Verdun ja Vauquois: ensimmäisen maailmansodan jäljillä

Euroopassa matkaillessa toinen maailmansota on usein läsnä: pelkästään tämän vuoden puolella olemme vierailleet Krakovan juutalaiskortteleissa ja Auschwitzin keskitysleirillä, samoin kuin harhailleet jaetun Berliinin kaduilla.

Ensimmäinen maailmansota taas on hankalammin paikallistettava: taisteluja on käyty yhtä laajalti kuin toisessakin maailmansodassa, mutta ensimmäiseen maailmansotaan ei voi nimetä yhtä samalla tavalla yksiselitteistä pahaa kuin Saksan johtaja oli toisessa maailmansodassa. Tästä syystä ensimmäisestä maailmansodasta on hankalampi nimetä hyviä ja pahoja, tai edes aina muistaa, ketkä oikeasti taistelivat ketä vastaan.

Yksi vaikuttava ensimmäisen maailmansodan muistomerkki löytyy Ranskan Verdunista, joka sijaitsee Pariisista noin 250 kilometriä itään kohti Saksan rajaa. Verdun toimi taistelunäyttämönä, jolla Ranska ja Saksa kohtasivat, ja jonka maaperään jäi makaamaan 200 000 kuollutta sotilasta.

Tänä päivänä Verdun sijaitsee mutkaisen pikkutien päässä: risteyksestä oikealle käännyttäessä avautuu eteen valtava aiheelle omistettu museo, kun taas vasemmalle lähtiessään pääsee hautausmaalle.

Sotamuseo sopii myös lapsille

Verdunin museo on ulkoa päin karu: suuri kivimöhkäle, joka on kuin heitetty tien viereen. Rakennukseen johtaa muutama luiska, joiden vierustat on täytetty kivenmurikoilla – kuin hidastaakseen vierailijoiden saapumista. Sisäosat ovat tummat ja sokkeloiset, mutta sellaisinaan juuri tarkoitukseen sopivat. Sodan tunnelma on helppo aistia tummissa tiloissa, joiden lasisten lattioiden alla pilkistää varusteita keskeltä mutaa. Vitriineissä on riveittäin aseita, kypäriä, ruokapakkeja ja muita varusteita. Tietoiskut pyörivät ruuduilla ja interaktiivisilla näytöillä.

Sotamuseot ovat haastava vierailukohde lasten kanssa: koskaan ei voi olla varma, löytyykö sisältä lasten silmille sopivaa katsottavaa. Verdunin museo oli kuitenkin esimerkki hyvästä sotamuseosta: uhreilla ja sodan kauhuilla ei mässäilty, vaan asiat oli esitetty kylmän rationaalisesti esineistön avulla.

Lapsia eivät aseet kiinnostaneet, mutta erilaiset sodanaikaiset tavarat herättivät mielenkiintoa. Vitriineistä löytyi esimerkiksi leluja, joita sotilaat olivat rakentaneet rintamalla ja lähettäneet kotiin lapsilleen. Eräältä pöydältä myös löytyi lautanen, johon oli valmistettu sodanaikainen ruoka-annos – ei näyttänyt houkuttelevalta lastenkaan silmissä.

Verdunin hautausmaalla makaa 130 000 vainajaa

Jos varsinainen Verdunin museo oli tumma ja tunnelmaltaan synkkä, toi asiaan täysin toisen puolen parin kilometrin päässä sijaitseva hautausmaa Douamount. Sen korkea muistomerkki kohoaa ylös maisemasta, ja ohjaa vierailijat perille. Muistomerkin portailta avautuu alas rinteeseen tuhansien valkoisten ristien meri.

Aurinkoisena päivänä Ranskan lippu liehuu korkeassa lipputangossa ja hautojen punaiset kukat loistavat kirkkaina. Vaikka ollaan hautausmaalla, on ilmassa jonkinlaista toivoa ja valoa siitä, että tällaisia paikkoja ei tarvitsisi enää perustaa.

Vauquois’ta katosi koko kylä

Verdunin lähiseuduilta löytyy paljon muitakin ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä ja hautausmaita. Esimerkiksi amerikkalaisten hautausmaa Argonnessa on tarkasti merkitty karttoihin ja tienvarsiin. Me emme Verdunin lisäksi vierailleet muissa kohteissa, koska ajattelimme aiheen riittävän jo yhden matkan tarpeiksi. Kuitenkin saapuessamme seuraavaan majapaikkaamme Vauquois’n kylään päädyimme keskelle sotahistoriaa.

Olin jo majapaikan arvosteluja netistä lukiessani kiinnittänyt huomiota yhteen arvosteluun, jossa kehuttiin taistelukentän alkavan heti majapaikan ulkopuolelta. Kun katselin huoneemme ikkunasta kohti peltoja ja hevoshakaa, ajattelin siinä joskus käydyn jonkinlaista rytinää. Tullessa olin kuitenkin kiinnittänyt huomiota kylttiin, joka osoitti suoraan naapurissa seisovan kirkon taakse kohoavalle kukkulalle, mihin taas lähtivät suoraan tieltä nousemaan portaat.

Ehdotin autossa ja sotamuseossa päivän viettäneelle perheelle pientä iltakävelyä tuonne kukkulalle, josta kyltin perusteella löytyisi joku muistokivi. Ajattelin metsästä löytyvän jonkinlaisen vaatimattoman kivipaasin, mutta samalla ajattelin, ettei pieni kävely tekisi pahaa kenellekään.

Yllätys olikin suuri, kun kukkulalle kiivettyämme eteemme avautui täysin valtaville kuopille pommitettu maa. Paikalla oli sijainnut Vauquois’n varsinainen kylä, jossa asui parhaimmillaan 170 ihmistä. Se pieni Vauqois’n kylä, jossa meidän majapaikkamme sijaitsi, oli ennen paljon suurempi, mutta päätyi yhdeksi ensimmäisen maailmansodan taistelupaikaksi.

Vauquois’n kylä jäi pahaksi onneksi rintamalinjojen keskelle, ja niin saksalaiset kuin ranskalaisetkin joukot jäivät pitämään rintamaa juuri Vauquois’hin. Molemmat joukot kaivoivat kukkulan täyteen tunneleita, ja kylvivät sen täyteen miinoja. Suurin miina oli saksalaisten vuonna 1916 räjäyttämä 60 000 kilon miina, joka teki kukkulaan 80 metriä leveän ja 20 metriä syvän kraatterin tappaen samalla yli 100 miestä. Koko kukkulan päällä sijainnut Vauqois’n kylä tuhoutui ja jäljelle jäi vain pienimuotoinen asutus kukkulan juurelle.

Tänä päivänä kukkulan laella on enää lipputanko ja siinä liehuva trikolori. Paikalle pystytetyt aidat ovat vierailijoille merkkinä siitä, että eteenpäin on turhan vaarallista lähteä seikkailemaan. Sen sijaan kannattaa jäädä paikalle ihastelemaan yhtä kauneinta auringonlaskua, jonka olen missään nähnyt.

Alas kiivetessämme ohitimme tunneleita, joita osapuolet olivat kaivaneet kukkulan kylkiin suojakseen. Tunneleita kulki kukkulan alla kilometreittäin, ja niihin oli jopa rakennettu komentohuoneita ja varastoja. Tunneleihin järjestetään edelleen opastettuja käyntejä, mutta omatoimisesti niihin ei saa turvallisuussyistä mennä.

Alhaalla meitä odottivat taas Vauquois’n autio kylätie ja uteliaat lehmät laitumella. Tietä kävellessä oli vaikea kuvitella olleensa juuri paikalla, josta kokonainen kylä on pommitettu pois.

Ensimmäinen maailmansota oli seurasta pitkään kyteneistä jännitteistä Euroopassa. Sotaa oli odotettu pitkään ja sen ajateltiin ratkaisevan ristiriidat. Kuten nyt tiedämme, ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin vain alkulaukaus toiselle maailmansodalle, joka muutti maailman täysin. Vielä ensimmäisessä maailmansodassa Saksa oli vain yksi osapuolista, vaikka rauhanneuvotteluissa sota laitettiinkin heidän yksipuoliseksi syykseen.

Olisiko maailma nyt erilainen paikka, jos eräs Adolf Hitler ei olisi katkeroitunut ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta, ja päättänyt kostaa sitä muuttamalla maailman omaksi leikkikentäkseen? Vaikea sanoa, mutta sodat muuttavat maailmaa aina: niin Vauquois’ssa, missä elävä kylä muuttui pieneksi ja uneliaaksi risteykseksi, kuin Verdunissakin, jonka maaperään jäi makaamaan yli 100 000 miestä, joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä taistelemaan.