Ilta alkoi laskeutua Washington DC:n ylle, kun viimeistelimme muistomerkkikierrostamme. Olimme kiertäneet niin Abraham Lincolnin ja Thomas Jeffersonin näköispatsaat kuin George Washingtonin kunniaksi pystytetyn obeliskinkin, kun jäljellä oli vielä kaksi muistomerkkiä.
Ensimmäinen niistä oli joukko sotilaita esittäviä patsaita ja se oli pystytetty Korean sodan muistoksi. Luonnollisen kokoisten patsaiden seassa käveleminen oli melkein pelottavaa, sillä pimeys alkoi laskeutua samaan aikaan.
Muistomerkeistä toinen oli pitkä jono kiveä, johon oli kaiverrettu kaikkien Vietnamin sodassa kaatuneiden nimet. Muistomerkki oli hyvin koruton ja vähän tylsäkin, mutta pitkä nimijono kertoi karua tarinaa.
Vietnamin sota oli osa Yhdysvaltain sotaa kommunismia vastaan kylmän sodan aikana. Yhdysvaltalaisilla itsellään ei ollut mitään kiinni tuossa kaukaisessa maassa, josta suurin osa ei tiennyt mitään, mutta silti heitä lähetettiin sankoin joukoin sotimaan vapaan maailman nimissä. Nuoret miehet rämpivät soilla ja riisipelloilla ja yrittivät kestää sen tosiasian, että heidän piti tappaa tavallisia ihmisiä pelkästään siksi, että joku muu oli nimennyt nämä vihollisiksi.
Valtava määrä amerikkalaisia sotilaita kuoli ja monet vaurioituivat joko fyysisesti tai henkisesti. Minun vaihto-oppilasaikaisen isäntäperheeni setä oli kuulemma ollut Vietnamin sodassa, mutta hän ei ollut suostunut kertomaan siitä edes pojalleen. Ilmeisesti autotallin kätköissä oli edelleen laatikko täynnä sotamuistoja, mutta sitä kukaan ei ollut nähnyt. Isäntäperheeni tytär oli tänä kesänä Vietnamissa ystävänsä ja tämän äidin kanssa. Ystävän äiti palasi kotikyläänsä ensimmäisen kerran sieltä lähdön jälkeen.
Tarinoita Vietnamista ja sodasta kuulee Yhdysvalloissa koko ajan. Lähes jokaisella on jonkinlainen tarina kerrottavanaan ja siitä todistaa jo loputon jono nimiä muistomerkissä. Muun maan kansalaiselle on vaikea käsittää, mitä sota teki maalle ja kansalle, vaikka olisikin nähnyt Ilmestyskirjat ja Platoonit. Koko karmea sotakin muuttuu helposti populaarikulttuuriksi, koska olemme oppineet siitä kaiken juuri televisiosarjoista ja elokuvista.
Vierailin Vietnamin sodan muistomerkillä hämärtyvässä illassa lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Maa eli Bill Clintonin aikaa, jolloin se oli enemmänkin rauhanneuvottelija kuin riidanhaastaja. Paljon on sen jälkeen muuttunut, ja nyt maa ja monet sen kansalaiset pyristelevät eroon asemasta, jossa heidän pitäisi olla pelastamassa koko maailma omien arvojensa ja uskomustensa taakse.
Ehkä siinä onkin Vietnamin sodan muistomerkin suurin arvo: muistuttaa, mistä sodassa on lopulta kyse. Vaikka kuinka ajattelisi olevansa hyvän puolesta ja pahaa vastaan, sodassa on lopulta kyse kaatuneista ja haavoittuneista sotilaista ja siviileistä, sekä tuhoutuneista paikoista. Ja tätä pitkä musta kivi loputtomine nimijonoineen edustaa tehokkaasti.
No Comments