Kolme lasta on aika paljon. Toki löytyy myös näitä kymmenen lapsen superäitejä, joiden rinnalla itse olen täysin harrastelija, mutta minun elämässäni kolme tuntuu usein paljolta. Se saattaa johtua myös siitä, että he ovat kaikki eri ikäisiä ja eri elämänvaiheissa, ja tarvitsevat kaikki erilaista huomiota. Koululaiseen, leikki-ikäiseen uhmailijaan ja pieneen taaperoon ei voi soveltaa samoja periaatteita.
Tästä syystä hetket vain yhden tai kahden lapsen kanssa ovat kullanarvoisia. Silloin voi keskittyä vain osaan lapsista ja mennä heidän mielihalujensa mukaan tarvitsematta ottaa huomioon koko ryhmän mielipiteitä. Matkoja suunnitellessa tuleekin nykyään paljon mietittyä sitä, ketkä kaikki mukaan kannattaa ottaa. Jos mukaan lähtevät kaikki kolme, mennään yleensä pienimmän ehdoilla. Jos taas mukaan ottaa vain kaksi, mennään silti useimmiten nuoremman päähänpistojen mukaan.
Viime syksynä tein ensimmäisen ulkomaanmatkani kahdestaan yhden lapsen kanssa: kävimme silloin 7-vuotiaan esikoisen kanssa viikonloppureissulla Pariisissa. Silloin keskimmäiselle riitti vielä lupaus siitä, että voimme kylpylälomalla mennä kahdestaan kylpylään, kun isosisko on jo koulussa ja pikkusisko mummon hoidossa. Tänä vuonna pelkkä uima-altaassa kelluminen ei enää riittänyt, vaan myös keskimmäinen vaati jo äänekkäästi omaa äiti-aikaansa. Niinpä lähdimmekin hänen kanssaan kahdestaan lasten unelmakohteeseen Tanskan Billundiin.
Billundiin ja Legolandiin pääsimme blogimatkalle Legolandin kutsumina. Kutsun saatuani minun ei ollut vaikea valita matkakumppania, koska olin keskimmäiselle yhteisen reissun velkaa. En myöskään voinut itse valita matkan ajankohtaa, mikä olisi ollut koululaisen tapauksessa liian epävarmaa. Onneksi katkeruutta ei jäänyt ilmaan, sillä matkamme ajoittui juuri uuden kouluvuoden ensimmäisiin päiviin, eikä kolmasluokkalainen olisi halunnutkaan olla niitä pois, vaan meni mieluummin jo tapaamaan kavereitaan.
Billundissa majoituimme Legolandin omassa hotellissa, joka on käytävällä yhdistetty itse huvipuistoon. Hotelli olikin kuin osa huvipuistoa, sillä legot olivat levittäytyneet joka paikkaan myös hotellin puolella. Viisivuotiaan matkakumppanin kanssa ratkaisu oli ihanteellinen: missään vaiheessa ei tarvinnut laskeutua maan pinnalle, vaan sai leijua kolme päivää ihanassa lego-kuplassa. Päivät kävelimme ympäri huvipuistoa, ruoaksi söimme legon muotoisia ranskalaisia ja yöt nukuimme legoista rakennetun merirosvomerkin suojissa. Televisiosta tuli yötä päivää Ninjagoa ja huoneen avaimenperänä toimi lego-palikka.
Mietin matkan aikana paljon sitä, millaiseksi kokemus olisi muodostunut, jos matkassa olisi ollut koko perhe, tai jos olisin ottanut mukaani jonkun muun lapsista. Pienen taaperon kanssa kokemus olisi tietysti ollut täysin erilainen: hän ei vielä legoista ymmärrä muuta kuin sen, että niitä voi salaa sujautella suuhun.
Kolmasluokkalainen sen sijaan olisi varmasti nauttinut täysin siemauksin: nopean arvioni mukaan hän olisi ollut juuri huvipuiston keskeistä kohderyhmää, jolle suurin osa huvituksista on suunniteltu. Meille esittelyn pitänyt Legolandin Niels Henrik Juul kertoikin huvipuiston keskittyvän alle 15-vuotiaisiin vieraisiin, sillä teinien huomiosta ei kannata ryhtyä kilpailemaan. Laitteet ja muut huvitukset on suunniteltu ensisijaisesti alle teini-ikäisille vieraille, vaikka toki niistä nauttivat muutkin kävijät. Koko valtavassa huvipuistossa on vain pari laitetta, joihin alle 120-senttinen huvittelija ei pääse, kaikkiin muihin pääsee ainakin vanhemman seurassa.
Nyt kuitenkin sain nauttia jostain täysin korvaamattomasta: viisivuotiaan jakamattomasta huomiosta. Tai ehkä enemmänkin sain nauttia siitä, ettei minun tarvinnut jakaa omaa huomiotani kenellekään muulle. Me saimme kerrankin jutella rauhassa kaikista maailman asioista, lukea läpi koko Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla -kirjan, sekä istua samassa vaunussa huvipuiston laitteissa. Jo toisen lapsen läsnäolo aiheuttaa sen, että laitteissa joutuu koko ajan säätämään sitä, kuka istuu kenenkin vieressä, ja kuka pääsee ilman aikuista. Maailmassa monet asiat on suunniteltu kahdelle.
Palaan seuraavissa postauksissani Legolandin huvipuistoon sekä Hotel Legolandiin ja pohdin myös sitä, kuinka paljon tällainen matka tulisi meidän perheeltämme maksamaan. Nyt kuitenkin vielä nautin näistä hetkistä, kun viisivuotias silmät kiiluen kertoo siskolleen kaikista niistä kivoista asioista, joita hän matkan aikana näki. Ja erityisesti siitä, että toinen antaa hänen kertoa – ilman katkeruutta siitä, ettei itse päässyt mukaan. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.
No Comments