*Yhteistyössä Catalan Tourist Board ja Cuina de l’Empordanet
Viikonloppuna on tiedossa vaihtelevia sateita. Matti Huutosen puhe kantaa televisiosta jopa lasten leikkien ja riitojen yli. Sanoiko se, että sateita? Miten voi taas sataa? Vastahan se on satanut monta päivää.
Tähän aikaan vuodesta mieli alkaa harhailla pois Suomesta. Tiedän monien nauttivan myös syksystä kirkkaine väreineen ja kuulaine hetkineen, mutta minulle syksy on yhtä kuravaatteiden ja pimenevien päivien jatkumoa. Kun viikonlopuksikin luvataan pelkkää sadetta, on pakko tarttua pitkään siirrettyyn siivousurakkaan. Silti katse harhailee aina vain useammin nettisivustoihin ja erilaisiin tarjouksiin, joissa houkutellaan varaamaan lentoja lämpimämpiin kohteisiin.
Kun minä olen miettinyt lämmintä lomakohdetta syksylle, olen pohtinut Kreikkaa, Kroatiaa ja jopa Espanjan aurinkorannikkoa. Helmikuisella Andalusian lomallamme huomasin, että alueelta löytyy paljon muutakin kuin Torremolinos ja Marbella. Pohdinnoistani olen kuitenkin unohtanut täysin yhden loma-alueen, jossa vielä syksyllä olisi lämmin, mutta pahin turistisesonki on jo ohi: nimittäin Katalonian Costa Bravan.
Minä kävin kesäkuun puolessa välissä neljän päivän Costa Bravan kierroksella, jonka tarjosivat Catalan Tourist Board ja Cuina de l’Empordanet. Matkan tarkoituksena oli tutustua alueen matkailuun ja erityisesti sen kulinaristisiin mahdollisuuksiin. Ravintoloiden lisäksi kiersimme alueen kaupunkeja ja lomakohteita, eikä se vaikuttanut lainkaan hullummalta.
Kun paikallisten kanssa tuli puhetta Costa Bravasta, he jaksoivat aina huokailla sitä, kuinka alueesta tunnetaan vain legendaarinen Lloret de Mar. Siellä, jos missä, turisti saa tuntea olevansa aurinkolomalla, mutta paikallisten mielestä se ei edusta millään tavalla Costa Bravaa. Lloret de Mar lieneekin Costa Bravan vastine esimerkiksi Torremolinokselle.
Paikallisten mukaan Costa Bravalla kannattaa suunnata aivan muualle kuin Lloret de Mariin. Jopa sen naapurikohde Tossa de Mar on huomattavasti rauhallisempi ja enemmän paikallisten lomakohde.
Me kävimme päiväkävelyllä kauniissa Calella de Palafrugellissa ja Llafrancissa, joiden pienet rannat ja kirkkaan sininen vesi tekivät ainakin minuun vaikutuksen. Kuumana sunnuntaipäivänä rannat olivat täynnä auringonpalvojia, snorklaajia ja uimareita. Joku oli lähtenyt liikkeelle SUP-laudalla, toinen taas hyppi kiviltä veteen uimaan. Veneitä kellui rantojen edustalla kymmeniä.
Palafrugellin rantoja reunustaa rantakatu, joka on myös mukava kävelyreitti. Siitä lähtevää Cami de Ronda -vaellureittiä voisi seurata aina Ranskaan asti, ja alueen yrittäjät tarjoavatkin vaelluspakettia, johon kuuluvat majoitukset ja tavaroiden kuljetukset majapaikasta toiseen.
Hieman Palafrugellia vauhdikkaampi rantakohde on läheinen Platja d’Aro, josta löytyy iloisia ihmisiä ja yöelämää. Me kävimme syömässä eräässä alueen hotellin ravintolassa, ja ainakin siellä laulut raikuivat naapuripöydissä läpi illan.
Costa Bravan suurin etu sen kauniiden maisemien lisäksi on minun mielestäni sen läheinen etäisyys Barcelonasta. Espanjan kaupungeista Barcelonaan saa useimmiten edullisia lentoja, ja voisipa rantalomaan yhdistää myös muutaman päivän yhdessä minun suosikkikaupungeistani.
Costa Bravan haaste on siinä, että siitä nauttiminen vaatisi auton vuokraamisen. Toki alueelta löytyy myös kohteita, joihin pääsee julkisilla kulkuvälineillä, mutta pienimmät ja charmikkaimmat kohteet ovat tavoitettavissa vain autolla. Tällainen on esimerkiksi pieni Palsin kylä, jonka läheisyydessä me majoituimme. Pals on pienestä koostaan huolimatta täynnä historiaa, jota kylässä asuvat oppaat esittelevät suurella intohimolla.
Jos autoa ei kuitenkaan halua ottaa vaivoikseen, kannattaa suunnata Blanesiin, johon pääsee Barcelonasta suoraan junalla. Blanesista on vain lyhyt taksimatka Lloret de Mariin, ja Palafrugelliinkin pääsee alle tunnissa. Myös bussilla pääsee kohteesta toiseen.
Costa Brava on täynnä rantakohteita, joissa pääsisi kastamaan varpaansa meriveteen vielä lokakuussakin. Sainkin vinkin, että alue on parhaimmillaan juuri syksyllä: ilmat ovat vielä tarpeeksi lämpimät rantaelämään, mutta suurin osa turisteista on poissa. Kuulostaa juuri minun kohteeltani!
Tällä hetkellä Barcelonan lentotarjoukset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Syynä tähän saattavat olla elokuinen terroristi-isku Ramblasin kävelykadulla tai sitä edeltäneet mielenilmaukset kasvaneita turistimääriä vastaan.
Jos hyvä tarjous kuitenkin tulisi eteen, minä olisin valmis tarttumaan siihen vaikka heti! Vaakasuoraan vihmova vesi ja nuhaiset nenät saisivat kyllä minun puolestani riittää, ja olisin valmis anomaan lomaa. Tällä kertaa vain en jäisi harhailemaan pitkin rankasta kesästä toipuvaa Barcelonaa, vaan ottaisin heti suunnan kohti pohjoista. Eli lentosivustot: valmiina ollaan!
12 Comments
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
11 syyskuun, 2017 at 7:46 amVoi, tulipa ikävä Costa Bravalle. Mä tykkään itse tuosta alueesta erityisesti myöhään syksyllä tai keväällä. Marraskuussa on vielä lämmintä ja huhtikuussakin jo tarkenee, mutta ihkuilla rannoilla saa nautiskella lähes yksinään. Kaikkialla on hyvin rauhallista ja elämä enemmin paikallista. Paikallisbussit ovat muuten oiva tapa kiertää aluetta, jos ei halua vuokrata autoa.
Katja / Lähtöselvitetty
11 syyskuun, 2017 at 9:49 pmOnpa hyvä tietää, että lämmintä riittää yleensä marraskuulle asti! Me ollaan usein suunnattu marraskuussa lämpimään, ja viime syksynä oltiin juuri Barcelonassa, missä kyllä osan ajasta oli aika viileää. Silti nuo rantakohteet houkuttelevat erityisesti silloin, kun sesonki on ohi, ja rannoilla saa oleilla ihan rauhassa. Ei edes tarvitse olla niin helteistä – pienikin lämpö riittää!
Ansku BCN
11 syyskuun, 2017 at 8:58 amVoi miten kivoja kuvia kivalta reissulta! Täällä on onneksi säät viilenneet noista kesäkuun lukemista, mutta vielä on merivesi lämmin ja päivälämpötilat hyvin miellyttäviä. Ehkä voisi jopa se kesän ensimmäisen rantapäivänkin pian viettää 😀
Katja / Lähtöselvitetty
11 syyskuun, 2017 at 9:53 pmArvaa olenko vähän haikeudella muistellut sitä kuumuutta? Suomessa kun ei tarvinnut hikoilla missään vaiheessa kesää, niin katselin kyllä vähän kateellisena sinne teille päin. Olisin muutaman oikein kunnon hellepäivän ottanut mielelläni tännekin. Nyt ollaankin sitten sujuvasti siirrytty märkään syksykeliin, johon ei koskaan osaa pukeutua oikein. Tätä sitten seuraavat puoli vuotta tai yli. Kiitos vielä seurasta – oli tosi kivaa! Sa Puntan tuliaiset otettiin suurella ilolla vastaan!
Katariina
12 syyskuun, 2017 at 8:03 amOlipas mielenkiintoinen, ja meille ajankohtainen juttu.
Ollaan lokakuussa lentämässä Barcelonaan, ja ensin oli tarkoitus majoittua Costa Bravalle, mutta valitsimme kuitenkin Costa Doradan.
Vinkkinä, Lufthansalla oli ihan edullisia lentoja Barcelonaan 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
12 syyskuun, 2017 at 10:41 pmEspanjassa on monta Costaa, joista valita, ja varmasti Costa Doradakin on oikein hyvä vaihtoehto. Costa Brava epäilyttää helposti pohjoisemman sijaintinsa vuoksi, mutta minulle vakuutettiin kelien olevan kohdallaan vielä syksylläkin. Myös Vueling löi eilen hyvät tarjoukset tiskiin, mutta onneksi sen lentoajat ovat hieman hankalat, niin pystyin hillitsemään itseni, enkä ostanut lentoja. Meillä on vielä vähän aikataulut auki, niin en uskalla ryhtyä lento-ostoksille. Hauskaa matkaa teille!
Terhi | VAGABONDA
12 syyskuun, 2017 at 7:55 pmIhania kuvia! Olen käynyt Espanjassa vain Andalusiassa, Mallorcalla ja Kanarialla, ja olisi niin paljon muitakin paikkoja, joissa hakuaisin käydä! Esimerkiksi tämä Costa Brava vaikuttaa oikein kivalta 🙂 Seuraava Espanjan-reissu tulee kuitenkin suuntautumaan taas Andalusiaan, jonne menemme joulun viettoon 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
12 syyskuun, 2017 at 10:44 pmMinulle Costa Brava oli ihana tuttavuus, kun pidän kovasti Kataloniasta, ja Barcelona on yksi lempikaupungeistani. Ajatus rantakohteesta lähellä Barcelonaa onkin kovin houkutteleva. Tykästyin tosin talvella myös Andalusiaan, joten valinnan vaikeus alkaa olla lähellä. Joulu Andalusiassa kuulostaa ihanalta!
Meri / Syö Matkusta Rakasta
14 syyskuun, 2017 at 4:38 pmMulla oli muuten samanlaiset ajatukset Andaluciasta, ja samalla tavalla ennakkoluuloni romuttuivat. 🙂 Mä tykkään yhdistellä kaupunkilomaa rantaan ja maaseutuun, joten tämä Costa Brava voisi kyllä olla hyvä lomakohde! Autoilu ei haittaa, mutta se tuo kyllä inhottavan lisän reissubudjettiin…
Katja / Lähtöselvitetty
21 syyskuun, 2017 at 10:26 pmCosta Brava on ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto! Siellä on myös Girona, jossa pääsee elämään kaupungin sykkeessä, mutta toisaalta rantaviiva on täynnä ihania rantakohteita. Minusta alue vertautuu hyvinkin Andalusiaan, vaikka niin eri puolilla maata ovatkin. Autoilu tosiaan tuo vähän lisäkustannuksia, mutta toisaalta autolla pääsee vähän erikoisempiinkin paikkoihin. Paikallisbussit kyllä kulkevat tuollakin, ja isompiin kaupunkeihin ja kohteisiin pääsee helposti junalla. Auto ei siis ole mitenkään välttämätön.
Kohteena maailma / Rami
17 syyskuun, 2017 at 4:21 pmOlen tota Costa Brava miettinyt sopivana lomakohteena perheelle syksyksi. Tänä vuonna ei nyt ajankohtaista, mutta vuoden päästä voisi olla. Olen siellä itse hieman kierrellyt ja on tosi upeaa aluetta – kuten kuvistasikin näkyy!
Katja / Lähtöselvitetty
21 syyskuun, 2017 at 10:29 pmMinäkin mietin Costa Bravaa pitkään tälle syksylle, mutta taitavat tämän syksyn matkat jäädä meiltä tekemättä. Tulevina vuosina kyllä pidän sen ehdottomasti listan kärkipäässä – niin suuren vaikutuksen alue minuun teki.