Särkänniemi – vihdoin siellä!

Kaupallinen yhteistyö: Särkänniemi

Kun kotikadun päässä sijaitsee Linnanmäki, tarvitsee harvoin lähteä merta edemmäs kalaan. Huvipuisto on iso osa meidän kesäistä Helsinkiä ja palvelee yleensä ihan hengailupaikkana. Laitteisiin mennään ehkä kerran kesässä.

Toisaalta olemme matkustaneet huvipuistojen perässä ympäri maailmaa: Floridan Disney Worldissa, Pariisin Disneylandissä ja Legolandissa Billundissa – sekä Ba Na Hillsillä Vietnamin Da Nangissa. Kaikki nämä huvipuistot ovat olleet täysin omanlaisiaan ja siitä syystä erittäin kiehtovia.

Meillä on kuitenkin ollut yhden huvipuiston suuruinen aukko kartassamme, sillä emme olleet koskaan käyneet Tampereen Särkänniemessä. Tai siis minä olin kerran 90-luvulla, mutta en lähtisi sitä kertaa nyt muistelemaan.

Onneksi pääsimme täyttämään tämän aukon nyt toukokuussa, kun olimme ensimmäisten joukossa porteilla huvipuiston avattua kesäkautensa 22.5.

Näsinneulasta hahmottaa koko alueen

Vierailupäivämme aukeni harmaana ja sateisena, mutta lähdimme liikkeelle kirkkain mielin. Koska 47 euron hintaisilla Särkänniemi-rannekkeilla pääsee kaikkiin alueen huvituksiin, aloitimme päivän hissimatkalla Näsinneulan näköalapaikalle. Lasi-ikkunoista avautuivat näkymät yli Näsijärven ja koko Tampereen. Kun kurkkasi suoraan alaspäin, pääsi katselemaan Särkänniemen laitekantaa ylhäältä käsin.

Minun huomioni kiinnittyi ensimmäisenä isoon raiteiden määrään. Linnanmäellä on Taiga, mutta muuten laitteet ovat hyvin vahvasti paikallaan olevia ja ylöspäin suuntaavia. Särkänniemessä taas näytti ensisilmäyksellä olevan paljon laitteita, jotka kulkevat erilaisia raiteita pitkin heiluttaen kävijöitä joka suuntaan.

Huomasin myös huvipuiston sijainnin nimensä mukaisesti niemessä. Vesi ympäröi sitä kolmelta puolelta. Myöhemmin pääsin toteamaan tämän saman maan pinnalta, kun useampikin laite nuoli rantaviivaa ja meni vähän sen ylikin.

Näsinneula oli ehdottomasti paras paikka aloittaa vierailu, sillä se antoi perspektiivin siitä, millaisesta alueesta on kyse. Laitteita riittää, mutta huvipuiston alue ei ole valtavan suuri. Ei siis tarvitse hengästyä koko ajan avautuvista uusista alueista, kuten maailman suurissa huvipuistoissa tarvitsee.

Akvaariossa tapasin aksolotlin

Koska varsinainen huvipuiston alue avautui tuntia Näsinneulaa myöhemmin, ehdimme vielä piipahtaa tornin alakerrassa sijaitsevassa akvaariossa, jonne myös pääsee samalla rannekkeella. Akvaario on suhteellisen pieni, mutta sieltä löytyi muutama kaveri, jotka riemastuttivat meitä suuresti. Tai riemastuttivat kaikkia muita paitsi matelijakammoista esikoista, joka jäi suosiolla aulaan odottamaan.

Tämä olikin erittäin hyvä ratkaisu, sillä heti ensimmäisessä akvaariossa oli vastassa vesikäärme, joka kurkki veden alta. Pinnalla näkyvä pieni pää ja pinnan alla loputtomiin jatkuva ruumis saivat ajatukset heti kohtaamiseen luonnossa: siitä ei ehkä selviäisi hengissä ihan konkreettisesti eikä henkisestikään.

Kivoja sen sijaan olivat kilpikonnat, jotka uivat kovalla huitomisella eteenpäin. En tiedä, oliko heidän tarkoituskaan juuri edetä, mutta liikettä ainakin löytyi. Riemastuimme myös parta-agamasta, joka näytti aivan lapsen kaverin lemmikiltä Dinolta. Meille ei kyllä tuollainen lemmikki mahtuisi.

Suurimmat riemunkiljahdukset kuitenkin koettiin, kun löysimme yhdestä tankista aksolotlin. Itse en ollut koskaan kuullutkaan tällaisista eliöistä, mutta lapsista keskimmäinen oli aivan haltioissaan. Hän yllätti minut täysin tietämyksellään tästä äärimmäisen harvinaisesta salamanterista. Ja on pakko myöntää, että aksolotlit olivat aika veikeitä otuksia: kuin kaloja, joilla on jalat, ja joiden kidukset ovat kuin värikkäät viuhkat pään sivuissa.

.

Laitteista löytyivät nopeasti suosikit

Täytyy heti alkuun myöntää, että me emme ole mitään hurjapäitä. Minä pelkään jo hyvin nössöissäkin laitteissa, ja sama on näyttänyt tarttuvan tyttöihin. Paitsi nuorimpaan, joka haluaisi jo joka ikiseen laitteeseen. Onneksi hänen vajaa 110 sentin mittansa estää vielä tämän, mutta tulevaisuudessa taidan olla ongelmissa.

Särkänniemelläkin me siis katselimme laitteita kiinnostuneina: heti alussa Tornado vei kyytiläiset hurjaa vauhtia eteenpäin ja alkoi kieputtaa pitkin raiteita kaikin päin. Takeoff näytti alkavan mukavasti maan pinnalta, mutta nosti yhtäkkiä koko alustan pystysuoraan, jolloin tuoleihin sidotut kyytiläiset kieppuivat taas joka suuntaan. Puhumattakaan X:stä, jonka suuri heiluri pikku hiljaa kuljetti kyytiläiset korkeuksiin. Minulle riitti jo kuulutus, joka muistutti nojaamaan tiukasti taaksepäin ja katsomaan, ettei taskuissa ole yhtään mitään, koska kaikki lentää sieltä alas. Oli täysin selvää, että mikään noista laitteista ei olisi meitä varten.

Sitten löysimme Troikan, jota lähdimme keskimmäisen kanssa testaamaan. Minulla ja kymmenvuotiaalla menee rohkeus hyvin yksiin, joten yhdessä uskalsimme ottaa riskin. Troika alkoi ensin mukavana keikutuksena hyvin lähellä maan pintaa. Yhtäkkiä se kuitenkin lähti heiluttamaan meitä aina vain ylöspäin, jolloin oli pakko painaa silmät kiinni. Ensimmäisen käynnin ajan pelkäsinkin niin paljon, että puristin edessäni olevaa rautatankoa rystyset valkoisina.

Ensimmäisen käynnin tosiaan, sillä päädyimme lopulta käymään Troikassa viisi vai kuusi kertaa. Kaikista Särkänniemen laitteista se osoittautui meille parhaaksi ja kävimme siellä joka välissä. Kerta kerralta myös kuolemanpelko hälveni ja uskalsin jopa katsella ympärilleni.

Särkänniemen laitteet on jaettu aika selkeästi alueisiin: hurjat laitteet sisältävällä alueella soi kovaääninen rytmimusiikki, kun taas vieressä olevalla lasten alueella kuuluvat Angry Birdsien äänet. Tämä pienempien lasten alue onkin vahvasti Angry Birds -teemainen, mikä näkyy niin laitteissa kuin koriste-elementeissäkin.

Me viihdyimme lopulta tällä lasten alueella kaikkein pisimpään. Sieltä löytyi niitä laitteita, joihin pieninkin pääsi ilman minua ja sai sen kuuluisan huvipuistokokemuksen, kun juostaan hiki päässä laitteesta toiseen. Monet niistä kiinnostivat myös kymmenvuotiasta, ja alueella oli leppoisin tunnelma.

Lasten alueelta löytyivät myös kaksi klassikkoa: Kantti X Kantti ja Vauhtimato. Ennen reissuamme Tampereelle monet muistelivat meille vanhoja autoja, joilla olivat ajelleet joskus kauan sitten. Pitihän meidänkin sitten heittää kierros näillä vanhoilla autoilla eli Kantti X Kantilla, ja siinä auton kyydissä istuessa tuli vahvasti mieleen ajatus siitä, miten alkeellisia huvipuistolaitteet olivat vielä omassa lapsuudessa. Kaikenlainen köröttelykin oli silloin jännittävää.

Lasten alueen – ja koko Särkänniemen – ykköseksi nousi kuitenkin Vauhtimato: maailman yksinkertaisin rata, jota pitkin mato luikertelee. Nuorimmainen ihastui siihen saman tien ja hän halusikin siihen uudestaan kerta toisensa jälkeen. Tähän laitteeseen hän ei päässyt ilman minua, joten minäkin päädyin istumaan Vauhtimadon kyydissä yhteensä kymmenen kertaa testaten varmasti jokaisen madon penkkiriveistä. Tokihan se ensimmäinen rivi antoi parhaan kokemuksen, kun pääsi ensimmäisenä syöksymään matkaan.

Meidän testiryhmämme siis keskittyi hyvin vahvasti lasten alueen laitteisiin ja Troikaan, mutta kävimme kokeilemassa myös esimerkiksi keinukarusellin ja legendaarisen Tukkijoen. Tukkijoki oli pakko jättää vierailun loppuun, koska se todellakin kastelee täysin, eikä koleana toukokuun päivänä oikein ollut varaa kuljeskella ympäriinsä märissä vaatteissa.

Tukkijoki on myös minun lapsuuteni klassikko ja oikeastaan ainoa asia, jonka Särkänniemestä muistin. Olihan se kiva ja lopun pudotus kliimaksi, joka nauratti pitkään. Etenkin kun kotiin olisi ollut mahdollisuus ostaa itsestään valokuva, jossa yhdestä ei näy muuta kuin sadetakin huppu, toinen on kääriytynyt kokonaan jätesäkkiin ja kolmannen ilme on vääristynyt kuin maailmanloppu olisi tulossa.

Koiramäen eläinpuisto antoi rauhallisen tauon huvipuistohälinään

Kierrettyämme kiinnostavat laitteet poistuimme vähäksi aikaa huvipuiston alueelta ja lähdimme vierailemaan Koiramäen eläinpuistoon, jonne myös pääsee samalla rannekkeella. Puisto sijaitsee Näsinneulan toisella puolella ja on kuin aikamatka ihan toiseen todellisuuteen.

Heti portilla on vastassa koirahahmo, joka toivottaa tervetulleeksi.  Portilta lähdetään kävelemään pitkin mukulakivikatua, jota reunustavat pienet puiset talot. Korkeimman sesongin aikaan näistä taloista löytyy kauppoja ja kahviloita, mutta nyt vain muutama paikka oli auki. Kauppakadulla olikin ihanan rauhallinen tunnelma.

Kadun päässä nököttää Drakkulan linna, joka yleensä toimii katettuna leikkipaikkana. Nyt linna oli suljettu, mutta tämä ei haitannut meitä yhtään, sillä aurinko oli alkanut vihdoin paistaa, ja linnan ympäriltä löytyi leppoisia eläimiä, joiden kanssa pääsimme seurustelemaan. Eläimet tosin eivät olleet juuri seurustelutuulella, eivätkä todellakaan rynnänneet aidan viereen meitä tervehtimään, vaan puuhailivat omiaan. Hyvä näin, sillä mehän sinne olimme tunkeneet häiritsemään heidän rauhaansa.

Lapsille suurin elämys oli se, kun satuimme lehmien luokse juuri lypsyaikaan. Varsinaista lypsyä emme päässeet todistamaan, mutta saimme ihailla ämpäriin ilmestynyttä maitoa ja pohtia sitä, miten erilaiselta se näyttää purkista tulevaan verrattuna. Juuri lypsetty maito on huomattavasti paksumpaa ja keltaisempaa, eikä todellakaan yhtä puhdasta. Samalla näimme myös sen, kuinka lehmän utareet rasvataan huolella lypsyn jälkeen.

Koiramäen eläinpuisto toimi ihanana levähdyspaikkana huvipuistohulinan keskellä. Tunnelma siellä oli seesteinen ja rauhallinen ja vaeltelimme poluilla kaikessa rauhassa. Myös eläimet näyttivät nauttivan rauhasta, eivätkä todellakaan ryntäilleet mihinkään, vaan makoilivat omissa kuopissaan.

.

Mitä muuta huvipuistoissa voisi olla kuin laitteita?

Koiramäki-vierailun jälkeen palasimme vielä huvipuiston puolelle käymään laitteissa. Olimme lopulta siellä huvipuiston avautumisesta aivan sen sulkeutumiseen asti, koska nuo muutamat laitteet saivat kaksi nuorempaa lasta ryntäilemään ympäriinsä loputtomiin.

Me taas ehdimme istua esikoisen kanssa pitkät pätkät penkillä pohtimassa Suomen huvipuistojen eroa maailmalla kokemiimme huvipuistoihin verrattuna. Tulimme siihen lopputulokseen, että Suomessa huvipuistot ovat ensisijaisesti laitepuistoja. Huvipuistot satsaavat hurjiin laitteisiin ja laitteet toimivat vetonaulana yleisölle. Niille, jotka eivät laitteista välitä, on Suomen huvipuistoissa hyvin vähän tekemistä tai näkemistä.

Maailmalla me taas olemme oppineet siihen, että huvipuistot ovat itse asiassa elämyspuistoja, joissa viihtyvät nekin, jotka eivät juuri laitteista välitä. Disney Worldin ja Legolandin kaltaisissa teemapuistoissa tämä on toki helppoa, koska on olemassa teema, jonka ympärille voi rakentaa vaikka mitä. Esimerkiksi Legolandissa on ollut jopa vaikea löytää aikaa laitteille, kun erilaisten rakennelmien tutkiminen on vienyt kaiken ajan.

Yritimme myös muistella laitteita Legolandissa, missä meistä jokainen on käynyt kaksi tai kolme kertaa, emmekä juuri muistaneet niitä. Sieltä mieleen eivät siis ole jääneet laitteet, vaan koko huvipuistoympäristö. Samoin Disney Worldistä ja Pariisin Disneylandistä kaikki muistivat lähinnä paraatit, erilaiset Disney-teemaiset talot ja tietysti lopun ilotulitus- tai valoshown.

Toki vierailimme nyt Särkänniemellä aivan kauden alussa, enkä osaa sanoa, millaisia show-elementtejä siellä on tarjolla kesän mittaan. Linnanmäki on ainakin joinain vuosina panostanut lavaesityksiin ja jopa tansseihin, ja Kouvolan Tykkimäellä on eläinpuisto, missä oikeasti pääsee rapsuttelemaan ja ruokkimaan eläimiä. Viime kesänä tämä oli meidän lasten keskuudessa se huvipuiston suurin hitti.

On kuitenkin karu totuus, että Suomen huvipuistoissa on hyvin vähän katseltavaa. Ne ovat aika ankeita, ja niille, jotka eivät laitteisiin halua, on vaihtoehtona lähinnä penkillä istumista. Maailmalla olen kiltisti maksanut jopa 60 euroa huvipuiston sisäänpääsystä, kun tiedossa on ollut paljon elämyksiä myös niille, joita laitteet eivät kiinnosta.

Mutta kaikesta tästä pohdinnasta huolimatta nautimme Särkänniemi-päivästä suunnattomasti! Oli ihanaa olla taas ihmisten ilmoilla, vaikka nyt pitikin koko ajan olla tarkkana turvavälien kanssa. Tämä kuitenkin onnistui helposti – paitsi yhden ranskaa puhuvan nuorisoryhmän kanssa, joka seurusteli kovaan ääneen ja suurilla eleillä, vaikka sitten muiden jonottajien yli. Tosin kyllä tihkusade hillitsi heidänkin elämäniloaan päivän mittaan.

Särkänniemi on oivallinen paikka kaikille hurjapäille, jotka haluavat saada päänsä sekaisin laitteissa. Minun silmiini laitekanta näytti aika paljonkin Linnanmäkeä hurjemmalta, joten kaikista rohkeimpien kanssa suuntaisinkin tänne.

Toisaalta Särkänniemi oli oivallinen metrin mittaisen kuusivuotiaan kanssa, sillä hänelle riitti laitteita, joissa hän sai juoksennella itsekseen. Nämä laitteet sijaitsivat kätevästi samalla alueella, jolloin keskeltä aluetta oli helppo ottaa itselleen tukikohta, ja antaa lasten mennä.

Tampere on aivan mahtava kesäkaupunki, ja Särkänniemi tuo kyllä oman lisänsä siihen. Ei muuta kuin Särkänniemeen Särkänniemeen!