Kiviõlin seikkailukeskus sopii kokeilunhaluisille

*Kaupallinen yhteistyö: Itä-Viron matkailuverkosto ja Kiviõlin seikkailukeskus

Viro ei ole suurten huvipuistojen maa, mutta parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee seikkailukeskus, jossa pääsee laittamaan itsensä koetukselle ja testaamaan omaa kestävyyttään.

Kiviõlin historia juontaa juurensa vuosina 1922-1967 alueella tuotettuun liuskeöljyyn, jonka seurauksena syntyi teollisuusjätteestä suuri tuhkamäki. Tuhkamäki oli pitkään vain maiseman rumentaja, kunnes vuonna 2013 muutama kaverus keksi kokeilla, toimisiko mäki laskettelurinteenä. He ryhtyivät laskemaan alas rinteitä ja lopulta perustivat Viron ja koko Baltian suurimman laskettelukeskuksen.

Koska laskettelukeskus kuitenkin on auki vain talvisaikaan, miettivät kaverukset mäelle käyttöä myös kesäajalle. He halusivat minimoida talvikauden riskit ja tehdä paikasta kiinnostavan myös kesällä, minkä vuoksi mäen ympäristö on kasvanut jo ihan kunnon seikkailukeskukseksi. Toisella puolella mäkeä sijaitsee motokeskus, jolla järjestetään Viron MM-osakilpailu.

Me ajelimme Kiviõliin suoraan laivalta, ja parin tunnin ajomatkan jälkeen olimme todellakin valmiita ulkoilemaan ja liikkumaan. Lähestyimme paikkaa ensin hieman epäillen, sillä jo kaukaa meitä saattelivat motocross-kilpailujen kyltit, jotka paljastivat samaan aikaan olevan kilpailut. Todellisuudessa kilpailut olivat mäen toisella puolella, mistä kyllä kantautui vähän ääntä seikkailukeskuksen puolelle, mutta muuten motocross ei omaan ulkoilupäivään vaikuttanut mitenkään.

Ensivaikutelma paikasta oli hieman vaisu: kartassa näkyi muutama toimintapiste, ja ulkona avautui lähes tyhjä mäki. Lähdimme kuitenkin avoimin mielin tutkimaan paikkoja, joita lopulta paljastui eteen yksi toisensa jälkeen.

Aloitimme kokeilut ajamalla muutaman kierroksen buggy-autolla. Lyhyessä radassa oli juuri sopivasti haastetta, kun tiukat kurvit ja pienet nousut vuorottelivat. Pari isompaa pomppua täräyttivät aina hereille, ja joissakin kohdissa uskalsin painaa kaasua jo vähän reilummin. Ajoneuvoa oli mukava testailla, sillä monissa matkakohteissa buggyt ovat tulleet vastaan retkien ajoneuvoina. Meille aikuisille pomppuinen kyyti sopi ihan hyvin, mutten usko lasten haluavan ihan heti niiden kyytiin.

Meidän ajellessamme buggylla lapset tutustuivat Kiviõlin leikkipaikkoihin. Alueelta löytyy pari leikkipaikkaa, joista toinen on rakennettu kuorma-auton malliseksi, ja toinen on oikean lentokoneen kyljessä. Molemmat leikkipaikat saivat lapsilta kiitosta, minkä lisäksi he pysähtelivät mielellään lukuisien kiipeilypaikkojen luona. Matalan kynnyksen toimintaa on siis tarjolla myös aremmille lapsille.

Buggy-autojen ja leikkipaikkojen lisäksi alueelta löytyy esimerkiksi sähköveneitä, joilla pääsee ajelemaan lammella. Meille veneissä oli parasta se, että niiden ohjaamista pääsivät kokeilemaan myös pienemmät lapset, sillä vauhti oli sen verran hiljainen. Innokkaille kaivurikuskeille olisi ollut pieniä kaivinkoneita, jotka toimivat aivan oikeiden tavoin – meidän tyttötriomme ohitti nämä kaivurit kuitenkin nopeasti.

Omia lihaksia pääsee kokeilemaan kiipeilyradalla. Neljässä eri tasossa kulkevia ratoja pitkin mennään vaijereiden varassa: lukkokiinnitykset opetetaan heti aluksi, eikä niistä poiketa matalallakaan. Meille riittivät hyvin matalammat tasot, mutta kyllä hurjapäisimmät kiipesivät ihan ylös asti, ja laskivat sieltä vaijeria pitkin lammen yli. Jos aikaa olisi ollut paljon, olisi tuolla voinut testata itseään pidempäänkin.

Lapsille sopivia ajoneuvoja löytyy myös liikennekaupungista, jossa ajetaan pieniä autoja kaupungin kaduilla; palolaitokselta, missä pumpataan auto palavan talon luo ja sammutetaan vesiletkulla; sekä skoottialueesta, jolla pääsee tekemään temppuja pyörillä tai potkulaudoilla. Kaikki nämä kolme jäivät meiltä kokeilematta.

Mäkeä pääsee laskemaan alas parilla keinolla: kevyempi ratkaisu on mennä liukuhihnaa pitkin ylös ja laskea renkaalla alas; ja haastavampi keino taas laskea korkealta alas mäkiautolla. Minua itseäni mäkiautossa houkutteli enemmän matka ylös hiihtohissin avustamana – miten hauska tapa käyttää laskettelukeskuksen hissejä myös kesällä.

Lopulta Kiviõlin seikkailukeskus tarjosi meille tekemistä paljon enemmän kuin ehdimme tehdäkään. Koska ensivaikutelma oli vaisu, etenimme rauhallisesti ja kokeilimme kaikkea perusteellisesti. Yhtäkkiä huomasimme, että meidän pitäisi jatkaa matkaamme kohti majapaikkaa Toilassa, että ehdimme hotellin illalliselle. Kiviõlissa olisi siis ehdottomasti saanut kulumaan kokonaisen päivänkin.

Itseäni jäi harmittamaan, etten ehtinyt mäkiauton rattiin, mutta lopussa oli säästettävä aikaa tärkeimmälle seikkailulle: Viron pisimmälle ziplinelle. Mäen päältä nimittäin lähtee noin 600 metriä pitkä vaijeriliuku, jonka kyytiin hyppäämällä pääsee liihottelemaan alas koko mäen parhaimmillaan 80 kilometrin tuntivauhtia. Minulle jo automatka ylös oli jännittävä kokemus, kun neliveto nousi tottuneesti kohdista, joista en itse olisi mitenkään uskaltanut lähteä kokeilemaan.

https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/48093866358/in/dateposted/

Ylhäällä mäen päällä alkoi jo vähän jännittää: mihin ihmeeseen olin taas suostunut? Kun nousin aika kovassa tuulessa hataran metalliportaikon päälle seisomaan, ja ohjaaja avasi minulle portit suoraan alas, ehdin sekunnin verran ajatella, etten mitenkään uskaltaisi. Hän kuitenkin kehotti vain astumaan alas, eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin totella. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että ensimmäiset metrit kyllä puristin silmät tiukasti kiinni, mutta alkuheittäytymisen jälkeen uskalsin jo nauttia kyydistä, joka oli erittäin miellyttävä vähän puristavista valjaista huolimatta.

Kiviõlin seikkailukeskukseen on mahdollista ostaa lippuja vain niihin huvituksiin, joihin haluaa. Meillä oli kuitenkin 25 euron hintaiset päivärannekkeet, joilla sai huvitella niin paljon kuin ehti.

Ziplinelle ei päivärannekkeella pääse, vaan siihen on erillinen 12 euron maksu. Tuo maksu on kohtuullinen, jos haluaa ylittää itsensä ja kokeilla vaijeriliukua. Kovin montaa kertaa en kyllä tuota maksua kuitenkaan maksaisi tutun vaijerin laskemisesta.

Kovin tottuneille hurjapäille Kiviõlin seikkailukeskus saattaa olla vähän turhan kesy tuttavuus, mutta meidän kaltaisillemme perusmenijöille siellä riitti paljon katseltavaa ja kokeiltavaa. Mikään kokemus ei ollut liian hurja, mutta toisaalta lisää haastavuutta olisi saanut esimerkiksi kiipeilyradan korkeimmista tasoista. Lapset jättivät korkealle menevät viihdykkeet väliin, mutta viihtyivät maan tasolla hyvin. Myös he olisivat halunneet kokeilla kaikkea enemmän kuin mihin aikataulu nyt antoi mahdollisuuden. Nelisen tuntia kului Kiviõlissa yhdessä hujauksessa, emmekä kahvilan puolelle edes ehtineet kuin aivan lopuksi hakemaan juotavaa. Ja ihan hyvä, ettemme sinne aiemmin menneetkään, sillä sieltäkin paljastui iso leikkipaikka. Jos olisimme löytäneet sen jo aiemmin, ei pienintä olisi enää ulos saanutkaan.

Kun jatkoimme Kiviõlista matkaa kohti Toilaa ja sen kylpylää, saunat ja porealtaat tuntuivat oikein houkuttelevalta vaihtoehdolta aktiivisen iltapäivän jälkeen. Seikkailukeskus oli oikein hyvä tapa liikkua ja ulkoilla laivamatkan jälkeen, ja se antoi meille kaikille sopivasti jännityksen hetkiä.

Itse en ainakaan ollut suunnitellut heittäytyväni vaijerin varassa alas laskettelurinnettä, mutta niin sitä vain alas tultiin. Katsokaa vaikka tältä videolta: