Kun olin lapsi, me emme matkustelleet. Kesälomilla ajelimme autolla Savoon sukulaisten luokse ja joskus harvoin lähdimme laivalla Ruotsiin äidin siskon luokse. Ensimmäisen varsinaisen ulkomaanmatkani tein neljäsluokkalaisena.
En vielä nuorena täysi-ikäisenäkään juuri matkustanut. Aina tuntui olevan liian kiire joko opiskeluiden tai töiden kanssa. Nyt myöhemmin onkin kaduttanut se, ettei tullut reissattua silloin, kun siihen olisi ollut varaakin.
Minä aloitin matkustamisen oikeastaan vasta ensimmäisen lapsen myötä. Ennen sitä kävimme pariskuntana pari kertaa Barcelonassa ja kerran Madeiralla, mutta vasta esikoisen syntymä sai aikaan sen, että aloimme olla reissussa vähän väliä. En tiedä johtuiko se siitä, että kotona oli jotenkin tylsää vai siitä, että töistä ja kiireestä tuli irrottauduttua muutenkin, mutta sen jälkeen olemme olleet reissussa joka vuosi useammankin kerran.
Kaikki nämä reissuvuodet olen miettinyt sitä, millainen matkustaja oikeastaan olen. En ihan tunnista itseäni näistä reppureissaajista, jotka häipyvät kauas itään vuodeksi tai kahdeksi, mutten toisaalta ole kaivannut myöskään ryhmämatkoille, joissa asiat on järjestetty valmiiksi minun puolestani.
Tärkeimmäksi tekijäksi olen nimittäin todennut sen, että haluan itse järjestää matkani. Haluan etsiä lennot, jotka eivät lähde aamuyöstä, eivätkä ole perillä keskellä yötä. Haluan myös tarpeeksi vaihtoaikaa lentokentillä, ettei minun tarvitse juosta lasten kanssa mihinkään. Haluan myös löytää majoituksen, jossa on kotoisaa olla. Yleensä se on tarkoittanut asunnon vuokraamista, mitä harvat matkatoimistot suoraan tarjoavat.
Olen myös tiheämmän matkustamisen myötä tullut levottomaksi, enkä jaksaisi pysytellä paikallani kovin pitkää aikaa. Tämä siis tarkoittaa usein sitä, että yhden matkan ajaksi täytyy löytää useampikin majapaikka. Täytyy myös löytää matkareitti, johon kuuluu mahdollisimman vähän istumista autossa tai bussissa, ja mielellään hyvin vähän ylityksiä lautoilla, joiden kunnosta ei ole varmaa tietoa. Tähän mennessä lähes kaikki suhteellisen valmiina ostetut matkat ja retket ovat sisältäneet näitä kaikkia.
Haluan myös kokea koko ajan uusia paikkoja. Siinä on kieltämättä etunsa, ettei ruokakauppaa tarvitse etsiä aina loman ensimmäistä kolmea päivää, mutta toisaalta silloin häviää myös osa hauskuudesta. On hauskaa tarkkailla ympäristön merkkejä siitä, mistä paikalliset ostavat ruokansa, sillä missä muualla kohtaisi niin paljon paikallisia perheenäitejä kuin supermarketin lihatiskillä? Minä en olekaan enää pitkiin aikoihin voinut tyytyä hotellien lähellä oleviin pieniin marketteihin, vaan haluan aina löytää sen valtavan supermarketin, joka ainakin espanjankielisissä maissa muuten on hipermarket. Supermarket kun yleensä on se turisteja varten perustettu ylihintainen kioski, kun taas hipermarketista saa edullista ruokaa ja shampoota valtavissa pulloissa, jotka kestävät koko pitkänkin matkan ajan.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että olen matkailijana kameleontti: minulla ei ole yhtä yhtenäistä tapaa matkustaa, vaan se muuttuu sen mukaan, millaisesta matkasta on kyse. Minulla on täysin erilaiset tavat toimia, kun olemme kolmen sukupolven kiertomatkalla kaukana kotoa kuin silloin, kun olen lyhyellä kaupunkivierailulla aikuisten kesken. Se vain on varmaa, että minun on vaikeaa ostaa mitään valmiina. Iso osa matkustamisen hauskuudesta kun tulee siitä matkan järjestämisestä ja asioiden selvittämisestä etukäteen.
No Comments