Uusia näkökulmia Kouvolaan

*Yhteistyössä Visit Kouvola

Kouvola on kaupunki, jossa olen viettänyt hyvin paljon aikaa elämässäni. Olen jo lapsesta asti vieraillut siellä säännöllisesti, ja nuorena aikuisena asunutkin siellä muutaman vuoden. Nykyään joudun jo kutsumaan itseäni jonkin asteiseksi kesäkouvolalaiseksi, kun vanhempieni kotikylä liitettiin Kouvolaan muutama vuosi sitten. Nyt sieltä siis löytyy paitsi lasteni mummola, myös ne elintärkeät ostoskeskittymät, joihin maalta ajetaan viikoittain tekemään täydennystä ruokaan ja rakennustarvikkeisiin.

Silti Kouvola on ollut minulle aina vähän etäinen paikka: siellä käydään nopeasti piipahtamassa, muttei sieltä mitään omia lempipaikkoja ole löytynyt – tietenkin itärajan mummolaa lukuun ottamatta. Keskusta-alueen ulkopuolista Kouvolaa on vieläkin vähän vaikea mieltää Kouvolaksi – mutta en ole yksin tämän tunteen kanssa.

Opiskeluaikana taas Kouvola oli se maineensa veroinen betonikaupunki, jossa riehakkaat mediaopiskelijat saivat ihan rauhassa liikkua omissa porukoissaan ja aiheuttaa pahennusta paikallisessa väestössä. Kävimme baareissa, mutta yleensä aina niissä, jotka olivat tyhjillään muista asiakkaista. Me lähes kaikki muutimmekin pois kaupungista heti, kun koulu oli käyty kunnialla loppuun.

Viime viikonloppuna sain ainutlaatuisen mahdollisuuden virkistää omia mielikuviani Kouvolasta, kun Visit Kouvola kutsui minut ja muutaman muun bloggaajan tutustumaan kaupungin tarjontaan. Lähtökohtana oli saada vähän uudenlaisia näkökulmia kaupunkiin, jonka maine ei ole kovin imarteleva. Pakkohan värikkäästä Kouvolasta on löytyä hyviä turistikohteitakin.

Repovesi on ulkoilijoiden paratiisi

Kouvola sai muutaman vuoden takaisessa kuntaliitoksessa jättipotin, kun Repoveden kansallispuisto liitettiin osaksi kuntaa. Tai osa kansallispuistosta on Mäntyharjun kunnan puolella, mutta Kouvolan puolelta löytyvät Repoveden ehkä kuuluisimmat kohdat. Kouvola on myös panostanut tähän ja avannut kesäaikaan toimivan bussiyhteyden kaupungin matkakeskuksen ja Repoveden välille. Samalla bussilla pääsee myös vierailemaan Unescon maailmanperintöluetteloon päässeeseen Verlan tehdasmuseoon, josta voit lukea enemmän täältä.

Minä olen vieraillut Repovedellä muutamaan kertaan, mutta näkökulma on ollut lähes aina sama: olemme kävelleet viiden kilometrin mittaisen Ketunlenkin, jonka varrella on käsikäyttöinen lossi sekä Lapinsalmen riippusilta. Tällä hetkellä silta ei ole käytössä, sillä toinen sen kiinnitysvaijereista petti jo alkukesästä, ja silta jouduttiin sulkemaan. Sillan korvaa tällä hetkellä veneyhteys.

Ketunlenkin kiertäminen on mukava päiväretki, mutta sen maisemat alkavat olla jo tuttuja – samoin kuin kanssakävelijät, joita erityisesti kesäaikaan on runsaasti. Tällä kertaa pääsimmekin tutustumaan Repoveteen vähän erilaisesta näkökulmasta: vesiltä käsin. Kuutinkolon mukava isäntä Jussi vei meitä Repolaisella ympäri Repovettä, ja pääsimme katselemaan uusia kulmia kansallispuistosta. Jylhien kallioiden lisäksi järveä ympäröi monta hienoa kesämökkiä, joilla kieltämättä on aitiopaikka kansallispuistoon.

Veneretken lisäksi kiipesimme Mustalamminvuoren näkötorniin, josta avautuivat upeat näkymät yli Repoveden. Silmänkantamattomiin ulottuva vihreä metsämatto ja sinisenä kimaltava vesi olivat uskomaton näky, kun kuitenkin olimme muutaman kymmenen kilometrin päässä Kouvolan keskustasta.

Näkökulma vesiltä päin osoitti erityisesti sen, että Repovedellä voi tehdä muutakin kuin patikoida. Meidän perheellemme patikointi on vielä vähän haastava harrastus, kun lapset eivät jaksa kovin pitkiä  lenkkejä kävellä. Kaikkien varusteiden lisäksi pitäisi kantaa myös kolmevuotias kuopus, joten kovin paljon Ketunlenkkiä pidemmälle emme ole vielä viitsineet lähteä. Järvellä kuitenkin näkyi veneiden lisäksi paljon kanootteja, joilla pääsee rantautumaan moneen kauniiseen kohtaan. Järvi on iso, muttei missään vaiheessa aukea niin suureksi, että kanootin kanssa pitäisi ryhtyä varomaan aaltoja tai muuta, vaan Repovedellä saa varmasti meloa hyvin rauhassa.

Kulttuurinnälkäiset suuntaavat museoihin

Vaikka Suomen betonipääkaupunkina tunnettu Kouvola on nykyään tunnettu myös luontokohteistaan, löytyy sieltä myös urbaania kaupunkielämää. Esimerkiksi museoita on moneen lähtöön: kaupunginmuseo, taidemuseo, radiomuseo. Kaunisnurmen kaupunginosasta löytyy jopa oma museokortteli, jossa säilytettyihin puurakennuksiin on perustettu museoita ja pieniä kauppoja.

Me kävimme tutustumassa yhteen kaupungin kätkettyyn helmeen: pienoisrautatiemuseoon. Kouvolahan on ensisijaisesti rautatiekaupunki: se on rakentunut rautateiden risteyskohtaan, ja VR on ollut yksi kaupungin suurimmista työllistäjistä kautta aikojen. Myös Venäjän ja Kiinan junayhteydet kulkevat Kouvolan kautta.

Senpä vuoksi onkin hämmentävää, miten hyvin pienoisrautatiemuseo on onnistuttu piilottamaan kaupungin keskustaan: edes minä en tiennyt sen olemassaolosta. Entinen rautatieläisten koulu – hieno vanha puutalo – sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä, mutta on uusien asuintalojen ympäröimä. Museolle siis täytyy osata etsiä, koska vahingossa sinne ei eksy.

Pieni museo on täynnä erilaista junarekvisiittaa työasuista vanhaan aamiaissettiin. Katonrajassa kulkee puinen juna, ja lapset pääsevät leikkimään Brion tai Duplon junaradoilla. Museon helmi on kuitenkin suuri pienoisrautatie, jota pitkin kulkee kymmenkunta junaa. Ne halkovat saksalaisen näköistä pikkukaupunkia, joka on täynnä hienoja yksityiskohtia vessasta tulevaan joulupukkiin ja hääseurueeseen. Jopa meidän keski-ikää lähestyvä naisryhmämme jaksoi tuijottaa asetelmaa pitkään. Me emme ehkä osanneet ihan tarpeeksi arvostaa omaperäisen oppaamme esittelemää hienoa tekniikkaa, joka kyllä kieltämättä oli vaikuttava: junat esimerkiksi tunnistavat, jos raiteelle on jäänyt jumiin toinen juna – törmäyksen vaaraa ei ole. Vaikuttavasta tekniikasta huolimatta me vaikutuimme eniten pienistä asetelmista.

Matkalla Repovedelle taas pysähdyimme Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa, joka on perustettu entiseen Vuohijärven kirkkoon. Luonto- ja kulttuuritalon takana on Taidekeskus Salmelan johtaja Tuomas Hoikkala, joka siirsi yrityksensä toimiston Vuohijärvelle, ja perusti samalla toisen näyttelytilan, jossa talviaikaan järjestetään konsertteja.

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon tämän kesän näyttely on nimeltään Järviemme veijarit, ja se keskittyy Suomen järvien asukkaiden esittelyyn. Graafikko ja kuvittaja Sakke Järvelän taidokkaat vesivärimaalaukset Suomen järvikaloista saivat hämmästelemään, miten erilaisia kaloja Suomen järvistä oikeasti löytyykään. Aika moneen näistä ei ihan mielellään uintireissulla törmäisi, kuten kollegani Katin ilmeestä saattaa päätellä.

Pekka Tuurin vedenalaiskuvat taas saavat järvet näyttämään fantasialavastukselta, johon on uiskennellut toinen toistaan maagisemman näköisiä otuksia. Osaa näistä on vaikea kuvitella omalle lautaselleen.

Suurimman vaikutuksen minuun tekivät kuitenkin Juha ”Norppa” Taskisen kuvat saimaannorpista. Vaikka olen yleensä pystynyt ihan hyvin vastustamaan norppien söpöyttä, veivät Taskisen kuvat kaiken pohjan tästä – eihän noista voi olla herkistymättä. Viimeisenä niittinä oli kuvapari Markku-nimisestä norpasta, joka yhdessä kuvassa halailee Taskisen kanssa tutkimustilanteessa. Seinän toisella puolella on kuva kalastusverkkoon takertuneesta ja hukkuneesta Markusta, ja kuvatekstissä muistutus verkkokalastuksen ongelmista norpille. Kuva on kauneudestaan huolimatta järkyttävä, mutta Taskinen on itse halunnut pitää sen mukana näyttelyssä muistuttamassa ihmisiä norpan elämän toisesta puolesta: niiden suurin vaara on edelleen ihminen.

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo on mielenkiintoinen keidas keskellä muuten hiljaista taajamaa, joka suurimmalle osalle toimii kulkureittinä kansallispuistoon. Hienon näytelyn lisäksi talosta löytyy kahvila, jonka korvapuustit ovat kuulemma kuuluisia laajalla alueella – ja hyviä olivatkin.

Pihan nurmipläntille on perustettu Rakkauspuutarha, jossa voi istuskella penkeillä istutusten keskellä, ja pääportaiden tasanteelta löytyy Heikki Häiväojan taideteos Koivu ja tähti, johon on tarkoitus ripustaa rakkauslukkoja. Yllättävän paljon rakkautta keskellä Vuohijärveä, mutta kyllähän sitä maailmaan mahtuu.

Ilta järven rannalla

Jos betonihelvettinä tunnetun Kouvolan luontokohteet ovat tulleet sille suuren kuntaliitoksen yhteydessä, löytyy entisen Kouvolan alueelta myös yksi paikka, jossa pääsee luonnon ääreen: Käyrälammen rannalla. Käyrälampi on ainoita vesiplänttejä entisen Kouvolan alueella, ja se onkin tunnetuin leirintäalueesta ja viereisestä Tykkimäen huvipuistosta. Käyrälammen leirintäalueella minäkin olen joskus juhlinut opiskelutovereideni kanssa.

Viime vuoden tammikuussa Käyrälammen vastarannalle taas rakennettiin keidas, jollaista ei uskoisi Kouvolasta löytyvän. Tykkimäen sauna on moderni yleinen sauna, josta pukuhuoneiden ja suihkutilojen lisäksi löytyy suuri yhteissauna sekä pieni puusauna. Laiturilta pääsee pulahtamaan suoraan Käyrälampeen uimaan, minkä jälkeen voi istuskella laiturilla nauttimassa kioskin juomia ja eväitä.

Saunan edestä löytyy myös pieni tulipaikka, jossa voi paistaa kioskista ostettuja makkaroita. Meidän lähtiessämme kohti hotellia yhdeksän maissa lauantai-iltana, lapsiperheet jäivät vielä uimaan ja paistamaan makkaraa. Ei mikään hullumpi tapa viettää elokuista iltaa.

Tykkimäen saunalta saa myös vuokrata sup-lautoja, joille meidänkin piti päästä nousemaan. Minä tein suuren sup-debyyttini jo muutama viikko sitten Helsingissä Töölönlahdella, mutta suurin osa seurueesta nousi laudalle ensimmäistä kertaa. Kaikki kyllä pysyivät hyvin laudoilla, mutta töitä saimme tehdä ihan tosissaan: sen sijaan, että olisimme seuranneet ohjeita ja pysytelleet rannan vieressä, lähdimme vähän oikaisemaan keskelle järveä, missä tuuli painoikin lautoja toiseen suuntaan ihan tosissaan. Jalkatreenin lisäksi saimme siis vielä kunnon käsitreenin.

Sup-lauta oli kuitenkin täysin oikea väline Käyrälammelle tutustumiseen. Pystyimme melomaan suoraan Käyrälammen uimarannan edustalle, josta näki paitsi Tykkimäen huvipuiston, myös rannassa olevan vesipuiston Aquaparkin. Myös Tykkimäen sauna näytti täysin erilaiselta järveltä katsoessa, ja samalla tajusi sen, kuinka lähellä iso tie oikeasti on. Sauna on aivan Kotkasta Heinolaan kulkevan tien varressa, mutta saunassa ollessaan sitä ei huomaa.

Mainettaan parempi Kouvola

Kouvola on jo jonkin aikaa ottanut mainostuksessaan käyttöön ankean maineensa, ja muistuttaa olevansa sitä parempi – ja niin se kyllä onkin. Kaupungista löytyy kulttuuria, luontokohteita, ja vähän sitä urbaania kaupunkielämääkin. Täysin oma lukunsa sitten ovat muut suuremmat taajamat, kuten Kuusankoski, jossa on virinnyt täysin oma aktiivinen yhteisönsä, joka käyttää oman taajaman palveluita ahkerasti.

Minusta Kouvolassa kuitenkin on parasta sen läheisyys: me ajamme Helsingistä aivan Kouvolan itärajalle puolitoista tuntia – Kouvolan keskustaan pääsee nopeamminkin. Se on ajoaika, jossa pääsee täysin maalle tai ihan metsään – ihan kummasta tykkää. Siellä ihmiset puhuvat leveästi miä ja siä, ja ihmettelevät pääkaupungin villiä elämää.

Kiitos paljon retkestä Visit Kouvola, sekä huippuhauskasta matkaseurasta Lähinnä kauempana, Duunireissuja, Maa quzuu ja Merjan matkassa!

Käy lukemassa myös muut näkökulmat Kouvolaan:

Merjan matkassa: Kouvola – minne mennä, mitä tehdä?

Maa quzuu: Miltä vaikutti Kouvola Keravalaisen silmin?

Lähinnä kauempana: Ootko käynyt viime aikoina Kouvolassa?

Toisiin maisemiin: Kouvolaan luonto- ja kulttuurimatkalle?