Suomi-kohde numero 39: Bluesia Pieksämäen asemalla

Mihin kaikkeen ihminen pystyykään / Luo maailman ihan vain mielellään / Oi, mahtavuus! / Näin syntyi Pieksämäen asemalla blues

Vuonna 1983 ilmestyi Juice Leskisen levy, jonka yksi kappale erottui muista: se oli blues, joka kesti yhteensä 16 minuuttia. Kappaleen 60 säkeistön aikana junaa Pieksämäen asemalla odottava hahmo kuvittelee ympärilleen rokkibändin, joka taas loppuun mennessä häipyy kaukaisuuteen kuin asemalta poistuva juna.

Leskinen kirjoitti kappaleen sanat odotellessaan junaa Pieksämäen asemalla. Kappaleessa Leskinen valittaa, että Ei oo nakkikioskia, ei kahvilaa / Eikä ravintolaa, vain asemaa / Mikä toivottomuus / Näin soi Pieksämäen asemalla blues. Vaikka tänä päivänä Pieksämäen asemalla on ravintola Aseman tähti, on Leskisen luoma todellisuus hyvin lähellä: tuon ravintolan lisäksi asemalta löytyy pieni kioski, pari puupenkkiä ja kirjahylly, jonka kirjoja voi odotellessa lukea. Kai siitä voisi kirjan napata myös mukaan, sillä minkäänlaista vartiointia ei ole.

https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/38705664515/in/dateposted/

Pieksämäen asema kohosi yhdeksi Suomen tärkeimmistä risteysasemista hiljalleen. Vuonna 1889 avattu asema oli ensin vain pieni neljännen tärkeysluokan asema, joka rakennettiin monen kilometrin päähän Pieksämäen silloisesta asutuskeskuksesta järven toiselle puolelle. Vuosien saatossa, monien onnistuneiden ratalaajennusten myötä, Pieksämäeltä pääsi liikkumaan niin pohjois-eteläsuunnassa kuin itä-länsisuunnassakin. Samalla aseman ympärille kohosi uutta asutusta, josta myöhemmin tuli uusi Pieksämäen keskusta.

Sotien aikana Pieksämäen asemaa pommitettiin rajusti, mutta liikennemäärät jatkoivat kasvuaan. Tänä päivänä Pieksämäen ratapiha onkin yksi Suomen suurimmista, ja sinne on sijoitettu myös varikko ja ohjauskeskus. Noin 18 000 asukkaan kaupungille se on hieno saavutus.

Minä vierailin Pieksämäen asemalla pariin otteeseen viime talvena, kun junailin ahkerasti Jyväskylään. Kun yleensä palasin illalla takaisin Helsinkiin vilkkaan Tampereen aseman kautta, parilla kerralla lähdinkin Kouvolaan, jolloin vaihto oli Pieksämäen asemalla.

Vakioreittiini kuuluva 45 minuutin vaihtoaika ei ole pitkä, mutta Pieksämäen asemalla se tuntui pitkältä. Heti, kun astuin asemarakennukseen, aika tuntui pysähtyneen: puupenkeillä istui pari muuta junanvaihtajaa, kioski oli mennyt kiinni jo kauan sitten, eikä aseman edessä pysähtynyt hakijoita paria autoa enempää. Asemaravintola sentään oli auki, mutta sinne päästäkseen piti uskaltautua avaamaan jäykkä ja tarkasti kiinni teipattu ovi, joka ei yhtään paljastanut, mitä sisältä löytyy.

Asemaravintolasta löytyi paljon tyhjää tilaa, mainoksilla täytetyt seinät ja varmasti monta tuntia paikallaan seissyt kahvipannu, jonka kitkerä tuoksu täytti koko tilan. Join yhden tavallisen kolmosoluen ja kuuntelin naapuripöydässä ruokailevan perheen viikonloppusuunnitelmia.

Toisella vierailulla en mennyt ravintolaan, vaan lähdin tutustumaan ympäristöön. Löysin kävelypolun, joka johti suoraan S-markettiin. Sieltä ostin itselleni matkaevästä ja ilahduin erityisesti paikallisista piirakoista, joita oli myynnissä. Muuta jännittävää kävelyretki ei tuottanutkaan.

Nopeasti googlaamalla löysin netistä monta keskustelua, joissa ihmiset kauhistelevat lyhyttä vaihtoaikaa Pieksämäellä: ehtivätkö he varmasti vaihtaa yhdeksän minuutin aikana? Entä jos edellinen juna on myöhässä, niin odottaako seuraava? Lyhyellä kokemuksellani voin lohduttaa näitä ihmisiä: ei huolta, yhdeksän minuuttia on pitkä aika Pieksämäellä, jossa aika lakkaa kulkemasta heti, kun juna pysähtyy sen laiturille.

Vain parin kerran perusteella voin tuntea omakseni Juice Leskisen tunnelmat Pieksämäen asemalla 1980-luvun alussa: Kun häipynyt on kaikki todellinen / Niin helposti syntyy kuvitellen / Toinen todellisuus: / Pieksämäen asemalla blues. Juice ratkaisi olotilan kuvittelemalla ympärilleen bändin, minä taas kaivoin esiin kameran. Kuvittelemalla ja rajaamalla eri tavalla voi synnyttää toisenlaisen todellisuuden, joka ei ole aivan yhtä melankolinen kuin se oikea.

Pieksämäen asema on aivan tavallinen suomalainen keskittymä, johon ihmiset saapuvat lähteäkseen tai jäädäkseen. Odottelijoiden seassa istuu aina nuorisoa, jolla ei ole muuta paikkaa, mihin mennä. Soidinmenot ovat kiihkeimmillään, koska silläkin saralla pitäisi päästä eteenpäin.

Aina se vallitseva todellisuus ei innosta, vaan haaveet kohdistuvat johonkin kauemmas. Lähdenkö vai jäänkö? Pääsenkö ikinä mihinkään? Siihen asti, kunnes lähteminen on mahdollista, voi kuvitella jotain parempaa – eli soittaa bluesia Pieksämäen asemalla.

Onko kuvittelu totuutta oikeaa? / Onko totuus onttoa kuvitelmaa? / Liike vai staattisuus / vai Pieksämäen asemalla blues

---

 

There is a song in Finnish rock history that’s an oddball among others. It is 16 minutes long and consists of 60 verses. The song is about a man who’s waiting for his train, and starts to imagine a rockband to play with him there.

The song was written by a legendary Finnish artist called Juice Leskinen in the beginning of 1980’s. He was waiting for a train at the Pieksämäki railway station and tried to cure the boredom by writing lyrics.

Pieksämäki is a major junction station in Finland. When it was opened in 1889 it was just a very small station that had been built a bit too far from the settlement. Over the decades the route map has gone a lot wider, and Pieksämäki has become a popular station to switch trains. The railway yard is one of the biggest in Finland and also has maintenance facilities there. That is a good accomplishment for a city of 18 000 people right in the middle of the country.

I visited the Pieksämäki railway station a couple of times last year while I was going from Jyväskylä to Kouvola. I had to switch trains in Pieksämäki and had 45 minutes to wait at the station. The moment I stepped out of the first train it felt like the time stopped: there were just a couple of wooden benches and a shelf full of books for us all to read, but not much else. The little shop was closed, and there were only a couple of cars picking up passengers.

At least the restaurant was open at the station. The windows are so heavily filled with advertisements, that it was impossible to see inside beforehand. And when I opened the door, it was already too late – I couldn’t back down. So I had a beer while I was smelling the coffee that had been standing in the machine for hours, and listening to a family in the next table discussing their plans for the weekend.

Visiting Pieksämäki station only a couple of times I can feel what Juice Leskinen was talking about in his song. He sings about the reality that has disappeared somewhere, and the only thing left to do is imagine another reality. He did it by writing lyrics, but I took out my camera and took some pictures. While I was imagining and framing I was creating a whole new reality, that wasn’t as melancholic as the real one.

An interesting fact about Leskinen’s song is that two of the verses are in English. A friend of Leskinen’s joins the band with his rough voice and sings in English: “In the east I see the morning flames / I’m sitting here with Mr. Peter James / Drinking the booze / We sing the Pieksämäki Railway Station Blues.”

The reality isn’t always appealing, but instead we point our dreams somewhere further away. Should I stay or should I go? Will I ever be able to get anywhere? Until it’s possible to move forward, you can always imagine something better: play the blues at Pieksämäki Railway Station.

Smoking and drinking, singing the song / Things are not right and they are not wrong, / they don’t know where to choose / I got the Pieksämäki Railway Station Blues.