Sri Lanka lasten kanssa

Kuukausi on kulunut, ja meidän matkamme Sri Lankaan on päättynyt. Neljään viikkoon mahtui valtava määrä lämpöä ja aurinkoa, ilonhetkiä, hyttysenpuremia ja kilometrejä autossa. Päällimmäisenä jäivät kuitenkin mieleen ystävälliset ihmiset, hymyt ja kohtaamiset, joita saimme kokea.

Lasten kanssa Sri Lanka näytti parhaat kasvonsa: lapset ovat tervetulleita kaikkialle, ja heistä pidetään hyvää huolta. Heitä rakastetaan, tosin välillä ahdistavuuteen asti. Meidän aivan vaalea kuopuksemme oli jo ensimmäisen viikon aikana täysin kyllästynyt saamaansa huomioon, ja jättikin kohteliaat käytöstavat muille. Toisaalta ymmärrän häntä hyvin: jopa leikkipuistossa ihmiset jonottivat saadakseen ottaa selfien hänen kanssaan. Leikkiminen on kuitenkin tärkeämpää.

https://www.flickr.com/photos/140320964@N06/39331674085/in/dateposted/

Onko Sri Lankassa turvallista?

Kun marraskuussa kerroimme tutuille matkakohteemme, yleisin huolenaihe oli Sri Lankan turvallisuus. Monelle meidän ikäisellemme Sri Lankasta tulevat ensimmäisenä mieleen sisällissota ja tamilitiikerit. Maan verinen sisällissota päättyi vuonna 2009, ja aivan maan pohjoisosia lukuun ottamatta tilanne on jo täysin rauhoittunut. Varmasti joitakin erimielisyyksiäkin vielä on, mutta tapasimme esimerkiksi useammankin moniuskoisen perheen. Kotialttareilla Buddhat ja hindujen jumalat istuivat päällekkäin omilla hyllyillään.

Suurin riskitekijä Sri Lankassa on liikenne. Autot, mopot, tuktukit ja lehmät risteilevät kaikki samassa sekasorrossa, josta ei aina tiedä, mihin suuntaan liikenne on edes menossa. Tien yli pitää juosta, jos meinaa selvitä alta pois, ja kadulla kävellessä täytyy mennä peräkkäin, ettei ohikiitävä ajoneuvo vie mennessään. Kuitenkin, kun liikenteen seassa oppii menemään, siitä löytyy omanlaisensa logiikka. Hereillä täytyy olla koko ajan, mutta teillä voi liikkua myös ihan turvallisesti. Kuukauden aikana näimme ainoastaan yhden kolaritilanteen, jossa ilmeisesti moottoripyöräilijä oli kaatunut. Poliisi sen sijaan pysäytti meidän automme kolme kertaa kuljettajan ajettua ylinopeutta.

Kuinka pysyä terveenä?

Sri Lanka on köyhä maa, jonka infrastruktuuri ei ole vielä kovinkaan toimiva. Esimerkiksi jätehuollosta emme nähneet minkäänlaisia merkkejä, vaan roskia hävitettiin polttamalla – jopa kuivaan aikaan keskellä päivää. Maassa kannattaakin olla tarkkana puhtaudesta, sekä ruoasta, mitä syö. Taudit leviävät helposti, ja länsimaisen ihmisen herkkä vatsa saattaa olla koetuksella.

Me selvisimme kuukaudesta ilman yhtään vatsatautia. Toki vatsat jollain tavalla reagoivat uudenlaiseen bakteerikantaan, mutta kukaan ei varsinaisesti sairastunut. Pidimme pääsääntönä syödä kypsiä ruokia, ja juoda vain pullovettä. Välttelimme salaatteja ja erityisesti majoneesipohjaisia ruokia, mutta hedelmiä sen sijaan söimme paljon. Jäätelöä lapset söivät harvinaisen vähän, ja sekin yleensä kaupan pakastealtaasta yksittäispakattuna.

Lasten kannalta ehkä tärkein huomioon otettava seikka on aurinko: se on erittäin julma ja polttaa helposti. Käytimme koko kuukauden suojakertoimen 50 aurinkorasvaa, mutta silti palaneita ihoalueita hoideltiin aika-ajoin. Rannalle on turha asettua, jos ei ole tiedossa hyvää varjopaikkaa, sillä auringossa pystyy olemaan vain hetken.

Lapset myös tarvitsevat paljon vettä, vaikkeivät sitä haluaisi juodakaan. Tällä kertaa jopa meidän kovatahtoinen keskimmäisemme joi tarpeeksi, mutta hänelle tuli ongelmia suolan kanssa. Söimme useamman päivän lähinnä riisiä ja currya, josta lapset jättivät vielä curryn pois, eikä keskimmäisemme saanut mistään tarpeeksi suolaa. Suola sitoo nesteen elimistöön, joten vaikka hän joi paljon vettä, neste poistui hänen elimistöstään liian nopeasti. Pakollinen osmosal-kuuri palautti tasapainon, ja sai lapsen ruokavalionkin vähän monipuolisemmaksi, sillä niin kova oli uhka uudesta kuurista. Selkein merkki lapsen kuivumisesta on väsymys: meidänkin lapsemme oli parina päivänä niin väsynyt, että hälytyskellot alkoivat soida. Myös päänsärky on usein merkki kuivumisesta.

Millä lasten kanssa kannattaa liikkua?

Sri Lanka on ihana maa, jossa on paljon nähtävää. Siellä liikkuminen on kuitenkin todella hidasta, sillä tiet ja rautatieverkostot ovat huonossa kunnossa. Saaren eteläosaan suosituimpiin rantakohteisiin johtaa pääkaupunki Colombosta hieno moottoritie, mutta muuten saaren tiet ovat kapeita ja kuoppaisia. Vielä jos lähtee saaren sisäosiin vuoristoisille alueille, voi varautua aikamoisiin serpenttiiniteihin. Sri Lankan karttaa ei koskaan kannatakaan tutkia kilometrien, vaan ajoajan mukaan. Google mapsin antamat ajoajat tuntuivat pitävän suhteellisen hyvin paikkaansa, joten sitä voi käyttää avuksi reittiä suunnitellessaan.

Me otimme periaatteeksi liikkua vain parin tunnin ajomatkoja kerrallaan, ja viettää vähintään kaksi yötä aina yhdessä paikassa. Tällä tavoin aamuisin ei tarvinnut lähteä liian aikaisin liikkeelle, ja toisaalta olimme aina uudessa paikassa ajoissa ennen pimeän tuloa. Kuukauden aikana ehdimme liikkua reitin Negombo – Kalpitiya – Dambulla – Kandy – Nuwara Eliya – Ella – Udawalawe – Neluwa – Unawatuna – Negombo, ja yhtään enempään emme olisi pystyneet.

Me teimme kaikki siirtymät autolla. Sri Lankassa suosittu matkustusmuoto on varata auto ja kuljettaja, jotka ovat mukana koko matkan. Me emme ottaneet kuljettajaa mukaamme koko ajaksi, vaan otimme auton aina jokaiselle pätkälle erikseen. Tällä tavalla pystyimme olemaan kohteissa rauhassa tarvitsematta koko ajan miettiä, pitäisikö kuljettajaa jotenkin käyttää tehokkaammin hyödyksi. Kohdepäivinä emme juuri liikkuneet mihinkään, jolloin lapset saivat taukoa autoilusta.

Muuten auton ja kuljettajan ottaminen oli erittäin kätevää: saimme aina meille kuudelle ison auton, johon mahduimme tavaroinemme hyvin. Ilmastointi oli autoissa vakiovarusteena, ja kuljettajat olivat mukavia ja ammattitaitoisia. Harkitsimme myös junamatkailua, mutta maan suosituin junamatka Kandystä Ellaan olisi kestänyt noin seitsemän tuntia, kun autolla taitoimme saman matkan reilussa neljässä tunnissa samoja maisemia katsellen. Kyseiseen junaan ei myöskään voinut varata istumapaikkoja etukäteen, joten hautasimme idean vähin äänin.

Meidän lapsemme ovat kaikki hyvin matkapahoinvoivia, mikä korostui Sri Lankassa hyvin. Kiemuraiset tiet ja nykivät liikenne aiheuttivat sen, että jokaisella automatkalla joku oksensi. Olin onneksi varannut jo Suomesta mukaan ison nipun Ikean litran kokoisia minigrip-pusseja, jotka ovat aivan huippuja oksennuspusseja. Niiden yläreunan saa taitettua tukevaksi renkaaksi oksentamisen ajaksi, ja ne saa oksentamisen jälkeen suljettua tiiviisti loppumatkan ajaksi. Perillä sitten tyhjensin ja huuhtelin pussit seuraavaa ajomatkaa varten.

Lienee sanomattakin selvää, että kuukauden aikana pussit menivät jo aika huonoon kuntoon, mutten raaskinut jättää paksusta muovista valmistettuja pusseja kohdemaan jätteeksi, vaan kuljetin ne kiltisti takaisin Suomen jätehuollon hoivaan. Ja oli pusseille käyttöä vielä ihan viimeiselle etapille asti: lentomatkalla Dohasta Helsinkiin keskimmäisemme oksensi niin tehokkaasti koko kuuden tunnin lennon, että lentoemäntä kiikutti hänelle lääkkeitä ja kyseli, pitäisikö kuuluttaa lääkäriä. Meille oksentavat lapset ovat niin tuttu ilmiö, että korkeintaan jaksamme ojentaa pussin.

Mihin kannattaa majoittua?

Kierroksemme aikana ehdimme majoittua kymmenessä eri paikassa, joten saimme aika hyvän käsityksen maan majoitustarjonnasta. Suurin osa majapaikoista oli sitä, mitä olimme tilanneetkin, mutta mukaan mahtui myös niin pettymys kuin iloisia yllättäjiäkin.

Meille parhaaksi majoitusvaihtoehdoksi osoittautuivat pienet hotellit, jotka olivat yleensä perheiden pyörittämiä. Niissä huoneisiin kannettiin sen verran sänkyjä kuin oli tarvetta, ja keittiöstä sai maukasta ruokaa edulliseen hintaan. Suurimmat pettymykset olivatkin pari suurempaa hotellia, jotka olivat heti paljon persoonattomampia, ja niiden ruoka pieniä paikkoja mauttomampaa.

Pääsääntöisesti suurelle seurueelle oli helppo löytää majapaikkoja. Monissa hotelleissa oli perhehuoneita, joihin laitettiin suuren parisängyn lisäksi yksi tai kaksi lisäsänkyä. Meillä oli yleensä perhehuoneen lisäksi yksi kahden hengen huone, johon majoittuivat mummo ja esikoinen, koska sillä tavoin saimme myös kaksi vessaa käyttöömme. Yksi vessa kuudelle hengelle on lähtötilanteessa aika vähän.

Majoitusten osalta suurimmat elämykset tarjosivat ne vaatimattomimmat ratkaisut. Udawalawen kansallispuistossa majoituimme teltoissa, joissa tosin oli omat vessat. Yöpyminen teltassa keskellä kansallispuistoa oli mukavaa vaihtelua, ja toimi oikein hyvin.

Neluwassa taas vietimme kolme yötä Duara Travelsin järjestämässä kotimajoituksessa, jossa pääsimme Kanthin perheen kotiin asumaan. Vaikka olot olivat moneen muuhun vaihtoehtoon verrattuna alkeelliset, niin lähelle oikeaa elämää emme päässeet missään muualla. Ja olihan se hienoa huomata, että omat lapset selviävät kolme päivää ilman vessapaperia, kun muuta vaihtoehtoa ei anneta.

Tärkein majoituksen suhteen huomioitava asia on hyttysverkkojen tai -karkottimen olemassaolo. Joka puolella maata oli hyttysiä, jotka erittäin salakavalasti kävivät pistämässä ihot täyteen paukamia. Lähes jokainen meistä sai jossain vaiheessa huomata suojauksen pettäneen, vaikka myrkkyä ostimme kaupasta pullokaupalla. Vielä ikävämmäksi asian tekee se, että myös Sri Lankassa hyttyset levittävät dengue-kuumetta. Kyse ei siis ole vain omasta epämukavuudesta, vaan dengue-kuume on vakava sairaus.

Vaikka hyttysverkon alla on ärsyttävää nukkua, kun on muutenkin kuuma, ja täydessä sängyssä itse joutuu nukkumaan naama kiinni verkossa, kannattaa verkkoa käyttää. Joissakin paikoissa käytössä oli pistorasiaan kytkettävä hyttyskarkotin, mutta ainakin minun nenääni niistä tuli todella vahva haju, joka olisi pitänyt häivyttää tehokkaalla ilmastoinnilla. Se taas ei ole kovin kätevää, kun lapset nukkuvat suoraan ilmalämpöpumpun alla.

Mitä Sri Lankassa voi lasten kanssa tehdä?

Sri Lanka ei ole huvipuistojen tai järjestettyjen elämysten maa, vaan siellä kannattaa keskittyä tavalliseen elämään: leikkiä, ulkoilla ja viettää vapaata aikaa yhdessä. Me kävimme katsomassa joitain järjestettyjä juttuja, kuten kilpikonnafarmia ja muutamaa temppeliä, ja kävimme Udawalawen kansallispuistossa safarilla, mutta muuten keskityimme rauhalliseen oleiluun. Koululainen ehti tehdä koulutehtäviä, ja kotimajoituksessa ehdimme jopa pelata korttia.

Tärkeimmäksi ohjelmanumeroksi muodostui uiminen, kuten saatoimme ennalta arvatakin. Aloitimme matkan kahdesta rantakohteesta ja päätimme taas kahteen, joten meressä polskiminen tuli viikkojen aikana tutuksi. Ehdimme käydä rannoilla, joissa sai tosissaan juosta aaltoihin, mutta löysimme myös rantoja, joissa pieninkin pystyi uimaan turvallisesti. Perheen suosikkikohteeksi rantaelämän osalta nousi Kalpitiya, jonka pehmeällä hiekalla sai oleilla lähes yksin. Etelän rannoista tiheä turistikeskittymä Unawatuna oli monipuolinen, sillä sieltä pääsi helposti monenlaisiin uimapaikkoihin.

Rantaelämän lisäksi varasimme tasaisin väliajoin majoituksen, jossa oli oma uima-allas. Pitkät automatkat ja hikinen keli aiheuttivat sen, että viileämpikin allasvesi houkutteli uimareita. Uima-asut kokivatkin kovia, sillä kuukauden matkan aikana ne eivät oikeastaan missään välissä ehtineet kuivua.

Leikkipuistoja löysimme koko neljän viikon aikana vain ihan muutaman, mutta ne harvat otettiin sitten sitäkin suuremmalla ilolla vastaan. Erityisesti korkealta vuoristosta Nuwara Eliyasta löysimme valtavan leikkipuiston, joka osui sopivasti suurin piirtein matkan puoleen väliin. Valitettavasti olimme kaupungissa vain yhden yön, joten pysähdyksen ainoaksi anniksi jäikin leikkipuisto, sillä lapsia ei raaskinut vaatia sieltä pois.

Tärkeintä lasten kanssa on mielestäni se, ettei päiviin tunge liikaa ohjelmaa. Esimerkiksi kolmen Kandyssä viettämämme päivän aikana liikuimme vain ihan parin korttelin säteellä, sillä niin kuluttavaa kuumassa kaupungissa eteneminen oli. Lapset jaksavat kävellä vain pienen matkan, eivätkä turisteja pursuavat temppelitkään mitään helpoimpia paikkoja ole. Jos haluaa nähdä jotain tiettyjä paikkoja, kannattaa ottaa suosiolla tuktuk, sillä jo paikasta toiseen siirtymiseen voi saada kulutettua koko päivän energiat.

Mitä pakata mukaan lapsille?

Periaatteessa tropiikkiin tarvitsee mukaan hyvin vähän varusteita, mutta käytännössä varusteet ovat erittäin kovalla koetuksella. Erityisesti kaksivuotias likasi suurin piirtein kaikki vaatteensa jo ensimmäisen viikon aikana, eikä niitä enää saanut kunnolla puhtaaksi. Hiki, aurinkorasva ja hiekka tarttuvat vaatteisiin niin tiukasti, että vaatteista on vaikea saada puhtaita ilman järeitä konsteja.

Yllättäen pesulapalveluita oli hyvin vähän tarjolla: niitä löytyi sitten matkan loppupuolella suurimmista turistikeskittymistä, mutta ensimmäiset viikot menivät kyllä nyrkkipyykillä. Minä ostin heti kärkeen pussillisen pyykinpesuainetta, jonka kanssa sitten yritin liotella likaisimpia vaatteita aina vähän liian viileässä vedessä. Näin jälkiviisaana pakkaisin erityisesti nuorimmalle muutaman paidan lisää, koska ne kuitenkin vievät niin vähän rinkassa tilaa.

Ehkä tärkein matkavaruste meillä oli kuitenkin iso pullo aurinkorasvaa. Toki rasvoja löytyy Sri Lankastakin, mutta erityisesti suurimpien keskittymien ulkopuolella rasvoja myyvät kaupat olivat aina tuktuk-matkan päässä. Ja toisin kuin vaikka Thaimaassa, apteekkejakaan ei ole joka kulmalla, joten hankintojen tekeminen oli aina jonkinasteinen operaatio.

Olin myös tyytyväinen isosta purkista maitohappobakteereja. Vaikkei minulla niiden tehosta mitään varsinaisia todisteita olekaan, oli kuitenkin aamuisin kiva antaa lapsille maitohappobakteerit ja kiittää jälleen yhdestä vatsataudittomasta päivästä. Myös kortisonivoiteesta oli iloa, kun lievitimme sen kanssa vuorotellen hyttysenpuremiamme, ja paikkasimme atooppiseen ihoon tulleita jälkiä. Haavaksi asti auenneita ihottumia kun olisi ollut kuumassa ja kosteassa vaikea saada paranemaan.

Rattaita Sri Lankaan on turha raahata mukanaan, paitsi jos on menossa vain etelän suosituimpiin kohteisiin. Siellä turistit työnsivät lapsia rattaissa, mutta muualla maassa näimme niitä kolmen viikon aikana ihan muutamat. Jalkakäytävät ovat niin huonossa kunnossa – jos niitä ylipäätään on – että rattaista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sen sijaan Sri Lankassa kaikki kantavat lapsiaan. Niin aivan vastasyntyneet vauvat kuin vanhemmat leikki-ikäisetkin kulkevat vanhempiensa käsivarsilla kuumuudesta huolimatta. Kerrankin minä sovin hyvin joukkoon, kun kaksivuotias roikkui koko ajan kyljessä, sillä matkaan lähtenyt Manduca kelpasi hyvin harvoin. Enkä voi syyttää lasta, sillä eteneminen oli ihan tarpeeksi hikistä ilman paksua reppuakin.

Mitä kannattaa jättää kokeilematta?

Vaikka Sri Lankassa lapsista pidetään hyvää huolta, on myös paikkoja, joihin en heidän kanssaan lähtisi. Selkein tällainen ovat järjestyt retket, joita tarjotaan joka puolella saarta. Suurin osa Sri Lankaan saapuvista turisteista etenee samoja latuja pitkin, ja erityisesti Kandyn, Anuradhapuran ja Polonnaruwan muodostaman kulttuurikolmion ja etelärannikon rantakohteiden välillä lipuu tila-autoja ja isoja busseja jonoksi asti. Noilla retkillä edetään ryhmän mukana ja ajomatkat saattavat olla hyvinkin pitkiä. Aika vähän lapset myöskään nauttivat temppelikierroksista tai muinaisista kaupungeista, joten niitä ei kannata montaa päivään mahduttaa.

Me kävimme Unawatunassa ollessamme valasretkellä, jolle lapset eivät pyynnöistään huolimatta päässeet mukaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi jo heti satamasta lähtiessä, sillä merenkäynti Intian valtameressä on kovaa. Jos lapsilla on vaikeuksia olla edes auton kyydissä, ei heitä kannata viedä valasretkellekään, sillä siellä oli monella aikuisellakin vaikeuksia. Valaiden katsominen ei myöskään ole niin hohdokasta kuin miltä se kuulostaa: merellä pyöritään tunteja, että nähdään pinnalla käväisevä selkä. Meille aikuisille se oli yhden unelman täyttymys, mutta lapset olisivat pettyneet siihen varmasti.

Yksi lasten kanssa matkustamisen parhaista puolista on kuitenkin se, että kun luulee tuntevansa lapsensa, ja suunnittelee matkaohjelmaa sen mukaan, he onnistuvat aina yllättämään. Tälläkin reissulla esikoisesta paitsi kuoriutui se pesueen urheilija, joka sukelteli aalloissa ja olisi viihtynyt loputtomiin pinnan alla snorkkelin kanssa, hän myös ensimmäistä kertaa löysi kirjan, jota ei voinut laskea käsistään. Matkoilla jännittävästä keskimmäisestä taas kuoriutui armoton museoihminen, joka olisi kiertänyt jokaisen matkalle osuvan temppelin ja museon, ja halusi tietää kaikki yksityiskohdat asioista. Aina iloinen nuorimmainen taas osoitti temperamenttinsa, kun kieltäytyi hymyilemästä enää kenellekään, ja ylpeili monen varoituksen verran.

Nähtäväksi jää, mitä seuraava matka tuo tullessaan, mutta ainakin Sri Lanka sai lapsissa esiin ihan uusia piirteitä. Jos olisin tiennyt jotain niiden ilmestymisestä, olisin ehkä suunnitellut matkaa ihan toisin. Tai luultavasti en olisi, sillä sehän matkoissa lasten kanssa on aina parasta: ne yllättävät.