Kaupallinen yhteistyö: Legoland Billund Resort
Monesti matkustajat kehuvat Keski-Euroopan pieniä kyliä ja kaupunkeja, ja olemme mekin kierrelleet Ranskan ja Espanjan maaseuduilla pikkukylästä toiseen. Euroopassa pienten paikkojen kiertely on jo ihan oma matkustamisen muotonsa, kun hakeudutaan pois isoista kaupungeista kohti tavallisempaa elämää.
Itse en ollut tullut ajatelleeksikaan, että pieniä kaupunkeja ja kyliä löytyy tietysti myös Pohjoismaista – onhan meillä niitä Suomessakin. Esimerkiksi Tanskassa ei ole tullut otettua matkaohjelmaan pienempiä paikkoja, vaan yleensä matka on suuntautunut suurimpiin kaupunkeihin.
Tutustuessamme elokuussa Billundin ympäristöön tulimme pysähdelleeksi myös seudun pienemmissä kaupungeissa. Aivan pienistä kylistä ei ole kyse, sillä jokaisessa niissä on yli 10 000 asukasta. Kokoluokaltaan ne ehkä vastaisivatkin Suomen Forssaa ja Raumaa.
Fredericia on rakentunut linnoituksen ympärille
Fredericia perustettiin 1650-luvulla linnoitukseksi. Linnoituksen rakentamisen taustalla olivat monet Eurooppaa piinanneet sodat, kuten juuri loppunut kolmekymmentävuotinen sota. Tanskalla oli suuri tarve vahvistaa puolustustaan, ja sitä varten rakennettiin linnoituksia.
Frederician kaupunki syntyi linnoituksen yhteyteen kukkulaiselle paikalle, johon ei olisi muuten ollut järkeä perustaa kaupunkia. Paikka oli kuitenkin toimiva linnoitukselle, ja kaupunki kannatti perustaa linnoituksen yhteyteen.
Tänä päivänä linnoitus on Frederician tärkein turistikohde ja selvä maamerkki kaupungissa. Linnoituksella voi vierailla ilman pääsymaksua, ja sen muurien päällä pääsee kävelemään pitkät pätkät. Lapsille voi alueen Be Happy Passilla hakea kaupungin infokeskuksesta paketin, jossa saa hatun, puisen aseen ja näkkileipää evääksi. Niiden kanssa on hyvä lähteä linnoitukselle leikkimään.
Fredericia on kuitenkin muutakin kuin linnoitus. Pieni kaupunki avautuu heti linnoituksen kyljestä, ja ainakin lauantaiaamuna kaduilla riitti vilinää. Ihmiset liikkuivat liikkeistä ja kahviloista toiseen kovasta vesisateesta huolimatta. Ehkä juuri vesisateen vuoksi paljon ihmisiä oli saapunut keskukseen, josta löytyy kaupungin infopisteen lisäksi esimerkiksi kirjasto. Keskus olikin erinomainen paikka hieman hengähtää, sillä sieltä löytyy kahvilan ja vessojen lisäksi pieni leikkinurkka lapsille.
Fredericialla on tärkeä rooli Tanskan historiassa muutenkin kuin linnoituksen vuoksi: 1800-luvulla siitä tuli merkittävä teollisuuskaupunki. Erityisesti metalli- ja tekstiiliteollisuus keskittyivät Fredericiaan, ja samalla siitä tuli merkittävä liikenteen risteyskohta. Junaliikenne siirtyi kulkemaan Frederician kautta, ja sen satamaa laajennettiin moneen otteeseen.
Lähtiessämme ajelemaan pois Fredericiasta tupsahdimme myös kylämuseon pihalle. Museo esittelee alueen kulttuurista ja historiallista kehitystä aina 1650-luvulta asti, ja sen pihapiiriin on sijoitettu useita alueelle tyypillisiä rakennuksia. Pihasta voi löytää myös istutettua kasvillisuutta, kuten tupakkaa ja erilaisia ruusulajikkeita.
Jellingin historia ulottuu aina viikinkiaikaan asti
Noin viiden tuhannen asukkaan Jelling taas on tunnettu viikinkikeskuksestaan. Jellingin kaupunki on pieni, mutta hallinnollisesti se on yhdistetty Vejlen kuntaan jo vuonna 2007.
Vuonna 2015 avattu viikinkikeskus on omistettu kahdelle viikinkikuninkaalle Gorm Vanhalle ja hänen pojalleen Harald Sinihampaalle. Nämä kaksi kuningasta esitellään keskuksessa tarkasti yhdessä koko viikinkihistorian kanssa.
Jellingin viikinkikeskus on valittu vuoden matkakohteeksi vuonna 2017, ja se olikin oikein viihdyttävä kokonaisuus. Sisälle rakennetun näyttelyn lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat ulkona seisovat hautakumpareet ja niiden väliin jäävä kirkko. Pihalta löytyvät myös viikinkikuninkaiden riimukivet, joita pääsee tutkimaan läheltäkin.
Viikinkikeskuksen lisäksi Jellingissä on vahva kulttuurielämä muutenkin. Aivan keskuksen vieressä on Byens Hus, josta löytyy näyttelytiloja, elokuvateatteri ja pienpanimo. Alue muistutti vähän Helsingin Teurastamoa tai Tallinnan Telliskiveä, joissa kulttuuritoimijat ovat asettuneet samoille kulmille.
Vejle on tuulahdus tavallista elämää
Noin puolen tunnin ajomatkan päässä Billundista sijaitseva Vejle on tunnettu alueen suurimpana kaupunkina ja kulttuurisena keskittymänä. Noin 50 000 asukkaan kaupungissa järjestetään paljon erilaisia kulttuuritapahtumia, ja sieltä löytyy myös Vejlen taidemuseo ja oppimiskeskus Okolariet.
Vejlestä löytyy paljon majoitustoimintaa ja ravintoloita, minkä vuoksi se onkin hyvä tukikohta myös Legolandin vierailijoille. Billundiin verrattuna Vejle ei ole kuitenkaan yhtä pahasti Legojen tartuttama, vaan Vejlessä voi oikeasti haistella todellista tanskalaista elämää.
Me vierailimme lähinnä Vejlen ulkoilupuistossa, joka ainakin lauantaipäivänä oli täynnä ihmisiä. Sinne kannattaa suunnata ulkoilun ja raikkaan ilman perässä, jos sisätilat ja autoilu alkavat jo kyllästyttää.
Tanskassa pienten kaupunkien tutkiminen on helppoa, sillä välimatkat ovat suhteellisen lyhyitä. Me kiersimme Frederician, Jellingin ja Vejlen yhden päivän aikana, ja pisimmillään matka oli Billundista Fredericiaan noin pari tuntia.
Pienissä kaupungeissa avautuu maan historiaa, joka kuitenkin ulottuu pitkien aikojen taakse. Tanska on ollut vahva kuningaskunta, jota ovat hallinneet aikoinaan myös viikingit. Historian lisäksi pääsee tietysti tutustumaan myös tähän päivään, jossa erilaiset muotiliikkeet ja pienet pannukakkukahvilat seisovat katujen varsilla sulassa sovussa.
Se on tanskalaista, jos mikä.
No Comments