Matkustelu ja hoitovapaa ovat huono yhdistelmä. Ne voisivat olla aivan ehdoton yhdistelmä, sillä hoitovapaalla, jos koskaan, olisi aikaa matkustella. Kuitenkin, kun ottaa huomioon sen rahan, joka pankkitilille joka kuukausi napsahtaa, voi matkustelulle oikeastaan sanoa hyvästit. Jos kotihoidontuella aikoisi tehdä jonkinlaisia matkoja, olisi pitänyt aikoinaan valmistella asiat hieman toisin.
Johonkin pitäisi kuitenkin päästä, kotiin ei voi jäädä. Päädyimmekin tämän kesän aloitusloman kohdalla ottamaan suunnitelmien lähtökohdaksi paikan, jolla olisi mahdollisuus tarjota meille kaikkea: Suomen Turun.
Ajatus lähti oikeastaan siitä, että toiseksi vanhin lapsemme (oikeasti vasta hän) keksi viime kesänä televisiomainoksesta, että on olemassa paikka nimeltä Muumimaailma. Siitä asti hän on kysellyt meiltä, että missähän kaukana tuollainen Muumimaailma on, ja voisimmeko joskus ehkä mennä sinne. Vanhin lapsi taas on ala-asteikäinen ja häntä kiinnostaa jo oikea historia. Ja missäpä muuallakaan Suomessa sitä olisi kuin Turussa.
Olenkin kaavaillut seuraavanlaista kesälomamatkaa perheellemme: Muumimaailma, Turun linna, yöpyminen jossain Turun kylpylöistä. Sen jälkeen, jos rahkeet riittävät, voisi ajella saaristoon. Minä kun olen kotoisin Suomen itärajalta, on Turun saaristo minulle eksoottisempi matkakohde kuin Viipurin linna. Voisimme samalla tutustua kehuttuun saaristoon.
Tällä hetkellä suunnitelmat ovat juuri tässä vaiheessa. Muumimaailma on lapsille luvattu, Turun linnasta on puhuttu. Kaikki muu vaatii vielä jonkin verran selvitystä. Minua kuitenkin lämmittää ajatus Turusta, johon Helsingistä ajaa pari tuntia. Viime kesänä nimittäin aloitimme kesälomamme ajamalla seitsemän tuntia Vuokattiin ja toisen mokoman takaisin. Se oli ehdottomasti liikaa siitä kokemuksesta.
Nyt täytyykin olla tarkkana siitä, ettei retkemme saaristoonkaan paisu liikaa. Olen nimittäin vannonut, että tätä reissua emme istu autossa. Autolla aiomme kuitenkin liikkua, sillä julkiset kulkuneuvot eivät aivan tähän tapaukseen sovi, emmekä polkupyörällä ole niin tottuneita kulkemaan. Kaiken lisäksi tämä on mahdollisuutemme vihkiä käyttöön uusi reissuautomme, joka ei ole vielä päässyt kanssamme mihinkään. Viime kesänä vaihtoon mennyt Totoro kun vanhasta iästään huolimatta ehti viedä meidät niin Norjaan kuin Viroonkin. Täytyyhän tämänkin auton päästä reissuun mukaan.
Nyt alkaa siis se matkan ehkä paras vaihe: ankara suunnittelu. Vaikkei kyse ole mistään pitkästä kaukomatkasta, vaatii jo tämänkaltainen retki jonkin verran suunnittelua onnistuakseen. Tai voisimmehan toki vain hypätä autoon ja suunnata keulan kohti Turkua, mutta samalla haluan myös matkata mahdollisimman edullisesti. Siihen suunnitelmaan eivät äkkilähdöt ja pikamajoitukset oikein sovi. En nimittäin voi koko sitä runsasta kotihoidontukea käyttää tähän yhteen reissuun, kun koko kesä on vielä edessä.
Ennen lähtöä pitäisi myös ratkaista yksi erittäin tärkeä asia: auton nimi. Tähän asti sitä on kutsuttu Pompokoksi, mutta jotenkin nimi ei istu pikimustalle amerikkalaiselle. Tällä hetkellä suurin vääntö käydäänkin siitä, voiko se olla Leia (esikoisen mielestä ei voi, koska Leia on valkoinen), vai onko sen pakko olla Darth Vader. Taitaa olla perhekokouksen paikka.
4 Comments
Teija / Lähdetään taas
11 huhtikuun, 2016 at 6:52 amMinä olen onneksi ollut sen verran kaukaa viisas, että säästöjä on kertynyt hoitovapaatakin varten. Tai siis toisin sanoen, olen aina ollut niin pihi, että kun olen säästänyt, en ole raaskinut niitä aiemmin käyttää. Nytkin taistelen itseäni vastaan, kun käytän säästötilin rahoja, vaikka matkailuun niitä olen aina säästänyt, heh 😀
Mutta silti mekin suunnitellaan kesälle Suomen matkailua. Odotan jo innolla toukokuista Hankoa, ja kesäkuussa Espanjan reissun jälkeen lähdemme asuntoautolla toivottavasti Nuorgamiin asti. Toivon myös mökkeilysäitä, joita ei viime kesänä ollut juuri lainkaan. Ostimme myös pyöräkärryn pian 1-vuotta täyttävälle Islalle. Me olemme jonkin verran pyöräilleet, joten aiotaan laittaa pyöräkärry käyttöön. Suomi on hieno maa, ja täälläkin paljon tekemistä! Hienoilta kuulostavat teidän suunnitelmat!
lahtoselvitetty
11 huhtikuun, 2016 at 7:37 pmHuh, meillä on säästöt käytetty jo aikoja sitten. Olimmehan toki viime syksynä kuukauden Thaimaassa, millä on oma osansa tähän taloustilanteeseen.
Kyllä minäkin kesäaikaan suosin kotimaanmatkailua. Yleensä olemmekin tehneet jonkun tällaisen korkeintaan viikon matkan heti kesäkuun alussa, kun ilmat eivät ole vielä kovin ihmeelliset. Loppukesän vietämme sitten tiiviisti mökillä, ja matkustelu jää syksyyn ja talveen. Suomesta voi kyllä löytää paljon mielenkiintoisia käyntikohteita, jotka mahtuisivat omaankin budjettiin. Usein vain tulee suunnattua katsetta kauemmas.
Tuo asuntoautoilu on muuten yksi matkustustapa, jota olen jo pitkään ajatellut kokeilla. En tiedä, onko se ihan meidän juttumme, mutta pitäisihän sitä ainakin kokeilla. Lapset viettävät matkamessuillakin aina enemmän aikaa testaamassa asuntoautoja kuin varsinaisella matkapuolella. Jonain päivänä.
Johanna Suomela
11 huhtikuun, 2016 at 5:40 pmOnneksi lapset arvottavat maailmaa niin eri lailla kuin aikuiset. En ikinä unohda niitä hetkiä kun oma teinini oli taapero, ja teimme “piknikin” omalle, kolmen metrin päässä takaovestamme sijaitsevalle nurmikolle. Se oli huikea suksee kaikkien mielestä, eniten siitä nautti lapsi!
Kerran suunnittelimme syyslomalla matkaa Sveitsiin. Tuolloin ala-asteikäinen poikamme sai valita lähdetäänkö Sveitsiin vaiko juuri valmistuneeseen Flamingoon. Yövyimme uutuuttaan hohtavassa hotellissa, ja nautiskelimme vuorollamme myös aikuisten kylpyläpalveluista. Huikea kokemus sekin. Muistamme ikuisesti kuinka lapsi arvotti vantaalaisen kylpylän vuoristomaisemien ja lentämisen edelle, ja lopputuloksena oli todella onnistunut loma 🙂
-Ja sitä paitsi, Turku on tajuttoman hieno kesäkaupunki!
lahtoselvitetty
11 huhtikuun, 2016 at 7:30 pmNäinhän se on, lapset tykkäävät aina sellaisista jutuista, joita ei ainakaan etukäteen itse arvota kovin kärkeen.
Yritän nyt tosissani antaa Turulle mahdollisuuden ja katsella sitä turistin silmin. Onhan se hyvä, että tulee tämäkin aukko paikattua.