Mäntsälällä on suuri sydän – ja minä löysin sen Hirvihaarasta

Kaupallinen yhteistyö: Elämyksen taika

Kaikki alkoi elokuussa Tuusulasta. Olimme kokoontuneet bloggaajaporukalla tutustumaan Tuusulaan ja sen tarjontaan. Julia vei meidät kickbike-retkelle Sarvikalliolle, jolle kultakauden taiteilijatkin saapuivat viettämään kauniita kesäpäiviä.

Potkiessamme takaisin Sarvikalliolta matkatarinat lentelivät ilmassa: isosta porukasta löytyi kaikenlaisia kertomuksia kotimaan retkikohteista, mutta myös luontokohteista ulkomailla. Julia kuunteli tarinoita niin tarkasti, että ajoimme risteyksemme ohi ja jouduimme palaamaan jonkin matkaa takaisin päin.

Jo tuolloin Julia heitti ilmaan ajatuksen melomisesta Mäntsälässä. Hänen omistamansa yritys Elämyksen taika pitää kotipesäänsä Mäntsälässä, ja he järjestävät siellä erilaisia retkiä ja ohjelmanumeroita niin yrityksille kuin yksityisillekin kävijöille.

Ja niin siinä sitten kävi, että jo syyskuussa seisoimme pelastusliiveissämme Elämyksen taian Sarvikodan edessä valmiina lähtemään joelle. Meitä ei tarvitse paljon houkutella, kun tarjolla on ulkoilmaelämyksiä ja uusia lajeja.

Syksyinen Mustijoki oli pökerryttävän kaunis

Reilun tunnin mittainen kanoottiretki vei meidät pitkin Mäntsälän Mustijokea, joka valmistautui jo talven tuloon. Puiden keltaiset lehdet leijailivat hiljalleen jokeen, ja joenvarren kukkaloisto oli jo kuihtunut pois. Maisemat olivat kuitenkin kauniimmat kuin ehkä koskaan, kun keltaiset lehvästöt kaartuivat joen ylle ja muodostivat meille reitin, jotka pitkin meloskelimme täysin tyynenä lauantaipäivänä.

Kanoottiretken jälkeen meitä odottivat Sarvikodassa seuraavat seikkailut: joimme nokipannukahvit ja paistelimme nuotiolla lettuja. Lettujen paistaminen elävällä tulella vaatii hieman kokemusta – tai edes vähän onnea – ja lopputulokset olivatkin kaikki omanlaisiaan. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt ilman lettua, eikä lautasten äärestä kovin suurta valitustakaan kuulunut. Tuossa vaiheessa retkeä letun ulkomuodolla ei ollut kovin paljon väliä.

Eräkokkisota haastoi käyttämään mielikuvitusta

Kahvien ja lettujen jälkeen pääsimme vielä tutustumaan toiseen Elämyksen taian tarjoamaan aktiviteettiin: eräkokkisotaan. Ohjelmanumero seuraa televisiosta tuttua kaavaa eli kaksi joukkuetta loihtii tietyssä ajassa ateriat saatavissa olevista raaka-aineista. Me emme tuoneet mukanamme mitään yllätysraaka-aineita, mutta niitä sai toki käydä poimimassa luonnosta.

Kokkisota vei meidät mennessään ja kamerat saivat kerrankin laskeutua pois kasvojen edestä. Jotain kuvia sentään saimme otettua, vaikka pääasiallinen huomio oli ehdottomasti siinä, kuinka saamme tunnissa päreen päälle kolmen ruokalajin aterian. Me pääsimme valmistamaan oman ruokamme, mutta ennen kaikkea havainnoimaan sitä, mitä kaikkea eräolosuhteissa oikeasti voi kokata.

Melontaretki ja eräkokkisota kuuluvat Elämyksen taian valikoimaan, jota he tarjoavat ensisijaisesti yrityksille. Kovin iso porukka ei kuitenkaan tarvitse olla koossa, kun eräkokkisodan saa aikaan. Melontaretkiä järjestetään myös yksityishenkilöille kesäaikaan: jokamiesmelonnat olivat ainakin viime kesänä koko ajan täynnä.

Elämyksen taian suuri etu on myös sen oma Sarvikota heti Mustijoen rannassa. Kotaan on hyvä vetäytyä melontaretken jälkeen, ja illan hämärtyessä siellä voi nauttia illallista. Tai voi vaikka osallistua olutmaisteluun, jonka meille järjesti paikallisen Panimo Kiisken Pasi Kiiskinen. Pasi oli tuonut meidän maisteltavaksemme kuutta heidän panimonsa olutta, jotka tehdään suurella rakkaudella käsityönä ihan Mäntsälässä.

Hirvihaaran kylä on syntynyt kartanon ympärille

Sarvikota on syvällä Hirvihaaran ytimessä. Hirvihaara on noin 500 asukkaan kylä, joka on sulautunut Mäntsälän kuntaan. Hirvihaarassa on edelleen oma koulu ja aktiivinen kyläyhdistys – ja Elämyksen taika.

Hirvihaara on alun perin kehittynyt kartanon ympärille: Hirvihaaran kartanon perusti Herman Holmberg vuonna 1918. Vuosien saatossa kartano on ollut monessa omistuksessa, ja vuoden 1952 olympialaisten aikaan Helsingin kaupunki sijoitti sinne laitapuolen kulkijoita sotkemasta kaupunkikuvaa. Vuodesta 1992 saakka Hirvihaaran kartano on toiminut hotellina ja kokous- ja juhlatilaisuuksien pitopaikkana.

Hirvihaaran maisemista löytyy myös Sepänmäen käsityömuseo, johon mekin pääsimme tutustumaan, vaikka kausi oli periaatteessa ohi. Museolle on kerätty rakennuksia eri aikakausilta, ja niitä on sisustettu vastaamaan aikakauden tyyliä. Yhdessä rakennuksessa pääsimme tutustumaan villan käsittelyyn ja solmimaan omat rannekkeemme. Museon alueella järjestetään kesäaikaan paljon erilaisia tapahtumia eri yhdistysten ja toimijoiden yhteistyönä, ja paljon toiminnasta perustuu vapaaehtoistyöhön.

Toinen vapaaehtoisvoimin toimiva paikka on juuri Hirvihaaran ulkopuolella oleva Sälinkään kartano, jossa kävimme lounaalla. Vanhaa kartanoa pyörittävät vapaaehtoiset, jotka tarjoavat viikonloppuisin lounasta. Ruokailijoita olikin paljon, ja tarjoilijoina häärivät paikalliset nuoret.

Kartanolla meidät otti vastaan Sari Ruusunen-Jussila, joka johdatteli meidät myös oman ammattinsa pariin. Kiekanat-yrityksessä floristina toimiva Sari istutti meidät pöydän ääreen koristelemaan aiemmin päivällä tekemiämme rannekkeita. Tuo hetki oli ensimmäinen koko viikonlopun aikana, jolloin ilmaa ei täyttänyt puheen pölpötys ja arvaamatta toistuvat naurun remakat. Kukkien ja rannekkeiden äärellä kaikki hiljenivät ja keskittyivät kielet suiden keskellä koristelutyöhön.

Jos lauantain vietimme tiukasti Elämyksen taian aktiviteettien parissa, sunnuntai esitteli meille Mäntsälän kylien voimaa. Vapaaehtoiset kyläläiset pyörittävät niin Sepänmäen käsityömuseon tapahtumia kuin Sälinkään kartanoakin, ja kaikki nämä on otettu kyläläisten käyttöön. Minä tunnen kyliä, missä on vaikeuksia saada kasaan edes yhtä tapahtumaa vuodessa, minkä vuoksi Hirvihaaran ja Sälinkään kyläläisille on pakko nostaa hattu korkealle ilmaan.

Piipahdimme toki nopeasti myös Hirvihaaran ulkopuolella. Mäntsälän keskusta itsessään ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta kävimme tutustumassa vanhaan meijeriin, johon kunnostetaan parasta aikaa hotellia. Moderni hotelli saa seurakseen samaan rakennukseen teatterin, ja pihalle nousee oma rakennus elokuvateatteria varten. Tällaisen viihdekeskuksen kohoaminen keskelle Mäntsälän keskustaa on kyllä näky, jonka minä haluan palata todistamaan omin silmin. Meijerin omistavat Arto ja Monika Hakala, joiden hallinnassa myös Hirvihaaran kartano on – Hirvihaarasta siis tämäkin keksintö on lähtöisin.

20 000 asukkaan Mäntsälä on hyvä esimerkki suomalaisesta pikkukunnasta: kaikki tuntevat sen nimen jostain – vaikkapa Kake Singersin laulusta – mutta kukaan ei oikeasti tiedä, mitä sieltä löytyy, jos ei satu olemaan kotoisin sieltä. Vaikka kaupungin läpi ajaisi autolla, näkyy ikkunasta samat citymarketit ja tokmannit kuin kaikkialla muuallakin.

Parasta kotimaan matkailussa onkin löytää paikkakunnan sydän: se, missä ihmiset kohtaavat ja toimivat päivästä ja viikosta toiseen. Mihin ihmiset kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia ja juttelemaan koulun kohtalosta tai tulevasta metsästyskaudesta.

Minä löysin Mäntsälän sydämen ehdottomasti Hirvihaarasta ja sen ympäristöstä. Hirvihaaran kartanossa, Sepänmäen käsityömuseossa ja Sälinkään kartanossa kaikissa meidät otettiin suurella ilolla vastaan ja toimintaa esiteltiin innostuneesti. Hirvihaaran kartanolla jopa saimme majoittua ihan itseksemme ilman muita vieraita tai edes henkilökuntaa – eipä ole ennen meillä ollutkaan käytössämme kokonaista kartanoa.

Kaikista paikoista myös kantautui vaikutelma siitä, kuinka ihmiset haluavat toimia omalla alueellaan: kuinka tärkeää on korjata vanhoja rapistuvia rakennuksia, ja kuinka seudun historiaa halutaan esitellä muillekin.

Entä mistä sitten löytyy se Hirvihaaran sydän? Ainakin minun näkökulmastani Sarvikodasta ja Juliasta. Mihin tahansa menimmekin, hän oli tuttu kaikkien kanssa ja tiesi kaikki kulmakunnan asiat. Hän on Mäntsälän ja Hirvihaaran kävelevä markkinointikoneisto – ja aivan ihana sellainen.

Lisää tarinoita Mäntsälästä voit käydä lukemassa mukana olleista blogeista: Suunnaton, Maa Quzuu, Unelmatrippi, Tasty Travelissimo, Toisiin maisemiin, Cocoa etsimässä, Live now – dream later ja Maailman äärellä, sekä kuvasta puuttuva Lähtöportti.