Madeiran lahjoja maailmalle – tai ehkä sittenkin Portugalin

Portugali harvoin mainitaan, kun luetellaan maailman suuria ruokamaita. Välimeren maista Italia, Espanja ja Kreikka ovat kiistattomia kuninkaita, kun taas Portugalin ruoasta harvalla on mitään sanottavaa. Maan ruokakulttuuri koostuukin hyvin tuhdista maalaismaisesta ruoasta, joka tietyllä tavalla muistuttaa jopa suomalaista ruokaa. Lihaa, kalaa, kaalia, pataruokia.

Madeiralla syödään hyvin samantyylisesti kuin mannerportugalissa, mutta keskellä Atlanttia sijaitsevalla saarella tietenkin syödään vielä enemmän kalaa. Saaren legendaarisimpia ruokia onkin espada eli mustahuotrakala, jota pyydystetään monen sadan metrin syvyydestä. Yleensä espada tarjoillaan makean banaanin ja hieman kirpeän passionhedelmäkastikkeen kanssa.

Täältä voi käydä kurkkaamassa, mikä ja minkä näköinen mustahuotrakala oikein on:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustahuotrakala

Toinen legendaarinen ruoka, jota lähes jokainen ravintola tarjoilee, on naudanlihasta tehty varras espetada. Tällaiset valtavat lihavartaat ovat mielenkiintoinen kansallisruoka saarella, jossa lehmiä ei ole. Kaikki naudanliha tuodaan muualta, iso osa lähisaarilta Azoreilta.

Minun täytyy sanoa, etten ole koskaan ihastunut espadaan enkä espetadaankaan. Espada on minun mielestäni pehmeä kala muiden joukossa, eikä se juurikaan edes maistu vahvojen lisukkeiden ja kastikkeiden alta. Espetadassa sen sijaan on minulle liikaa lihaa – en ole koskaan osannut syödä sitä niin paljon.

Muutenkin Madeiran maut ovat jättäneet minut aika kylmäksi: nimikkoviini Madeira maistuu suussani aika kitkerältä, paikallinen viinapaukku poncha maistuu juurikin vain pontikalta, ja tärkein leivonnainen bolo de mel on liian tahmea ja liian makea täyttääkseen minun herkkutarpeeni.

Näiden sijaan olen löytänyt Madeiralta muutaman oman suosikkini, jotka oikeastaan poikkeuksetta ovat tuttuja myös muualla Portugalissa matkustaneille. Näitä herkkuja olen jaksanut syödä jokaisella Madeiran matkallani:

Bolo do caco eli valkosipulileipä löytyy espetadan tavoin lähes jokaisen ravintolan listalta, tai ainakin sitä saa pyytämällä. Pehmeän pyöreän leivän väliin on laitettu paljon valkosipulivoita, joka kuitenkin yllättäen maistui myös meidän lapsillemme, jopa kaikkein pienimmälle.

Pasteis de nata eli kermapasteija. Tämä, jos mikä, on portugalilainen klassikko. Lehtitaikinainen kuppi, joka on täytetty vaniljanmakuisella kreemillä. Lopputulos on tuhti, muttei missään nimessä liian makea leivos, joka maistui aina hyvältä päiväkahvin kanssa. Ihmeellistä kyllä tämä ihanuus ei maistunut lapsille, minkä takia niitä pystyi ostamaan mukaan vaikka joka päivä.

Jos edellä mainitsemani herkut edustavat aterian suolaista ja makeaa puolta, juomaksi sopii äärimmäisen hyvin vihreä viini Casal Garcia. Sitä olisin juonut mielelläni vaikka joka päivä lounaalla, mutta hapokkuutensa vuoksi sitä ei koskaan saanut laseittain, vaan pienin annoskoko oli 375 millilitran pullo. Se taas olisi ihan sopiva koko, jos kyseessä olisi aikuisten pitkä parin ruokalajin lounas, mutta kun lounas koostuu enemmänkin loputtomasta pudonneiden haarukoiden nostelusta, spagetin pilkkomisesta ja vääränmallisten tomaattien poispoimimisesta, on se vähän liikaa. Join siis useimmiten pienen Coralin, mikä ei hölmömpi juoma ole sekään.

Ensimmäisillä matkoillani Madeiralle ihastuin kuitenkin eniten ruokakauppojen valikoimaan: tiskit olivat täynnä lihaa, kanaa ja kalaa ilman mitään marinadeja tai mausteita. Siihen aikaan Suomessa olivat vielä muotia hunajamarinoidut suikaleet, joten isot läjät tuoretta ja maustamatonta raaka-ainetta houkuttelivat tekemään paljon ruokaa. Vuodet ovat onneksi muuttaneet tilannetta Suomessa, minkä vuoksi houkutusta ei enää ollut samassa mittakaavassa. Tämä ei onneksi kerro mitään Madeiran raaka-aineiden huonontumisesta, vaan ainoastaan suomalaisten raaka-aineiden paranemisesta.

Vaikkei Madeiralle ja Portugaliin matkustaisikaan varsinaisesti maistelemaan ruokia, kuten vaikka Italiaan tulee helposti lähdettyä, kannattaa siellä silti kiinnittää huomiota paikalle ominaisiin ruokiin. Sieltä erottuvat rehelliset maut ja raaka-aineet, joita paikalliset jakavat ravintoloissa ison seurueen kesken. Usein tarjoilija olettikin, että haluamme annoksen kahdelle aikuiselle, joten annoskoot pysyivät kohtuullisina.

Se hyvä puoli madeiralaisessa keittiössä on, ettei siellä kovin helposti tule koti-ikävä. Myös siellä suositaan lihan ja perunan yhdistelmää, joka vielä mielellään peitetään kastikkeella. Ja myös siellä nälän iskiessä on helpointa löytää pizzaa, sillä italialaisia ravintoloita on joka kulmalla.