Vedonlyönti ei kyllä sovi minulle. Joskus kauan sitten yritin lotota, mutta loppujen lopuksi oli mielenkiintoisempaa piirrellä kuvioita jäljentävälle paperille, joka vielä minun lapsuudessani oli lottokupongeissa käytössä. Pokeria pelasin muutaman kerran, mutta pistin aina kaiken likoon, vaikka kädessäni ei ollut mitään kunnollista. Muutaman kerran jälkeen tajusin lopettaa, kun en vieläkään oppinut edes joskus luovuttamaan ennen suurimpia panoksia.
Viime kesänä kuitenkin palasin vedonlyönnin pariin, kun jalkapallon MM-kisat Venäjällä uhkasivat käydä tylsiksi. Suosikkijoukkueeni putosivat yksi toisensa jälkeen, enkä oikein enää löytänyt kannatettavaa. Venäjän ja Englannin porskuttaminen masensivat, vaikka Englannin pelityyli oli kerrankin mieleeni. Koska kisat kuitenkin jatkuivat läpi kesälomani, päätin keksiä niihin oman jännitysmomentin: me matkustaisimme siihen maahan, joka palkintopokaalin veisi kotiin.
Siinä vaiheessa, kun löin itseni kanssa vetoa, jäljellä oli vielä aika kaukaisiakin maita, kuten Japani ja Kolumbia. Hyvin nopeasti kuitenkin alkoi näyttää siltä, että lompakkoani armahdettaisiin ihan kunnolla, sillä viimeisen neljän joukossa oli vain Euroopan maita. Kaikki maat olivat lisäksi vielä ihan mieluisia: Kroatiaan, Ranskaan, Belgiaan ja Englantiin olisin voinut mihin tahansa matkustaa ihan mielelläni. Olin sentään antanut itselleni sellaisen takaportin, että jos kisat voittaa isäntämaa Venäjä, vedonlyöntini mitätöitäisiin. Niin pitkälle ei tarvinnut mennä.
Kun Ranska sitten Antoine Griezmannin johdolla vei finaalissa voiton Kroatiasta, olin ihan tyytyväinen. Ranskassa olin käynyt pariin kertaan, mutta paljon oli jäänyt hampaankoloon, ja paluu tuntui ihan mieluisalta vaihtoehdolta. Siinä vaiheessa vielä ajattelin, että Ranskaan voisimme myös matkustaa edullisesti, sillä erityisesti Norwegianin lennot Pariisiin tuntuivat olevan jatkuvassa tarjouksessa.
No edullista matkasta ei tietenkään tullut: saimme kyllä lennot tarjoushintaan, mutta hinta nousi kuitenkin aika paljon, sillä matkamme ajankohdaksi valikoitui väistämättä syysloma. Vaikka kuinka pelasimme päivillä, maksoivat viiden hengen lennot kuitenkin lähemmäs noin 700 euroa.
Hyvin nopeasti myös huomasimme, että rahaa tulee kulumaan paljon muutenkin: jo pelkästään kolmen yön majoitus Pariisissa tuli maksamaan monta sataa, vaikka asunto oli pieni ja pimeä, ja siellä haisi pahalta. Sentään asunnon sijainti mukavassa 15. kaupunginosassa lähellä Eiffel-tornia oli toimiva, koska pääsimme keskelle tavallista asuinnaapurustoa. Toisaalta jouduimme toteamaan, että tämä jokseenkin porvarillinen Länsi-Pariisin kaupunginosa oli hintatasoltaan selvästi itäisiä kaupunginosia korkeampi, minkä vuoksi esimerkiksi ruokakulut meinasivat nousta aika suuriksi. Onneksi kyllästymme nykyään pian ravintolaillallisiin, joten pystyimme siirtymään edullisempiin vaihtoehtoihin.
Muutenkin keskityimme Pariisissa edullisempiin huvituksiin: kävimme katsomassa Eiffel-tornin ja Notre Damen, mutta kumpaankaan emme kiivenneet. Notre Damen sisäosiin kun pääsee tutustumaan ihan ilmaiseksi, jos jättää väliin maisemien katselemisen torneista. Vietimme myös monta hienoa hetkeä Montparnassen hautausmaalla, mistä löytyivät lepäämästä niin runoilija Charles Baudelaire, filosofit Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir kuin legendaarinen chansonisti Serge Gainsbroughkin. Hänen hautansa oli helppo tunnistaa sen päälle heitetyistä metrolipuista, joiden tarina juontaa juurensa hänen ensimmäiseen hittiinsä, joka kertoo metron lipunmyyjästä. Minä löysin Montparnasselta myös omat suosikkini: elokuvaohjaaja Joris Ivensin, kirjailija Marguerite Duras’n, sekä dadaisti Man Rayn. Erityisesti Duras’n hauta sille jätettyine kynineen ja hiuslenkkeineen teki vaikutuksen.
Pariisin jälkeen meillä oli ohjelmassa toinen kallis kohde: Disneyland. Tiesin koko ajan tuon vierailun kohottavan meidän matkabudjettimme pilviin, mutta silti huvipuisto piti käydä kokeilemassa. Vaikka kalliit syötävät ja jonottaminen joka paikkaan meinasivat masentaa, korvasi illan päättänyt ilotulitus kaiken mielipahan. Olemme käyneet joitain vuosia sitten Floridan Disneyworldissa, jossa oli hieno loppushow, mutta Pariisissa ilotulitukseen oli yhdistetty linnaan heijastettu valoshow, joka veti sanattomaksi niin lapset kuin vanhemmatkin. Pariisin Disneylandille annan täydet pisteet erityisesti siitä, että siellä oli tarjolla paljon muutakin kuin prinsessoja: niin erilaiset eläinhahmot Dumbosta Leijonakuninkaaseen, kuin näytellyt hahmot Tähtien sodasta Jack Sparrowiin olivat hyvin edustettuina. Erityisesti Tähtien sodan Imperial Marchin yhdistyminen ilotulituksiin sai meidän seurueessamme aikaan onnellisia huokauksia.
Disneylandissa kallista oli huvipuistolippujen lisäksi myös majoitus. Me teimme tietoisen päätöksen sijoittaa viihteelliseen majoitukseen lähellä huvipuistoa. Disneylandin omiin hotelleihin emme sentään majoittuneet, sillä se olisi syönyt monen vuoden matkabudjetin, vaan sen sijaan valitsimme Explorers’ Hotelin, josta löytyivät niin uima-allas kuin pihan leikkipaikkakin. Nämä viihdykkeet pitivät lapset tyytyväisinä yhden kokonaisen päivän, jolloin säästimme huvipuistolippujen hinnan tuona päivänä. Uima-altaaseen ja sen vesiliukumäkeen tytöt olisivat hinkuneet myöhemminkin, mutta siihen ei aika enää riittänyt. Explorer’s Hotel oli kätevä valinta myös siitä syystä, että sen ja Disneylandin väliä kulki ilmainen shuttle-bussi noin vartin välein, joten etäisyys hotellin ja huvipuiston välillä ei alkanut missään vaiheessa ärsyttää. Lähdimme myös tuloiltana syömään Disney Villageen, joka tunnelmaltaan jatkaa huvipuiston linjoilla, mutta johon on ilmainen sisäänpääsy.
Kun lasten toivekohteet Pariisi ja Disneyland oli käyty, oli aika päästä vanhempien suunnitteleman osuuden pariin. Me nappasimme allemme vuokra-auton suoraan Disneylandin omalta rautatieasemalta Marne-la-Valléelta, ja lähdimme ajelemaan kohti Champagnen aluetta. Täytyy sanoa, että inspiraationa tähän reitinvalintaan ei missään nimessä toiminut alueen nimikkojuoma, vaan meidän päämääränämme oli ensisijaisesti ensimmäisen maailmansodan merkittävä taistelupaikka Verdun.
Meidän lapsemme eivät ole automatkustajia: he vihaavat autossa istumista, minkä lisäksi jollain on aina huono olo. Vaikka yrittäisimme kuinka ajaa suuria moottoriteitä pitkin, alkaa takapenkiltä kohta kuulua huonovointista huokailua. Tästä syystä me emme voi koko perheen voimin suunnitella mitään pitkiä roadtrippejä, eikä varsinkaan pieniä ja mutkaisia maaseututeitä.
Minä rakensin ajoreittimme mahdollisimman mukavaksi ja tehokkaaksi: yksittäisen päivän ajoajaksi tuli aina vain reilut pari tuntia, minkä lisäksi pidimme usein lounastauon jossain mielenkiintoisessa paikassa. Ensimmäisen päivän lounaskohde Epernay on tunnettu juuri shamppanjasta: Möet & Chandonin tehdas on aivan kaupungin keskustassa. Yöksi menimme pieneen Montmart Lucyn kaupunkiin, josta seuraavana päivänä jatkoimme Verduniin.
Verdunin muistomerkeille menevä tie oli ainoa reitillemme osunut oikeasti mutkainen pätkä, jolla oksennuspusseille olikin tarvetta. Matkaa ei kuitenkaan pystynyt oikaisemaan, jos halusi museossa ja suurella hautausmaalla vierailla. Onneksi paikka kuitenkin oli niin vaikuttava, että ainakin meille vanhemmille se oli ehdottomasti koukeroisen ajomatkan arvoinen.
Vanhempia miellyttäneen sotahistoriallisen kohteen jälkeen vietimme lounastauon lasten mieleen: ajoimme suoraan paikalliselle mäkkärille, josta otimme tutut hampurilaisateriat. Harmittaa vain, kun ei Big Mac enää maistu, niin ei päässyt käyttämään Pulp Fictionista tuttua kielitaitoa: Le Big Mac. Lounaspysähdyksen suurin yllätys kuitenkin oli se, että meidän aterioidessamme ovesta käveli sisään ryhmä suomea puhuvia tyttöjä. He olivat Luxemburgissa asuvia au paireja, jotka olivat lähteneet sunnuntaiajelulle Ranskan puolelle, ja ihmettelivät mäkkärin itsetilausautomaattia.
Matkaan lähtiessämme kuvittelimme Verdunin olevan matkan mielenkiintoinen historiakohde, mutta olimme väärässä. Törmäsimme historiaan ihan vahingossa, kun lähdimme seuraavassa majapaikassamme pienessä Vauquois’n kylässä iltakävelylle, ja päädyimme suoraan ensimmäisen maailmansodan taistelukentälle. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Vauquois’n kylä oli suuri keskus, josta suurin osa sijoittui kukkulan laelle. Nyt kun kiipesi kukkulalle ihailemaan auringonlaskua, eteen avautui kuopille pommitettu maa. Suurin osa kylästä oli kadonnut pommitusten myötä, ja jäljellä on vain valtavia kuoppia. Auringonlasku oli silti upea.
https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/44783756845/in/dateposted/
Majapaikkamme Vauquois’ssa oli muutenkin matkan sympaattisin: vain ranskaa puhuvan rouvan emännöimä talo, jonka yhden makuuhuoneen me valtasimme. Huoneessa kaikki yksityiskohdat oli mietitty tarkasti, ja ikkunasta avautui näkymä suoraan hevoshakaan. Meidän saapuessamme kylään sunnuntai-iltana lähimpään kauppaan tai ravintolaan olisi ollut taas puolen tunnin matka, joten söimme hotellihuoneen lattialla patonkia ja hedelmiä. Hieman laihaksi jääneen illallisen korvasi seuraavan aamun aamiainen, jolla istuimme pitkässä pöydässä saksalaisen pariskunnan kanssa. Rouva oli paistanut french toasteja, ja itsetehtyjä hilloja oli viittä eri makua. Kahvia oli iso pannullinen, ja kakkuakin ainakin paria laatua. Yhtään ei haitannut, ettei ymmärtänyt juuri mitään rouvan puheesta.
Vauquois’ta ajoimme vielä Chalons-en-Champagnen kautta Troyes’n kaupunkiin, ja sieltä viimeisenä päivänä Fontainebleaun linnan kautta Orlyn lentokentälle. Troyes’ssa viihdyimme kahden yön verran, ja ehdimmekin tutustua kaupunkiin ihan mukavasti.
Heti lähdettyämme Pariisista ja Disneylandista matkan uudeksi elementiksi tuli kielitaito. Vaikka olen lukiossa lukenut jopa kolme vuotta Ranskaa, on siitä aikaa yli 20 vuotta, enkä koskaan vaikeaa kieltä oikein oppinut. Viimeistään nyt sain huomata, että sanat ovat todellakin kadoksissa, eivätkä lauseet muodostu millään. Toistelin vain hölmön lailla sanoja ”oui” ja ”tres bien”. Punaviinin sentään osasin tilata ranskaksi.
Englannin kielestä ja sillä pärjäämisestä on aina ollut paljon puhetta Ranskan kohdalla. Monet jopa jännittävät Ranskaa sen vuoksi, että siellä pitäisi osata paikallista kieltä. Yleinen mielipide on ollut, että kyllä ranskalaisetkin taipuvat englantiin, kunhan heille ensin sanoo jotain heidän omalla kielellään. Minun kokemukseni mukaan taas tuolla Montmart Lucyn ja Vauquois’n kaltaisissa pikkukylissä englantia ei todellakaan osattu. Se ei sinänsä haitannut, sillä vastaanotto oli silti aina ystävällistä, ja jotenkin saimme asiat selvitettyä – googlen kääntäjän avulla, jos ei muuten. Ei kuitenkaan kannata olettaa, että edes asiakaspalvelijat taipuisivat ratkomaan ongelmia englannin kielellä.
Ranska kuitenkin toimi reilun viikon mittaisena syyslomakohteena oikein hyvin. Ensimmäiset päivät Pariisissa olivat lähes helteisiä, mutta loppua kohti lämpötilat laskivat vajaaseen kymmeneen asteeseen. Takeille oli käyttöä, mutta palella ei tarvinnut – eikä toisaalta vesisadetta tullut niskaan.
Pariisi on ehdottomasti kaupunki minun mieleeni, ja lapset saivat Disneylandissa virikkeitä koko talven varalle. Parasta oli kuitenkin päästä ajelemaan vähän kauemmas näistä suurista keskittymistä, ja näkemään oikeaa Ranskaa. Vaikka kierroksemme Champagnen alueella ja Verdunissa oli lyhyt, saimme jonkinlaisen käsityksen siitä, miten paljon Ranskalla on annettavaa. Uusia ajoreittejä ja maisemia sieltä löytyisi vaikka kuinka pitkän autoreissun verran.
No Comments