Tallinnan Maarjamägi – Uusi päiväkohde koko perheelle

*Yhteistyössä Visit Tallinn ja Viron historiallinen museo

Meille suomalaisille niin tuttu Tallinna on nostanut vuosi vuodelta päätään yhä enemmän ydinkeskustan ulkopuolella. Tallinna markkinoi vahvasti kaupunginosiaan, ja jokaiselle kaupunginosalle on luotu omanlaisensa profiili. Esimerkiksi Kalamajaa markkinoidaan hurmaavan boheemina puukaupunginosana, kun taas Kadriorgin puistoa kutsutaan hienostuneen puiston ja huipputaiteen paikaksi. Tallinnan mielenkiintoisimmat kohteet ovatkin jo pitkään löytyneet vanhan kaupungin ulkopuolelta.

Yksi kaupungin uusimmista kehityskohteista on ollut Maarjamäen linna, jota kutsutaan myös Maarjamäen kartanon nimellä. Maarjamägi sijaitsee Piritan rantatien varrella noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Viru keskuksesta. Paikan sijainti on erinomainen, sillä Piritaan menevät bussit pysähtyvät suoraan kartanon edessä.

Maarjamäen linnalla on pitkä historia: se on toiminut lomailupaikkana, venäläisen kreivin kesäasuntona, ravintola-yökerhona ja armeijan lentokouluna. Tänä päivänä linnaa hallinnoi Viron historiallinen museo, joka maan satavuotisen taipaleen kunniaksi avasi siellä tänä vuonna näyttelyn Minun vapaa valtioni, jossa käydään läpi maan historian sata vuotta.

Viron historiallinen museo katsoo myös tulevaisuuteen

Me vierailimme museossa aurinkoisena kevätlauantaina. Paikalla oli muitakin vierailijoita, joista suurin osa puhui eestiä, mutta suurta ryntäystä linnaan ei ollut. Meidän olikin ensin vaikea hahmottaa, mistä museoon pääsee sisään, kun linnan suuri etuovi oli niin tiukasti kiinni. Sisältä kuitenkin paljastui hienoksi remontoitu tila, joka perusnäyttelyn lisäksi sisälsi vanhaan kesäsaliin remontoidun kauniin ravintolan, sekä lasten oman tasavallan.

Näyttelyn haasteena olivat hyvin vahvasti eestin kieleen pohjautuvat osiot mutta toisaalta monet interaktiiviset elementit tekivät vierailusta sujuvaa. Meille aikuisille näyttelyssä oli monia tunnistettavia osia, sillä Suomen ja Viron historiat ovat niin tiiviisti kytkeytyneet toisiinsa.

Toisaalta myös lapset viihtyivät hyvin, sillä vitriineihin aseteltujen tavaroiden sijaan näyttely koostui elementeistä, joita sai testata itse. Esimerkiksi virolaisten lasten arkeen 1940-luvulla pääsi sukeltamaan sen ajan lempilelun: puumunan avulla. Pöydältä löytyi iso korillinen puumunia, joista oli tarkoitus rakentaa pyramidi. Meidän kaksivuotiaamme olisi järjestellyt munia vaikka loputtomiin, joten hyvästä lelusta oli epäilemättä kyse.

Minä olen jo pitkään ihaillut Tallinnassa näkyvää taitoa rakentaa upeita näyttelyitä. Modernit ja interaktiiviset näyttelyt houkuttelevat puoleensa, eikä Tallinnan museoissa ole aikoihin tarvinnut pelätä lasten koskevan johonkin, mihin ei saa koskea. Tärkeät esineet on laitettu lasivitriineihin, mutta esillä on läjäpäin esineitä, joita saa tutkia. Nämä eivät tietenkään ole niitä historiallisia esineitä, vaan jäljennöksiä, jotka kuitenkin omalta osaltaan myös kertovat historian tarinaa kosketuksen ja kokeilun kautta.

Tallinnan museot käyttävät myös rohkeasti uutta tekniikkaa: kaikki aistit saavat niissä virikkeitä. Minun vapaa valtioni näyttelyssä on myös VR-laseja, joilla pääsee katsomaan, miltä Tallinnassa saattaisi näyttää joskus kaukana tulevaisuudessa. En ole ihan varma, minkä kaupungin siellä näin, mutta pelkkä lasien kokeileminen sai meidän perheessämme aikaan innostusta. Erityisen hienoa on se, ettei tilaan ole laitettu yhtä lasiparia, vaan niitä on saman tien kaksi, jolloin ei tarvitse riidellä eikä jonottaa. Tämä sama koskee oikeastaan kaikkea kokemaamme: katsottavaa ja ihmeteltävää on niin paljon, ettei yksittäisiin pisteisiin tarvitse rynniä.

Jos Minun vapaa valtioni onnistui kiinnostamaan meidän perhettämme koko kierroksen ajan, tunnelma nousi kattoon, kun pääsimme lapsille omistettuun Lasten tasavaltaan. Kahteen kerrokseen rakennettu leikkipaikka esitteli erilaisin keinoin tasavallan toimintaa. Tämä kaikki tosin tapahtui eestin kielellä, joten meidän lapsemme eivät varmasti paljon tasavallasta oppineet, mutta hauskaa heillä oli.

Myös tässä lasten tilassa on otettu huomioon kaikenlaiset aistit ja tarpeet. Energian purkamista varten on pehmustettu torni, jossa pystyy kiipeilemään, ja pitkä putkiliukumäki tuo alas ensimmäiseen kerrokseen. Rauhallisempia leikkejä varten pieniin jakkaroihin on varastoitu valtavat määrät leluja, jotka meidän lapsemme löysivät oikeastaan vasta sillä hetkellä, kun olimme jo lähdössä. Myös piirtämiseen ja pukuleikkeihin on mahdollisuudet niitä kaipaaville.

Uutta tekniikkaa hyödynnetään padeissa, joilla lapset pystyvät luomaan oman valtakuntansa: antamaan sille nimen ja suunnittelemaan lipun ja vaakunan. Tämä kaikki onnistui onneksi myös eestin kielellä – sen verran helposta käyttöliittymästä oli kyse.

Maarjamäen linna on lapsiperheelle hyvä museokohde myös sen vuoksi, että se on tilana hyvin kompakti. Jos varsinainen näyttely ei kiinnosta lapsia, ja mukana on useampi kuin yksi aikuinen, voi toinen aikuinen jäädä lasten kanssa leikkitilaan toisen kierrellessä näyttelyssä. Näyttelyn kiertämiseen ei mene niin pitkää aikaa, että muu perhe ehtisi lasten tilassa kyllästyä, vaan vaihdon ehtii varmasti vielä tehdä.

Linnan näyttelyn lisäksi Viron historiallinen museo on tuonut pihalle alueen takanurkkaan näyttelyn nimeltä Muisti. Se koostuu vanhoista neuvostoaikaisista patsaista, jotka on aseteltu ryhmään. Vaikka minäkin olen törmännyt erinäisiin Leninin patsaisiin maailmalla, oli jotenkin pysäyttävää nähdä niitä monta aseteltuna vierekkäin – Stalinin patsaasta puhumattakaan. Noiden kuvien määrä maailmalla on valtava, vaikka ne maantieteellisesti sijoittuvatkin lähes ainoastaan entisen Neuvostoliiton alueelle.

Varsinaisen linnan lisäksi Maarjamäen aluetta on otettu muutenkin tehokkaasti käyttöön. Vanhat tallit on kunnostettu vaihtuvia näyttelyjä varten, ja toiselle laidalle on tänä vuonna avattu historiallisen museon hallinnoima Viron elokuvamuseo. Tämä elokuvamuseo olikin oikeastaan meidän vierailumme pääkohde, jonka lisäksi saimme ison annoksen muutakin katsottavaa.

Elokuvamuseossa pääsee tutustumaan elokuvan taikaan

Viron elokuvamuseo ei keskity pelkästään virolaiseen elokuvaan ja sen historiaan, vaan se on enemmänkin elokuvan tekemisen museo. Näyttely etenee työvaiheittain käsikirjoittamisesta lavastamisen, puvustamisen, kuvaamisen ja muiden vaiheiden kautta aina markkinointiin. Kävijät pääsevät sukeltamaan elokuvanteon prosessiin ja uuden tekniikan avulla kokeilemaan sitä eri tavoilla itsekin. Toki näyttelyssä on myös vanhoja esineitä lasivitriineissä, mutta ne ovat enemmänkin tilaa luovia elementtejä kuin varsinaisia katseen kohteita. Vierailijan on tarkoitus tehdä ja kokeilla itse, eikä vain harhailla tilassa.

Meidän perheemme suurin suosikki oli ehdottomasti green screen -tekniikkaa hyödyntävä huone. Siellä saattoi valita erilaisia noin minuutin mittaisia pätkiä, joihin itse pääsi mukaan temppuillessaan green screen -taustan edessä. Minua huvitti eniten uutispätkä Jaltan konferenssista, johon pääsi mukaan seisoskelemaan Winston Churchillin taakse. Lapset taas innostuivat eniten lasipallosta, jonka sisälle he jäivät jumiin, ja lopulta putosivat hyllyltä.

Vanhana leikkaajana minun mieltäni lämmitti myös kone, jolla erittäin yksinkertaisen joystickin ja parin nappulan avulla lapset pääsivät yhdistelemään elokuvan kuvia niin, että erilaisilla valinnoilla sai aikaan erilaisen tunnelman. Minä pääsin myös demonstroimaan neuvostoliittolaisen elokuvan suurinta keksintöä: Kuleshovin efektiä, kun sen legendaariset kuvat oli laitettu suurennoksina seinälle.

Myös erilaisia äänitehosteita pääsi rakentamaan nykytekniikan avulla – samoin kuin vaihtamaan oikeiden elokuvien ääniraitoja keskenään. Kaikki tämä havainnollisti erityisesti lapsille todella hyvin sen, kuinka elokuvaa rakennetaan, ja kuinka sen sanomaan ja tunnelmaan voi vaikuttaa paljon kuvausten jälkeenkin.

Viron elokuvamuseossa on myös suomalaisvivahde, sillä sen yläkerrassa on näytillä kokoelma suomalaisen Erkki Huhtamon varhaisia elokuvakoneita. Koneet olivat aiemmin esillä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n yhteydessä toimivassa Elävän kuvan museossa, joka sulki ovensa vuonna 2015. Nyt koneet ovat saaneet paikan Viron elokuvamuseosta.

Erikoiset koneet esittelevät keinoja, joilla liikkuvaa kuvaa on tehty ennen varsinaista elokuvaa. Diaprojektoreihin ja pyöriviin kuviin perustuvat laitteet saivat elokuviin tottuneet lapsetkin tutkimaan yksinkertaista kuvan liikettä. Laitteet ovat upean näköisiä jo ulkomuodoltaan.

Maarjamäellä voi viettää koko päivän

Maarjamäen alue on erittäin antoisa päiväretken kohde Tallinnan keskustasta. Lapsiperheille se toimii hyvin, sillä linnassa toimivan ravintolan lisäksi elokuvamuseossa on pieni kahvila, josta saa esimerkiksi piirakoita ja pasteijoita, sekä makeita herkkuja – jotka ovatkin paikalliseen tyyliin erittäin makeita.

Museokäyntien ohella voi myös purkaa ylimääräistä energiaa leikkipaikalla, joka on suoraan museorakennusten välissä. Linnan piha-aluetta ei siis ole omistettu kukkaistutuksille tai viheralueille, vaan siitä on tehty leikkikenttä, mitä kolmen lapsen vanhempana arvostan erityisen paljon. Maaliskuussa meidän vieraillessamme piha ei tietenkään päässyt täysin edukseen, mutta erityisesti kesäaikaan siellä voi varmasti viettää vaikka koko päivän.

Kun Tallinnan tutut kohteet alkavat olla jo taas kerran nähty, kannattaa napata bussi Maarjamägeen. Museot viihdyttävät pitkään, vaikkei olisikaan erityisen kiinnostunut historiasta tai elokuvasta, ja lopun ajan voi nauttia päivästä kauniilla pihalla. Kartanon pihalta myös aukeavat hienot näkymät Suomenlahdelle, missä laivat lipuvat edes takaisin.

Maarjamäellä vieraillessaan kannattaa jompaankumpaan suuntaan mennessään kiertää myös Maarjamäen sotamuistomerkin kautta. Toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki paljastettiin vuonna 1960, ja sitä laajennettiin vuonna 1975 seremoniakentällä.

Maarjamäen kaltaisia neuvostomuistomerkkejä löytyy monista maista, ja kaikessa suureellisuudessaan ja karuudessaan ne muistuttavat koko ajasta ja maasta tuona aikana. Kun kävelee valtavien kivipaasien välistä, tulee helposti mieleen, että mitähän tätäkin tehdessä on ajateltu.

Maarjamäellä ei kuitenkaan kannata antautua liikaa neuvostoaikaisiin mietteisiin, vaan kannattaa nauttia Viron koko satavuotisesta historiasta, johon liittyy paljon myös hienoja aikoja.

Hienoimmat niistä kuitenkin ovat nyt, kun Tallinna on tehnyt itsestään houkuttelevan matkailukohteen, joka on ottanut käyttöön koko kaupungin pelkän vanhan kaupungin sijaan. Monesti huomaa toivovansa, että Helsinkikin laajentaisi tarjontaansa pelkkää Senaatintoria kauemmas.