Suomi-kohde numero 42: Pitkospuut Lammassaareen

Kesäyössä, vaeltaa, / Lammassaareen pitkospuin. / Sanottuu en saa sanaakaan, / saatan olla saatilla.

Pitkospuut ovat liikkumisen apu, jota on tullut käytettyä paljon: kansallispuistoissa, metsäretkillä, vaelluksilla – erilaisissa metsissä niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessakin. Pitkospuut pelastavat silloin, kun maa on niin epätasaista tai upottavaa, että nilkat ja kengät ovat vaarassa kärsiä kulkemisesta.

Kuitenkin vain yhdet pitkospuut ovat Suomessa niin legendaariset, että ovat saaneet oman laulun. Helsingin Lammassaareen johtavat pitkospuut innoittivat vuosia sitten Elokuu-nimistä yhtyettä laulamaan niillä kulkemisesta: kesäyöstä, rakkaudesta ja huumasta, jonka näiden kahden yhdistelmä voi saada aikaan.

Nimestään huolimatta Lammassaaressa ei ole lampaita. Niitä on joskus ollut, mutta toistaiseksi kaupungin kuuluisimmat lampaat asuvat läheisellä Kuusiluodolla. Lammassaaressa sen sijaan on kesäasuntoja, joille päästäkseen täytyy aina kulkea noita kuuluisia pitkospuita pitkin. Autotietä ei ole, vaan kaikki tarvikkeet täytyy viedä saarelle joko vesiteitse tai pitkospuita pitkin. Pitkospuiden lähtöpisteessä Vanhankaupungin kosken vieressä onkin parkkeerattuna pitkä rivi kottikärryjä, joilla mökkiläiset kuljettavat tavaroitaan saarelle ja takaisin.

Lammassaaressa on paljon yksityisiä pihoja, joille ei ole asiaa, mutta sopivaa retkeilymaastoa löytyy meille muillekin. Erilaiset polut halkovat saarta ja johtavat pienille lepopaikoille, joissa on mukava pitää taukoa ja vaikka syödä eväitä. Varsinaisia evästelypaikkoja tai tulisijoja ei löydy, vaan eväiden täytyy olla helposti syötävissä.

Viimeksi Lammassaaressa retkeillessämme me pidimme evästauon Pohjolan pirtin pihassa, missä on vähän avarammin tilaa. Olimme liikkeellä syksyllä, joten juhlatilalla ei ollut toimintaa, ja pihaankin mahtui hyvin.

Vaikka Lammassaari on mukava retkeilykohde aivan keskellä Helsinkiä, ovat sen suosituin osa kuitenkin ne pitkospuut: aurinkoisena päivänä niitä pitkin kävelee tiivis jono ihmisiä, jotka kääntyvät saarelle päästyään heti takaisin – heillä ei ole tarkoitustakaan mennä syvemmälle metsään, vaan vain kävellä pitkospuilla.

Todellisuudessahan Lammassaaren pitkospuut eivät ole enää pitkospuut, vaan leveä puulaituri, jossa on kaiteet. Kapeat pitkospuut eivät mitenkään riittäisi sille ihmismäärälle, joka niillä nykyään ulkoilee päivittäin.

Mikä pitkospuissa sitten viehättää? Nehän ovat vain puinen kulkureitti tiiviin kaislikon läpi. Ehkä siinä juuri onkin se vetovoima: korkea kaislikko ympäröi leveää puupolkua ja sitä kautta luo vaikutelman siitä, että on aivan yksin omissa oloissaan. Vaikka edempänä näkyy muitakin kulkijoita, voi aina jossain mutkassa myös olla tilanne, että on aivan yksin.

Ehkä tähän perustuu myös Elokuun kappaleen lumo: ajatus siitä, että olisi kesäyönä keskellä Lammassaaren pitkosspuita. Edessä ja takana näkyisivät tyhjät pitkospuut ja ympärillä pelkkää pitkää kaislaa. Aivan kuin olisi yksin maailmassa, vaikka on keskellä Helsinkiä. Jos vielä seura on kohdallaan, niin voisiko parempaa paikkaa ollakaan.

Kuin tää hiljaisuus toimii niin täysii? / Ja sä katot mua suoraan silmiin. / Latomaisemii, suomifilmii, / kesäyö sulaudut mun uniin.

---

 

Causeway is a great way to move forward in the woods, and I’ve walked a lot of them. They help a lot, when the ground is uneven, and your ankles and shoes are in danger 

Still there is only one causeway in Finland, that has got its own song. The causeway to Lammassaari (Sheep island in English) inspired a band called Elokuu to write a song about walking on them: about a summer night, about love, and about the heat that these two can cause when combined.

Despite the name there are no sheep at Lammassaari. There have been some before, but these days the most famous sheep of the city live close by at Kuusiluoto. Instead there are many cottages and villas, whose owners have to take the causeway to get there. You can’t reach it by car, but instead you have to take everything there by boat or by the causeway. There are many wheelbarrows in the beginning of the causeway as the people staying at the cottages leave them there for next time.

There are many private yards at Lammassaari, so you have to be careful not to wander on those. There is plenty of room for us all, and many narrow paths cross the island. It’s also always easy to find a rock to sit on and enjoy your snacks.

The last time I visited Lammassaari we took a break at the front yard of Pohjolan Pirtti. It is a house that can be rent for parties, but since we were there in the fall, there was nothing happening there, and that made it a very good spot for us.

Even though Lammassaari is a popular destination right in the middle of Helsinki, its most popular part is the causeway: on a sunny day you can see an endless line of people walking on it. As they reach the island they turn back, because they have no intention on going deeper into the woods. The causeway is the thing.

In reality the causeway to Lammassaari is actually not a causeway anymore. It’s more like a wide pier with railings. A narrow causeway would never be enough for all the people walking on them every day.

But what is the attraction in the causeway then? It’s just a wooden path that goes through some thick reeds. But maybe that is exactly the charm: the tall reeds surrounds the wide wooden path gives the impression that you’re there all alone. Even though you can see some people ahead of you, you can find yourself alone right after the next turn.

And maybe this is the attraction of the song too: the thought of being there on a summer night with nothing but the causeway and the long reeds in sight. It’s like there’s no one else out there, even though you’re in the middle of Helsinki. And if you’re in the right company – what could be better.