*Yhteistyössä Visit Tampere
Tampere on perinteinen suomalainen tehdaskaupunki: Tampellan ja Finlaysonin tehtaat ovat määritelleet kaupunkikuvaa aina 1800-luvun alkupuolelta asti. Korkeat savupiiput ja punatiiliset rakennukset ovat osa kaupungin ilmettä, jota on ikuistettu lukuisiin kuviin ja kirjoihin.
1900-luvun loppupuolella teollisuus kuitenkin alkoi muuttua, ja etenkin Neuvostoliiton romahtaminen vaikutti suuresti idän kaupalla eläneeseen teollisuuteen. Tehtaita suljettiin yksi toisensa jälkeen, ja näin tehtiin myös Finlaysonin tehtaille vuonna 1999. Tampella taas joutui talousvaikeuksiin jo 1980-luvun puolella, ja yhtiö pilkottiin ja myytiin osina vuonna 1991. Osa tyhjäksi jääneistä rakennuksista purettiin, mutta toiminta jatkui jonkinasteisena aivan kaupungin keskustassa vuoteen 2000 asti.
Jo ennen Tampellan siirtymistä kokonaan pois nimeään kantavasta kaupunginosasta, sen vanhoihin kiinteistöihin perustettiin museokeskus Vapriikki, joka avattiin vuonna 1996. Vapriikissa on yhteensä kahdeksan museota, joista monet ovat ainoita laatujaan Suomessa. Ja koska koko ajan on myös vaihtuvia näyttelyitä, on Vapriikissa aina nähtävää vähintään kymmenen näyttelyn verran.
Minä päädyin Vapriikkiin siellä järjestetyn Marilyn-näyttelyn perässä. Näyttely on jo nyt jatkanut matkaansa maailmalle, mutta pysyvät museot ovat edelleen jäljellä. Postimuseo esittelee postin ja sen kuljettamisen historiaa Suomessa. Kivimuseo taas on kerännyt yhteen kymmeniä erilaisia kivilaatuja jalokivistä aina meteoriitteihin. Mihin muualle Jääkiekkomuseo sopisi yhtä hyvin kuin Tampereelle? Vielä kun narikassa seisoisi Timo Jutilan pahvikuva osoittamassa oikeaan suuntaan.
Isänpäivänä Vapriikin suosituin museo oli kuitenkin Pelimuseo. Erilaisiin elektronisiin peleihin keskittynyt museo on paitsi katselemista, myös pelaamista varten. Pelejä löytyy kaikilta aikakausilta aina aivan ensimmäisistä putkitelevision ruuduilta katsottavista peleistä uusimpiin kosketusnäyttöpeleihin.
Meille vanhemmille vierailu museossa oli tietysti hyppy lapsuuteen ja nuoruuteen: pääsimme taas pelaamaan Commodore kuusnelosilla ja Amigalla, ja kokeilemaan, miltä se vanha joystick kädessä tuntuikaan. Minä jäin vain kaipaamaan vanhaa kunnon Winter Gamesia, jonka hiihto-osuudet rasittivat rannetta enemmän kuin edes tämän päivän toimistotyö.
Lapset aloittivat kierroksen uusista peleistä: pädejä oli helppo käyttää, ja niistä löytyi kaikenlaista uutta. Hyvin nopeasti he kuitenkin hakeutuivat vanhempien pelien pariin. Olikin yllättävän hauskaa kokeilla suuria pelivälineitä ja ampua sorsia muovipyssyillä. Kyllä vanhat pelit siis ottavat paikkansa uusien joukossa.
Pienin jaksoi hetken pelata pädillä tuttua Hertan maailmaa, ja sen jälkeen tutkia tiloja, joihin oli sisustettu 1980-luvun lasten huoneet. Minulle huoneet olivat loikka menneisyyteen, mutta lapsi innostui tavaroista, jotka ovat tuttuja edelleen. Jotain tuttua oli myös sen ajan olohuoneessa, jonka esineitä löytyy edelleen mummolan hyllyistä.
Aikansa katseltuaan lapsi kuitenkin löysi parhaan pelin: puiset dominopalat, joita pystyi asettelemaan erilaisiin riveihin. Me istuimme hänen kanssaan suurimman osan ajasta portailla ja leikimme dominolaatoilla. Yksinkertainenkin voi olla vielä vetoavaa.
Vietimme Vapriikissa monta tuntia, mutta silti monta museota jäi katsomatta. Esimerkiksi Mediamuseo Rupriikki ja Jääkiekkomuseo jäivät kokonaan väliin. Myöskään vuoden 1918 historiaa esittelevään museoon emme ehtineet, emmekä toisaalta ajatelleet sen ihan niin paljon lapsia kiinnostavankaan. Vapriikkiin kannattaisi ehdottomasti varata kokonainen päivä, ja vaikka lounastaa siellä välillä. Keskuksen ravintolassa näyttivät istuvan niin isänpäivän viettäjät kuin läheisen pelastuslaitoksen työntekijätkin. Ruoan oli pakko olla hyvää.
Vaikka teollisuuden muuttuminen ja tehtaiden sulkeminen muuttavat kaupunkia ja sen identiteettiä, voi se tuoda tullessaan myös jotain hyvää. Minusta Tampereen keskustaan sopii huomattavasti paremmin suuri museokeskittymä kuin tehdas.
Jos jonain päivänä ryhdyn kaipaamaan takaisin teollisuusaikaan, voin hakea kirjastosta Lauri Viidan tai Väinö Linnan teoksia, ja sukeltaa takaisin aikoihin, jolloin tehtaat vielä määrittelivät koko Tamperetta. Nyt on hyvä näin.
*Me saimme ilmaiset pääsyliput Visit Tampereen kautta. Isänpäivänä tosin isä olisi päässyt koko Vapriikkiin ilmaiseksi, samoin kuin alle 7-vuotias lapsi. Normaalisti liput maksavat 13 euroa/aikuinen, ja 6 euroa/lapsi. Perhelippu (kaksi aikuista ja 1-4 lasta) maksaa 30 euroa.
Tampere is a traditional Finnish industrial city: Tampella and Finlayson have determined the city all the way from the beginning of the 19th century. High chimnies and buildings made out of red brick make the city look the way it looks, and those can be found in several pictures and books.
In the late 20th century things began to change, and factories were being shut down – especially the ones that were located in the center of cities. That’s what happened to Tampella in 1991, when it was put into pieces and sold one by one. All of a sudden Tampere was no longer the city of factories, but there were big industrial halls empty in the center of the city.
Tampere didn’t start to wonder what they’d be doing with the properties, but they established a big center for museums called Vapriikki. Vapriikki (which comes from the Swedish word fabrik, that means factory) consists of eight museums, that are mostly one of a kind.
I went to Vapriikki to see an exhibit on Marilyn Monroe. The exhibit has already left the country to new locations, but the permanent exhibitions are still there. The Post Museum introduces the history of Finnish post offices and mail delivery. The Rock Museum has put together tens of types of rocks from jewellery to meteorites. And what other city would be more perfect for the Ice Hockey Museum than Tampere? All we need is a cardboard figure of the captain of our world champions in 1995 to stand in the hallway.
We visited Vapriikki on Fathers Day, and back then the most popular museum was the Game Museum. It is dedicated to electronic games, and you can not only watch but also play there. There are games from all eras all the way from the first very clumsy ones to the new fine tablet versions.
For us parents it was a leap back to our childhood and teenage years: we got to play with the Commodore 64’s and the Amigas again, and we got to try the old joysticks. All that was missing for me was the Winter Games and its hard skiing parts.
The kids started with the newest games: tablets were easy to use, and they could find some new games there. It didn’t take very long for them to go to the older games, and they actually liked them. It was surprisingly fun to try those big gears and try to shoot ducks with a plastic gun. So there’s a place for the old games too!
The youngest one played with the tablet for a second, but then got more interested in the bedrooms from 1980’s that were put up. For me it was a blast from the past, and the child also found some familiar objects. She also liked the living room from almost the exact same era, because it was filled with things that she can still find from her grandparents’ house.
After visiting the rooms for a while, she found the best game in the house: the wooden domino pieces, that she could arrange into different kind of rows. So she and I mostly sat on the staircase and played with the domino. Simple can still be very appealing.
We spent many hours in Vapriikki, but still there were many museums we didn’t have time to visit. Like the Mediamuseum and the Ice Hockey Museum, which we didn’t visit at all. We also didn’t go to the museum that was introducing the war of 1918 in Tampere, because the subject wasn’t really interesting for the children. When visiting Vapriikki you should definitely take the whole day, and have lunch at the restaurant at some point. I saw there people celebrating Fathers’ Day as well as local firemen, so the food must be worth trying.
Even though the change of industry and closing down factories make a big difference to a city and its identity, it can also bring something good. At least I like the center of Tampere a lot more with a big center for museums than a factory in the middle.
If I start to miss the old times too much, I can always take a book by Lauri Viita or Väinö Linna, and go back to the old industrial times of Tampere through them. But now everything is good this way.
No Comments