Tonle Sap -järvellä voi käydä ostoksilla kelluvassa kaupassa

Tonle Sap on Kaakkois-Aasian suurin järvi. Sen koko ja muoto vaihtelevat kuitenkin suuresti, sillä kuivalla kaudella vesi laskee järvestä samannimistä jokea pitkin Mekongiin ja sieltä aina Etelä-Kiinan mereen asti. Sadekaudella taas joella on niin paljon vettä, että veden virtaussuunta vaihtuu, ja joki virtaa kohti järveä.

Kambodzalaisille ihmisille Tonle Sap on elintärkeä: sieltä pyydystetään kalaa, joka on kambodzalaisten tärkein proteiinin lähde. Sadekaudella joki tuo tullessaan tärkeitä ravinteita, jotka auttavat kalakantaa kasvamaan. Viime vuosina tosin Kiinan rakentamat padot ovat saaneet ravinteet vähenemään, ja sitä kautta kalakanta on pienentynyt.

Järvi on myös noin 80 000 ihmisen koti. Suurin osa näistä asukkaista on niin sanottuja maattomia: vietnamilaisia, khmerejä ja chameja, jotka Punaisten khmerien vallan aikana karkotettiin esimerkiksi Vietnamiin. Paluunsa jälkeen he eivät ole saaneet kansalaisuutta, eivätkä sen vuoksi voi esimerkiksi omistaa maata. Myöskään heidän jälkeläisensä eivät saa kansalaisuutta, vaikka syntyvät Kambodzassa.

Järvellä on yhteensä pari sataa kelluvaa kylää. Nämä kylät on rakennettu veden päälle, koska silloin niitä on helppo siirtää veden pinnan vaihtelun mukaan. Tonle Sapin veden pinta vaihtelee useiden metrien verran, joten paalujen päällä seisovat talotkin jäävät nopeasti veden alle, elleivät ole tarpeeksi korkealla.

Kelluvat kylät ovat kyliä siinä, missä muutkin: ne muodostuvat asuintaloista ja kaupoista, ja jopa koulu kelluu. Ihmiset liikkuvat rakennukselta toiselle veneillä tai jopa pesuvadeilla, kuten eräs näkemämme poika.

https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/49586623937/in/dateposted/

Tonle Sapin kelluvista kylistä neljään järjestetään retkiä Siem Reapista: näistä lähimpänä kaupunkia on Chong Kneas, joka on myös suosituin. Tässä kylässä on paljon palveluja turisteille, mutta toisaalta sinne viedyistä rahoista ei jää kyläläisille oikeastaan rieliäkään. Kampong Phluk ja Kampong Khleang ovat jo hieman lähempänä autenttista kokemusta, ja Kampong Khleangissa venepalvelut ovat kylän asukkaiden käsissä.

Näihin suosituimpiin kyliin ovat jo rantautuneet myös turismin pimeämmät puolet: esimerkiksi lapsia käytetään laajalti rahan hankkimiseen turisteilta. Lapset poseeraavat käärmeiden kanssa ja hierovat hartioita, jotta saisivat vierailijoilta dollarin tai kaksi. Suosittua on myös myydä vierailijoille riisiä, joka sitten annetaan orvoille lapsille. Niin kauniilta kuin tämä teko vaikuttaakin, on ehkä kuitenkin viisaampaa lahjoittaa rahaa virallisten järjestöjen kautta.

Tuorein tulokas vierailtavien kylien joukossa on Mechrey, joka on lähinnä todellista elämää kelluvissa kylissä. Turismi ei ole vielä kovin kehittynyt, minkä vuoksi palvelujakaan ei juuri ole. Mechrey kuitenkin sopii vierailijoille, jotka mieluummin katselevat maisemia veneestä kuin varsinaisesti rantautuvat kylään.

Vieraillessamme Tonle Sap -järvellä en painanut mieleeni meidän kohdekylämme nimeä, mutta kuvauksista päätellen uskoisin sen olleen juuri Mechrey. Meitä ei ollut vastassa minkäänlaisia turistipalveluja, eikä kukaan yrittänyt pyytää meiltä rahaa koko retken aikana.

Pääsy rauhalliseen kylään kyllä vei veronsa: tunnin bussimatka oli yhtä kuoppaa ja pomppua, ja kuljettajan taito saada bussi ehjänä perille aiheuttikin kunnioitusta. Maisemat olivat kuitenkin vertaansa vailla: loputtomat kirkkaan vihreät riisipellot, ja aina välissä myskihärät laiduntamassa.

Järvellä astuimme pitkään veneeseen, jossa oli juuri paikat meidän seurueellemme. Veneretkeä ei voi kutsua idylliseksi, sillä kovaääninen moottori pörpötti koko ajan korvan juuressa. Uskollisesti oppaamme kertoi tarinoita koko retken ajan, vaikken minä ainakaan kuullut sanaakaan. Ehkä joku etupenkissä kuuli.

Kovaäänisestä moottorista huolimatta nautin veneretkestä suunnattomasti. Oli ihanaa nojailla sivutolppaan ja antaa laskevan auringon valaista kasvoja. Kylän läpi ajeleminen toi mieleen edelliset päivät maaseudulla, missä ihmiset asuivat hyvin vastaavissa oloissa kuivalla maalla. Järveltä puuttuivat loputon pöly ja säntäilevät eläimet, mutta toisaalta veden päällä asuminen tuo tullessaan muita haasteita.

Samaan aikaan, kun nautin laskevasta auringosta Tonle Sap -järvellä, mieleeni kuitenkin hiipi pieni epäluulo tätä turismin muotoa kohtaan. Onko kuitenkaan oikein päristellä toisten kotikylässä tuijottamassa heidän koteihinsa ja kuvata heitä iltatoimissaan? Saavatko kyläläiset murto-osaakaan siitä, mitä tällaisen esityksen  ylläpitämisestä ansaitsisivat?

Teimme lyhyen pysähdyksen myös kylän kelluvaan kauppaan, joka oli lähes ainoita retkellä näkemiämme palveluja. Sieltä ostimme virvokkeita ja ihailimme maisemia – kuten näillä retkillä on takuuvarmasti tapana. Yritimme jättää rahaa kauppiaalle, jolla oli toinenkin elinkeino: hän kasvatti krokotiileja kauppansa yhteydessä.

Tonle Sap -järvessä asuu Siamin krokotiileja. Aiemmin ne olivat merkittävä tulonlähde, kun niiden nahkoja myytiin eteenpäin, ja krokotiilit katosivatkin järvestä lähes täysin. Tällaisia kasvattamoja kuitenkin vielä löytyy: krokotiilit kasvavat äärimmäisen pienissä kopeissa, kunnes heidät myydään eteenpäin lähinnä muihin Kaakkois-Aasian maihin. Kambodza oli ennen vahva krokotiilin nahan ja lihan toimittaja, mutta viime vuosina muut alueen maat ovat ryhtyneet kasvattamaan omat krokotiilinsa. Tämäkin elinkeino uhkaa siis loppua.

Itse en pystynyt tarkkailemaan näitä kylki kyljessä makaavia krokotiileja kovin kauaa, vaan sen sijaan mieleeni tulivat vahvemmin ne järvessä vapaana elävät krokotiilit. Vaikka määrä on vähentynyt radikaalisti aikojen saatossa, niitä kuitenkin vielä siellä on. Silti pieni poika saapui kauppaan pelkässä pesuvadissa kauhalla meloen. Sitä vatia ei krokotiilin olisi kovin vaikea kaataa, ja ottaa itselleen suupala.

Tonle Sap -järven kelluvat kylät kertovat paljon Kambodzasta: sen yhteiskunnallisesta rakenteesta ja ihmisistä. Kyliin kannattaakin lähteä vierailemaan sillä mielellä, että mitä sieltä voi oppia: kuinka operoivat ihmiset, jotka ovat rakentaneet elämänsä veden päälle? Järvelle ei kannata lähteä tuijottamaan köyhiä ihmisiä tai omituisia oloja, sillä sellaiseksi objektiksi ei kukaan halua. Elämä on elämää Tonle Sapillakin.