Iltapäivälehtimäisestä otsikostaan huolimatta tämä juttu on täyttä asiaa. Opin nimittäin taannoisella Turkin matkallani jotain niin tärkeää, että se on pakko jakaa myös teidän muiden kanssa. Nimittäin sen, kuinka granaattiomena oikein avataan.
Turkissahan granaattiomenoita kasvaa puissa lähes jokaisen kotipihalla, ja sieltä niitä voi napsia syötäväksi. Meidän taksikuskimmekin kaivoi takakontistaan kaksi isoa muovikassillista näitä herkkuja, jotka oli kerännyt omista puistaan. Suomessa granaattiomenat maksavat tällä hetkellä noin 7 euroa kilolta, jolloin yhden granaattiomenan hinnaksi saattaa tulla jopa 3 euroa. Kannattaakin tutustua näihin herkkuihin alkutalvesta, jolloin hinta laskee tarjouksessa usein alle neljään euroon.
Tässä on granaattiomena. Sopivan kypsyysasteen hedelmää on vaikea tunnistaa ulkonäön perusteella: kuoressa saa olla kolhuja ja tummumia, mutta minä yritän vältellä liian kolhiintuneita hedelmiä. Samoin pinnastaan jo ryppyiset hedelmät kannattaa jättää tiskiin – granaattiomenan kuoren pitää olla sileä ja kiiltävä, lähes vahamainen.
Aivan ensimmäiseksi granaattiomenalta kaivetaan irti hattu. Paras työkalu on terävä hedelmäveitsi, jonka kärjellä hatunkin saa irti.
Tältä hedelmä näyttää hattu irrotettuna. Sama toistetaan granaattiomenan alapuolelle ja irrotetaan napa.
Kun hattu ja napa on saatu leikattua irti, otetaan hedelmän kuoresta varovasti suikale irti. Veistä ei kannata työntää liian syvälle tai mehut lentelevät ympäri huonetta. Tämä toistetaan myös täsmälleen hedelmän toiselle puolelle. Enempää kuorta ei tarvitse irrottaa.
Nyt otetaan granaattiomenasta tiukka ote ja väännetään puolikkaat irti toisistaan. Kuori antaa helposti periksi, kun sitä on poistettu kahta puolta parin sentin matkalta. Tai no, helposti ja helposti, mutta kyllä puolikkaat on mahdollista saada irti toisistaan ilman yletöntä voimaa.
Kuoren alta paljastuvat siemenet, joita ympäröi kirkkaanpunainen malto. Tämä malto on hedelmän syötävä osa, kun taas valkoista kalvoa ei syödä. Se muistuttaa appelsiinin valkoista osaa, mutta on yleensä vielä kuivempaa. Nyt siemenet maltoineen on helppo nyppiä kulhoon yksi kerrallaan.
Sama toistetaan koko hedelmälle. Kun hedelmän on kerran saanut kahteen osaan, on siitä helppo irrotella pienempiä paloja, jotta siemeniin pääsee käsiksi. Siementen irrottaminen on jokseenkin työlästä, mutta se ehdottomasti kannattaa. Isäntämme nauroi serkkutytölleni, joka ei uskonut tähän tekniikkaan, vaan halusi välttämättä pilkkoa hedelmän veitsellä. Lopputuloksena oli punapilkullinen keittiö ja vielä pilkullisempi leikkaaja. Kirkkaanpunainen mehu nimittäin roiskuu hedelmän sisältä todella helposti ja värjää kaiken ympärillään olevan.
Tässä nyt on kupillinen granaattiomenan siemeniä maltoineen. Yhdestä granaattiomenasta tulee suurinpiirtein tällainen kupillinen syötävää. Granaattiomenaahan suositellaan käytettäväksi esimerkiksi salaateissa ja ruokien koristeina, mutta minä syön omani mieluiten ihan pelkän turkkilaisen jogurtin kanssa. Näin kertoi tekevänsä myös kuorimisen minulle opettanut sukulaismies. Turkissa granaattiomenasta myös puristetaan mehua, mutta Suomessa siitä tulisi hyvin kallis lasillinen mehua.
No Comments