Vietnam lasten kanssa

Vietnam on noussut muutamassa vuodessa suosituksi matkakohteeksi myös lapsiperheiden keskuudessa. Kun Thaimaahan matkustaminen alkaa olla jo vähän kuin lähtisi Kanariansaarille, Vietnam on nostanut päätään uutena ja vähän eksoottisempana matkakohteena. Vietnam sopiikin hyvin lapsiperheiden kohteeksi, kun ottaa huomioon muutaman seikan.

Lennoissa on valinnanvaraa

Vietnam sijaitsee jo lähes toisella puolella maapalloa Suomesta katsottuna, joten lentoaikakin sinne on pitkä. Maahan pääsee ainakin Finnairin suorilla lennoilla, jotka kestävät noin 11 tuntia. Näissä kätevää on se, että kerran koneeseen istuttuaan pääsee suoraan perille, kunhan jaksaa tarpeeksi kauan pysyä penkissä. Huonoa taas on se, että suoria lentoja on tarjolla vain talvikaudella.

Me lensimme Ho Chi Minh Cityyn (eli Saigoniin) Qatar Airwaysin lennoilla. Finnairin hintoihin verrattuna säästimme reilun satasen per lentolippu, mikä viiden hengen tapauksessa oli jo hyvä säästö. Lisäksi Qatar Airwaysin lentoajat ja lentojen kestot olivat meille juuri sopivat: mennessä lensimme ensin kuusi tuntia Dohaan, mistä kolmen tunnin ruokatauon jälkeen lensimme seitsemisen tuntia Saigoniin, ja palatessa samalla tavalla.

Ruokatauko lentokentällä tulee meille aina tarpeeseen, sillä vaikka Qatar Airwaysin lasten ateriat ovat todella hyviä, eivät niiden lämpimät ruoat silti oikein maistu lapsille. Silti suosittelen Qatar Airwaysilla lentäessä aina ottamaan lapsille omat lasten ateriat, joiden kivoihin muovisalkkuihin on varsinaisen ruoan lisäksi pakattu esimerkiksi mehua, jogurttia ja rusinoita, jotka yleensä ainakin maistuvat.

Dohan lentokenttä on myös hyvä paikka jaloitella lasten kanssa: se on valtavan suuri, mutta silti rauhallinen. Lentokentältä löytyy paljon paikkoja, missä ei liiku ketään, ja siellä lapset mahtuvat hyvin juoksemaan ilman, että tarvitsisi koko ajan pelätä heidän katoavan ihmisjoukkoon. Lentokentältä myös löytyy monia leikkipaikkoja, joissa on panostettu nimenomaan kiipeilytelineisiin. Syömisen lisäksi kiipeileminen tekee hyvää välilaskun aikana.

Vaikka valitsisi millaisen lennon Vietnamiin, kannattaa ottaa huomioon, että matka on pitkä, ja aikaeroa paljon. Me lähdimme liikkeelle hyvin aikaisin keskiviikkoaamuna, ja olimme perillä Saigonissa noin vuorokautta myöhemmin, jolloin perillä oli jo päivä täydessä käynnissä. Takaisin tullessa lähdimme Saigonista aikaisin aamulla, ja noin vuorokauden matkustamisen jälkeen tupsahdimme Helsinkiin alkuillasta. Rytmit ovat sekaisin muutaman päivän, joten niin matkan alkuun kun sen jälkeenkin kannattaa varata muutama lepopäivä koko perheelle.

Liikkuminen maan sisällä vaatii perehtymistä

Vietnam on valtavan pitkä maa: etelärannalta pohjoiseen Kiinan rajalle on lähes 2000 kilometriä. Ei siis ehkä kannata suunnitella valloittavansa koko maata yhden matkan aikana – ainakaan, jos ei ole matkassa puolta vuotta.

Me vietimme Vietnamissa kolme viikkoa, ja siinä ajassa ehdimme siirtyä nopeasti maan keskivaiheille Da Nangiin, ja tulla sieltä vähän hitaammin takaisin Saigoniin. Yövyimme Saigonin lisäksi kolmessa paikassa, mikä oli ihan sopiva määrä meille.

Da Nangissa meidän oli tarkoitus olla muutamaa päivää vähemmän, mutta kaupunki osoittautui niin mukavaksi paikaksi, että olimme siellä lopulta kokonaisen viikon. Viimeisessä paikassamme Mui Néssä olisimme voineet viikon sijasta olla muutaman päivän vähemmänkin, mutta toisaalta olimme jo etukäteen päättäneet omistaa tuon ajan rantaelämälle ja rentoutumiselle.

Nopein tapa liikkua suurten kaupunkien välillä on lentäminen. Lentokenttiä on monessä kaupungissa, ja maan kansainväliset lentokentät löytyvät Saigonin lisäksi Hanoista ja Da Nangista. Me emme halunneet lentää maan sisäisiä lentoja, koska ympäristövaikutusten lisäksi myös lentokentälle ja sieltä pois siirtyminen ärsyttävät. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa ihmismäärä ja ruuhkat ovat niin suuret, että lyhytkin taksimatka saattaa kestää kauan.

Me teimme kaupunkien väliset siirtymät junalla. Kaksi pidempää siirtymää teimme yöjunilla, ja kaksi lyhyempää ihan istumapaikoilla ilmastoidussa vaunussa. Vaikkeivät junat ole mitään nopeita luotijunia, matkanteko oli leppoisaa. Etenkin omassa hyttivaunussa aika kului nopeasti sängyillä maaten ja pelejä pelaten tai kirjoja lukien.

Junalla matkustaessa kannattaa vain huomioida se, että joillakin asemilla juniin joutuu kiipeämään tosissaan. Saigonissa laiturit ovat niin korkeat, että sisään pääsi rullaamaan suoraan, mutta esimerkiksi Banh Thuanin asemalla meidän vaunumme kohdalla ei ollut enää edes laituria, joten jouduimme ensin kävelemään rataa pitkin, ja sitten kiipeämään kyytiin alimman portaan ollessa vyötärön korkeudella. Onneksi jokaisessa vaunussa on oma vaunuisäntä tai -emäntä, joka kyllä auttaa kyytiin vaikka itse nostamalla.

Junalla saapuessa kannattaa myös pitää pää kylmänä taksikuskien iskiessä kimppuun heti asemarakennuksen ulkopuolella. Joillakin asemilla – kuten Da Nangissa – vastassa olivat virallisten taksiyhtiöiden sisäänheittäjät, jotka ohjasivat ihmiset takseihin, mutta monissa paikoissa ensimmäisenä olivat vastassa itsenäiset yrittäjät, joiden hinnat olivat jotain ihan muuta mittaritakseihin verrattuna. Me hyppäsimme vahingossa tällaisen kuljettajan kyytiin Huessa, ja maksoimme taksimatkasta asemalta hotellille noin neljä kertaa niin paljon kuin palatessamme mittaritaksilla takaisin päin.

Vietnam on myös yöbussien luvattu maa: melkein makuutasoon laskeutuvilla penkeillä varustettuja busseja kulkee kaikkien suosittujen kohteiden välillä, ja niiden hinnat ovat hyvin kohtuulliset. Me emme näitä busseja kokeilleet, sillä bussiajelu mutkaisilla teillä ei houkutellut matkapahoinvoivien lasten kanssa. Lisäksi kuulin tarpeeksi tarinoita siitä, miten bussissa ei ole välttämättä vessaa ollenkaan, tai vessa on jo alkumatkasta sellaisessa kunnossa, ettei sinne viitsi mennä. Jotenkin sekään vaihtoehto ei houkutellut.

Kohteesta toiseen siirtyessä voi toki myös ottaa taksin. Esimerkiksi Saigonin ja Mui Né’n rantakohteen välille tarjottiin autokyytiä hyvin aktiivisesti. Me emme kuitenkaan kokeneet, että meidän kannattaisi ottaa omaa autoa, jonka hinta olisi kuitenkin ollut sadan euron luokkaa, kun pääsimme ihan kätevästi junalla paikasta toiseen.

Turvaistuimia emme Vietnamissa juuri nähneet, mutta oman istuimen ottaminen mukaan ei olisi välttämättä huono idea. Takseissa oli yleisesti ihan hyvät turvavyöt, joihin istuimen olisi varmasti saanut kiinni. Aika usein tosin ainakin keskimmäinen vyö puuttui tai sitten vöitä ei saanut kiinni solkiin, mutta yleensä ainakin joku takapenkin vöistä toimi. Me sitten yleensä köytimme itsemme jollakin tavalla vöihin, vaikkei se oikeassa kolaritilanteessa olisi auttanutkaan. Liikuimme taksilla suurelta osin kaupungeissa, joissa tilannenopeudet eivät onneksi nousseet kovin suuriksi. Kerran tosin kuski joutui jarruttamaan sen verran nopeasti, että kaksi lapsista ehti pudota lattialle asti. Sen jälkeen otimme vähän tiukemman linjan turvavöiden virittämisessä.

Vietnamilainen ruoka sopii lapsillekin

Ahkerasta totuttelusta huolimatta meidän lapsemme eivät vieläkään ole kovin tottuneita tuliseen ruokaan. Toki he kestävät mausteita jo jonkin verran, mutta silti maailmalla matkustaessa tulee usein tilattua liian tulisia ruokia.

Vietnamissa tätä ei tapahtunut – ainakaan kovin montaa kertaa – sillä vietnamilaisessa ruoassa mausteita saa itse lisätä oman maun mukaan. Ruoka on hyvin mietoa, mutta sen seuraksi tuodaan pöytään tuoretta chiliä ja limeä, ja usein myös ihan suolaa ja pippuria. Lisäksi pöydistä löytyi aina iso valikoima erilaisia kastikkeita, joita sai lisäillä oman maun mukaan.

Meidän lapsillemme toimivat parhaiten mieto pho-keitto, sekä paistetut nuudelit. Pho-keiton pohjana on hyvä liemi, johon lisätään nuudeleita ja kanaa tai lihaa. Keitto on erittäin ruokaisa, ja vaikka se on maassa yleisesti nautittu aamupala, toimi se meillä hyvin lounaana.

Paistettujen nuudeleiden tai riisin seurana oli usein kasviksia, joiden kanssa saattoi valita yleensä kanaa tai mereneläviä. Merenelävät olivat myös lapsille sopivia: mehukkaita katkarapuja tai hyvin syöjäystävälliseen muotoon paistettua mustekalaa.

Nuudelit olivat myös helpoin ruoka syödä puikkojen kanssa – puikot kun ovat se yleisin syömäväline Vietnamissa. Toki suuremmissa turistikohteissa oli tarjolla myös haarukoita – ja Mui Né’ssä jopa jouduimme joka päivä pyytämään puikkoja erikseen – mutta varsinkin kaupungeissa puikot ja lusikat olivat ainoa vaihtoehto. Toki ruoan saa syötyä käyttämättä puikkojakin, mutta kyllä niiden käyttöä kannattaa harjoitella jo kotona.

Pho-keiton ja nuudeleiden lisäksi me ihastuimme vietnamilaisiin sämpylöihin. Niissä oli usein tulista täytettä sisällä, mutta oli niitä mahdollista tilata myös esimerkiksi pelkällä paistetulla kananmunalla. Da Nangissa me myös haimme kulman kojusta ihan pelkkiä sämpylöitä aamupalaksi.

Tärkeintä on huomioida aurinko ja hyttyset

Kuten kaikissa kuumissa maissa, lapset täytyy suojata hyvin auringolta. Meidän kolmen viikon matkamme aikana vain parina päivänä taivas oli pilvessä, mikä sekään ei täysin estä auringonsäteitä polttamasta ihoa. Erityisesti rannalla ihot olivat koetuksella, kun aalloista nousemisen jälkeen piti heti lähteä lisäämään joko aurinkorasvaa tai vaatteita.

Myös uima-allas on yllättävä paikka, sillä jos nyt ei ole ihan koko aikaa veden alla, erityisesti poskipäät ja nenä palavat herkästi. Tämä tuli huomattua erityisesti kellukkeilla edenneen kolmevuotiaan kanssa.

Vedenjuonti ei Vietnamissa ollut samanlainen ongelma kuin se on meillä joskus aiemmin ollut. Tuntui, että pullovettä oli tarjolla vähän joka paikassa: junassa työnnettiin aina ensimmäiseksi käteen vesipullot, ja hotellihuoneissa ne odottivat nätisti pöydällä. Yritimme parhaamme mukaan vältellä pieniä muovipulloja, mutta juuri näillä ilmaiseksi saaduilla pulloilla oli helppo motivoida lapsia vähän reippaampaan vedenjuontiin. Muuten ostimme kaupasta viiden litran vesitonkkia, joista täytimme omia pullojamme.

Tällä kertaa muuten viisastuimme esimerkiksi vuoden takaisesta Sri Lankan matkasta, missä kannoimme mukana muovisia mehupulloja. Nehän alkoivat neljän viikon jälkeen muistuttaa ruttuisia muovikasoja, joihin ei olisi enää viitsinyt vettä laittaa. Tällä kertaa pakkasimme mukaan ihan oikeat vesipullot, jotka pysyivät kunnossa koko matkan ajan.

Minä myös kokeilin tällä matkalla jokin aika sitten hankittua LifeStraw-pulloa, jonka suodattimen kautta voi juoda ihan tavallista vesijohtovettä. Testasin pulloa jokaisessa kohteessa, jossa olimme, eikä minun vatsani ainakaan reagoinut veteen mitenkään erilaisella tavalla. Myös lapset joivat pullosta silloin tällöin, ja vesi toimi ihan hyvin heillekin. Ainoa miinus pullon käytössä on se, kun suurimmasta osasta hotellihuoneiden hanoista tulee vain lämpimän haaleaa vettä. Sitä ei tekisi mieli juoda, minkä vuoksi pullo toimikin parhaiten paikoissa, missä sen sai heti täytön jälkeen omaan jääkaappiin viilenemään.

Vietnam on muun Kaakkois-Aasian tapaan denguekuumealuetta. Me emme tällä kertaa liikkuneet kovin syvällä viidakoissa tai kosteikoissa, minkä vuoksi hyttysiäkin näkyi vähemmän. Silti yritimme suojautua niiltä parhaamme mukaan. Yhdessä majoituksessamme oli sänkyjen yläpuolella hyttysverkot, mutta muualla pelasimme lähinnä ilmastoinnin kanssa. Monta kertaa olikin vaikea valinta, kun ilmastointi pauhasi vähän liian kovalla, mutta sitä ei voinut sammuttaa, sillä silloin hyttyset tulivat sisään. Mieluummin siis palelimme, kun olimme hyttysten armoilla.

Vietnamin parhaat rantakohteet

Tehdessäni matkasuunnitelmia Vietnamia varten käytin otsikon sanakolmikkoa googlessa aika monta kertaa. Vietnamilla ei ole maine parhaana rantakohteena, ja sen googlen hakutulokset myös todistivat: suurin osa tuloksista ehdotti jotain ihan muuta maata rantalomaa varten. Koska kuitenkin halusimme myös rannalle, valitsimme omalla riskillä pari kohdetta, missä se olisi ainakin teknisesti mahdollisesti.

Monet isot matkatoimistot tekevät Vietnamiin matkoja, joissa yhdistetään Saigon ja joku etelän rantakohteista. Näistä suosituimpia ovat Mui Né, Ho Tram ja Long Hai. Myös hieman ylempänä sijaitseva Nha Trang on suosittu kohde, mutta matkaa Saigonista kertyy sinne jo reilusti enemmän. Me testasimme näistä vaihtoehdoista Mui Né’n, joka oli sopivasti matkan varrella saapuessamme Huesta alaspäin. Pääsimme junalla suoraan Bhin Thuanin rautatieasemalle, mistä oli enää lyhyt taksimatka Mui Né’hen.

Mui Né on pieni kalastajakylä, jonka rantakatu on omistettu ulkomaisille vierailijoille ja heidän tarpeilleen. Erityisen hyvin katukuvassa näkyy venäläisten matkailijoiden määrä, sillä suurin osa kauppojen kylteistä ja mainoksista oli ensisijaisesti kyrillisillä kirjaimilla. Myynnissä oli myös paljon tuotteita, joita emme muualla Vietnamissa nähneet: thaimaalaiset rullajäätelöt, viinapulloihin säilötyt käärmeet, krokotiilinnahkatuotteet ja vaaleat hupulliset rantapaidat, jotka tuntuivat olevan miesten pakollinen rantavaruste.

Mui Né’ssä kannattaa valita suoraan rannalla oleva hotelli, sillä yleinen uimaranta sijaitsee kauempana turistikeskittymästä, ja kaikki rannan tuolit ja palvelut on suunnattu hotellien asukkaille. Toki rannat ovat kaikkien käytössä, mutta palveluja ei ole, eikä niille ole kovin helppo päästä hotellien välistä.

https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/40525006893/in/dateposted/

Mui Né’tä paremmin meille toimi maan puolivälissä sijaitseva Da Nang, joka on Vietnamin neljänneksi suurin kaupunki. Sen 30 kilometriä pitkä ranta on yleistä rantaa, jolle pääsee helposti rantakadulta, ja jolta löytyy myös palveluja. Da Nangin ranta oli myös häkellyttävän hyvin hoidettu: sitä siivottiin jatkuvasti, ja sen rannalla partioivat ahkerat rantavahdit, jotka pitivät uimarit turvassa.

Rantavahdeille olikin tarvetta, sillä Da Nangin rannalla uiminen on jonkin verran etelän rantoja haastavampaa: aallot ovat aika korkeat, minkä vuoksi samalla rannalla tilaa vievät myös surffaajat ja leijasurffaajat. Vahdit siirtelivätkin uimareita samoihin kohtiin, jolloin he eivät olleet pahimpien aaltojen kohdassa, eivätkä toisaalta surffaajien tai kalastajien tiellä.

Da Nangin ranta ei siis sovellu kaikkein pienimmille uimareille, mutta ainakin meidän kolmevuotiaamme nauttikin eniten vesirajassa hyppimisestä. Aallot eivät korkeudestaan huolimatta olleet yhtä voimakkaat kuin monissa muissa paikoissa, minkä vuoksi veteen meno ja siellä olo sujuivat hyvin meiltä kaikilta.

Vietnamin legendaarisin rantakohde on Phu Quocin saari. Me emme Phu Quocille asti lähteneet, koska emme halunneet lentää maan sisäisiä lentoja. Lisäksi saaren siisteydestä ja sen muutoksesta paratiisisaaresta turistirysäksi on kuulunut paljon huonoakin. Toisaalta uskon, että saarelta löytyy vielä paljon rauhallisiakin kohtia, ja ehkä juuri niitä palveluja, joita monet kaipaavat.

Vietnamissakin kannattaa etsiä uusia paikkoja

Nousevan suosionsa vuoksi Vietnamkin alkaa hiljalleen olla yksi must-see -nähtävyyksien linja: Hanoi, Halong Bay, Hoi An, Hue. Välimatkojen vuoksi ihmiset lentävät kaupungista toiseen ja käyvät suorittamassa kohteet, joista ovat lukeneet ja nähneet kuvia.

Minä kuitenkin suosittelisin Vietnamissakin etsimään niitä vähän vähemmän tallattuja polkuja: hyvien kulkuyhteyksien päästä löytyy myös paikkoja, mihin kaikki muut eivät ole parkkeeranneet. Siellä matkailijat otetaan vastaan tervetulleina vierailijoina, eikä paikat täyttävinä tunkeilijoina, joille aletaan automaattisesti puhua venäjää.

Vietnam on kaunis ja ystävällinen maa, jonka ihmiset ottavat mielellään kontaktia etenkin lasten kanssa. Lapset saavat hyvää kohtelua ja heitä autetaan aina. Paikalliset lapset myös mielellään harjoittelevat ”hello” ja ”how are you” -huutoja, joilla saavat vierailijat vastaamaan.

Vietnamissakin kannattaa kuitenkin miettiä, mihin rahansa laittaa: paikallisten tulotaso ei ole korkea, minkä vuoksi hinnat ovat meille länsimaalaisille naurettavan halpoja. Juuri tästä syystä kannattaa tukea paikallisia toimijoita: niitä kulmien sämpyläkauppiaita ja perheravintoloiden pyörittäjiä, jotka paistavat nuudeleita omassa keittiössään. Meidän rahoillamme on heille suuri merkitys, ja tämän minä haluan opettaa myös omille lapsilleni.