Parhaita fiiliksiä: Sri Lankan kohokohdat värikuvina

Matkamme Sri Lankaan oli täynnä kohokohtia: yhteisiä hetkiä, erikoisia tapaamisia ja auringonlaskuja. Näimme paljon, koimme vielä enemmän, eikä matkan olisi toivonut loppuvan ikinä. Hyvä fiilis seurasi mukana koko ajan.

Tämän kuukauden Instagram Travel Thursdayn teemana on moniulotteisesti Parhaita fiiliksiä, ja minun parhaat fiilikseni talvimatkaltamme näkyvät juuri Instagram-kuvissa. Kuviin ei ole päässyt hiipimään tarkkaa kuvankäsittelyä tai harkittuja kokonaisuuksia, vaan ne ovat parhaita fiiliksiä juuri sieltä tien päältä, kun tilanne on kiihkeimmillään. Ehkä juuri siksi nuo hetket ovatkin jääneet niin vahvasti muistiin.

Lähtö on aina yhtä maaginen hetki. Astut vähän liian vähissä vaatteissa sisään lentokenttärakennukseen ja alat tutkia suurelta taululta, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Lapset pyörivät ympyrää hermostuneina, ja heidät täytyy ohjata nopeasti turvatarkastuksen läpi ja oman lähtöportin läheisyyteen. Koko matka on vielä edessä, ja arki tuntuu heti kaukaiselta.

Meidän lähtömme oli tällä kertaa rauhallinen: ei kadonneita passeja, ei kovaa kiirettä, eikä liian aikaisia herätyksiä. Koulu- ja harrastuspäivän päätteeksi suuntasimme lentokentälle, mihin mummo oli jo saapunut junalla. Hoidimme lähtötoimenpiteet, kävimme syömässä ja istuimme portille odottamaan. Luvassa oli kuuden tunnin yölento ja vaihto Dohassa, mutta matkaan oli mahtavaa vihdoin päästä.

https://www.instagram.com/p/Bd7cBZGhNge/?taken-by=lahtoselvitetty

Matkan ensimmäinen pysähdyspaikka Negombo oli vain laskeutumista varten, ja siihen se toimi erinomaisesti. Loma lähti kuitenkin kunnolla käyntiin vasta, kun saavuimme Kalpitiyan tyhjille rannoille. Suoraan rannalle sijoitettu mökkikylä, pehmeä hiekka ja muutamat mukavat kanssalomailijat varmistivat sen, että Kalpitiyassa viettämämme aika oli ennen kaikkea rentouttava. Rantatuoleilla ei ollut ruuhkaa, ja ravintolassa meille varattiin aina samat muovituolit. Ruoat ja juomat laitettiin omaan laskuun, jota varten ei koskaan kyselty huoneen numeroita tai kuittauksia, koska meitä oli mahdoton sekoittaa keneenkään toiseen.

https://www.instagram.com/p/Bd-Fl_zhc-P/?taken-by=lahtoselvitetty

Kalpitiyassa pääsimme rantalomailun makuun: kuuma hiekka ja viileä vesi olivat hyvä yhdistelmä. Joutilaisuutta ei olisi jaksanut kovin kauan, mutta pari päivää meni helposti. Kalpitiyassa myös tutustuimme erilaisiin eliöihin, joihin törmäsimme myöhemminkin: hyttyset ja hiekkakärpäset olivat armottomia paljasta ihoa kohtaan, muurahaiset syöksyivät jokaisen lojumaan jääneen ruoanpalan ja tahran kimppuun välittömästi, ja oravat kävivät hakemassa isommat syötävät vaikka suoraan mökistä. Ainakin meidän evässämpylämme päätyi pöydältä mökin pihalle täysin huomaamatta.

Kalpitiya siis paitsi opetti meitä nauttimaan olosuhteista, myös suojautumaan muiden lajien varalta: hyttysmyrkyt ja pitkät vaatteet olivat kovassa käytössä, ja eväät piilotettiin kannelliseen roskikseen painavan vesitonkan alle. Näistä opeista oli hyötyä kaikkialla muuallakin.

Aika Sri Lankassa merkitsi minulle myös yhden aikakauden loppua: jätin vanhan vuosikymmenen taakse, ja siirryin seuraavalle kymmenelle. Vaikka ikä on vain numero, tuntuu 40 vuotta jotenkin suurelta askeleelta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen saanut kolme lasta, tehnyt välillä töitä pitkien hoitovapaiden välissä ja työntänyt rattaita menosta ja harrastuksesta toiseen — elämä on ollut yhtä vauva- ja taaperoaikaa jo kauan. Nyt lapset alkavat olla järkevästi toimivia olioita, töissäkin pitäisi käydä vähän paria vuotta pidempään, ja loppuelämä aikuisena ihmisenä häämöttää horisontissa.

Paria päivää ennen syntymäpäivääni kiipesimme Sigiriyan naapuriin Pidurangalan kivelle, mistä avautuivat näkymät kauas srilankalaiseen metsämaisemaan. Mukana olivat lapset, joita ei enää tarvinut työntää kärryissä, vaan jotka kiipesivät jo ainakin jollain tasolla itse. Mukana oli myös äitini, joka monesta luovutusyrityksestä huolimatta pääsi oppaan avustuksella kiperistäkin kohdista, ja ihaili maisemia siinä meidän kanssamme. Ei tämä tähän lopu, vaan tästä voi alkaa mitä tahansa.

Kalpitiyan rantaunelman ja Sigiriyan kaltaisten turistikohteiden jälkeen pääsimme vihdoin sukeltamaan osaksi yhteisöä. Muutimme muutamaksi päiväksi Neluwaan Kanthin perheen vieraiksi, ja päivät täyttyivät yhtäkkiä suloisesta joutilaisuudesta ja ahkerasta teenjuonnista. Hetkeen ei tarvinnut miettiä nähtävyyksiä tai instagram-päivityksiä, vaan tärkeintä oli hymyillä kyläläisille, jotka vuoron perään tulivat katsomaan meitä. Mummo myös otti paikkansa perheen vanhimpana, ja Kanthin perheen vanhimman perässä siirteli tuoliaan varjopaikasta toiseen.

Missään muualla ei samanlainen rauha ole vallannut meitä, kun taas nyt keskityimme läksyihin, kortinpeluuseen ja pihan lintujen seuraamiseen. Vauhdikkaimmat ohjelmanumerot olivat tuktuk-matka lauantaimarkkinoille ja kävelyretki joelle uimaan. Muuten joutilaisuuden rikkoi vain ruokakutsu, kun emäntämme oli taas täyttänyt pöydän herkuilla.

Mirissasta tehty valasretki oli kohokohta paitsi siitä syystä, että näimme ensimmäistä kertaa sinivalaan, mutta myös siksi, että lyhytkin googlaaminen tuotti mieluisan lopputuloksen. Valasretket ovat monien muiden eläinaktiviteettien tavoin hieman epäilyttävä kohde laittaa rahaa: ne on joko voitu järjestää kestävästi ja eläintä kunnioittavalla tavalla – tai sitten ei.

Minä ryhdyin selvittämään tarjontaa vasta viime hetkellä, mutta onneksi törmäsin nopeasti Raja and the Whales -nimiseen yritykseen. Kyseessä on kahden veljeksen pyörittämä firma, jossa heidän lisäkseen on töissä iso kasa heidän serkkujaan ja kavereitaan. Nuoria miehiä oli laivan täydeltä.

Raja and the Whales järjestää valasretkiä omien periaatteidensa mukaan: he lähtevät puolta tuntia muita veneitä aiemmin, että ehtivät karkuun muilta – sillä tavalla valaan luona on vain yksi vene ison lauman sijaan. He myös suostuvat menemään valaiden luokse vain tietyssä järjestyksessä: saman valaan lähelle ei mennä kahta kertaa ainakaan lyhyen ajan sisällä, ettei valas ahdistu. Laivalla muovipullot ja oksennuspussit kierrätetään – toinen veljeksistä osallistui etunenässä oksennusten siivoamiseen ja kiikutti sitten pusseja pois – ja aamiainen tarjoillaan posliiniastioilta. Kalastaja-isän pojat ovat halunneet luopua liikakalastuksesta perheen elinkeinona, ja sen sijaan he vievät turisteja katsomaan valaita niitä kunnioittavalla tavalla.

Matkamme suurimpia kohokohtia olivat tietysti hetket lasten kanssa: kuinka heistä taas kuoriutui esiin uusia piirteitä. Vauhdikas keskimmäinen halusi ehdottomasti lähteä mukaan katsomaan Dambullan luolatemppeleitä, vaikka olimme juuri kiivenneet korkealle Pidurangalan kivelle, ja hän itse asiassa innostui näkemästämme eniten. Hän olisi halunnut myös kiertää suuren Kultaisen temppelin ja sen museon, vaikka me vanhemmat olimme illan hämärtyessä jo aivan valmiita hotellille syömään.

Nuorin sen sijaan heitti nurkkaan paitsi kauniit käytöstavat ärhennellessään koko ajan lähestyville paikallisille, mutta myös turhan jäykkyyden, kun väsymyksen iskiessä – vaikka sitten iltaseitsemältä – hän laittoi pään minun syliini, ja kävi nukkumaan. Onneksi Sri Lankassa ei ole muutenkaan tapana käyttää syödessä veistä, sillä niin monta kertaa minä söin yhdellä kädellä nukkuva lapsi sylissä.

Ja ne rannat! Eihän Sri Lanka olisi itsensä ilman unelmarantoja. Me emme varmasti löytäneet niitä kaikkein ihanimpia, mutta silti päivät palmujen alla ja kaulaa myöten vedessä leijuivat eteenpäin kuin unessa. Vaikka palveluja oli helppo löytää, Sri Lankan rannoilta puuttuivat täysin maksulliset rantatuolit tai innokkaat ravintoloiden sisäänheittäjät. Kaupustelijoita oli joillain rannoilla, mutta aika rauhassa heiltäkin sai olla.

Rannat olivat tosin myös julmia paikkoja: aurinkorasvan kanssa kitsaileminen kostautui aina. Millään matkalla meillä ei ole kulunut yhtä paljon +50 -aurinkorasvaa, mutta silti kärähtäneitä ihoalueita löytyi melkein päivittäin. Onneksi useammin meillä aikuisilla kuin lapsilla.

Kun ilta alkoi laskeutua rantojen ja viidakkojen ylle, tunnelma muuttui. Askeleet hidastuivat ja yksin liikkuvat ihmiset alkoivat kerääntyä ryhmiin. Me valuimme illalliselle jonkin katoksen alle ja tilasimme oluet, jos sellaisia tarjolla oli. Siinä, juuri sillä hetkellä, oli kaikki, mitä elämältä ja matkalta saattoi toivoa.

*Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @lahtoselvitetty.