*Yhteistyössä Legoland
Legoland on monen lapsen ehdoton suosikki, kun aletaan puhua matkakohteista. Se onkin viihdyttävä huvipuisto, jossa lapset on otettu huomioon pienissäkin yksityiskohdissa. Me kävimme toteamassa tämän henkilökohtaisesti elokuussa, kun kävimme viisivuotiaani kanssa Legolandin kutsumina tutustumassa paikkaan.
Matkan aikana minulla oli tavoitteena tutustua Legolandiin matkakohteena ja pohtia sitä, voisimmeko jonain päivänä matkustaa sinne koko perheen voimin. Ja ennen kaikkea: mikä olisi paras tapa matkustaa sinne.
Viisihenkisenä perheenä matkustaminen ei ole koskaan halpaa. Tällä hetkellä maksamme neljästä lentolipusta ja lisäksi yksistä lentokenttäveroista, mutta ensi keväästä alkaen lentolippuja täytyy ostaa viisi. Myöskään tavalliset hotellihuoneet eivät riitä meille – ne kun on yleensä mitoitettu neljälle hengelle. Vaikka nyt pienin menisikin ilman omaa vuodetta, hotellit haluavat silti myydä hänelle aamiaisen, joten maksu tulee myös kaikista kolmesta lapsesta. Hyvin pian hän myös tarvitsee oman vuoteen, jolloin aina on löydettävä hotelli, jossa on kunnon perhehuoneita isommallekin perheelle.
Laskin nyt, mitä kahden yön matka Legolandiin maksaisi meidän perheeltämme, jos lentäisimme joko suoraan Billundiin tai Kööpenhaminaan, ja yöpyisimme Hotel Legolandissa. Huvipuiston läheisyydessä sijaitseva Legoland Holiday Village on aavistuksen halvempi, mutta mielestäni hintaero oli niin pieni, etten tehnyt siitä uutta laskelmaa.
Lentäen olisit jo perillä
Finnair aloitti suorat lennot Billundiin viime keväänä. Elokuussa lähtiessämme minä maksoin viisivuotiaani lentolipusta 215 euroa. Nyt jos päättäisimme syksyllä tehdä viikonloppuretken Billundiin lentolipun saisi joko hintaan 169 euroa (23-25.9.2016) tai 139 euroa (30.9-2.10.2016). Erityisesti syys-lokakuun vaihteessa hinta myös putoaisi vielä vähän, jos matkan tekisi esimerkiksi torstaista lauantaihin.
Finnairin lennon etuna on se, että lento lähtee Helsinki-Vantaalta aamukahdeksalta ja on perillä Billundissa jo yhdeksältä paikallista aikaa. Tällöin myös menopäivä jää tehokkaasti huvipuistokäyttöön. Sunnuntaina sen sijaan paluulento lähtee noin klo 12, joten lentokentälle on lähdettävä suoraan aamiaiselta.
Jos kuitenkin siirtäisimme retken ensi vuoden kesäkuun alkuun, nousisivat suorien lentojen hinnat hieman. Esimerkiksi 2-4.6.2017 lento suoraan Helsingistä Billundiin maksaisi nyt ostettuna 184 euroa, mutta vain viikkoa myöhemmin hinta olisi jo 276 euroa. Ja vaikka olisi valmis lähtemään matkaan keskellä viikkoa viikonlopun sijaan, ei hinta enää putoaisi.
Katsoin vertailun vuoksi sen, kuinka paljon maksaisivat samoina ajankohtina lennot Kööpenhaminaan, josta on Google Mapsin mukaan ajomatkaa Billundiin 2 tuntia ja 40 minuuttia. Yllättäen nyt syksyllä Finnairin lentojen hinnat Kööpenhaminaan eivät olleet juuri Billundin lentoja halvemmat. Sen sijaan ensi vuoden kesällä Kööpenhaminaan pääsisi noin sata euroa Billundia halvemmalla. Ensi kesää ajatellen selvästi halvin vaihtoehto olisivat kuitenkin Norwegianin lennot Kööpenhaminaan: meno-paluun saisi 82,10 eurolla. Nyt syksyllä hinnat ovat jo lähes samoissa lukemissa kuin Finnairin suorat lennot Billundiin.
Jos siis ajattelen pelkkiä lentojen hintoja, tänä syksynä kannattaisi ehdottomasti ottaa suorat lennot Billundiin ja nauttia matkanteon helppoudesta. Hintaero Kööpenhaminaan laskeutuviin lentoihin on niin pieni. Ensi kesänä sen sijaan olisi ehdottomasti kannattavinta lentää Norwegianilla Kööpenhaminaan ja siirtyä sieltä vuokra-autolla Billundiin.
Jossain täytyy nukkuakin
Olen siis ottanut majoitusvalinnassa nyt huomioon ainoastaan Hotel Legolandin, josta on suora käytäväyhteys huvipuistoon. Lähistöllä olevan Legoland Holiday Villagen lisäksi lähiseudulta löytyy paljon eritasoista majoitusta aina lähikaupunki-Vejleä myöten, mutta minä otan nyt tavoitteeksi majoituksista legoimman eli Hotel Legolandin.
Tälle syksylle majoituksia Hotel Legolandiin on enää vaikea löytää. Ainoat ajankohdat, jolloin vapaata tuntuu olevan, ovat keskellä viikkoa, jolloin huvipuisto taas ei ole auki. Jos kuitenkin muuttaisimme matkasuunnitelmiamme niin, että lähtisimme matkaan lauantaina 1.10 ja palaisimme kotiin maanantaina 3.10 (jolloin edelleen saisimme kaksi kokonaista päivää huvipuistossa) pääsisimme majoittumaan hotellin Kingdom Roomiin hintaan 3 241 DKK eli noin 436 euroa per yö. Kingdom room on yksi niistä Hotel Legolandin huoneista, joihin mahtuu majoittumaan viisihenkinen perhe. Neljän hengen voimin valinnanvaraa sen sijaan olisi enemmän, ja hintakin olisi hieman edullisempi.
Jos taas siirtäisimme matkamme kesäkuun alkuun, majoituksen hinta olisi sama, mutta tarjontaa löytyisi myös perjantaista sunnuntaihin.
Ja täytyyhän sinne huvipuistoonkin päästä
Legolandin sisäänpääsylippuihin pätee periaate, jonka mukaan liput saa halvemmalla, mitä aiemmin ne ostaa. Jos kahden päivän lipun ostaa vähintään seitsemän päivää ennen suunniteltua ajankohtaa, on aikuisen lipun hinta 424 kruunua (noin 57 euroa) ja lapsen lipun 408 kruunua (noin 55 euroa). Aikuisen ja lapsen lipun hintaero on siis täysin mitätön, mutta esimerkiksi suomalaisista marketeista saatavien Lego-lehtien sivuilla on etukuponkeja, joilla lapsi pääsee maksavan aikuisen kanssa ilmaiseksi sisään. Näitä etukuponkeja siis kannattaisi hamstrata lähimmästä Legoja myyvästä marketista.
Jos lippuja ei kuitenkaan pysty ostamaan vähintään viikkoa ennen kyseistä ajankohtaa, nousee niiden hinta ensin noin 20 kruunua (noin 2,70 euroa) ja kahtena viimeisenä päivänä vielä toiset 20 kruunua.
Legolandissa rahanmeno ei tietenkään lopu lentoihin ja majoitukseen, vaan rahaa kuluu koko ajan. Ruoat ja juomat ovat hinnoissaan, minkä lisäksi lapsia on mahdoton saada pois maailman suurimmasta Lego-kaupasta ilman tuliaisia. Näitä kustannuksia voi saada hieman pienemmäksi esimerkiksi ottamalla mukaan omat eväät, kuten monet tuntuivat tekevän. Perheillä oli suuriakin kylmälaukkuja, minkä lisäksi sisäänkäynnin läheisyydessä oli jopa säilytysmahdollisuus eväille. Tämä olisi erittäin varteenotettava vaihtoehto, varsinkin jos saapuisi paikalle autolla.
Mitä se sitten maksaisi?
Jos siis meidän viisihenkinen perheemme lähtisi ensi kesäkuun alussa Legolandiin ja päättäisi ottaa sen kaikkein suosituimman vaihtoehdon eli perjantaista sunnuntaihin matkalla, suorat lennot Billundiin ja majoittuminen Hotel Legolandissa, tulisi tämä lysti maksamaan meille yhteensä noin 2000 euroa.
Olen laskenut tähän suorat lennot viidelle hengelle, kaksi yötä Hotel Legolandin perhehuoneessa sekä kaksi aikuisen sisäänpääsyä ja kolme lasten sisäänpääsyä huvipuistoon kahdeksi päiväksi. Hintaa saisimme hieman laskemaan esimerkiksi hakemalla lähimmästä suuresta marketista pari Lego-mainoslehteä ja käyttäisimme niiden etukupongit kahden lapsen lippuihin.
Entä jos kuitenkin ottaisimme valmismatkan?
Legolandiin voi lähteä Suomesta myös valmismatkalla, joita järjestää ainakin Matka Vekka. Ensi kesän matkoja ei myynnistä vielä löydy, mutta nyt syksyllä matkaan olisi mahdollista päästä vielä syyslomalla.
Matka Vekka tarjoaa kahta erilaista vaihtoehtoa matkan kestolle: Hotel Legolandissa voi viettää joko kolme yötä torstaista sunnuntaihin tai vain kaksi yötä torstaista lauantaihin. Torstaina iltapäivälento on perillä Billundissa vasta kello 17, joten silloin on vielä turha haaveilla huvipuistosta. Sunnuntaina paluu on heti aamiaisen jälkeen kello 12, jolloin huvipuistossa jäisi aikaa viettää kaksi kokonaista päivää eli perjantai ja lauantai. Toisaalta voisi palata jo lauantai-iltana, jolloin paluulento lähtisi kello 20.10. Tuolloin tosin joutuisi lähtemään lentomatkalle pitkän huvipuistopäivän päätteeksi.
Meidän viisihenkiseltä perheeltämme kolmen yön yöpymisellä matka tulisi maksamaan yhteensä 3 146 euroa. Jos palaisimme kotiin jo lauantaina, maksettavaa tulisi 2 626 euroa.
Saattaa olla, että kesällä valmiit matkat Legolandiin olisivat hieman halvemmat, kun mahdollisia matkapäiviä on niin paljon enemmän. En nyt kuitenkaan saanut tarkistettua hintoja, kun kesän matkat eivät vielä ole myynnissä.
Mitä nyt sitten suosittelisin?
Tapoja ja tarpeita matkustaa Legolandiin on niin monta kuin on matkustajaakin. Jos minä nyt kuitenkin saisin oikeasti tehtäväksi järjestää perheellemme Legolandin matkan ensi kesäkuun alkuun, päätyisin ehkä kuitenkin seuraavaan:
Ottaisin halvimmat mahdolliset lennot Kööpenhaminaan, josta vuokraisimme auton. Ajaisimme kauniin Tanskan läpi Billundiin, jossa viettäisimme kaksi hurjaa huvipuistopäivää. Yhden yön voisimme viettää Hotel Legolandissa ihan sen vuoksi, että on se kyllä omanlaisensa nähtävyys. Loput yöt viettäisimme jossain hieman kauempana, kun meillä kuitenkin olisi auto käytössä. Samaan reissuun yrittäisin sitten tietysti mahduttaa Kööpenhaminan Tivolin ja muuta mukavaa, sekä katselisin hieman Tanskan rannikkoa. Ja Legolandiin ottaisin ehdottomasti takaluukun täyteen eväitä!
Lisäys 10.6.2017: Olettehan myös käyneet katsomassa tänä keväänä kirjoittamani jutun Kesällä Legolandiin? Sieltä löytyvät myös tämänkeväiset hintatiedot, sekä meidän omat matkasuunnitelmamme elokuulle.
Lisäys 12.10.2017: Jos haluatte lukea Legolandin hinnoista kesällä 2017, kannattaa siirtyä tämän linkin taakse.
1 Comment
Legoland - koko perheen suosikkikohde - Kohteena maailma
22 syyskuun, 2016 at 12:40 pm[…] Paljonko matka maksaa Legolandiin by Lähtöselvitetty […]