syöksyimme sateen vuoksi lähimpään alakertaan, ja vaikka meillä nyt olivat kaikki Espanola Wayn ravintolat valittavana, päädyimme samaan Oh Mexicoon. Ja ruoka oli hyvää tälläkin kertaa.

Miamissa taas jouduimme toteamaan sen, miten ankeaa aamiaiskansaa amerikkalaiset ovat. Hotelliyöhön kuului aamiainen, joka oli käytännössä kuin koulun tai vankilan linjasto, missä kokki läjäytti kasan munakokkelia lautaselle. Kaveriksi oli paahtoleipä ja muoviin kääritty hedelmä. Lähes jokaisessa hotellissa aamiainen oli kääritty muoviin tuotteesta riippumatta. Toki tarjolla olisi isot kasat pekonia, mutta jos sen haluaa jättää väliin, vaihtoehtoja on aika vähän.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan Miami Beachille. Aamupäivällä ranta oli hiljainen, mutta polttavan kuuma. Kuvasimme rantavahdin koppeja ja kastelimme varpaat Atlantin valtameressä. Aika pian hiivimme varjoisammille rantakujille ja sieltä kuumien katujen kautta myymälöihin jäähdyttelemään. Kaupunkikierros ei ole helppo kovalla helteellä.

Jaksoimme kuitenkin kävellä ihan kunnon kierroksen ympäri South Beachiä ja erityisesti nautin asuinalueista, joissa ihmisten näki viettävän ihan normaalia arkielämää aivan vilkkaiden turistikatujen kainalossa. South Beachillä asuu muitakin kuin ökyrikkaita valtavissa kartanoissaan.

Miamin satama on portti Karibialle

South Beachiltä nappasimme taas bussin ja suuntasimme kohti risteilysatamaa. Bussin ikkunasta näkyviä pilvenpiirtäjiä katsellessa alkoi toden teolla harmittaa, ettemme taaskaan ehtineet tutustua muihin Miamin alueisiin. Tai olisimme ehkä ehtineet, mutta laivalle meneminen alkoi poltella jo niin paljon, että halusimme suunnata sinne mahdollisimman ajoissa.

Bussi ajoikin hyvin lähelle risteilysatamaa, muttemme olleet tajunneet, että amerikkalaiseen tapaan läheiseltä tieltä on vielä kilometrien paahtava matka varsinaisten laivojen luokse. Tien vartta meni jonkinlainen jalkakäytävän tapainen, mutta sitä pitkin olisi pitänyt myös ylittää pitkä ja korkea silta päästäkseen toiselle puolelle. Matka näytti sen verran haastavalta sillä helteellä, että tingimme itsellemme taksin loppumatkaksi.

Risteily oli juuri niin ihana kuin olimme ajatelleetkin. En kerro sen yksityiskohtia tässä kirjoituksessa tarkemmin, vaan säästän ne ihan omaan kirjoitukseensa, jonka pariin tartun seuraavaksi. Totean vain, että viisi päivää risteilyaluksella, jolla kaikki ruoat ja juomat kuuluivat hintaan, oli sitä lepoa, jota olimme kaivanneetkin.

Risteilyn jälkeen rantauduimme takaisin Miamin satamaan, minne olin tilannut meille etukäteen kyydin viemään lentokentälle. Emme olleet vieläkään lentämässä takaisin kotiin, vaan otimme taas alle vuokra-auton ja suuntasimme takaisin osavaltion keskiosiin. Tällä kertaa ajoimme pitkin itärannikkoa menevää tietä ja näimme liittymät, joista olisi päässyt moniin mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten West Palm Beachille ja Hollywoodiin, tai Pompano Beachille, missä majoituimme vuonna 2013. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa pysähtyä tutustumaan näihin kaupunkeihin, sillä iltaan mennessä piti olla takaisin High Springsissä.

Maan vanhin kaupunki toimi hyvänä viikonloppukohteena

Meillä oli vielä viikonloppu aikaa nauttia Floridasta ja päätimme käyttää sen tutustumalla koko Yhdysvaltain vanhimpaan kaupunkiin St. Augustineen, minne on High Springsistä parin tunnin ajomatka. Menomatkalla pysähdyimme osavaltion uudessa villityksessä eli Bu-cee’s-huoltoasemalla. Näissä oleellista ei ole auton tankkaaminen, vaan kaikki se, mitä sisältä voi ostaa. Meikäläisen Tokmannin kokoinen myymälä oli aivan täynnä erilaisia syötäviä ja juotavia, mutta myös matkamuistoja ja Florida-tuotteita. Keskellä hallia oli myös keittiö, jossa kokit valmistivat silmiemme alla liukuhihnalta hampurilaisia, hodareita ja muita syötäviä.

St. Augustinesta olin varannut meille hotellin Vilano Beachiltä, joka on kuin South Beach Miamissa. Rantakadun varrella oli vieri vieressä hotelleja ja pikaruokaravintoloita ja auton sai ajettua suoraan hotellin eteen, mistä henkilökunta vei sen parkkiin jonnekin.

Suuntasimme heti rannalle, mihin pääsimme hotellin golfautokyydillä. Vilano Beach on pitkä ja pehmeähiekkainen ranta, jolla oli lauantaipäivänä paljon ihmisiä viettämässä aikaa. Me teimme pienen leirimme hiekalle ja menimme veteen nauttimaan aalloista. Ihan kuin joskus aikoinaan Thaimaassa.

Vilano Beachillä kadehdin eniten ihmisten rantavarusteita: seurueilla oli valtavat määrät kaikenlaisia telttoja, tuoleja ja coolereita, joista he kaivoivat jääkylmiä juomia. Autot oli parkkeerattu suoraan rannan reunaan, mistä tavaroita oli lyhyt matka kantaa hiekalle. Itse en uskaltaisi ajaa pehmeään hiekkaan, mutta eräs ohikulkija valisti, että renkaiden täytyy olla tarpeeksi tyhjät, jottei auto jää jumiin. Yhtä autoa porukka irrottelikin hiekasta, koska renkaat olivat kuulemma liian täynnä.

Koska meillä ei ollut yhtä hienoa varustusta mukana, vietimme rannalla vain pienen hetken ennen kuin aurinko alkoi käydä liian tukalaksi. Siirryimme vielä hetkeksi hotellin uima-altaalle ennen valmistautumista iltaan ja St. Augustinen keskustaan.

St. Augustine on Yhdysvaltain vanhimpana kaupunkina ehta turistikohde. Pysäköinti keskustassa maksaa maltaita, eikä parkkipaikkoja ollut helppo löytää. Me ajoimmekin suosiolla vähän kauemmas yliopiston kampukselle, minne auton pystyi jättämään kadun varteen ilmaiseksi. Pieni kävelymatka ei meille eurooppalaisille ole mikään ongelma, vaan päinvastoin nautimme kampusalueen läpi kävelemisestä.

St. Augustinen sydän on St George Street, joka on ihan ehta kävelykatu. Sitä reunustavat kaupungin vanhimmat rakennukset, joihin on tänä päivänä perustettu lukemattomia liikkeitä ja ravintoloita. Kävelykadulla kuulemma päivystää mies suuren käärmeen kanssa, joten me pidimme koko ajan silmät auki lähestyvän käärmeen varalta. Onneksi tämä nähtävyys jäi näkemättä ja sen sijaan näimme vain paljon juhlivia turisteja.

Erikoista oli se, että täällä turistien valloittamassa keskustassa ruokaravintolat sulkivat ovensa todella aikaisin. Me kävimme kurkkaamassa pariin, mutta parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kalaa myyvä pikaravintola, joka oli auki myöhempään. Emme me onneksi hienon ravintolaillallisen perässä olleetkaan.

Retki St. Augustineen oli ihanaa aikaa meidän kolmen kesken. Pääsin vihdoin viettämään rentoa aikaa lapseni kanssa ja näimme yhdessä uusia maisemia. Ihan kuten ennen vanhaan. Oli myös hauskaa tutustua matkan varrella oleviin pysähdyspaikkoihin paikallisoppaan kanssa. Emme me muuten olisi koskaan osanneet pysähtyä Bu-cee’sissä, eikä Tzachi olisi päässyt kokemaan ensimmäistä kertaansa Taco Bellissä. Etenkin kun saimme henkilökunnan virheen vuoksi tuplaruuat samalla hinnalla.

Sunnuntaina ajelimme takaisin High Springsiin ja keskityimme matkalaukkujen pakkaamiseen. Kävimme vielä hakemassa paikallisista ostoskeskuksista tuliaisia, joita sitten tungimme WalMartista ostetut matkalaukut täyteen. Samalla lapsi sai jo osan vuoden aikana kertyneistä tavaroista pakattua meidän mukaamme ja me suuntasimmekin takaisin kotiin kahden täyden matkalaukun kanssa.

Paluumatka herkisti vanhojen muistojen pariin

Paluumatka Orlandosta Chicagon kautta Helsinkiin oli huomattavasti menomatkaa rauhallisempi. Lennot olivat ajoissa ja vaihtoaika Chicagossa oli leppoisa.

Yhden matkan liikuttavimmista hetkistä koin vähän yllättäen Chicagon ilmatilassa valmistautuessamme laskeutumaan O’Haren lentokentälle. Mieleeni tuli hyvin elävästi muisto lähes täsmälleen 20 vuoden takaa, jolloin itse laskeuduin samalle lentokentälle valmiina elämäni seikkailuun. Olin matkalla Iowan Des Moinesiin, missä tulisin asumaan seuraavat 10 kuukautta minulle ennestään vieraan perheen luona. Minun lapseni vastaava kokemus oli jo loppusuoralla, mutta näkymä Chicagon yllä muistutti minua siitä, mistä oma seikkailunhaluni aikoinaan alkoi. En vieläkään oikein usko, että olin tuolloin vuonna 1995 niin rohkea. Enkä sitä, että oma lapseni oli vuotta aikaisemmin yhtä rohkea. Ollaan me aika kovia.

Silloin en vielä tiennyt jättäväni hiljaiset jäähyväiset tuolle itselleni tärkeälle osalle maailmaa. Yhdysvallat toimivat aikoinaan minun irtiottonani aiemmasta elämästä ja uuden elämän alkuna, mutta nyt en tässä maailmantilanteessa näe paluuta sinne taas muutamaan vuoteen. Yritän vain kovasti ajatella, ettei yksi mies ehdi saada aikaan aivan valtavaa tuhoa ennen kuin valta taas vaihtuu. Ehkä sitten tapaamme jälleen.