Suomi-kohde numero 28: Kotkan Meripäivät

Minä olin jalkapallolapsi. En itse koskaan astunut kentälle, mutta isoveljen ahkeran jalkapalloharrastuksen myötä vietin kentän laidalla paljon aikaa. Kun vielä isä innostui huoltajaksi ja joukkueenjohtajaksi, meidän perheemme vapaa-ajan vietto oli sillä sinetöity. Emmekä olleet ainoa perhe Kotkassa.

Minä tein läksyt urheiluhallin sivupenkillä, myin turnauksissa lihapiirakoita ja pussitin irtokarkkeja takahuoneessa. Tärkein vuosittainen työtehtävä oli kuitenkin Kotkan Meripäivillä: KTP:n olutta ja hailia myyvän anniskeluravintolan nurkassa oli kioski, jonka ovella minä päivystin vanhempieni talkoovuoron loppumista ja seurasin juhlakansaa.

Kotkan Meripäivät ovat yksi Suomen suurimmista kesäjuhlista ja niitä on vietetty heinäkuun loppupuolella vuodesta 1962. Tapahtuma kerää Kotkaan vuosittain noin 200 000 tuhatta kävijää, ja se näkyy katukuvassa joka puolella keskusta-alueella.

Täysi-ikäiseksi päästyäni minä vietin monia Meripäiviä kaupan kassalla. Vaikkei kauppa edes sijainnut aivan ydinkeskustassa, oli Meripäivä-viikonloppu sielläkin vuoden suurin rutistus. Olutlavoja raahattiin pitkään riviin, ja harvinaisesti kaikki kassapaikat oli miehitetty koko päiväksi. Silti jonot olivat takaseinälle asti, mutta ihmiset olivat aina iloisia.

Meripäivät on tapahtuma, jolla on paljon sisältöä. Tärkeässä roolissa ovat laivat ja satama, mutta ohjelmaa on ympäri kaupunkia. Iltaisin on suuria konsertteja, ja lapsille on omat Lasten Meripäivät. Tapahtumia löytyy laidasta laitaan.

Silti monille Meripäivät ovat ennen kaikkea juhla oluen juomista varten. Tämän minä näin jo lapsena KTP:n teltalla, samoin kuin vähän vanhempana kaupan kassalla. Läheskään kaikki eivät nauttineet merestä tai laivoista, vaan muuten vain kosteasta tunnelmasta.

Ymmärrettävistä syistä Meripäivät eivät kuitenkaan ole kaikkien kaupunkilaisten mieleen. Tapahtumien laajasta kirjosta huolimatta kaikki eivät jaksa innostua festivaaleista, vaan joko karkaavat viikonlopuksi muualle, tai sitten vain pysyttelevät visusti kotona. Täytyy sanoa, että minullekin muutama vuosi kaljanmyyntiä riitti, ja olin ihan tyytyväinen päästessäni pois kaupungista juhlien aikaan.

Tänä kesänä tein kuitenkin paluun Meripäiville – 16 vuoden poissaolon jälkeen. Edelliset Meripäivät majoituimme puolityhjässä asunnossa, kun vanhempani olivat vieneet lähes koko muuttokuormansa pois kaupungista. Yritimme kierrellä satamassa ja nauttia juhlasta, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä kyseessä vain oli täydellinen kyllästyminen vuosikausia jatkuneeseen traditioon.

Tällä kertaa olimme liikkeellä päiväseltään koko perheen voimin. Kävimme ihanalla päiväpiknikillä ystävieni ja heidän perheidensä kanssa upeassa Katariinan meripuistossa ja kävelimme sataman halki katsellen Tall Ships Racen korkeita purjealuksia. Satamasta löytyi myös Tivoli Seiterä, sekä Lasten Meripäivät, joilla olisi päässyt esimerkiksi rakentamaan omaa puuvenettä. Me emme kuitenkaan viipyneet satamassa pidempään, sillä erittäin helteinen ilma ja joka paikassa leijuva muikkukojujen tuoksu saivat kaipaamaan hieman väljempiä vesiä.

Festivaalien sydämenä toimiva satama olikin täynnä ihmisiä ja vilskettä. Heti alueen ulkopuolella oli kuitenkin jo väljempää, ja torilla saimme istua lihapiirakoilla ihan rauhassa. Yhdestä festivaalilavasta huolimatta siellä oli jopa unelias tunnelma.

Sapokan vierasvenesatamaan sen sijaan olivat parkkeeranneet merikarhut, jotka eivät jaksaneet siirtyä kovin kauas veneiltään. Rantaravintolan terassilla juomat kaatuilivat pöydille sen verran tiheään, että jatkoimme yksien virvokkeiden ja loputtoman vessajonon jälkeen matkaa eteenpäin.

Vaikka Meripäivät ovat lujasti puhdistaneet mainettaan pelkkinä olutfestivaaleina, on alkoholin nauttiminen selvästi juhlien ykkösaktiviteetti. Kaduilla oli jopa outo olo kävellä ilman tölkkiä, ja ihmiset olivat parkkeeranneet kalja- ja lonkerolaatikoiden kanssa jokaiselle mahdolliselle nurmikaistaleelle.

Satamassa tunnelma oli selvästi erilainen, sillä sinne ei saanut omia juomia viedä mukanaan. Meno olikin selvästi siistimpää siellä, mutta samalla myös paljon ahtaampaa. Satama ei myöskään tarjoa minkäänlaista suojaa auringolta ja kuumuudelta, joten siellä oli jopa vähän tukalaa. Toisaalta siellä olisi ollut erilaisia juomaravintoloita, mutta täpötäysille terasseille pysähtyminen ei lasten kanssa oikein houkutellut. Ihmisiä kun oli paljon joka paikassa.

Minulle Meripäivät olivat kuitenkin parhaimmillaan heti päivällä Katariinan meripuistossa. Siellä oikeasti meren äärellä näin pitkästä aikaa ystäviäni ja heidän perheitään; grillasimme makkaraa kaupungin järjestämällä grillillä ja joimme kahvia termoskannuista. Hulina ja juhlakansa olivat jossain hyvin kaukana.

Lapsuuteni Meripäivistä muistan myös aina hyvän tunnelman. Epäilemättä ihmiset joivat silloinkin liikaa alkoholia, mutta eri urheiluseurojen ja järjestöjen vieri viereen sijoitetuilla terasseilla oli aina hauskaa. Ihmiset kiersivät terassilta toiselle tervehtimässä tuttuja ja tapaamassa uusia ihmisiä. Ja meitä lapsia ja nuoria oli töissä lähes jokaisella terassilla.

Tällä kerralla teimme lopuksi pikaisen vessakäynnin Kotkan sataman legendaarisessa Kairossa ja kävellessämme 6-vuotiaan kanssa kahdestaan kohti parkkialuetta hän mietti, miksi aikuisten pitää olla siellä niin humalassa. Tämä kysymys ei ole tullut vastaan missään muualla päin maailmaa – kuin omassa kotikaupungissani. Voi meitä suomalaisia!

 

---

 

I was a soccer child. I never stepped on the field, but since my older brother was an enthusiast, I got to spend a lot of time on the side of the field. My whole family was there, and we weren’t the only family like that in Kotka.

I used to do my homework by the soccer field, I sold snacks at the tournaments and I assorted candies for the snack bar. The most important job of the year was working at the Kotka Maritime Festival: the soccer club KTP had its own restaurant there, and I stood there time after time waiting for my parents’ shift to be over and watching people have fun.

Kotka Maritime Festival is one of the largest summer events in Finland, and they have been held since 1962. The event gathers approximately 200 000 visitors to Kotka every July, and you can see the festivities everywhere in the city.

As I grew up a little I spent many Maritime Festivals working at a local store. Even though the store wasn’t even located in the very center of the city, the Maritime Festival weekend was the biggest trial of the year. We hauled beer stands all over the stores and kept all the cash registers occupied the whole day. Still the queues were very long, but people were always in a good mood.

The Maritime Festival is an event, that has a lot of content. The ships and the sea play the most important part, but you can find something all over the city. There are big conserts in the evenings, and the kids have their own Maritime Festival.

Still for many people the festival is all about drinking beer. I witnessed this already as a child, as I did working at the store. Not nearly everyone was interested in the sea or the ships, but had other things in their minds.

Not everyone in Kotka is happy about the festival. Even though there is a lot to do, many locals go somewhere else for the weekend or stay strictly at home. I have to admit, that selling beer there for a few years was enough of a festival for me too.

This summer I went back to the Maritime Festival after 16 years. The last time I was there we were staying at a half-empty apartment, because my parents had already moved away most of their stuff. We tried to wander around the harbour and enjoy the festivities, but still something was missing. Maybe I’d just got so tired of a tradition that had been going on for so long.

This time I was there with my whole family. We had a nice picnic at the georgeous Katariina Seapark with my friends and their families, and we walked through the harbour watching the tall sailing ships of the Tall Ships Race. There was also a small amusement park for the kids and the kids’ Maritime Festival, where you could for example build your own small boat. We didn’t stay at the harbour very long, because the day was very hot, and we needed to find some place a bit cooler and less crowded.

The harbour is definitely the heart of the festival, and it is full of people and action. As soon as we got a bit further from the harbour, it got a lot more tranquil and by the market square it was almost drowsy.

At the Sapokka guest harbour we found a lot of happy sailors, who hadn’t made it very far from their boats. The drinks were flying down often enough at the restaurant, that after quick drinks and a very long line to the bathroom, we headed back.

Even though the Maritime Festival is trying very hard not to be a festival just for drinking beer, the alcohol comsuption was still clearly the number one activity of the festival. We were the minority by walking the streets with no cans in our hands, and there were people everywhere sitting with their boxes of beer.

The atmosphere at the harbour was however different, because you couldn’t take your own drinks there. There was a lot less drinking, but it was also much more crowded. The harbour didn’t offer any kind of shade from the sun and the heat, so it was not easy being there either. There were a lot of places to stop for a drink, but the overcrowded terraces didn’t really attract stopping there with kids either.

I enjoyed my time at the Maritime Festival the most right when we got there: when we were enjoying the day by the sea at the seapark with my friends. We were barbecuing on grills that were provided by the city and we drank coffee from our own flasks. The razzle and the dazzle were somewhere very far away.

From the Maritime Festival in my childhood I remember the good atmosphere. No doubt people were drinking too much alcohol also back then, but it was alway fun at the terraces, that were run by sports clubs and other organizations. People went from one terrace to another seeing old acquaintances and meeting new ones. Every terrace had kids and teenagers working at them.

This time we ended our trip by taking a short toilet break at the legendary harbour restaurant Kairo. As I was walking back to the parking lot with my 6-year-old, she kept wondering why people had to be so drunk there. We’ve never had this conversation anywhere else in the world – except in my home city. Oh how we Finns operate!