Sri Lanka

Seikkailut kutsuvat jälleen!

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle.

Koko syksyn olen tuntenut sisimmässäni pientä pistoa, kun meillä ei ole ollut varattuna yhtään matkaa. Eihän aina ole pakko matkustaa, mutta kyllä tämä on meille hyvin harvinainen tilanne: itse asiassa tämä on ensimmäinen syksy kahdeksaan vuoteen, kun olemme Suomessa elokuusta joulukuuhun – kolmesta lapsesta kaksi on koko syksyn Suomessa ensimmäistä kertaa elämässään.

Syitä tähän epätavalliseen tilanteeseen on monia: niistä suurimpana minun paluuni töihin yli kahden vuoden jälkeen. Vaikka lomaviikkoja olisikin säästössä, ei ole tuntunut perustellulta lähteä lomalle juuri silloin, kun perehdytys on kiivaimmillaan. Myös lasten vaihtelevat tilanteet koulun, esikoulun, päiväkodin aloituksen, harrastusten ja kaverikuvioiden pyörteissä ovat vähentäneet matkasuunnitelmia. Eikä sitä rahaakaan ole tilillä liiemmin lojunut, kun on viettänyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta kotona.

Thaimaa

Nyt on tilanne muuttunut!

Viimeisten viikkojen kiivas nettiselailu, hintavertailu ja oman mielen syövereissä sukeltelu on tuottanut tulosta, ja vihdoin muutama ilta sitten ostin kuusi kappaletta meno-paluu-lentolippuja.

Kuusi lippua siitä syystä, että aivan viime metreillä tulin kyselleeksi äitini suunnitelmia syntymäpäiviensä juhlimiseen – hän kun täyttää pyöreitä vuosia juuri meidän matkamme aikana. Kun hän ei juhlista innostunut, ehdotin ohimennen, että voisihan hän myös lähteä meidän kanssamme reissuun. Kahta päivää myöhemmin hän oli neuvotellut asiasta kotona ja tehnyt lähtöpäätöksen, ja minä soitin onnelliselle lentolippujen omistajalle. Vasta siinä vaiheessa tulin kertoneeksi, mihin oikein olemme lähdössä, vaikkei sillä äidilleni tainnut mitään merkitystä ollakaan.

Thaimaa

Mihin sitten olemme lähdössä?

Tammikuussa tiemme vie Sri Lankaan. Neljän viikon aikana tavoitteenamme on ainakin uida, viettää rantaelämää, nähdä valaita ja ajella junalla. Myös kaupunkielämä kiinnostaa, vaikka maan kaupungit ovat suurin piirtein Suomen kaupunkien kokoisia – tai ehkä juuri siksi.

Sri Lanka valikoitui matkakohteeksemme lähes sattumalta. Yritin koko syksyn ajan etsiä lentoja, joilla pääsisi mahdollisimman halvalla mahdollisimman lämpimään. Tuolloin listalla olivat lähes kaikki Kaakkois-Aasian maat, sekä myös Karibian meren saaret. Viimein edullisimmat (ja myös lentoajoiltaan kohtuullisimmat) olivat Vietnam ja Sri Lanka. Näistä sitten lapset arpoivat tulevan matkakohteen, ja arpaonni suosi Sri Lankaa.

Minä olen iloinen Sri Lankan voitosta eniten sen vuoksi, että lennot sinne ovat hieman Vietnamia kohtuullisemmat. Kun Vietnamiin olisi saanut lennellä yhden 12 tunnin lennon, tuntuvat Sri Lankan kuuden tunnin pätkät vähemmän tuskallisilta. Mennessä meillä on parin tunnin vaihto Dohan lentokentällä Qatarissa, kun taas paluumatkalla jäämme Qatariin yöksi. Hotellin varaaminen Dohasta yhdeksi kokonaiseksi yöksi tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin muutaman yötunnin viettäminen lentokentällä.

Thaimaa

Mutta kaikki on vielä auki…

Tällä hetkellä meillä siis on lentoliput Sri Lankaan ja takaisin, mutta muuten kaikki on vielä auki. Yhtään majoitusta ei ole hankittu, emmekä edes tiedä, mihin olemme suuntaamassa.

Epävarmojen matkasuunnitelmien lisäksi työtä teettävät lähtövalmistelut: kaksi lasta tarvitsee uuden passin, minä tarvitsen lomaa töistä ja lapset tarvitsevat lomaa koulusta ja esikoulusta. Esikoulustakin nimittäin pitää nykyään anoa lomaa, jos se kestää yli kaksi viikkoa.

Lisäksi pitäisi ilmoittaa hoitopaikkoihin, harrastuksiin ja luottamustoimiin, sekä kysellä kuukauden läksyt kaikilta lapsen opettajilta. Ja samaan aikaan pitäisi järjestää syntymäpäiviä ja joulu. Kaikki tämä vajaassa kahdessa kuukaudessa.

Tavaroiden pakkaaminen on luultavasti helpoimmasta päästä tehtäviä, sillä eihän siellä lämpimässä mitään vaatteita tarvitse. Minä aion jättää kotiin viimeisetkin lämpimät varusteet, joita aina jostain syystä pakkaan mukaan, ja yritän nyt luottaa kuumaan ilmastoon. Jos ennusteet ja maailmantila jostain syystä pettävät, hankitaan sitten lisää vaatteita paikan päältä.

Thaimaa

Hyvät neuvot ovat enemmän kuin tarpeen

Jos siis takataskustasi löytyy hyviä vinkkejä Sri Lankaan, niille olisi juuri nyt kysyntää. Mihin kannattaa mennä? Missä majoittua? Mitä tehdä?

Eniten pohdintaa aiheuttavat liikkuminen ja majoittuminen, sillä kuuden hengen seurue 2-70 vuoden ikähaarukalla ei oikein taivu tuktukeihin tai pieniin hotellihuoneisiin. Toisaalta elämme matkaa edeltävät viikot putkiremontin keskellä, joten tason ei tarvitse olla kovin huima.

Tärkeintä kuitenkin on lähteminen ja lähdössä ollaan!

Tämän jutun kuvat ovat muuten kahdelta Thaimaan matkaltamme vuosina 2012 ja 2015. Samanlaisia sinisiä vesiä ja pehmeitä rantoja haluaisin nähdä tälläkin matkalla.

Thaimaa

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    Suunnaton
    13 marraskuun, 2017 at 11:59 pm

    Mä olen pähkäillyt ihan samanlaisten asioiden kanssa tämän syksyn. Johonkin olisi päästävä tätä pimeyttä pakoon. Kriteerit on aika lailla samat, ja ihan samoin olen pallotellut Karibiaa ja Kaakkois-Aasiaa. Sri Lankakin oli jossain vaiheessa vahvoilla. Kiva päästä lukemaan teidän kokemuksia sieltä. Sri Lanka vaikuttaa todella monipuoliselta matkakohteelta! Teillä tulee varmasti mahtava reissu!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      14 marraskuun, 2017 at 10:33 pm

      Lohduttavaa kuulla, että joku muukin on paininut samojen asioiden kanssa tänä syksynä. Vuoden vaihteessa lentojen hinnat ovat korkeimmillaan, joten olin erittäin tyytyväinen, kun löysin nämä minusta kohtuullisen hintaiset lennot. Edes Bangkokiin ei tuntunut lentävän halvemmalla, vaikka se on yleensä Kaakkois-Aasian edullisin kohde lentää Suomesta. Sri Lankan suhteen vaikuttaa jo nyt olevan runsaudenpula tarjonnasta, joten on hankala päättää, mihin kaikkialle yrittää ehtiä. Me liikumme niin hitaasti, että montaa kohdetta emme voi neljäänkään viikkoon tunkea. Odotan kyllä innolla!

  • Reply
    Virpi/Täynnä tie on tarinoita
    14 marraskuun, 2017 at 9:06 pm

    Vinkkejä en osaa Sri Lankaan antaa muuta kuin että nauttikaa! Aivan ihanaa, kuulostaa siltä että tulossa on seikkailu! 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      14 marraskuun, 2017 at 10:36 pm

      Kiitos Virpi! Seikkailulta tämä alkaa tosiaan vaikuttaa – varsinkin kun kaikki lentoja lukuun ottamatta on vielä täysin auki. Onhan tässä onneksi vielä melkein kaksi kuukautta aikaa saada suunnitelmat ja matkavalmistelut tehtyä. Tämän syksyn jälkeen nautimme aivan varmasti lämmöstä ja valosta!

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    14 marraskuun, 2017 at 10:43 pm

    Ei täälläkään ole yhtään matkaa ostettuna talvelle mutta ehkä vielä ehtii. Mukavia reissuhetkiä ja suunnitteluhetkiä!

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      17 marraskuun, 2017 at 12:11 am

      Hyvin vielä ehtii! Meilläkin lentojen varaamisesta on alle kaksi kuukautta lähtöön, joten aika paljon pitää tehdä töitä, että saa kaiken valmiiksi.

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    15 marraskuun, 2017 at 6:25 pm

    Alkais tää pimeys riittää mullekin jo, mutta toistaiseksi ei ole aurinkoa tiedossa lähiaikoina, ainoastaan kylpyläloa Tallinnaan joulukuun alussa. Sri Lanka on kyllä kiehtova kohde, mekin arvottiin Vietnamin ja sen välillä, mutta meillä arpaonni suosi Vietnamia. Ihanaa reissua, ja ihanan pitkään te siellä viihdytte! 🙂

    • Reply
      Katja / Lähtöselvitetty
      17 marraskuun, 2017 at 12:27 am

      Tallinna kuulostaa hyvältä! Meilläkin on suunnitteilla vielä ennen joulua Tallinna, mutta saapa nähdä, päädytäänkö sinne asti. Joulutorit ovat meiltä täysin kokeilematta, joten ehkä jo niiden takia pitäisi piipahtaa Tallinnassa.

      Meille tämä pako aurinkoon on niin pitkä perinne, että sen siirtyminen tammikuun alkuun asti ottaa vähän koville. Onneksi silloin sentään päästään matkaan. Kivaa, että teillä arpaonni suosi nimenomaan Vietnamia! Saadaan lukea sitäkin puolta.

      Meilä onkin tapana viipyä paikassa aina vähän pidempään, kun matkustaminen paikasta toiseen tällaisella porukalla on aina aikamoista tuskaa. Katsotaan nyt, maltetaanko Sri Lankassa pysyä paikoillaan, vai tuleeko pidempiä visiittejä paikkoihin, mutta ainakin mahdollisuuksia on molempiin.

Leave a Reply