Terveisiä junasta!
Koska tällainen joulukuinen perjantai saattaisi potentiaalisesti olla tylsä päivä – sellainen, jolloin vain odottaisi viikonloppua tai pikkujouluja tai muuta täytettä elämäänsä – minä lähdin pienelle kotimaan kierrokselle.
Starttasin nimittäin aamulla Helsingistä kohti Jyväskylää. Tämä on ollut perjantainen traditioni lähes koko syksyn ajan, mutta tänä perjantaina olin erityisen onnellisessa asemassa, sillä juna lähti vasta klo 10.06. Vielä viime perjantaina herätyskello soi tasan 4.30, jotta ehdin aamun ensimmäiseen junaan klo 5.27. Tänään ehdin nähdä muun perheen hereillä ennen lähtöäni.
Saavuin Jyväskylään kolme ja puoli tuntia myöhemmin. Nuo tunnit kuluivat pöytäpaikalla arvatkaapa mitä tehden? Tietenkin kirjoittamalla, käsittelemällä kuvia ja päivittämällä somea. Ehdin kyllä myös päivittää koulun mokkapalabuffetin taulukkoa, järjestellä esikoisen syntymäpäiväjuhlia ja ihmetellä kertyvän roskapostin määrää, mutta pääsääntöisesti tein koko ajan töitä. Niin ja tietenkin valmistauduin Jyväskylässä odottavaan maisteriseminaariin, jossa oli esittelyssä kaksi tutkimussuunitelmaa.
Jyväskylässä ehdin piipahtaa reilut kaksi tuntia. Ehdin lenkkeillä kovaa vauhtia Matkakeskuksesta Seminaarinmäelle, syödä kymmenessä minuutissa lounaan ja istua puolitoista tuntia luentosalissa.
Jyväskylä on hauska kaupunki. Aivan keskellä kaupunkia on pitkä kävelykatu, jonka varrella on paljon kauppoja ja ravintoloita – niin paljon ei enää ihan joka kaupungissa näe. Lisäksi ihmisiä on liikkeellä paljon ja joka puolella kuulee muitakin kieliä kuin Suomea. Kaupungilla ohikulkijat puhuvat kuka mitäkin, ja yliopiston ruokalassa muita kieliä kuulee melkein enemmän kuin suomea. Ei uskoisi olevansa Keski-Suomessa.
Uskokaa tai älkää, tämä kuva on otettu kävellessäni asemalta yliopistolle: vähän ennen kahta iltapäivällä.
Tällä hetkellä olen kahden ei-niin-kauhean hauskan kaupungin välissä. Starttasin Jyväskylästä ennen viittä kohti Pieksämäkeä. En muista koskaan oikeasti käyneeni Pieksämäellä, mutta sieltä kotoisin oleva tuttuni mainosti aikoinaan sen olevan tutkitusti Suomen masentavin kaupunki. Ilmeisesti siitä oli järjestetty joku äänestys.
Pieksämäellä koin ehdottomasti päivän eksoottisimman kolmevarttisen, kun piipahdin rautatieaseman ravintolaan. Mitään muutakaan tekemistä 45 minuutin odotuksen ajaksi ei ollut näkyvissä, sillä odotusaula koostui muutamasta kovasta puupenkistä ja kirjahyllystä. Ilmeisesti jollain muullakin on ollut tylsää Pieksämäen rautatieasemalla, sillä hylly oli täynnä luettavaksi tarkoitettuja kirjoja.
Perjantain alkuilta asemaravintolassa oli täynnä tunnelmaa: raakalaudalla päällystettyjä seiniä koristivat virvoitusjuomajätin valomainokset, telkkarista tuli Pikku kakkonen ja nenään leijaili monta tuntia pannussa seisseen kahvin kitkerä tuoksu. Tiskiltä osasin tilata tuopillisen kolmosolutta, koska juuri muuta ei näkyvillä ollut. Parkkeerasin raastepöydän ääreen ja selailin varovaisesti kännykkää. Yhdessä pöydässä oli venäläissuomalainen perhe syömässä, vanhemmat miehet seisoivat rahapelien ääressä, ravintolan ulkopuolella teinit tappoivat aikaa. Voihan sitä perjantai-illan näinkin käyttää.
Nyt siirryn parhaillaan Pieksämäeltä kohti kaupunkia, joka ei varmasti hävinnyt kovin paljon äänestyksessä: Kouvolaa. Kovasta yrittämisestä huolimatta Kouvola ei ole saanut lanseerattua mainetta mukavana ja jännittävänä kaupunkina, vaan aina siitä muistetaan sen ankeus. Kaupunki jopa yritti vähän aikaa sitten käänteistä psykologiaa ja loi Betonihelvetti-nimisen mainoskampanjan. Siinä käsite yhdistettiin kuviin vihreästä ja kauniista maisemasta, jota Kouvolasta myös löytyy. Kaikki eivät tietenkään ymmärtäneet tätä kampanjaa – ja nekin, jotka ymmärsivät, eivät enää muista sitä.
Olen siis matkustanut tänään Valtion Rautateiden kalustolla yhteensä kuusi tuntia. Tähän en laske niitä 45 minuuttia, jotka vietin pieksämäkeläisessä asemaravintolassa. Sen lasken ihan vapaa-ajakseni. Jos jatkaisin tällä junalla tarpeeksi pitkälle, päätyisin takaisin Helsinkiin ja olisin tehnyt täyden ympyrän. Taidan kuitenkin hypätä kyydistä jo Kouvolassa.
Täytyy kuitenkin sanoa, että junamatkustaminen on ihan mukavaa. Penkeissä jaksaa istua, pöytäpaikoilla pystyy jopa tekemään töitä. Kuulokkeet kannattaa olla mukana, koska muuten saattaa joutua kuuntelemaan toisten kuulumisia vähän turhan tarkkaan: minun syksyyni on mahtunut esimerkiksi seikkaperäistä selostusta fitness-kisoihin valmistautumisesta, sekä lukiolaisen elämäntuskaa monelle ihmiselle kerrottuna. Tuli hyvin selväksi se, miten vaikeana tyttö tilannettaan piti, olihan hän nukkunut aamulla pommiin.
Tällä hetkellä olen työskentelyhytissä, jossa useimmiten saa työskennellä aivan rauhassa. Perjantai-iltaisin on toki vaara, että hyttikavereiksi osuu ystävyksiä, jotka ovat sanoneet heipat työviikolle, mutta kai se työskentelyhytti sellaiseenkin käy. Nyt hyttitoverini on hautautunut omaan penkkiinsä tabletin kanssa kuulokkeet korvilla — täydellinen matkakumppani.
Illalliseksi nautin leivän ja matkan ainoana heikkona lenkkinä pidänkin kivennäisvesipulloa, joka roiskutti sisältönsä housuilleni. Onpahan tässä kuitenkin aikaa kuivatella housuja.
Lopuksi vielä tunnelmakuva Pieksämäen rautatieasemalta. Hyvää perjantai-iltaa!
No Comments