Ylhäällä, korkealla: Caminito del Rey kammon kourissa

Minulle yksi Espanjan matkamme kohokohdista oli Caminito del Reyn kulkeminen. Tämä Kuninkaan polku on vaellusreitti, joka rakennettiin 1900-luvun alussa El Chorron kylän ja rakennettavan El Chorron padon välille. Reittiä pitkin patotyöntekijät kuljettivat rakennusmateriaalia, ja sitä ryhtyivät käyttämään myös muut alueen asukkaat, joiden piti päästä kylästä toiseen.

Caminito del Rey tunnettiin pitkään maailman vaarallisimpana vaellusreittinä, sillä vain noin metrin levyinen betonipolku alkoi rapistua ajan kuluessa. Vuoren seinään tehdyltä polulta on jopa 100 metrin pudotus alla virtaavaan Guadalhorce-jokeen. Useiden onnettomuuksien jälkeen Andalusian hallitus sulkikin vaellusreitin 2000-luvun alussa ja avasi sen täysin uudistettuna vuonna 2015.

Uusista kaiteistaan ja turvavaijereistaan huolimatta Caminito del Rey on edelleen haastava reitti. Se ei vaadi hyvää kuntoa tai rautaista kestävyyttä, vaan enemmänkin se vaatii vahvaa päätä. Reitille on 8 vuoden ikäraja, eikä siellä saa olla minkäänlaisia suuria kantamuksia tai työnnettäviä välineitä, kuten lastenvaunuja tai pyörätuoleja.

Ikärajan vuoksi minun vaellusseurakseni valikoitui 9-vuotias esikoinen. Varmistin häneltä halukkuutta useampaan kertaan, sillä hän ei pidä korkeista paikoista, mutta aina hän vakuutti lähtevänsä mielellään mukaan. Vasta lähempänä lähtöä hän alkoi epäillä kestävyyttään, mutta siinä vaiheessa emme enää lähteneet perääntymään, vaan lähdimme rohkeasti ylittämään rajojamme.

Ajomatka majapaikastamme Velez-Málagan alueelta vaellusreitin lähtöpaikalle Ardalesiin sujui joutuisasti. Tie on viimeistä pätkää lukuun ottamatta suoraa moottoritietä, jota pääsee ajamaan kovaakin. Viimeiset kymmenisen kilometriä olivat tiukempaa kurvittelua, mutta sekin hyvää asfalttitietä. Tuli lapsi tosin tälläkin matkalla pahoinvoivaksi, mutta raikas metsäilma paransi olon nopeasti.

Reitin ensimmäinen jännittävä paikka tulee vastaan jo ennen varsinaisen reitin alkamista heti parkkipaikan jälkeen, kun kuljetaan jonkin matkaa pilkkopimeässä tunnelissa. Minä tiesin tämän etukäteen, minkä vuoksi meillä oli otsalamput mukana. Olisi tunnelin pystynyt kulkemaan ilman lamppujakin, mutta varsinkin lapselle oli mukava päästä testaamaan otsalamppua tositoimissa.

Tunnelin jälkeen matkaa lähtöportille on vielä parin kilometrin verran, mutta tämä matka sujui mukavasti jutustellessa ja hienoja kallioluolia ihaillessa.

Varsinainen Caminito del Rey jakautuu kolmeen osaan: ensimmäiseksi kuljetaan jonkin matkaa vuoren seinämään rakennettua puusiltaa pitkin. Maisemat ovat upeat, mutta pudotus on jyrkkä. Jo tässä kohdassa lapsi alkoi empiä kykyjään: hänestä oltiin koko ajan liian korkealla. Onneksi seinämään oli kiinnitetty hyvä vaijeri, josta pystyi pitämään kiinni. Ainoana haittana olivat tässä vaiheessa muut kulkijat, jotka tukkivat reitin ottaessaan erilaisia ryhmäkuvia. Kulkeminen helpottuikin huomattavasti, kun samaan aikaan lähtenyt joukko hajaantui pidemmälle matkalle, jolloin sai kulkea rauhassa tarvitsematta koko ajan väistellä muita ihmisiä.

Vuoren seinämää kulkevan puusillan jälkeen on vuorossa metsäosuus. Metsäpolku kulkee kauempana jyrkänteen reunassa ja muistuttaa hyvin paljon Madeiran levada-polkuja. Tällä osuudella on mahdollista katsella ympäröivää luontoa ja solisevaa vettä, ja pitää pieni evästaukokin. Tältä pätkältä löytyi myös lapsen lempipaikka, jossa sai ylittää pienen puron kiviä pitkin kävelemällä.

Metsäosuuden jälkeen on vuorossa reitin huimin osuus: ensin pitkä pätkä vuorenseinämän vieressä, ja sen jälkeen noin 20 metriä pitkä metallisilta jyrkänteen yli. Tätä siltaa lapsi pelkäsi koko vaelluksen ajan ja olisi varmasti kääntynyt takaisin, jos sellainen mahdollisuus olisi ollut. Ehdin jo miettiä mielessäni, kuinka saan hänet jyrkänteen toiselle puolelle, jos hänen jalkansa eivät yksinkertaisesti suostuisi kulkemaan.

Loppujen lopuksi ylitys meni hyvin. Minä menin edellä ja kehotin häntä tuijottamaan tiukasti minun reppuani. Alas ei kannattaisi katsoa, vaikka jalkoihin katsominen tuntuisi loogisemmalta. Etenimme rauhallisesti ja ongelmaksi muodostuivatkin taas edelläkulkijat, jotka jäivät keskelle siltaa ottamaan valokuvia itsestään. Jouduimme ohittamaan heidät keskellä kapeaa siltaa, mikä oli ihan turha ohjelmanumero.

Olin tsempannut lapsen sillalle lupailemalla, että sitten korkea osuus olisi ohi. Tämä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, vaan sillan jälkeen täytyy vielä kävellä jonkin matkaa kapeaa puusiltaa, sekä kiivetä useita portaita ylös ja alas. Korkeiden portaiden nouseminen ja laskeutuminen tuntui rankalta hommalta jo fyysisestikin. Kuitenkin, kun uskalsimme tuossa vaiheessa katsoa taaksemme kohti siltaa, nousi huulille jo hymy: me teimme sen! Olimme oikeasti kulkeneet tuon sillan yli.

Vanhempana joutuu aina miettimään oman lapsen kykyjä ja taitoja. Pystyykö hän tähän, nauttiiko hän tästä, onko tämä hänelle liikaa? Ja kuinka opetan hänet murtamaan omia ennakkoluulojaan ja ylittämään itsensä ilman, että painostan häntä tekemään sellaista, mitä hän ei halua?

Näitä kysymyksiä mietin monta kertaa myös Caminito del Reyn aikana. Vihaako hän minua koko loppuelämänsä sen vuoksi, että raahasin hänet tänne korkealle jyrkänteelle? Vai kiittääkö hän minua siitä, että autoin häntä ylittämään itsensä? Vastausta tähän en ole vielä saanut: kokemus on edelleen lapsella prosessissa. Itse uskallan jo varovasti uskoa, että kokemus meni kuitenkin positiivisen puolelle.

Mitä sitten sanoisin niille, jotka harkitsevat Caminito del Reylle lähtemistä lapsen tai vaikka korkeita paikkoja kammoavan aikuisen kanssa? Kehottaisin lähtemään, jos ajatus ei alusta asti tunnu aivan kauhealta. Toki, jos ajatuskin saa ihon nousemaan kananlihalle, kannattaa lähtemistä harkita kahteen kertaan.

Jos ajatus kuitenkin edes vähän houkuttaa, kannattaa ehdottomasti lähteä. Tänä päivänä Caminito del Rey on äärimmäisen turvallinen tapa ylittää itsensä. Polut ovat hyviä, niillä on kaiteet ja turvavaijerit, niitä pääsee kulkemaan vain yhteen suuntaan pohjoisen Ardalesista etelän El Chorroon, ja niitä varten saa hyvän ohjeistuksen sekä turvakypärän. Polulle päästetään vain tietty määrä kulkijoita kerralla, minkä vuoksi sinne kannattaakin ostaa liput etukäteen netistä.

Minulle Caminito del Rey oli vaelluskokemus vailla vertaa. En voi väittää, että itsekään olisin täysin huolettomasti kurkkinut kaiteen yli tai kipittänyt puusiltaa pitkin, mutta tiesin koko ajan olevani turvassa. Silloin on helppo nauttia hurjastakin tilanteesta. Tämä on ehkä se viesti, jonka halusin opettaa lapsellekin: itsensä ylittäminen kannattaa, mutta vain sellaisessa tilanteessa, jossa on mahdollisimman vähän vaaraa, mutta mahdollisimman paljon elämystä. Siitähän matkustamisessakin on kysymys!

Caminito del Reyllä ovat viime aikoina käyneet monet muutkin matkabloggaajat. Lisää luettavaa löydät esimerkiksi

Lähtöportilta: Huikea Caminito del Rey

Duunireissaajalta: Andalusian upein elämys Caminito del Rey

Unelmatripiltä: Huima Caminito del Rey

Otsikon lainasin viime viikon Instagram Travel Thursdayn aiheesta. Tämän tekstin oli tarkoitus ilmestyä jo viime torstaina IGTT:n puitteissa, mutta kuten edellisestä tekstistä saatoitte lukea, matkalta palaaminen ei aina mene niin sujuvasti.