Valintoja Sri Lankassa: näissä paikoissa emme käyneet

Neljä viikkoa on pitkä aika lomailla, mutta Sri Lankassa se meni ohi kuin tuulenhenkäys. Kuukaudessa ehdimme saada maasta vain pienen pintaraapaisun.

Jo ennen matkaa meillä oli suuria vaikeuksia saada aikaan matkaohjelmaa: nähtävää oli niin paljon. Kuinka voi laittaa järjestykseen historialliset kohteet, maailman kauneimmat junareitit ja rennon oleilun hiekkarannalla? Meidän etenemistahtimme ei ole koskaan nopea, joten oli vain pakko priorisoida, ja rakentaa reitti sen mukaan.

Monia kohteita jäi käymättä – esimerkiksi koko pohjois- ja itäosa maata. Teimme muutenkin valintoja, joista osa tehtiin aikataulusyistä, osa ihan muiden asioiden vuoksi. Tässä muutama matkaoppaista löytyvä kohde, jotka me jätimme tietoisesti väliin – syystä tai toisesta.

Sigiriyalle on vaihtoehto

Muinainen kalliolinnoitus Sigiriya on Sri Lankan suosituin yksittäinen nähtävyys. Korkealla kohoavalle kivelle päästäkseen täytyy kiivetä reilut tuhat porrasta, joista osa kulkee suoraan kiven kylkeä pitkin. Kiven päällä odottavat muinaiset rauniot, sekä huikeat näkymät.

Minä en missään vaiheessa kyseenalaistanut sitä, etteikö Sigiriyalle kannattaisi kiivetä, vaan meidän epäilyksemme kohdistuivat fyysiseen suoritukseen. Netistä löytyvien kokemusten perusteella kiipeäminen on mahdollista ihan peruskunnon omaavalle ihmiselle, mutta kiven kylkeä nuolevat portaat voivat aiheuttaa huimausta, ja löytyipä samalla myös kertomuksia polttavan kuumasta auringonpaisteesta ja mehiläisten hyökkäyksestä. Meidän seurueemme ikähaarukka oli 2-70 vuotta, mikä aiheutti haasteita kiipeilyoperaatiolle. Varsinkin pienintä on pakko tuollaisissa tilanteissa kantaa, mikä ei tunnu mukavimmalta vaihtoehdolta yli tuhannen portaan matkalla, polttavan kuumassa auringossa, kun vielä vieressä on suora pudotus alaspäin. Myös seurueemme kahden jäsenen armoton korkean paikan kammo oli pakko ottaa huomioon, ja miettiä hieman retken mielekkyyttä.

Onneksi netistä löytyi myös hieman kevyempi vaihtoehto Sigiriyalle. Vieressä kohoava Pidurangala on vielä hieman Sigiriyaa korkeampi mäki, jolle johtavat maastoon tehdyt portaat. Näitä portaita pitkin voi kiivetä keskellä metsää, missä korkeuserot eivät tunnu. Myöskään aurinko ei paahda metsän keskelle aivan samalla voimalla.

Portaat lähtevät buddhalaistemppelin takaa, ja temppeliltä voi palkata mukaansa oppaan. Meille oppaasta oli korvaamatonta hyötyä, sillä mukavien maastoportaiden jälkeen nousun loppuosa on puhdasta kiipeilyä. Opas paitsi kuljetti meitä oikeaa reittiä pitkin, hän myös nosteli eteenpäin vuoronperään lapsia ja mummoa. Nappasipa hän muutaman kerran minunkin käsivarrestani pahemman paikan kohdalla. Ilman opasta emme varmasti olisi uskaltaneet kiipeillä lasten kanssa kivikossa, mutta hän näytti parhaat paikat asettaa jalat, että pääsimme ylöspäin.

Pidurangala lunasti meidän odotuksemme moninkertaisesti: päästyämme huipulle sieltä avautuivat näkymät ympäristöön, ja ennen kaikkea Sigiriyalle. Huipulle olivat päässeet monet muutkin vierailijat, mutta Sigiriyan kaltaista jonoa ei ollut missään vaiheessa, vaan kaikki saivat edetä omaa tahtiaan. Pidurangalan päältä oli mahdollista nähdä Sigiriyan kyljessä kiemurtelevat portaat, joita pitkin kiipesi loppumaton ihmisjono.

Minä pidin Pidurangalassa erityisesti sen hinnasta: kun pääsy Sigiriyalle olisi maksanut jokaiselta meiltä 4000 rupiaa (noin 25 euroa), niin Pidurangalalle päästäkseen piti maksaa vain 500 rupiaa (noin 3 euroa) hengeltä. Lisäksi maksoimme tuhat rupiaa oppaalle, joka kyllä teki työtä jokaisen rupian eteen.

Millään tavalla väheksymättä Sigiriyan upeutta ja merkitystä, minä pidin Pidurangalassa sen pienimuotoisuudesta: ainoina opastajina toimivat temppelin työntekijät, ja alhaalta löytyi yksi pieni kioski, josta sai ostaa juotavaa ja jäätelöä. Viimeistään, kun ajaessamme Sigiriyan sisäänkäynnin ohi, ja näin siellä odottamassa kahleisiin sidotun elefantin, tiesin meidän tehneen oikean ratkaisun. Kaikki suositut nähtävyydet valjastetaan ennen pitkää turistien rahojen kalastamiseen – keinoista välittämättä.

Maailman kaunein junamatka Kandysta Ellaan

Tämä reilun kuuden tunnin junamatka on Sri Lankan legendaarisimpia turistihoukuttumia. Noin 20 kilometrin tuntivauhtia etenevällä pätkällä juna kulkee läpi teeviljelmien ja vuoristomaisemien. Hitaan vauhdin vuoksi päänsä voi aika huoletta työntää ulos junan ikkunasta, ja ottaa hienoja poseerauskuvia sosiaalisessa mediassa levitettäväksi.

Junareitti oli myös meidän suunnitelmissamme. Tarkoituksena oli mennä junalla Kandystä Ellaan, ja jatkaa sieltä yhden yön pysähdyksen jälkeen Udawalawen kansallispuistoon. Kandyssä kuitenkin kävi nopeasti selväksi, että junamatkailu vaatisi muutakin kuin kestäviä istumalihaksia.

Reitti on nimittäin niin suosittu – nimenomaan turistien keskuudessa – ettei sinne myydä paikkalippuja. Tai paikkalippuja on mahdollista saada ykkösluokkaan, mutta vasta kuukausien päähän. Muita paikkalippuja taas ei myydä, vaan ainoa vaihtoehto on mennä aamuseitsemältä Kandyn juna-asemalle, ja junan saapuessa rynniä varaamaan itselleen paikan. Istumapaikkoja on vähän, joten erittäin suurella todennäköisyydellä päädyt seisomaan keskelle käytävää kylki muiden turistien kyljessä kiinni.

Kuten saatatte arvata: tämä ratkaisu ei houkutellut kolmen lapsen ja mummon kanssa. Jo pelkkä ajatus lasten raahaamisesta juna-asemalle ennen aamiaisaikaa, ja sen jälkeen seitsemisen tuntia täyteen ahdetussa junassa, sai aikaan tuskanhien. Jos meidän jotenkin olisi mahdollista päästäkin kyytiin, tavaramme eivät sinne enää mahtuisi mitenkään. Saimme matkan varrella myös hyvän neuvon siitä, että kannattaa etsiä laiturilla junanlähettäjä ja sujauttaa hänelle satanen – hän kyllä löytää sinulle paikan. Jotenkin ajatus paikallisen junanlähettäjän lahjomisesta, jotta me pääsisimme rynnimään muiden turistien edelle, ei silti houkutellut. Päädyimme autokyytiin.

Autolla sama matka Kandystä Ellaan kestää noin neljä tuntia, ja ajoreitti kulkee täysin samoissa maisemissa kuin junankiskotkin. Auton ikkunasta ei tietenkään viitsi samalla tavalla roikkua, mutta toisaalta auton voi pysäyttää silloin kun haluaa. Me emme juuri matkan aikana pysähdelleet, minkä vuoksi minä en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa niistä upeista maisemista, joiden vuoksi siellä ajelimme.

Kulkuneuvon vaihtuminen junasta autoon toi tullessaan yhden hyvän sattuman: päädyimme jäämään yöksi Ellan sijaan Nuwara Eliyaan. Saaren korkeimmalla sijaitseva kaupunki oli kuin tuulahdus pohjoismaista järjestäytyneisyyttä keskellä muuten hyvin sattumanvaraista kaaosta – siellä jopa näimme matkan ainoat roskien lajitteluun tarkoitetut astiat. Muutenkin kaupunki ihastutti meidät niin, että yhden yön pysähdys oli auttamatta liian lyhyt.

Vihreä luonto, keskellä kaupunkia liplattava Gregory-järvi ja kuvankaunis ympäristö teeviljelmineen olisivat ansainneet pidemmänkin aikaa – puhumattakaan kaupungin puistossa sijaitsevasta valtavasta leikkipuistosta. Sen löytyminen varmisti meidän matkaohjelmamme Nuwara Eliyassa: meidän oli turha haaveillakaan ympäristön laajemmasta tutkimisesta.

Nuwara Eliyassa myös kohtasimme tunteen, joka ei muuten matkalla tullut vastaan: meillä oli kylmä. Meitä varoiteltiin moneen otteeseen, että siellä on sitten kylmä. Me vain naureskelimme, että olemme Suomesta, ja tiedämme kyllä, mitä kylmä on. Mutta niin vain illalla auringon laskettua t-paita oli aivan liian vähäinen varuste, vaikka siihen asti se oli roikkunut päällä hiestä märkänä koko ajan. Meidän kahdessa hotellihuoneessamme oli vain yksi lämmitin, joten minä nukuin pitkissä trikoissa, villasukissa ja fleece-takissa – vaatteissa, jotka tuota lukuun ottamatta olivat täysin turhia kapistuksia rinkassani.

Ella sen sijaan jätti meidät kylmäksi. Pidimme siellä lounastauon automatkalla Nuwara Eliyasta Udawalawen kansallispuistoon, ja minulle jäi kuva pitkästä turistikadusta, johon oli koottu junalla saapuville matkailijoille tärkeitä palveluja. Voi olla, että mielikuva olisi ollut erilainen, jos olisi itsekin saapunut sinne junalla – ja olisi antanut kaupungille enemmän aikaa – mutta lyhyen pysähdyksen perusteella kaupunki vaikutti minun silmiini liikaa turisteille rakennetulta.

Junamatkailu ei onnistunut meiltä muutenkaan Sri Lankassa. Vaikka olin etukäteen ajatellut meidän taittavan osan matkoista junalla – koska bussi meidän ryhmämme kanssa ei ole vaihtoehto – osoittautuivat käytännön ratkaisut mahdottomiksi.

Tutkin pitkään esimerkiksi mahdollisuutta päästä junalla etelän Unawatunasta pääkaupunki Colomboon. Kandy – Ella -junan tavoin ainoa vaihtoehto olisi ollut hidas ja mahdollisesti täysin täyteen pakattu – paikkalippuja ei myydä. Reittiä oli aiemmin kulkenut yksityinen Rajadhani Express, johon olisi saanut ostettua netistä paikkaliput etukäteen, mutta keskustelupalstoilla sen kalustoa moitittiin auttamattoman vanhanaikaiseksi. Yhtiön sivuilta selvisikin, että he olivat laittaneet koko kalustonsa vaihtoon, eivätkä tällä hetkellä liikennöi ollenkaan.

Tyydyimme sitten tuollakin pätkällä autokyytiin: vajaan kolmen tunnin autokyyti saaren ainoaa moottoritietä pitkin oli pienten kärrypolkujen jälkeen jotain niin eksoottista, että olihan sekin mukava kokea. Lukuun ottamatta sitä tosiseikkaa, että kuljettaja meinasi nukahtaa rattiin jo heti Unawatunan jälkeen. Apukuljettaja sai seuraavat tunnit keksiä kaikenlaista jutun juurta pitääkseen kuskin hereillä.

Vilkas pääkaupunki Colombo

Ennen matkaa minua häiritsi, ettei kukaan ollut oikein käynyt Colombossa, joka kuitenkin on maan pääkaupunki. Kaupungista oli erittäin vaikea löytää kokemuksia, kun kaikki olivat ohittaneet sen tyynesti muiden kohteiden tieltä. Minä päätinkin, että me vietämme pari päivää Colombossa ihan vain sen vuoksi, että onhan sielläkin pakko olla jotain nähtävää.

Niin siinä kuitenkin kävi meillekin, että realiteetit ja matkaväsymys päättivät toisin. Parin viikon ajan yritin etsiä meille Colombosta kohtuuhintaista majoitusta ja kyselin vinkkejä, mutta kaupungista oli vaikea saada otetta. Kaupunki levittäytyy laajalle alalle, eikä mistään löytynyt kokemuksia sen eri osista. Kaiken lisäksi majoitusten hinnat olivat aivan pilvissä verrattuna muuhun maahan, minkä vuoksi aloin hyvin ymmärtää, miksi muutkin ovat jättäneet kaupungin väliin.

Kun vielä ajattelin oppimaani tosiasiaa, että Sri Lankan kansainvälinen Bandanaraiken lentokenttä ei kylteistä huolimatta sijaitse Colombossa, vaan rantakohde Negombossa, oli lopulta helppo päätös vaihtaa viimeisten lomapäivien ohjelmaa. Ajoimme moottoritietä suoraan Negomboon, jossa nautimme vielä viimeiset päivät rantaelämästä ja omasta uima-altaasta.

Jos nyt lähtisin uudelleen Sri Lankaan, varaisin ehdottomasti muutaman päivän myös Colombolle. Pysähtyisin siellä kuitenkin heti matkan alussa, jolloin on vielä jäljellä virtaa ja kiinnostusta nähdä temppeleitä, enkä jättäisi suurkaupunkia matkan viimeisille väsyneille päiville. Jos olisimme tällä matkalla päätyneet Colomboon, ei kukaan olisi varmasti enää edes halunnut poistua hotellihuoneesta. Varaisin myös budjetista sen verran rahaa, että pystyisimme majoittumaan Pettahin alueelle, joka edustaa Colombon vanhempaa osaa, ja jossa ovat suuret markkinat.

Nyt kuitenkin parkkeerasimme tyytyväisinä Negomboon, joka tarjosi meille vielä hiekkarantaa, uima-altaan, sekä koko matkan hienoimman auringonlaskun.

Sri Lankassa matkaillessa opin nopeasti sen, että lähes kaikille suosituille kohteille on myös vaihtoehtonsa. Niin kauniit kuin Negombon hiekkarannat ovatkin, löytyy hieman pohjoisemmasta Kalpitiyasta vielä kauniimpia rantoja. Lähes jokaiselle suositulle temppelille on vastineensa, johon on huomattavasti vähemmän jonoa. Sigiriyalta avautuvat mahtavat näkymät, mutta monelle muullekin mäelle on rakennettu portaita, joita pitkin voi kiivetä ihan omassa rauhassa.

Kalpitiyassa tapaamamme slovenialaiset Gregor ja Anna olivat erikoistuneet tällaisiin vaihtoehtoisiin kohteisiin: heillä oli nimetä monta tuntemattomampaa paikkaa, jotka olivat tehneet heihin suosittuja kohteita suuremman vaikutuksen. He liikkuivat maassa pienellä vuokra-autollaan ja kävivät nimenomaan sellaisissa paikoissa, joihin muut eivät menneet. Sri Lankassa kuitenkin suurimmat turistivirrat menevät samoista paikoista toiseen.

Hämmästyttävää kyllä, Gregor ja Annakin suosittelivat meille Pinnawalan norsuja, jotka olivat ehdottomasti maan kestosuosikki lapsiperheelle. En kuitenkaan jaksanut ryhtyä kertomaan omia näkemyksiäni norsujen orpokodista näille kokeneille matkaajille, vaan nyökyttelin vain kiinnostuneena heidän vinkeilleen. Onhan kaikilla lupa erehtyä edes kerran.

Vaikka Sri Lankassa sivupolut ovat usein mutkaisia ja kuoppaisia, kannattaa niitä aina välillä valita. Jos koko matkan viettää samassa jonossa muiden reppuselkäisten matkaajien kanssa, voi kuva kauniista saaresta jäädä hieman yksipuoliseksi. Vaikka maa on turismin suhteen vielä paljon esimerkiksi Thaimaata kehittymättömämpi, osataan sielläkin jo rakentaa turisteille elämyksiä. Nämä elämykset saattavat kuitenkin jäädä toiseksi niiden todellisten kokemusten vieressä.