Eurooppa Kreikka

En muistanut miten ihanaa se on. Syyskuinen viikko Kreetalla oli ensimmäinen hyppy uuteen normaaliin.

Ei missään muualla voi liukua niin huolettomasti ja helposti todellisuudesta unelmiin.

Näin totesi nuori kirjailija Niko Kazantzakisin kirjassa Kerro minulle Zorbas. Teoksessa kirjailija matkustaa laivalla Kreetan saarelle ja ottaa satamasta seurakseen iäkkään Zorbasin, joka tarinoillaan kuljettaa hänet ympäri maailmaa. Zorbas kertoo paikoista, joissa on vieraillut, ja ihmisistä, joita on matkansa aikana tavannut. Silti kirjan vahvin maisema on itse Kreeta, jonka pienissä kylissä he toimivat.

Kirjailijan ja Zorbasin lailla minäkin matkustin Kreetalle. Tarkoituksenani ei ollut jäädä sinne pitkäksi aikaa, vaan käydä taas kokeilemassa sitä, miltä matkustaminen oikeasti tuntuu. Melkein kahteen vuoteen en ole ollut ulkomailla – lukuun ottamatta yhtä yötä Tallinnassa ja yhtä yötä Norjassa. Vieläkö sitä osaisi matkustaa? Olisiko siinä vielä sitä samaa hohtoa kuin kauan sitten?

Agii Apostoli

.

En muistanut miten ihanaa se on: laskeutua lentokoneesta suoraan kentälle, jota reunustavat vuoret ja palmut, ja jolla minut ottaa vastaan lämmin ilma.

Parin viime vuoden aikana olen lentänyt vain pari kertaa Lappiin, jolloin minua on ollut vastassa kirpeä pakkasilma tai vastaavasti vähän kolean kostea etelän kevät. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa sitten marraskuun 2019 kokemaan taas tuon lämmön, joka lupaa paljon: paahtavaa aurinkoa, vieraita kulttuureja, suuria seikkailuja. Pääsin lentämään Kreetan saarelle, joka oli minulle aivan uusi matkakohde – kuten oikeastaan koko Kreikkakin.

Itse lentämisestä en näin koronan jälkimainingeissa juuri välittänyt. Koko pitkä päivä maskin takana oli haastava, ja ihmisiä oli vajaasta koneesta huolimatta liikaa. Puolentoista vuoden aikana olen oppinut kavahtamaan vähänkin suurempia ihmisjoukkoja. Lisäksi erilaiset rokotustodistukset ja maahantulokaavakkeet toivat lisäpainetta, jota ei lentämiseen ole ennen liittynyt. Etenkin Kreetan päässä Hanian lentokentällä kaikki laitettiin kaivamaan paniikissa kasseihin tungettuja lomakkeita, joita ei sitten kukaan kuitenkaan katsonut. Valmiina oltiin silti.

Kreeta

.

En muistanut miten ihanaa se on: saapua uuteen hotelliin ja alkaa heti haaveilla hyppäämisestä sen uima-altaaseen.

Majoituimme lähellä Hanian kaupunkia Agio Apostolissa, joka on enemmän pienten perhehotellien keskittymä. Meidän hotellimme Dionyssos Village oli ensin hieman hankala löytää, mutta vaatimattoman sisäänkäynnin jälkeen sisäpihalta löytyi ihanan vehreä puutarha lepotuoleineen ja ravintoloineen.

Ja tietysti se uima-allas. Miten ikävä minulla olikaan ollut jo pelkkää uima-altaan olemassaoloa. Sitä mahdollisuutta pitkän retkipäivän jälkeen vaihtaa nopeasti uikkareihin ja hypätä viilentävään altaaseen. Todellisuudessa altaan vesi oli niin kylmää, että kävin siellä vain muutaman kerran – ja silloinkin laskeuduin altaaseen henkeä haukkoen. Pilvisenä päivänä tyydyin vain makailemaan altaan reunalla, mutta toisaalta aurinkoisena päivänä otin kaiken irti altaan reunalla päivystävistä ilmapatjoista.

Agii Apostoli
Agii Apostoli

Dionyssos Village oli meidän pieni keitaamme keskellä koronatodellisuutta. Jo ennen aamiaista pyyhkeillä varattuja lepotuoleja, aktiivisessa käytössä olevaa biljardipöytää, sekä puista roikkuvia banaaneja, granaattiomenoita ja viinirypäleitä. Saksalaista hierojaa, jonka käsittelyyn kävin jättämässä toimistotyön stressin. Nopeasti tutuksi tullutta henkilökuntaa, joka melkein loppuun asti luuli meitä tanskalaisiksi, eikä millään ymmärtänyt neljää erilaista ruokavaliota, joihin ei mihinkään sisältynyt pekoni. Ja ennen kaikkea kreikkalaista iltaa, jonka aikana tanssittiin zorbasta ja huudettiin kovaan ääneen ”opa”.

Agii Apostoli

.

En muistanut miten ihanaa se on: hieno hiekka, johon varpaat uppoavat, ja jota löytyy tavaroista vielä kotonakin.

Kreetan legendaarisin ranta on Elafonisi, ja me suuntasimme sinne heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä. Pienen ja kiemuraisen vuoristotien takaa löytyvä unelmaranta oli kaikkea sitä, mitä olin kuvista saattanut päätellä: kirkkaan turkoosia vettä, jonka läpi näkyvät kaikki pohjan muodot ja uiskentelevat pikkukalat; pitkälle jatkuvaa hiekkarantaa, jota reunustavat tummina kohoavat kalliot ja loputtomiin levittäytyvä parkkipaikka; sekä tietysti se sillipurkki, jolla lomailijat makaavat kylki kyljessä kaislavarjojen alla.

Me saavuimme rannalle hieman puolen päivän jälkeen toteamaan, että varjopaikan saaminen olisi täysin mahdotonta. Kyse ei ollut edes viikonlopusta, vaan maanantaipäivästä, joka rahastajan mukaan onkin yllättäen yksi suosituimmista. Saimme häneltä myös hyvän neuvon ryhtyä puoli kahden maissa seuraamaan tavaroitaan kerääviä ihmisiä ja syöksymään nopeasti paikalle. Järjestettyjen retkien bussit kun lähtisivät siihen aikaan, niin silloin olisi mahdollista saada paikka, jos olisi nopea.

Saimme lopulta pari tuolia ja viilentävän varjon yllättävänkin helposti, mutta toki se vaati pari röyhkeää lähestymistä kohti vieraita ihmisiä. Ranta oli kuvankaunis ja vedessä oli mukavaa kellua, mutta kieltämättä kokemusta hieman varjosti loputon ihmismeri, joka levittäytyi kaikkialle.

Elafonissi
Elafonissi

Toisen kerran ehdimme rannalle aivan oman hotellimme lähellä, jossa olisi ollut rantoja valittavaksi vaikka kuinka pitkälle lomalle. Myös meidän lähirantamme tuolit olivat ensin varattuja, mutta tunnelma oli muuten huomattavasti Elafonisia rauhallisempi. Oli uskomaton tunne taas kävellä tulikuumassa hiekassa ja siirtyä sitten viileään meriveteen kellumaan kevyisiin aaltoihin. Maistaa oikeasti suolainen vesi huulilla ja ihailla pohjalla lojuvaa meritähteä.

Agii Apostoli

.

Tämä Kreetan maisema muistutti mielestäni hyvää proosaa: huoliteltua, niukkasanaista, vapaata turhasta rihkamasta, väkevää ja hallittua. Se ilmaisi olennaisimman yksinkertaisin keinoin. Se ei laskenut leikkiä, se halveksi keinotekoisia tehovaikutelmia, se ei suosinut paatosta, se sanoi sanottavansa miehisen karusti. Kuitenkin sen karujen piirteiden joukosta erottui yllättävää herkkyyttä ja pehmeyttä – suojaisissa rotkoissa tuoksuivat appelsiini- ja sitruunapuut ja kauempaa, meren aavalta huokui ehtymätön runollisuus.

En muistanut miten ihanaa se on: saapua historialliselle kohteelle, josta on kuullut koko ikänsä.

Muistan yli kymmenen vuoden takaa hetken, kun lähdimme Kairosta kohti Gizan pyramideja, ja yhtäkkiä korkeiden kerrostalojen takaa alkoivat häämöttää nuo majesteetilliset haudat. Oli uskomatonta yhtäkkiä lähestyä jotain sellaista, jonka oli nähnyt kuvissa aivan lapsesta asti miljoona kertaa.

Ihan samanlaista efektiä ei tullut saapuessamme Knossoksen minoalaisen palatsin raunioille, mutta silti kohteelle vievien kylttien näkeminen läikäytti jotain rinnassa. Suurena historian ja kivikasojen ystävänä parin tunnin ajomatka Haniasta pääkaupunki Iraklionin reunoille ei ollut minulle mikään uhraus, vaan kaiken vaivan arvoinen retki.

Knossos
Knossos

Knossos ei toki ole Petra tai Ephesos, vaan huomattavasti pienemmän mittakaavan kivikasa, mutta kun viimeisen parin vuoden merkittävin kivialue ovat olleet Askolan hiidenkirnut, tutkin muinaisen palatsin raunioita ja sieltä löytyneitä ruukkuja suurella innolla. Ja miten ihanaa olikaan taas tuntea hiestä läpimärkä paita, kun on vaeltanut paahteessa merkittävän kohteen äärellä.

Knossos
Knossos
Knossos

.

En muistanut miten ihanaa se on: päätyä tilanteeseen, johon ei kotona koskaan itseään päästäisi.

Olen tottunut matkoilla sukeltamaan syvälle uuteen kulttuuriin, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että asiat tehdään vähän eri tavalla kuin meillä Suomessa. Kreikka ei sinänsä ole kovin erilainen Suomeen verrattuna, mutta yhden hetken ajan tunsin olevani taas jossain kaukana kotoa.

Kävimme patikoimassa Imbrosin solan, joka on pienempi versio kuuluisasta Samarian rotkosta. Samarialle meidän aikamme tai voimamme eivät nyt riittäneet, mutta Imbrosin solan laskeutui vajaassa kolmessa tunnissa. Laskeutuminen oli loivaa alamäkeä kivikossa, joten 8 kilometrin rajapyykin lähestyessä jalat alkoivat olla jo aika väsyneen tuntuiset. Tiesin koko ajan, että solan alapäästä meidän pitäisi päästä taksilla takaisin ylös Imbrosin kylään, minne olimme jättäneet auton.

Imbros
Imbros

Heti solan alapäässä olikin vastassa pieni kioski, jonka pihasta lähti avolava-auto täynnä patikoijia. Iäkäs nainen tuli vastaan ja kysyi tarvitsisimmeko taksikyydin. Tietysti. Asetuimme muutaman muun seurueen kanssa odottamaan seuraavaa autokyytiä. Kyytejä olisi varmasti helpommalla saanut kävelemällä vielä hieman pidemmälle, mutta siinä nyt nökötimme kiltisti. Minua myös hieman kiehtoi ajatus avolavakyydistä, jollaisessa olen ollut viimeksi Kaakkois-Aasiassa joskus kauan sitten.

Kun meidän kyytimme vihdoin saapui, ajoneuvo ei ollutkaan avolava-auto vaan pikkubussi. Olin salaa vähän pettynyt – etenkin kun rouva istutti minut tiukoin sanoin etupenkille kuskin viereen. No kyyti ei lopulta ollut yhtään niin mukava kuin kuvittelin, sillä teini istutettiin suoraan syliini, ja koko muu porukka tungettiin kuin sardiinit pikkubussin takaosaan. Tuon taksimatkan aikana turvavälit olivat pelkkä vitsi. Kun vielä ajomatka Imbrosiin oli melkein parikymmentä minuuttia vuoren rinnettä kohoavaa serpentiinitietä ylöspäin, ei myöskään matkustajien turvallisuus ollut ihan ykkösluokkaa. Ainakin teini olisi ensimmäisenä lentänyt ulos tuulilasista.

Imbros
Imbros

Oli ehkä tyhmää mennä tuohon kyytiin, sillä maksamalla rutkasti lisää olisi saanut ihan oman henkilökohtaisen taksin turvavöineen. Samaan aikaan koko tilanteessa oli kuitenkin sitä samaa taikaa, jota usein on ilmassa Kaakkois-Aasiassa, kun asiat vain ympärillä tapahtuvat. Ennen kuin huomaatkaan, sinut ja matkatavarasi on nostettu jonkun auton lavalle tai veneen kyytiin, missä ihmettelet, että mihinköhän ollaan menossa. Perille kuitenkin aina pääset.

En muistanut miten ihanaa se on: ottaa riski ja kävellä sisään epäilyttävän ravintolan ovesta vain huomatakseen löytäneensä koko matkan ihanimman tavernan.

Kreetalla, kuten muissakin turistikohteissa, matkailijoille on tarjolla ruokaa jokaisella kulmalla. Ravintoloita on aivan vieri vieressä, ja niistä jokainen yrittää saada juuri sinut asiakkaakseen. Minä olen jo kauan sitten oppinut lähtemään sinne syrjäisille kujille, mistä yleensä löytyvät ne miellyttävimmät kokemukset.

Tällä matkalla emme kulkeneet suurten kulinaaristen elämysten perässä. Toki söimme Hanian kehutuissa kalaravintoloissa ja maistoimme lähikioskin gyroksia, mutta söimme myös monta annosta ranskalaisia hotellin omassa ravintolassa tai nakersimme kaupasta ostettuja eväitä parkkipaikalla.

Rethymnonissa kuitenkin tapahtui se, mistä aina haaveilen. Yritimme ensin pysähtyä lounaalle ravintolaan, josta oli hienot näkymät kaupungin yli. Terassi oli täynnä ja henkilökunta kiireistä, eikä tunnelma vakuuttanut. Kun emme olleet pitkän odotuksen jälkeen vielä saaneet edes ruokalistoja, päätimme lähteä etsimään toista vaihtoehtoa.

Kahden syrjäisen kujan risteyksessä oli kaksi pientä pöytää, joiden vierestä avautui ovi ravintolaan sisälle. Nälkäisinä päätimme astua ovesta rohkeasti sisään ja meitä olikin vastassa ihana pieni kreikkalainen taverna. Tämä oli muuten ainoa paikka, jossa vanha omistaja kysyi meiltä elekielellä, että onhan meillä rokotukset otettuna.

Rethymnon

Ravintolan henkilökuntana hääri niin monen ikäpolven ihmisiä, että heidät oli helppo yhdistää perheeksi. Jokaisella oli oma tehtävänsä, koska kaikki eivät puhuneet englantia, kun taas toiset keskittyivät pelkkiin kysymyksiin vastaamiseen. Vanhan isännän tehtävä oli istua matalan nurkkapöydän ääressä ja rahastaa lopuksi. Hän ei sieltä noussut, vaan hänen luokseen mentiin maksamaan.

Täällä tavernassa uskalsin myös maistaa moussakaa, ja kyllä kannatti. Tuollaista uskon oikean moussakan olevan ja se oli juuri täydellinen lounas keskellä sateista kaupunkipäivää. Reilu tunti tuossa tavernassa oli tunnelmallisempi kuin koko muu päivä Rethymnonin ruuhkaisilla kujilla.

Rethymnon

.

Olin onnellinen ja tiesin sen. Kun koemme onnen, meidän on useinkin vaikeaa tajuta sitä onneksi, mutta kun se on ohi ja silmäilemme taaksepäin, huomaamme yhtäkkiä – joskus yllättyneinä – , kuinka onnellisia olemme. Minä taas täällä Kreetan rannalla koin onnen ja tiesin samaan aikaan olevani onnellinen.

En muistanut miten kamalaa se on: palata kotiin edes lyhyen matkan jälkeen.

Kotona on hyvä olla, mutta palaaminen matkalta on aina suuri järkytys. Minun tapauksessani sillä ei tunnu olevan merkitystä, kuinka pitkä matka on tai miten kauas se on suuntautunut – paluu kotiin ei mene koskaan rutiinilla.

Laskeutuminen Helsinki-Vantaalle, juna- ja metromatka kotiin, kotona odottava tyhjä jääkaappi ja purettavat matkatavarat aiheuttavat aina tunteen, että haluaisi vain kääntyä kannoillaan takaisin. Myös tieto odottavasta työviikosta ja kaikista velvollisuuksista painavat aina raskaana niskassa. Nyt sentään minua odottivat kotona kaksi kolmesta lapsesta, joita olikin ollut jo ikävä. Tämä lievitti tuskaa hieman, mutta silti ensimmäinen ilta paluun jälkeen meni tekemättä mitään.

Agii Apostoli

Paluutuskasta huolimatta lähtisin uudestaan matkalle vaikka heti. Vaikka tällä hetkellä lentomatkustaminen on aika tuskallista kaikista turvaväleistä ja paperisotkuista ja maskin käytöstä johtuen, lähtisin mielelläni uudestaankin. Niin ihanaa matkustaminen taas oli.

Kaikki ne uudet tuoksut, tunteet ja maisemat, joita ei ole kokenut lähes kahteen vuoteen. Vieras kieli, jota ei osaa edes lukea. Vieressä kohoavat vuoret, joita pitkin kulkee loputtomasti serpentiiniteitä. Trooppiset hedelmät, jotka kurkottelevat suuhun suoraan puusta.

Mitä kauemmin elän, sitä kapinallisemmaksi minä muutun. Minä en antaudu, minä tahdon valloittaa maailman!

Elafonissi

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Niko Kazantzakisin teoksesta Kerro minulle Zorbas (Tammi 1954, suomentaja Vappu Roos).

You Might Also Like...

26 Comments

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    lokakuu 7, 2021 at 9:59 pm

    Voi että, miten mukava olisi taas päästä reissuun, vaikka omasta reissusta ei ihan noin pitkää aikaa ole, mutta yli vuosi jo kuitenkin, Voi olla, että tänä vuonna tulee käytyä Norjassa, mutta näyttää todennäköiseltä, että lämpimään ei pääse ennen ensi talvea, mutta onpahan sitten aikaa suunnitella tuota reissua. Itslläni muuten ei ole tuota ongelmaa, että palaaminen tuntuisi vaikealta. Varsinkin vähänkään pidemmiltä reissuilla sitä osittain jopa odottaa innolla huolimatta siitä, miten hieno reissu on ollut.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:28 pm

      Mulla ehti tulla melkein kaksi vuotta edellisen ja tämän ulkomaanmatkan väliin. Siinä välissä olin vain yhden yön Tallinnassa ja yhden yön teltassa Norjassa. Siksi tämä viikko tuntui aivan mahtavalta ja avasi kyllä taas ovia uusille mahdollisuuksille. Niin kivaa kuin Suomessa on ollutkin, niin haluan kyllä taas päästä myös uusiin paikkoihin.

  • Reply
    Hanneli /toisiinmaisemiin
    lokakuu 8, 2021 at 3:55 pm

    Oi, edellisestä kunnon aurinkolomasta jo yli kolme vuotta. Tästä tuli niin kova ikävä lämpöön, että melkein itkettää.

    Tänä syksynä tehdyt matkat toivat mieleen samoja tuntemuksia. Kun illansuussa astuimme asunnostamme Bordeauxin vanhan kaupungin kaduille, tunsin todellakin olevani ulkomailla. Mikä mahtava fiilis se onkaan ja miten kova ikävä sitä olikaan ollut.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:26 pm

      Sun matkoja on ollut ihana seurata, koska niistä tulee sellainen olo, että kaikki olisi kuin ennen. Sinä matkoilla ympäri Eurooppaa ja me muut kotona kuolaamassa sun matkojen perään 🙂 Mun on kyllä vähän vaikea kuvitella sinua aurinkolomalle, mutta uskotaan, että olet sellaisella joskus ollut.

  • Reply
    Eveliina /Reissukuume
    lokakuu 10, 2021 at 7:17 pm

    Kauniita kuvia, ja kivan kuuloinen reissu!

    Tuntuu jotenkin niin “oudolta” päästä lukemaan matkablogeista ihan oikeista ulkomaanmatkoista 😀 Jotenkin siihen jo tottui, ettei kukaan poistu Suomen rajojen ulkopuolelle.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:25 pm

      Kiitos Eveliina! Minustakin on ihanaa taas lukea juttuja ulkomailta, ja vielä ihanampaa niitä on vihdoin kirjoittaa myös itse. Toki luen tosi mielelläni juttuja myös Suomesta, mutta jotenkin jutut ulkomailta tekevät todelliseksi sen, että nyt taas oikeasti pääsee matkalle. Jutut tuovat toivoa.

  • Reply
    Tanja for Takeoff
    lokakuu 10, 2021 at 8:56 pm

    Tunnistan niin nämä fiilikset! Ensin nomadielämä vaihtui paikoillaan olemiseen ja kun elokuussa alettiin taas reissata, tuntui ettei muista miten se tehdään. Tuntui niin epäuskoiselta, että monet lennotkin varattiin vasta lähtöä edeltävänä päivänä. Matkustaminen tuntuu myös jotenkin rasittavalta ja nyt onkin ajatuksena pysyä loppuvuosi ihan vain kotimaassa matkaillen. Tosin ollaan luultavasti muuttamassa pois Serbiasta ennen ensi kesää, joten nyt olisi hyvä kiertää muutenkin kaikki paikat, joissa ei olla vielä ehditty käydä.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:24 pm

      Matkustamiseen liittyy tällä hetkellä paljon epävarmuutta, jota ei ennen ollut. Muuttuvat rajoitukset ja peruuntuvat lennot aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa, mutta toisaalta matkalla on yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Ehkä tämä epävarmuus vain täytyy nyt kestää, ja toivoa varmempaa tulevaisuutta.

  • Reply
    Katariina / Ekomatkaajat.fi
    lokakuu 11, 2021 at 8:34 am

    Voi, miten ihana teksti! Pieni Kreikka-ikävä iski kyllä tätä lukiessa. Ja samaistun paluutuskaan, siinä missä yleensä kaikki matkakumppanit myöntävät olevansa iloisia kotiinpaluusta, niin olen se, joka jäisi mielellään aina pidemmäksi aikaa.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:22 pm

      Kiitos Katariina! Minä en tiedä, mikä kotiinpaluussa on minulle aina niin tuskallista. Jotenkin en osaa yhtään solahtaa takaisin siihen arkeen, vaikka lopulta sitten osaankin.

  • Reply
    Nadine
    lokakuu 11, 2021 at 8:24 pm

    Tästä postauksesta tuli ensimmäisenä mieleen, että olet kunnon diginomadi-ainesta 😁. Aina vähän matkalla, vaikka arki pyörii samalla ympärillä.

    Matkustaminen on ihanaa! Onneksi olimme juuri lähteneet maailmalle, ennen kuin korona iski. En tiedä, miten olisin jaksanut harmaassa sateisessa arjessa kaksi vuotta.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:21 pm

      Ihmettelen itsekin, miten olen jaksanut Suomen syksyä jo pari vuotta. Yleensä matkat ovat tuoneet sitä piristystä, joka on auttanut pimeiden ja harmaiden aikojen yli, mutta nyt on pitänyt keksiä ihan uusia keinoja. Nyt huomasin, että jo ajatus matkustamisesta ja uusien matkojen suunnittelu piristävät ihan uudella tavalla.

  • Reply
    Mari / kodinvaihtaja/
    lokakuu 12, 2021 at 8:01 pm

    Kunnon koti-ikävää en minäkään koskaan pode. Nyt korona-aika lentomatkat (pääosin vielä vaihdolliset lennot) ovst kyllä maskin kanssa tuskaa. Sitä osaa matkailusta en kaipaa!!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:19 pm

      En ole koskaan nauttinut suuremmin lentämisestä, mutta nyt se on ehdottomasti matkan ikävin osa. Tällä hetkellä kyllä olen valmis kestämään epämukavuuden, että pääsen kokemaan matkustamisen ihanuuden uudestaan.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    lokakuu 13, 2021 at 9:59 am

    Juu ei, noille ruuhkaisille rannoille, jossa vapautuvaa paikkaa pitää kytätä tai uima-altaalle, jossa pitää heitellä aamusta varauksen merkiksi aseteltuja pyyheliinoja sivuun!
    Kreeta sinänsä on kyllä kertauslistalla, kun ensimmäisellä kerralla ei tullut käytyä Spinalongan saarelle 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:18 pm

      Kreeta oli ihana kohde, koska siellä oli paljon nähtävää oman allasalueen ulkopuolellakin. Rannoilla oli kiva piipahtaa, mutta kyllä Knossoksen palatsi ja Imbroksen sola pesivät rannat mennen tullen. Nautin täysillä vuokra-autosta, jolla pääsi ajelemaan ihan omaan tahtiin ja pysähtymään silloin kun halusi.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    lokakuu 13, 2021 at 3:13 pm

    Itse havahduin näihin samoihin fiiliksiin, kun kävin pari viikkoa sitten Portugalista pitkän matkustauon jälkeen koneella. Vaikka Suomessa on kiva reissata, niin kyllä ulkomalla vietetystä lomasta saa niin paljon erilaisia juttuja irti, mitä vieras kulttuuri ja erilainen maaperä saa aikaiseksi. Sinun tunnelmia lukiessa mieleni kaipasi Kreetalle ja muistelin samalla omaa reissua sinne – huikea paikka, tekisi mieli lähteä saarta tutkimaan saman tien! Ja istumaan iltaa siihen epämääräiseen tavernaan, josta tulee reissun paras paikka!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:15 pm

      Suomi on toiminut erinomaisena reissukohteena muun maailman oltua tavoittamattomissa, mutta nyt se ei enää riitä. Pienikin pyrähdys ulkomaille muistuttaa siitä, miksi alunperin on matkustamaan ryhtynyt, ja sitä pitää saada lisää. Minä jo vähän sanoin viime kesän jälkeen, etten pitkospuille lähde enää ikinä, mutta tietysti lähden, kun pääsen välillä muuallekin.

  • Reply
    Elina / elinanmatkalaukussa
    lokakuu 13, 2021 at 8:04 pm

    Oi Katja, I feel you.. Tai siis aivan sydän tanssi tätä lukiessa, kuinka osasin eläytyä näihin kaikkiin “ensimmäisiin kertoihin”. (tb reissupostauksen otsikkoon) – muakin alkoi ennen koronaa matkustustahti ahdistaa ja aloin jo hidastamaan tahtia ja vähentämään reissujen määrää. Reissaaminen on aina sydämmessä, tapahtui mitä tahansa, mutta mulla kroppa vaan ei jaksanut sitä tahtia vaikka henkisesti olisin kyllä painanut menemään koko ajan jonnekkin. Sitten tosiaan tuli korona ja tämä aika on tehnyt vaan hyvää. Taas, henkisesti haluaisin kyllä jo lähteä reissuun kun rokotukset on ok, mutta… Oon jotenkin niin nauttinut tästä kotonaolosta, että vähän pelottaa, että jos taas lähden ja avaan pandoran lippaan uudestaan, niin sitten taas mennään koko ajan. Mutta kyllä siinä asiassa painaa myös toinen käytännön asia. Yksin voisin lähteä reissuun, mutta vielä imetän 1v enkä hänestä haluais olla reissun takia vuorokausia erossa. 4v. haluais kyllä jo reissuun, mutta sitten mietityttää taas sitten tuo korona. Onhan meillä aikuisilla “hyvä olla”, kun on rokotukset mutta lasten kanssa se on itselle niin epävarmaa, vaikka ne lievästi sen sairastaisivat jos sattuisi tulemaan kohdalle.. Ehkä nuo lentokentät on itselle pahimpia mörköjä lasten kannalta. Ts siis, reissaaminen houkuttaisi, mutta pienten lasten kanssa en vielä uskalla lähteä :/ Meni kyllä vähän ohi postausaiheen, mutta kuitenkin, onpa ihanaa nuo kokemukset kun saa vihdoin olla kunnolla ulkomailla <3

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:13 pm

      Matkustaminen kyllä herättää ihan uudella tavalla tunteita – etenkin, kun pienemmät lapset ovat tosiaan vielä rokottamatta. Toisaalta matkalla oli niin ihanaa, että nyt minulla on jo kolme seuraavaakin matkaa varattuna. Eli sama vanha polte kyllä palasi heti. Toisaalta nyt annan sen itselleni vähän paremmin anteeksi, kun olen kaksi vuotta ollut koti-Suomessa. Enköhän taas jossain vaiheessa saa tämän suurimman poltteen pois, jolloin voin vähän rauhoittua.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    lokakuu 16, 2021 at 3:49 pm

    Ihana reissu ja kyllä sitä matkustamista on kaivannut! Mutta siis vieläkö niitä aurinkotuoleja varataan pyyhkeillä? Se ei taida loppua koskaan 🙂 Meidän Kreetan reissulla joskus vuonna miekka ja kirves, olin lähdössä aamulla aikaisin retkelle (olisko ollut just Samarian rotko) ja menin varaamaan muulle perheelle paikat altaalta. Yksi muu heppu siellä hääräili myös pyyhepinon kanssa, vaikka luulin olevani ainoa. Ja samaa mieltä kotiinpaluusta – se on aina ankeaa.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:10 pm

      Kyllä aurinkotuoleja varataan siinä missä aina ennenkin 🙂 Minä naureskelin tavalle yhtä paljon kuin aina. Itse en todellakaan ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi parkkeerata altaan reunalle niin pitkäksi aikaa, että minun kannattaisi tuolia varata. Jaksan yleensä olla siinä pari minuuttia, kun on jo pakko jatkaa matkaa. Tietyt seurueet taas makasivat tuoleilla jo siinä vaiheessa, kun minä kömmin aamiaispöytään, ja siitä he löytyivät vielä iltapäivällä, kun me palasimme retkiltämme.

  • Reply
    Emilia/Merkintöjä maailmasta
    lokakuu 16, 2021 at 3:59 pm

    Ihana fiilistelypostaus! Tätä oli kiva lukea. Ja miten siitä paistoi, miten onnellinen olit. Huippua, että löysit paikalliseen pieneen tavernaan.

    Kreikan saarista itselläkin lämpimiä muistoja, mm. Kalymnokselta ja Korfulta.

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:09 pm

      Kiitos Emilia! Matkan jälkeen oli pakko kirjoittaa ylös ne tunnelmat, jotka jäivät päällimmäisenä mieleen. Ulkomaille pääseminen oli taas niin ihanaa!

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    lokakuu 17, 2021 at 7:34 am

    Olihan se ihanaa olla itse taas Malagassa. Ihan pelkästään jo lentokoneessa olo, taksin metsästäminen, ja se lämpö. Pienistä asioista alkaa nauttia ihan uudella tavalla, kun ne ovat kiellettyjä/estettyjä pitkään.

    Kreikka vaan on <3

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      lokakuu 23, 2021 at 2:07 pm

      Parasta oli taas kokea juuri nuo pienet matkustamiseen liittyvät asiat, joita ei aiemmin sen ihmeemmin edes ajatellut. Pelkkä lämpö ja uusi kulttuuri saivat sydämen sykkimään taas nopeammin.

Leave a Reply