Neljäs kerta toden sanoo

 

Rikoin juuri äskettäin oman ennätykseni. Kävin nimittäin Madeiralla neljättä kertaa. Siihen asti olin käynyt neljä kertaa vain Tukholmassa, Tallinnassa ja Sortavalassa. Tällaiselle ikuiselle eteläsuomalaiselle Tukholma ja Tallinna ovat yhtä eksoottisia kohteita kuin Jyväskylä, ja Sortavalassakaan en ole jokaisella kerralla edes yöpynyt. Siksi neljäs kerta Madeiralla on minun matkapäiväkirjassani historiallinen tapaus.

Ryhdyin oikein miettimään, miksi olen palannut juuri Madeiralle niin monta kertaa. Saarella ei kuitenkaan ole minun sydämessäni mitään erikoista paikkaa, vaan paljon suuremmalla kaiholla muistelen esimerkiksi New Yorkia tai Barcelonaa.

Matkakohteena Madeira on hieman ristiriitainen: osa ihastuu siihen ikihyviksi, kun taas toiset pettyvät katkerasti. Nytkin paluulennolla oli perhe, joka ei ollut oikein välittänyt. Heidän mielestään paikassa oli liikaa eläkeläisiä, mikä kyllä pitää täysin paikkansa. Ihastuneet taas yleensä kehuvat saaren luontoa ja sen patikointimahdollisuuksia, joista monet eivät ole tienneet etukäteen. Syy hämmentymiseen onkin yleensä omissa odotuksissa: paikalta odottaa jotain muuta kuin mitä se oikeasti on.

Madeiran tärkein ominaisuus minulle on se, että se ei ole varsinaisesti erikoinen, vaan juuri sopiva. Siellä on helmikuussa valoa ja lämpöä, mutta ei ole liian kuuma; sinne lentää alle kuusi tuntia; siellä voi maata uima-altaan reunalla (mitä tosin olen tehnyt tosissani vain kerran ja silloinkin paloin tosi pahasti) tai patikoida metsässä; keskusta on edelleen ihan oikea kaupunki, mutta hotellialueella on kaikki turistien kaipaamat mukavuudet; euroilla voi maksaa ja englannilla pärjää hyvin. Se on vähän kuin Kanariansaaret, mutta ilman terve terve -miehiä ja kiinalaisia rihkamakauppoja.

Kenelle sitten suosittelisin Madeiraa? Ainakin lapsiperheille, jotka haluavat aurinkoloman, mutta jotka haluavat myös mahdollisuuden käväistä turistikuplan ulkopuolella. Funchalissa kun on helppo päätyä ravintolaan, joka on täynnä paikallisia, ja paikallisiin saa kontaktin ainakin lasten kanssa.

Ehdottomasti suosittelisin myös retkeilijöille: Madeiralla on satojen kilometrien pituudelta vanhoja kastelukanavia levadoja, joiden vieressä kulkee huikeita patikointipolkuja. Niitä pitkin pääsee niin eukalyptus- ja laakeripuumetsiin kuin korkeille jyrkänteillekin.

Sen sijaan en suosittelisi Madeiraa niille, jotka kaipaavat perinteistä rantaelämää. Saarella kun ei ole uimarantoja, eikä myöskään villiä yöelämää. Tai toki on yökerhoja, joissa juhlitaan aamuun asti, mutta ei turisteja varten rakennettua maailmaa, jossa nyitään sisään halpojen juomien ja vähäpukeisten tyttöjen avulla. Madeiran yökerhoissa juhlivat myös paikalliset.

En suosittelisi saarta myöskään niille, jotka karsastavat vanhempia ihmisiä. Heitä Madeiralla nimittäin on – paljon. Vitsikkäästi paikkaa onkin kutsuttu harmaiden panttereiden kokoontumisajoiksi, niin selkeä suosituin hiusväri on. Saarelle kun on asettunut laaja joukko eläkeläisiä varsinkin Iso-Britanniasta ja Saksasta, mutta myös Suomesta, ja heitä näkee erityisesti Lidon rantakadulla päiväkävelyllä.

Minulle Madeira on toiminut hyvänä talvimatkakohteena, jossa on helppo operoida. Pidempien Aasian matkojen jälkeen on mukavaa puhua ihan tavallista turistienglantia ja lyödä tiskiin euroja. Kaikki ei ole niin eksoottista eikä vaadi suhtautumista, vaan asiat toimivat, kuten niiden on Euroopassa tapana toimia. Toisaalta kuitenkaan ei törmää ravintolaan nimeltä Mummola.

Ehkä palaan Madeiralle vielä tulevaisuudessakin ja se olisi sitten jo viides kerta. Sitä ennen se kuitenkin joutuu luopumaan juuri saavutetusta ykkössijastaan ja jakamaan sen hyvinkin pian toisen kaupungin kanssa. Olen nimittäin menossa toukokuussa jo neljättä kertaa Berliiniin ja se, jos mikä, on kaupunki, jolla on erityinen paikka minun sydämessäni. Jääkin jännitettäväksi, kumpi matkakohteista sitten saa kunnian olla se ensimmäinen ”viides kerta” – vai tuleeko kilpailuun uusi yllättäjä.