Vanha kunnon Tukholman risteily piristi pimeää syksyä

*Kaupallinen yhteistyö Viking Line Suomi

Lasten edellinen matka ulkomaille ajoittuu elokuuhun 2018. Olimme Legolandissa, mistä käsin tutustuimme Billundin alueen tarjontaan yhden pitkän viikonlopun verran. Ennen tuota Tanskan matkaa olimme reissanneet laajalti: Vietnamissa ja Sri Lankassa, sekä useassa Euroopan maassa. Maailma tuntui aika pieneltä ja kaikki oli mahdollista.

No, kuten niin monissa tarinoissa tänä päivänä todetaan: sitten tuli korona ja kaikki muuttui. Legolandissa meillä ei ollut vielä mitään käsitystä siitä, ettemme tulisi matkustamaan enää oikeastaan minnekään, ja jo pelkkä autoreissu Porin seudulle olisi suuri seikkailu ja merkki vapaudesta.

Olimme kyllä päättäneet rauhoittaa seuraavaa vuotta matkailulta sen verran, että lapset saisivat vihdoin keskittyä hetkeksi kouluun, ja rahaa voisi laittaa säästöön jotain hienoa reissua varten. Emme kuitenkaan arvanneet, että tuo rauhoittuminen kestäisi kaksi vuotta, ja päättyisi valtavaan poltteeseen päästä ihan mihin vain.

Nyt vuoden pimeimpään aikaan koitti vihdoin aika viedä lapset reissuun. Vaikka itse olen jo muutaman matkan tehnytkin, rokottamattomien lasten kanssa olen vielä arastellut lähteä liikkeelle. Etenkin lentokoneessa istuminen tuntui ahdistavalta, kun ihmisiä ei pääse pakoon mihinkään.

Tästäpä syystä matkakohteeksemme valikoitui klassikkojen klassikko: risteily Tukholmaan. Myös laiva on täynnä ihmisiä, mutta siellä reitit pääsee valikoimaan omien mieltymysten mukaan, ja esimerkiksi laivaan nousun ja sieltä ulostulon voi hoitaa pahimman ruuhkan ulkopuolella. Laivalla myös on oma hytti, minne voi paeta tungoksia, jos ne alkavat ahdistaa. Pyörittelin toisena vaihtoehtona mielessäni Tallinnaa, mutta juuri ennen matkaa korviin kantautuneet uutiset Viron huonosta koronatilanteesta saivat olemaan tyytyväinen, että kuitenkin päädyin vanhaan kunnon Tukholmaan.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun ennen matkaa 6-vuotias ilmoitti, että hän ei aio lähteä mukaan. Hänen mielestään laivamatka kestää liian kauan, emmekä ehdi olla tarpeeksi pitkään Tukholmassa. Toisesta argumentista olen kyllä samaa mieltä, mutten olisi millään arvannut, että hän vastustaa laivassa vietettyä aikaa. Pienen pohdiskelun jälkeen kuitenkin tajusin, että lapsiraukka ei muista yhtään, mikä konsepti tämä Tukholman risteily on. Hän on käynyt edellisen kerran Tukholmassa juuri kävelemään oppineena taaperona, joten hänellä ei tosiaan ole mitään muistikuvaa. Lähdimmekin matkaan luottavaisin mielin siitä, että hänen mielipiteensä kyllä luultavasti muuttuu.

.

Lasten kanssa laivalla pitää kiirettä

Lähdimme liikkeelle perjantai-iltana M/S Gabriellalla. Laiva kuhisi ihmisiä ja etenkin ruotsia puhuvia tuntui olevan paljon. Myöhemmin selvisikin, että Ruotsissa oli syysloma juuri tuolla viikolla. Suurin ruuhka heti kärkeen löytyi viinibaarista, joka kahvilan ohella oli vielä ainoa avoinna oleva paikka. Janoiset suomalaiset olivat kurvanneet heti juomajonoon.

Me taas ihastelimme Ville Viking -hyttiämme. Olin varautunut taas kerran nukkumaan epämukavassa kerrossängyssä, mutta meitäpä odottikin parisänky. Vaikka sängyt ovat luultavasti ihan samat, nukuin tuossa sängyssä paljon paremmin kuin yhdessäkään kerrossängyssä aiemmin. Ehkä sängyssä on kuitenkin ympärillä enemmän tilaa ja ilmaa, joka tuo unen helpommin. Lasten kerrossänkyyn oli pedattu söpöt Ville Viking -lakanat, ja erikoisuutena hytistä löytyi ihan hyvän kokoinen televisio ja jääkaappi. Tämä on siis ehdoton hyttivalinta, jos lapsille pitää olla mukana eväitä, jotka vaativat kylmää.

Lasten kanssa laivalla on ihanaa, mutta myös kiireistä. Vaikka nelosluokkalainen yritti heti kärkeen valittaa, ettei ole mitään tekemistä, lopputuloksena päädyimme kiitämään paikasta toiseen ohjelmanumeroiden perässä. Ilta oli täynnä karkkibingoa, diskoa, rintamerkkien tekemistä ja tietysti Ville Vikingin tapaamista. Kaikkeen emme edes ehtineet mukaan, koska välillä piti syödäkin.

Meidän suosikiksi nousi lopulta toisen illan päättänyt fotorun, missä piti käydä ottamassa ohjeiden mukaan valokuvia pitkin laivaa. Parasta tehtävässä oli se, että kuvien kanssa sai käyttää omaan mielikuvitustaan. Suoritimme tehtävän niin nopeasti, että lapset saivat lisätehtävän siivota leikkihuone, mistä saivat palkinnoksi popcornia. Täytyy nostaa hattua ohjelmaisännän luovuudelle, kun näin hän sai itseltään yhden työtehtävän pois.

Järjestetyn ohjelman lisäksi lapset viihtyivät 10. kerroksen leikkitiloissa. Suosikiksi siellä nousivat yksinkertaisesti vahakynät ja paperi, sekä toisaalta Brion junarata. Huoneen ollessa täynnä lapsia mahdollisuudet tehdä mitään olivat aika vähäiset, mutta hiljaisina aikoina huoneessa mahtui hyvin puuhailemaan. Pisimmän ajan tosin olimme jonottamassa joko viereisen huoneen PlayStationeille tai pingispöydän ääreen. Neljä pleikkaria vetivät puoleensa ison kasan nuorisoa, jolloin mukaan oli aika mahdoton päästä, mutta toisaalta taas hiljaisempien aikojen valitseminen kannatti. Oli myös ihanaa huomata, miten monet halusivat pelata pingistä. Maila kädessä pääsin hikoilemaan itsekin.

.

Ruokailut tuovat levähdystaukoja tiukkaan risteilyohjelmaan

Minä itse taas nautin erityisesti syömisestä. En ole nälkää nähnyt tässä välilläkään, mutta etukäteen varatut ruokailut toivat päiviin järjestystä ja ihania rauhoittumisen hetkiä. Syysbuffetissa keskityin tavoilleni uskollisesti kylmiin alkupaloihin ja etenkin mereneläviin. Tarjolla oli katkarapuja monessa muodossa, sekä parilla eri tavalla maustettuja simpukoita. Myös pieniin laseihin valmiiksi laitetut sipulin, smetanan ja mädin yhdistelmät houkuttelivat puoleensa.

Lasten pöytä oli tuttua ja turvallista lihapullien ja nakkien osastoa, ja ihan yhtä tutusti pöydistä oli mahdollista bongata aikuisia ihmisiä, jotka olivat lastanneet lautasensa näillä lasten antimilla. En vain ymmärrä. Lapset närkkivät taas vähän ranskalaisia ja kurvasivat mahdollisimman pian jälkiruokapöydän ääreen. Siellä suurinta riemua aiheutti iso kupillinen macaronseja ja niitä katosikin meidän vatsoihimme aikamoinen määrä.

Lauantai-iltana taas söimme a la carten puolella. Minä pysyin tutusti merenelävien puolella, mutta lasten listalta löytynyt lehtipihvi ilahdutti suuresti niihin rakastunutta kymmenvuotiasta. A la carten ruoka on mainiota ja annokset kauniita, joten se sopii hieman tasokkaamman ravintolaillan paikaksi. Tunnelma oli jopa niin ylellinen, että meidän annettiin nauttia annoksista ja viinistä niin pitkään, ettei meillä aikuisilla lopulta ollut enää aikaa jälkiruoalle. Miljöö oli juuri oikea viipyilevälle ruokailuhetkelle, mutta seura ei. Kymmen- ja kuusivuotiaiden kanssa ei liian pitkään nautiskella.

Aamiaiset söimme myös a la carten puolella premium-versioina. Tähän hieman kalliimpaan aamiaiseen kuuluu lasi kuohuviiniä, kahvi pöytään tuotuna, sekä asteen tasokkaampi valikoima. Lämpimät annokset tilataan erikseen, joten mikään mättöaamiainen ei ole kyseessä. Viime kerran jälkeen valikoimiin oli tullut myös vohvelikone, jota osasimme jopa käyttää. Megapaksuja vohveleita sai paistettua neljä kerralla, eikä jonoja ehtinyt syntyä taakse nopean koneen ansiosta.

Eniten päänvaivaa laivalla minulle aiheutti aikaero. Ei uskoisi, että olen ihan oikeasti matkustellut maailmalla jopa monen tunnin aikaerolla, kun nyt en selvinnyt millään tuosta yhdestä tunnista. Ehkä ongelmaksi muodostui se, että laivan ohjelma oli koko ajan Suomen ajassa, kun taas esimerkiksi laivan saapuminen ja lähteminen kerrottiin Ruotsin ajassa. Kun ensin kyttäsin kelloa Tukholmassa, että varmasti ehdimme takaisin laivaan, oli todella vaikeaa kääntää kello yhtäkkiä taas Suomen aikaan. Tämän takia myöhästyimme esimerkiksi leikkihuoneen avautumisesta (ja tietysti joku muu ehti ensin pingispöydän ääreen) sekä onnenpyörästä.

Abba-museo vetosi aikuisiin ja ilmapallot lapsiin

Tukholma oli taas yhtä ihana kuin ennenkin. Lapset huokailivat moneen kertaan olevansa vihdoin ulkomailla, ja kyllä edes pienen himpun erilaisempi kulttuuri piristi syksyä kummasti. Oli ihanaa astua Djurgårdenin lauttaan ja kuulla ympärillään pelkkää ruotsia ja seurata perheitä Skansenin edustan makkarakojulla. Tuskin missään jonotetaan makkaroita yhtä suurella innolla kuin Ruotsissa. Yllätyin kyllä suuresta ihmismäärästä, sillä tuntui, että etenkin koronan aikaan joka puolelta vyöryvät ihmisjoukot olivat kuin toisesta todellisuudesta.

Meidän pääkohteemme Tukholmassa oli Abba-museo, jossa olen käynyt kerran aiemminkin. Museo on värikäs ja hyvin rakennettu, mutta marraskuisena lauantaina se oli todella täynnä. Vaikka kyltit kuinka kehottivat pitämään turvavälin, se oli täysin mahdotonta. Onneksi sentään kaikkea pääsi kokeilemaan, kun odotti kiltisti vuoroaan.

Lapsiin Abba-museo ei kolahtanut, vaikka etukäteen ajattelin heidän voivan jopa innostua värikkäästä 70-luvusta ja mahdollisuudesta laulaa ja tanssia. Heidän mielestään Abba näytti oudolta ja museo oli tylsä. Ehkä se kaikki on vain pitänyt itse elää, että osaa siitä nauttia.

Djurgårdenin jälkeen hyppäsimme vielä hetkeksi lauantaipäivää viettävien tukholmalaisten sekaan ja menimme syömään täpötäyteen TGI Fridays -ravintolaan. Paikka kuhisi isoja ja iloisia seurueita, eikä korona näkynyt enää millään tavalla. Ravintola kuitenkin osoitti taas sormella sitä, miten helppoa lapsia on lopulta miellyttää: heti kärkeen tarjoilija toi pöytään lapsille vahaliituja, joilla he pystyivät tekemään tehtäviä lasten listan kääntöpuolelta, ja ovella odotti ilmapallopuu, jota kuusivuotias ei voinut unohtaa. Lapsilla ei ollut kiire mihinkään, paitsi varmistamaan itselleen ilmapallo, josta lopulta tulikin koko reissun suosikkituliainen.

Viikonloppuristeily Tukholmaan palautti meidät taas keskelle vanhaa kunnon perinnettä. Laivamatkat ja kaikki siihen kuuluvat ihanuudet buffetteineen ja tax free -ostoksineen olivat ihan kuin ennen vanhaan. Toki laivoja on vuosien varrella remontoitu modernimmaksi, eivätkä tanssiravintolan bändit enää soita valssia ja tangoa, vaan salsaa ja foxtrottia, mutta silti tunnelma on perimmältään sama.

Jos joskus vuosia sitten tuskastuin risteilyyn toisensa jälkeen, nyt nautin siitä täydellä sydämellä. Oli ihanaa päästä viemään lapset ulkomaille ja nauttia heidän kanssaan laivamatkasta. Etenkin, kun nuorempi ei edes muistanut olleensa koskaan laivalla. Jo pelkkä Ville Vikingin kohtaaminen oli hänelle elämys, jota muistellaan pitkään.