En tiedä, mutta luulisin, että esiintyvästä taiteilijasta tuntuu suurin piirtein tältä, kun keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään.
Tietenkään minun tilannettani ei voi oikeasti verrata siihen: minun toimeentuloni ei ole riippuvainen tästä, ja tyhjän kalenterin sijaan minun kalenterini pursuaa kaikenlaisia menoja ja kinkereitä. Onhan se silti todella ärsyttävää, kun matkakalenteri on ihan tyhjä.
Kahden viikon päästä suuntaamme koko perheen voimin kolmeksi päiväksi Tanskaan. Tarkoituksena on ajella Billundiin ja viettää päivä Legolandissa, sillä kolmesta lapsesta vain yksi on päässyt siellä käymään. Ja helmikuussa Norwegian tarjosi ystävällisesti mahdollisuuden lunastaa 19 euron lentoja Kööpenhaminaan. Noiden kolmen päivän jälkeen meidän matkakalenterissamme ei ole yhden yhtä merkintää.
Kalenterin tyhjyydelle on pari konkreettista syytä: uudenlainen arki ja vanhanmallinen talous. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta minä olen ollut kotona lasten kanssa – tärkein tehtäväni on ollut valmistaa heille viisi ateriaa päivässä ja viedä heidät ovesta ulos mielellään edes silloin tällöin. Palkkani on ollut sen mukainen: muutama sata euroa kotihoidontukea, jolla ei kovin kauas matkustella. Silti on matkusteltu.
Tänään torstaina meidän arkemme sai uudenlaisen muodon, kun yhden koululaisen lisäksi meillä on yksi eskarilainen ja yksi päiväkotilainen. Syyskuun alussa minä palaan takaisin päivätöihin. Kaiken tämän lisäksi kalenterista löytyy monenmoisia harrastuksia.
Matkojen varaaminen ei siis ole enää yhtä yksinkertaista kuin se on ollut viimeiset pari vuotta. En voi tarttua tarjouksiin, eikä miehen ylipuhuminen enää riitä toimenpiteeksi, sillä jotenkin lomista pitäisi sopia myös esimiehen kanssa. Enkä ehkä ihan vielä kehtaa ruveta soittelemaan omia lomasuunnitelmiani, kun en ole vielä edes palannut töihin. Onneksi lomapäiviä sentään on jäänyt säästöön.
Ja jollain keinoin tämä parin vuoden rahallisesti kuiva kausi myös pitäisi saada korjattua: ryhtyä taas tunnolliseksi lainanlyhentäjäksi ja maksaa pois luottokortteja. Kohta kun rahaa taas tulee enemmän, sitä täytyy myös käyttää laskujen maksamiseen.
Yritän nyt kuitenkin olla ahdistumatta tästä tilanteesta, jollaisessa en ole ennen ollut – ehkä tästä vielä kumpuaa uusia ajatuksia ja uusia seikkailuja. Meillä on kuitenkin loppusyksystä tiedossa parin viikon putkiremonttievakko, jonka tietysti muiden nurkkia mieluummin viettäisin jossain vähän kauempana kotoa.
Ja jos säästyneitä lomapäiviä ja rahoja malttaisi pantata vielä vuodenvaihteeseen asti, voisi päästä vähän pidemmälle juhlimaan synttäreitä. Tällä kertaa kun ne ovat pyöreitä!
Suunnitelmia ja haaveita siis on yhtä paljon kuin aina ennenkin – nyt vain se konkretia antaa vielä odottaa itseään. Sillä aikaa voin kuitenkin jatkaa ahkerointia, sillä kaikki tämän vuoden matkatkaan eivät ole vielä päätyneet blogiin asti.
Tämän jutun kuvat ovat muuten Instagramissa tämän kesän aikana julkaisemiani. Meidän kesämme koostui yhdessäolosta, pitkistä aamuista, valoisista illoista ja paljosta naurusta – sekä muutamasta mukavasta retkestä.
Jotain haikeaa tässä hetkessä kuitenkin on: syksy saapuu väistämättä. Hyvää sellaista kaikille!
No Comments
Hanneli/ duunireissaaja
11 elokuun, 2017 at 7:09 amTäällä on lähes sama tilanne. Tiedossa yksi työreissu syyskuun alkuun, sen jälkeen kalenteri näyttää tyhjää. Hinku matkaan on kova, mutta taloudelliset realiteetit on tunnustettava. Loppuvuodesta matkojen sijaan mua nimittäin odottaa jättimätkyt?
Katja / Lähtöselvitetty
14 elokuun, 2017 at 12:24 pmVoi ei, mätkyt! Meillä vielä rahan lisäksi haastetta tuovat perheenjäsenten koko ajan kasvavat menot ja haasteet: jos minä saan jossain vaiheessa lomaa, kukaan muu ei pysty lähtemään. Täytyy ehkä ryhtyä vähän jakautumaan ja tekemään pienempiä reissuja pienemmillä kokoonpanoilla – kunhan minä pääsen aina mukaan!
Kati / Lähinnä Kauempana
11 elokuun, 2017 at 10:58 amMä niin tiedän tunteen, kun yhtäkkiä pitääkin lomista neuvotella ESIMIEHEN kanssa! Ja työkin on sellaista, ettei voi ihan tuosta noin vaan lähteä, vaan pari päivää pitemmät poissaolot pitää suunnitella tiimissä. En uskalla edes ajatella aikaa, kun on talossa on koululaisia.
Mutta jostain syystä kuitenkin luulen, että kaikenlaista siihen teidänkin matkakalenteriin tulee. 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
14 elokuun, 2017 at 12:27 pmMeidän tiimissä on JOKAISELLA kouluikäisiä lapsia eli koulujen loma-ajoista joustetaan aina. Toki silloin on myös kalleinta lähteä, muttei koululaisia kovin usein raaskisi ottaa pois koulusta. Koulutöiden tekeminen reissussa ei ole sekään helpointa – varsinkin jos muut lomailevat. Eiköhän kalenteri jossain vaiheessa ala täyttyä, mutta tällä hetkellä tyhjät sivut vähän ahdistavat. Onneksi ei sentään ole paperikalenteria, jota tuijotella!
Ananas2go / Popot pogoillen
11 elokuun, 2017 at 3:46 pmVarmasti huimaa! Jaksamista arkeen ja matkailoa! Onneksi haaveilukin antaa aina jotain.
Katja / Lähtöselvitetty
14 elokuun, 2017 at 12:28 pmEn muista, milloin olisin viimeksi ollut tällaisessa tilanteessa. Yleensä meillä on aina monta matkaa suunnitteilla, kun isolla porukalla matkojen maksamistakin täytyy vähän porrastaa. Äkkilähdöt tulevat liian kalliiksi, kun täytyy maksaa heti, niin suunnitelmia on aina tullut tehtyä hartaasti kauan etukäteen. Nyt ei auta kuin haaveilla!
Suunnaton
14 elokuun, 2017 at 12:24 amMä olen tehokkaasti aloittanut jo ensi vuoden reissujen suunnittelun, vaikka ajankohtaakaan ei ole tiedossa. Suunnittelu on kuitenkin puolet matkustuksen huvista 🙂 Todennäköisesti mullekin iskee tyhjän reissukalenterin ahdistus viimeistään marraskuussa, mutta täytyy yrittää helpottaa matkakuumetta purkamalla aiempien matkojen jonoa blogiin.
Tsemppiä, kyllä se seuraava matka vielä aikanaan tulee!
Katja / Lähtöselvitetty
14 elokuun, 2017 at 12:52 pmOnhan se haaveilu ja suunnittelu vähintään yhtä hauskaa kuin itse matkustaminen. Nyt vain kaikki on niin auki, etten oikein uskalla edes haaveilla. Epäilemättä kalenteri alkaa täyttyä, kun saan palapelin palasia vähän paikoilleen, mutta tällä hetkellä kalenteri näyttää ankealta. Täytyy ehkä ryhtyä laittamaan haavekohteita (tai sellaisia, joihin nyt edes teoreettisesti olisi mahdollisuuksia) paperille, josta niitä sitten on helppo poimia, kun uskaltaa taas ryhtyä suunnittelemaan.
Suunnaton
16 elokuun, 2017 at 1:34 amJa aina voi suunnitella varastoon 😉
Nimim. Minäkö yli-innokas suunnittelija?
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:22 amMinäkin ajattelin, että jos listaisi paikkoja, joihin haluaisi (ja voisi) mennä. Voisihan sitä tehdä myös valmiita matkasuunnitelmia, joista sitten valitsisi, kun taas on mahdollista lähteä. Nythän tosiaan olisi hyvä hetki tehdä taustatyötä tulevaisuuden matkoja varten, mutta jotenkin se on vaikeaa, kun ei ole mitään konkreettista suunnitelmaa. Minulle onkin tyypillistä, että suunnitelmat jäävät viime tinkaan, ja usein kokonaan tekemättä. Elämäni tilaisuus rikkoa tuo kaava!
Terhi | VAGABONDA
14 elokuun, 2017 at 11:07 amSiinä onkin totuttelemista, kun ei enää pääsekään reissuun silloin kun haluaa! Mä olen ollut todella onnekas parin viime työpaikan kanssa, sillä molemmissa ollaan oltu todella joustavia vapaiden ja lomien suhteen. Toisesta työstä pystyin olemaan jopa 4 kk pois kun lähdimme Kaakkois-Aasiaan 🙂
Tsemppiä uudenlaiseen arkeen totuttelemiseen 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
14 elokuun, 2017 at 12:56 pmMinäkin olen nyt yli kaksi vuotta ollut tilanteessa, jossa oma kalenteri on lähes tyhjä. Onneksi minulla sentään on lomapäiviä säästössä, mutta niiden sovitteleminen muiden perheenjäsenten menoihin onkin sitten jo haasteellista. Tästä eteenpäin matkojen suunnittelun suurin haaste tuleekin olemaan kalentereiden koordinointi ja niiden yhteensovittaminen kohtuullisen hintaisten matkojen kanssa. Enää ei voi tarttua nopeisiin tarjouksiin, kun päiviä täytyy tarkistaa niin monesta suunnasta. Eiköhän tähänkin taas totu!
Teija / Lähdetään Taas
14 elokuun, 2017 at 6:51 pmTsemppiä uuteen arkeen! Totuttelu siihen onneksi kestää vain hetken – tai vähintäänkin aika hujahtaa ihan huomaamatta. Ja sitten onkin taas jo uudet matkat buukattuina.
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:02 amOnneksi tämä totuttelu menee askel kerrallaan, ettei kaikki rysähdä niskaan kerralla. Siksikään ei uskalla tehdä nyt suurempia suunnitelmia tulevaisuuteen, ennen kuin on jonkinlainen arki olemassa. Enkä yhtään epäile, etteikö kohta olisi taas matkakalenterikin täynnä – yleensä sillä on tapana täyttyä ihan huomaamatta…
Tiia/ReiseReise
14 elokuun, 2017 at 7:32 pmOnnittelut jo etukäteen pyöreistä vuosista! Itselläni ei ole myöskään yhtään varattua matkaa tällä hetkellä. Aloitin juuri uuden työn, jonka lisäksi ostimme asunnon eli tulevaisuudessa en ehkä matkusta niin paljon, mutta kunhan pääsen joulukuussa Manchesteriin, ei huolta. 😀
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:05 amKiitos onnitteluista! Onneksi on vielä puolisen vuotta aikaa totutella ajatukseen. Ikääntymistä enemmän olenkin huolissani siitä, että varmasti tulee juhlittua nyt kunnolla. Edellisellä kerralla juhlat jäivät täysin pitämättä, niin nyt olisi kivaa juhlia – mielellään jossain hyvin kaukana kotoa. Sinullakin on monta mukavaa muutosta elämässä, niin silloin eivät matkat ehkä ole ensimmäisenä mielessä. Etköhän kuitenkin taas jossain vaiheessa ehdi maailmallekin!
Terhi/ Fammo matkalla
14 elokuun, 2017 at 10:22 pmTuntuu varmaan oudolta, minun sormeni ainakin rupeavat hapuamaan lennonvaraussivuja jos edessä on täysin tyhjä kalenteri. Onneksi voi kohdistaa tarmosi uuteen työhösi.
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:06 amTällä hetkellä en voi yhtään pysähtyä lentotarjousten kohdalle, koska ajatukset alkavat heti lentää täysin mahdottomissa skenaarioissa. Onneksi tosiaan on niin kiirettä, ettei ylimääräiseen surffaamiseen olekaan aikaa. Täytyy viettää mahdollisimman paljon aikaa blogin parissa, ettei ehdi muualle nettiin.
Stacy Siivonen
15 elokuun, 2017 at 5:15 pmMinä olen putkievakossa viisi vuotta remontin valmistumisen jälkeen. On tosi ahdistava tilanne, kun mitään ei oo kalenterissa, mutta onpahan noita lapsia. Minulla ei ole yhtään lasta ja minä tykkään lapsista. En ole ikinä maalannut itseäni nurkkaan niin, etten voisi liikkua minnekkään pois. Se ei kyllä johdu siitä, ettenkö olisi yrittänyt.
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:08 amMe täällä elämme koko ajan remontin keskellä, mutta ilman viemäreitä en aio kotona pysyä eli silloin on pakko siirtyä johonkin. Saattaa olla, että siirrymme muutaman talon päähän, mutta toivottavasti vähän kauemmas. Ja kalenteri tosiaan on aivan täynnä – se vain on se matkakalenteri, joka ammottaa tyhjyyttään. Elämän muut palaset ovat täyttäneet matkojenkin tilan.
Emma
16 elokuun, 2017 at 2:01 pmTosi pelottava tilanne! Hui, puistattaa 😀 Mutta on se vaan jännä, että sitten kun reissuja on liikaa niin alkaa ahdistamaan, mutta kun niitä on liian vähän on sekin ihan kamala tilanne. Mulle ehkä joku reissu joka toinen kuukausi olisi aika ideaali 🙂 Ja onnea pyöreistä, mulla sama tilanne ja matkakohde haussa synttärilomalle myös!
Katja / Lähtöselvitetty
16 elokuun, 2017 at 10:24 pmUskon, että ymmärrät tämän ahdistuksen. Kyseessä on niin harvinainen tilanne, että ahdistusta täytyy purkaa johonkin. Kyllä itsekin tulee yleensä oltua jonkinlaisessa reissussa noin joka toinen kuukausi, kun isompien matkojen välissä tulee aina pienempiä pyrähdyksiä. Nyt yritän ehkä ryhtyä suunnittelemaan niitä pieniä, niin ehkä niitä isojakin sitten ilmaantuu. Pyöreiksi olisi kyllä kiva keksiä joku hyvä kohde – katsotaan, päädytäänkö samaan ilmansuuntaan!
Merja / Merjan matkassa
17 elokuun, 2017 at 10:05 pmLomaa on aivan liian vähän siihen nähden mitä haluaisi. Pitkiin vapaisiin ei juuri mahiksia, kun niihin suhtaudutaan työpaikalla nihkeästi. Meidän lapset ovat jo aikuisia, joten siinä mielessä meillä eri tilanne, mutta muistan vielä nuo pikkulapsiajat, kun ei juuri minnekään reissattu. Tosin silloin ei ollut niin kovaa hinkua maailmalle kuin nyt. Mutta älä huoli, kyllä niitä matkoja vielä tulee 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
17 elokuun, 2017 at 10:50 pmLomaa ei tunnu olevan koskaan tarpeeksi. Meillä alkaa hieman rajoittaa myös se, etteivät lapset välttämättä halua koko ajan mennä johonkin. He haluavat olla koulussa ja harrastuksissa, niin ei heitä viitsi väkisinkään pois repiä. Täytyy tehdä reissuja harvemmin, mutta aina sellaisia, joille koko perhe haluaa oikeasti lähteä. Ymmärrän, että lyhyet pyrähdykset vain sotkevat lasten viikko-ohjelman. Ja voidaanhan me välillä jättää lapset kotiinkin.
Jenni
19 elokuun, 2017 at 4:38 pmTsemppiä uuteen arkeen – jos jotain, niin siihen valitettavasti kuulemma tottuu ihmeen nopeasti. Koulujen lomien ja korkeiden lomahintojen yhdistelmä on kyllä ihan kamala, täytyy koittaa itse vielä ottaa parin vuoden ajan ilo irti kun se on edes jollain tasolla mahdollista.
Katja / Lähtöselvitetty
23 elokuun, 2017 at 9:48 amKyllähän siihen tottuu. Nyt jo aletaan olla rutiineissa kiinni, vaikka monta palasta viikko-ohjelmasta vielä puuttuukin. Hinnoista huolimatta yritän jollain tasolla kunnioittaa noita koulujen loma-aikoja, kun lapset itsekin haluavat lomailla mieluiten silloin. Loma-aikojen ulkopuolella matkustaminen on heille täyttä työntekoa, mikä pitää aina matkasuunnitelmissa ottaa huomioon.
Reason for Season
19 elokuun, 2017 at 8:15 pmKuulostaa tutulta. Minulla on kirjaimellisesti nolla reissua varattuna. Ei edes yhtä bussilippua kotimaassa – ei yhtään mitään. Haaveita on senkin edestä, mutta rahaa ei ole tällä hetkellä yhtään. Toivottavasti tämä on väliaikaista. En silti malta olla selailematta lentoja ja hotelleja jatkuvasti.. jopa sellaisista kaupungeista, joihin en edes haaveile matkustavani :D.
Katja / Lähtöselvitetty
23 elokuun, 2017 at 9:51 amKyllä onkin taas houkuttelevia lentotarjouksia yrittänyt puskea feediin! Minä olen tämän Tanskan reissun lisäksi luvannut lähteä parin viikon päästä käymään Savossa, mutta siinä kaikki. Yritän nyt laittaa panoksia lähikohteisiin niin kauan kun Suomessa vielä paikat on auki ja ulkona tarkenee. Eiköhän tässä vielä pidemmällekin jossain vaiheessa pääse!