Ei soi enää Notre Dame

Minä ehdin tehdä töitä uutismaailman ytimessä lähes 15 vuotta, minkä vuoksi harva uutinen enää havahduttaa minua. Tieto Notre Damen katedraalin tulipalosta kuitenkin kosketti syvästi: kuinka jotain niin suurta ja jykevää voi yhtäkkiä tuhoutua täysin.

Pariisissa pienellä Citén saarella sijaitseva Notre Damen katedraali on ollut yksi Pariisin suurista maamerkeistä. Siinä missä Eiffel-torni näkyy lähes kaikkialle Pariisin kaduilla, Notre Dame on ollut hieman salaperäisempi suuruus, joka on ilmestynyt silmien eteen vasta hyvin lähellä aukiota. Seinen vastarannalta katsoessa katedraali toki hallitsee maisemaa ja kohoaa ylös majesteetillisena, mutta toisesta suunnasta saapuessa katedraali paljastuu vasta aivan vieressä.

Pariisilaisille Notre Dame onkin kaupungin symboli. Siinä missä turistit saapuvat paikalle katsomaan Gustave Eiffelin 1800-luvun lopulla valmistunutta rautatornia, pariisilaiset tunnistavat omakseen 1300-luvulla valmistuneen katedraalin, jonka nimi ”meidän rouvamme” jo viittaa siihen, että se on koko kansan oma.

Notre Damen katedraali valmistui 1300-luvulla noin kaksisataa vuotta kestäneiden rakennustöiden jälkeen. Katolinen kirkko oli Pariisin ylpeys ja katolisen elämän keskus. Aikojen saatossa katedraali kuitenkin rapistui ja oli jo lähellä romahdusta, kunnes kirjailija Victor Hugo muutti tilanteen. Hänen romaaninsa Notre Damen kellonsoittaja (1831) nosti katedraalin taas kansan suosikiksi, ja se korjattiin täysin kuntoon. Samalla siitä tuli kaupungin symboli niin kaupunkilaisille kuin ihmisille muuallakin maailmassa.

Minä olen käynyt Notre Damessa kaksi kertaa, ja molemmat kerrat ovat olleet aivan viime vuosina. Vuonna 2015 lähdin silloin tokaluokkalaisen esikoiseni kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan matkalle: hän oppi vihdoin ajamaan polkupyörällä ja pääsi palkinnoksi Pariisiin. Liittyi matkaan toki sekin, että arki pienen vauvan ja uhmaikäisen kanssa ei ollut silloin helppoa, minkä vuoksi lepoloma vain meille teki hyvää molemmille.

Meillä oli matkallamme kaksi päämäärää: Eiffel-torni ja Notre Damen katedraali. Disneyn versio Notre Damen kellonsoittajasta oli juuri pyörinyt dvd-soittimessa monen monituista kertaa, minkä vuoksi vierailu tuohon katedraaliin kuului ehdottomasti matkaohjelmaan. Kävimme sisällä katedraalissa ja ihastelimme sen taideteoksia – niitä, joita Pariisissa nyt yritetään epätoivoisesti pelastaa. Ajattelimme kiivetä myös ylös näköalatasanteelle, josta olisivat näkyneet vielä paremmin katedraalin symbolit: gargoyle-hahmot. Jono ylös kiemurteli pitkin Notre Damen sivua, ja lokakuisessa tihkusateessa seisovat jonottajat hytisivät kylmissään, joten me jätimme kiipeämisen väliin.

Jätimme tornit väliin myös toisella vierailullamme viime syksynä, jolloin vihdoin saimme koko perheen katsomaan tuota upeaa katedraalia. Tällä kertaa menin sisälle katedraaliin keskimmäisen lapsen kanssa, kun muut siirtyivät takana olevaan puistoon leikkimään ja keinumaan. Keskimmäisen kanssa vaeltelimme taas pitkin Notre Damen laivoja ja yritimme löytää tuttuja tapahtumia taideteoksista.

Tällä kertaa saimme kuitenkin seuraa: mukaamme lyöttäytyi nainen, joka edusti Notre Damen katedraalin ystäviä. He ovat järjestö, jonka tarkoituksena on kertoa Notre Damen tarinaa, ja samalla suojella katedraalia. He toimivat vapaaehtoispohjalta ja kiertävät katedraalissa kertomassa vierailijoille sen yksityiskohdista.

Vaikka skeptisenä turistina yritin ensin kieltäytyä palvelusta, opin lopulta tältä ystävältä paljon sellaista, mitä en ollut Notre Damesta tiennyt. Moni katolisen kirkon symboli jäisi tällaiselta tapaluterilaiselta huomaamatta, kun ei ole niin aktiivisessa kosketuksessa uskontoon. Oppaastamme heijastui paitsi suuri tietomäärä, myös valtava rakkaus heidän omaa kirkkoaan kohtaan. Tulipalon jälkeen onkin ollut pakko miettiä naista ja hänen ystäviään – millainen menetys Notre Damen tulipalo on heille ollut. Heidän yhdistyksensä tehtävänä on ollut suojella katedraalia ja jakaa tietoa siitä turisteille, joille se on ties mones pysähdys kiireisen nähtävyyspäivän aikana. He ovat halunneet ihmisten arvostavan kirkkoa sille kuuluvalla vakavuudella.

Suuri menetys Notre Damen tulipalo on kaikille pariisilaisille. Uutiskuvissa on vilahdellut itkeviä kaupunkilaisia, joista monille Notre Dame oli kotikirkko. Muillekin se on ollut kaupungin symboli: se vahva ja vakaa monumentti, joka on seissyt keskellä kaupunkia läpi vallankumousten ja sotien miehitysten. Vaikka se on välillä ollut huonommassa kunnossa, se on kuitenkin pysynyt uljaana pystyssä ja edustanut Pariisia koko maailmalle.

Presidentti Emmanuel Macron sanoi heti tulipalon jälkeen, että Notre Dame rakennetaan uudelleen. Kun sitä alun perin rakennettiin 200 vuotta, kuinkahan kauan korjaustyöt nyt kestävät? Ehtivätkö ne valmistua minun elinaikanani? Vai tuleeko siitä minun lasteni sukupolville samanlainen kuin Sagrada Familia on ollut meille vähän vanhemmille: päättymätön rakennustyömaa, jonka tornit hiljalleen kohoavat kohti taivasta?

Pariisilla on takana rankka vuorokausi, mutta kaupungilla on ollut niitä ennenkin. Taas kerran on tarvetta sille, mistä kaupunki tunnetaan: rakkaudelle.